En ollut koskaan elänyt ilman veljiäni. Olin varttunut seuraten kaikessa heidän esimerkkiään, ja lapsuuteni oli toisinto heidän varhaisista vaiheistaan. En ollut koskaan tehnyt mitään ilman heitä - varsinkaan ilman Obembea, joka oli imenyt paljon viisautta kahdelta vanhimmalta ja laajentanut tietämystään kirjojen avulla. Olin täysin riippuvainen heistä. Olin elänyt heidän kanssaan, luottanut heihin niin paljon, ettei mielessäni ollut koskaan muotoutunut yhtään konkreettista ajatusta, joka ei olisi ensin kulkenut heidän kauttaan...
Neljä veljestä, teini-ikään ehtineet Ikenna ja Boja, sekä hiukan nuoremmat Obembe ja Benjamin (joka toimii tämän tarinan kertojana), elävät Akuressa, Lounais-Nigerian suurimmassa kaupungissa yhdessä isänsä, äitinsä ja kahden nuoremman sisaruksensa kanssa. Eletään 1990-luvun loppua, maan poliittinen tilanne on epävakaa ja räjähdysaltis. Veljesten päivät kuluvat koulussa ja kolttosissa, mutta kotona vallitsee kova kuri: koulutuksen ja sivistyksen autuaaksitekevään voimaan uskova, Nigerian keskuspankissa työskentelevä isä,kasvattaa poikiaan äärettömän kovalla kädellä ja lehmännahkaisella köydenpätkällä. Poikien on päästävä eteenpäin, ehkä ulkomaille saakka, lääkäreiksi, tuomareiksi ja professoreiksi, niin on isä päättänyt, eikä tavoitteita hänen mielestään saavuteta palloa potkimalla, saati keppostelemalla. Heidän äitinsä taas - hän uskoo kasvatuksessaan tarinoiden voimaan. Äiti käärii lapsensa opettavaisiin ja suojeleviin taruihin, uskomuksiin, kielikuviin, jotka kumpuavat syvältä Nigerian historiasta. Äiti on haukankasvattaja, joka seisoo kukkulalla vahdissa ja yrittää pitää kaiken pahan loitolla lapsistaan...
Kun keskuspankki siirtää isän työt pohjoiseen, haukankasvattaja jää poikastensa kanssa yksin. Tarinat ja uskomukset nousevat veljesten elämässä nyt entistä suurempaan rooliin. Ankaran isän poissa ollessa veljekset tekevät uhkarohkeita kalastusretkiä kielletylle, pahaenteisyyttä tulvivalle joelle. Täällä he kohtaavat mieleltään vakavasti sairastuneen, kaupunkilaisten keskuudessa epämääräistä kulttimainetta saavuttaneen maankiertäjän. Hullu Abulu langettaa veljesten ylle ennustuksen, joka sysää koko perheen ylitsepääsemättömältä tuntuvaan kriisiin. Obioma heittää ilmoille universaalin kysymyksen: voiko tragediasta koskaan selvitä ehjin nahoin ja avoimin sydämin? Mitä jää jäljelle, kun yhteiset juuret ja unelmat murtuvat?
Chigozie Obioman Kalamiehet on ensimmäisen kosketukseni nigerialaiseen kirjallisuuteen. Omaääninen, vahva teos saa voimansa Länsi-Afrikkalaisesta, huikeasta tarinankerrontaperinteestä: Obioma marinoi teoksensa vanhoilla afrikkalaisilla taruilla, uskomuksilla ja kielikuvilla, jotka kaikesta päättäen yhä vieläkin ovat osa maan jokapäiväistä elämää. Obioma taiteilee perinteisten nigerialaisten ja Euroopasta saapuneiden arvojen kaltevalla rajapinnalla: veljesten yhteiset juuret - heidän sielunsa - ovat kiinni Nigerian tarinoissa, samalla kun heidän toinen puolensa näyttää kurkottavan jo täysin toisenlaisiin svääreihin. Uusi ja vanha Nigeria kulkevat tarinassa kuitenkin ihmeellisen sopuisasti rinnakkain: tuntuu siltä, että taruihin perustuvat uskomukset ja moderni maailmankuva ilmentäisivät täällä vain todellisuuden eri puolia, miltei tasapuolisesti.
Tuo sama 'laajennettu maailmankuva' näkyy mielestäni hyvin myös siinä tavassa, jolla nigerialaiset näyttävät suhtautuvan moniin kieliinsä. Agwun perheessä puhutaan sekä englantia että igbon kieltä ja niitä kumpaakin käytetään luontevasti muunnellen, joskus kesken lausettakin kieltä vaihtaen. Ei liene epäselvää, kumpaa kieltä äiti, suuri haukankasvattaja, käyttää läksyttäessään poikasiaan, tai kummalla kielellä isä maalailee lapsilleen kuvia heidän huikeista tulevaisuudennäkymistään akateemisessa maailmassa.
Kalamiehet on huikean moniulotteinen romaani. Se on kertomus täydellisyyttä hipovasta veljesrakkaudesta, perheen epätoivosta ja suunnattomasta voimasta. Se on nuoren Benjaminin ja hänen veljiensä kasvukertomus, tarina pojan karikkoisesta tiestä lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle. Teoksen pääkertomus on traaginen, mutta Obaman kerronta ei huku melankoliaan vaan oikeastaan ihan päinvastoin, maistoin siinä kirpeää, hyvää tekevää raikkautta. Vaikka syksy on vielä alkutekijöissään, uskallan jo nyt ennustaa teoksen nousevan yhdeksi tämän kirjavuoteni 'tapauksista'.
**Akuressa syntyneen Chigozie Obioman valtavan arvostelumenestykseen yltänyt esikoisteos Kalamiehet pääsi arvostetun kirjallisuuspalkinnon Man Booker Prizen vuoden 2015 lyhytlistalle. Paljon matkustellut Obioma asuu tällä hetkellä Yhdysvalloissa ja opettaa luovaa kirjoittamista Nebraskan yliopistossa.
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.
Muualla blogeissa: Kartanon kruunaamaton lukija, Kirja vieköön, Kirjojen keskellä, Kulttuuri kukoistaa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Mari A:n kirjablogi, Mummo matkalla ja Reader, why did I marry him?
Chigozie Obioma: Kalamiehet (The Fishermen, 2015)
Atena 2016
Suomentanut Heli Naski
Alkuperäiskieli: englanti
Kiva, että sinäkin innostuit. Ilahduttaa myös se, että tämän kirjan myötä noussee hieman kiinnostusta afrikkalaista kirjallisuutta kohtaan yleisemminkin.
VastaaPoistaTuosta "maailmankuvan laajenemisesta" ja kielistä sen verran, että englanti on Nigerian virallinen kieli, perua siirtomaa-ajoilta.
Omppu, innostuin! Tämän teoksen luettuani mielenkiintoisten kirjailijoiden listani piteni kahdella uudella nimellä: Chimamanda Ngosi Adichiella ja Chinua Achebella.
PoistaJuuri tuota tarkoitin: vaikka virallinen kieli on englanti, muut kielet (epävirallisia kieliä taitaa olla Nigeriassa parisenkymmentä?) kulkevat ihmisten elämässä sen rinnalla, jopa hyvin elävinä. Juuri tuo kielen ja kulttuurin välinen vahva side on minusta hyvin mielenkiintoinen (ja samalla universaali).
Kiitos kommentistasi <3
Mitä? Etkö sä ole koskaan lukenu Adichieta? Voi kamala sentään, lue äkkiä! :D :D :D
PoistaNiin tuossa kielijutussa mietin sitä, että mitä se tarkoittaa kansakunnan tasolla, että virallinen kieli on siirtomaaherran kieli? Ainakin (tämä perustuu nyt oman tuttavapiirini tietoihin) on tilanteita, joissa ihminen ei edes puhu maansa virallista kieltä tai puhuu sitä niin huonosti, että ei pysty asioimaan virastoissa yms.
Omppu, älä kasaa tulisia hiiliä mun päälle! :) Mullahan oli tässä monen vuoden lukutauko ennen kuin kaunokirjallisuus alkoi taas kiinnostaa. Pikkuhiljaa koetan saada kurottua tuona aikana syntynyttä aukkoa kiinni.
PoistaNiin, kyllähän sillä varmasti vaikutuksensa on. Justiin luen tässä yhtä historiallista romaania, jossa eräs henkilöistä puuskahtaa jotenkin tähän tapaan että 'suomalaiset olivat Ruotsin vallan alla 700 vuotta eivätkä ruotsalaiset saaneet siinäkään ajassa iskettyä ruotsin kieltä kansan kalloihin.' :)
Alkuperäisten kielien dissaaminen lienee vallanpitäjien kannalta yksi parhaista keinoista päästä eroon ei-toivotuista perinteistä ja kulttuureista. Miten tuo lienee Nigeriassa: muita kieliä tuskin kiellettiin siirtomaavallan aikaan? En tiedä tätä...
<3
Minullakin tämä oli ensikosketus nigerialaiseen kirjallisuuteen. Hieno ja traaginen teos. Sitten perään luin Adichien Purppuranpunaisen hibiskuksen, ja varmaan jatkoa seuraa.
VastaaPoistaRiitta, minullakin on tarkoitus tarttua Adiehen teoksiin, kunhan aika antaa vähän enemmän myöten. Toivotaan, että Obiomaltakin saadaan pian lisää luettavaa, tämä aloitus oli todella vahva.
PoistaKiitos kommentistasi <3
Tämä hyppy tuntemattomaan kannatti! Tuntematon kirjailija, maa ja kulttuuri, setti, josta Obioma kasvattaa avaran, monitasoisen ja -syisen tarinan. Eksoottinen ja tasapainoinen lukukokemus virkisti poikkeavuudessaan; lisää tämän kaltaista tuoreutta kirjarintamalle:)
VastaaPoistaTakkutukka, jo vain kannatti. Kirja avasi minulle oven myös aivan uusiin huoneisiin, joissa en en ole vieraillut sitten lapsuudessa lukemieni afrikkalaisten satujen, eli afrikkalainen kirjallisuus alkoi kiinnostaa (tiedän sullovani tuon käsitteen alle liikaa, enhän esim. englantilaisia, italilaisia, ruotsalaisia, puolalaisia, kreikkalaisia..... romaaneja lukiessani koe lukevani erityisesti 'eurooppalaista kirjallisuutta').
PoistaVirkistävä lukukokemus, ehdottomasti!
Kiitos kommentistasi <3
Ah, tätä odotan jo kovasti! Tai odotan ja odotan, tuossahan se konkreettisessa seuraavaksi luettavien pinossani seisoo makuuhuoneen jakkaralla, mutta no, odotan sen vuoroa kun on niin hirveästi muutakin luettavana nyt :D Mutta tässä on jo pienen kustantajakuvauksen mukaan sitä jotain, ja nyt näiden ihania bloggauksien jälkeen sitä odotan tältä vielä enemmän. :) Adichie on yksi lempikirjailijoitani ikinä, ja jotenkin hassusti jo sillä perusteella odotan paljon myös muulta nigerialaiselta kirjallisuudelta. Tekee hyvää poistua välillä länsimaalaisen kirjallisuuden parista ihan kunnolla muualle. :)
VastaaPoistaLaura, tätä kirjaa kannattaa odottaa!
PoistaKyllä, tämä lukukokemus avasi silmiäni; mitä helmiä löytyykään, kun lähtee hiukan kauemmas tutuista ympyröistä. Adichieen tartun nigerialaisista kirjailijoista seuraavaksi.
Kiitos kommentistasi <3
Tämä oli hieno kirja, nigerialaisesta kirjallisuudesta kannattaa tutustua Acheben Kaikki hajoaa -teokseen.
VastaaPoistaNautin Kalamiehistä, vaikka se olikin niin raadollinen tarinaltaan. Hienoa, että afrikkalaista kirjallisuutta tulee suomenkielisinä käännöksinä, paljon varmaan auttaa se, että kirjailijat asuvat muualla kuin Afrikassa ja kirjoittavat englanniksi.
Mari A, Kaikki hajoaa hyppäsi lukulistalleni ja tulee lukuun jossain vaiheessa talvea!
PoistaTuo tuli minullekin mieleeni tätä kirjaa lukiessani. Sekä Obioma ja Adichie vaikuttavat kait nykyisin Yhdysvalloissa. Onneksi heidänkaltaisiaan'lähetyssaarnaajia' saapuu länsimaihin levittämään tietoutta afrikkalaisesta kirjallisuudesta.
Kiitos kommentistasi <3