1969. Vietnamin sodan, hippiliikkeen, seksin vapautumisen, e-pillereiden, hurjien haaveiden, unelmien ja kauhukuvien vuosikymmen on pian päättymässä. Monet tuolta ajalta peräisin olevat mielikuvat niin ovat ikonisia ja vahvennettuja, että ne ovat muuttuneet huomaamattamme osaksi kollektiivista tajuntaamme.
Kuusikymmentäluvun kuvastoon on tarttunut myös Emma Cline, 27 -vuotias kalifornialainen kirjailija, jonka debyyttiteos Tytöt sai jo ennen ilmestymistään aikaan melkoisen mediamylläkän. Romaanin kustannusoikeuksista suorastaan taisteltiin ja se myytiin tuoreeltaan 34 maahan. Suomessakin pyörivän televisiosarjan Girls käsikirjoittajan ja ohjaajan Lena Dunhamin lausunnon mukaan 'kirja särkee sydämesi ja räjäyttää mielesi.'
Tarina kertoo 14-vuotias Eviestä, joka viettää kesälomaansa Kalifornian puuduttavan auringon alla ja potee kaikille teineille tuttua elämäntuskaa. Lapsuus on lipumassa pois, samoin entinen ystäväpiiri, ja vanhemmatkin tekevät parhaillaan eroa. Evien elämä on käymistilassa; maailma tuntuu saavan jatkuvasti uusia, kihelmöiviä merkityksiä: seksuaalisuus heräilee, mutta ruumis ja mieli kulkevat vielä eri tahtiin.
Kotioloihinsa tylsistynyt Evie törmää sattumalta itseään muutamaa vuotta vanhempaan Suzanneen, joka huokuu auktoriteettia ja puoleensavetävää, ylenkatseellista vapautta. Suzanne tutustuttaa hänet eksentriseen, rakkauden filosofiaa julistavaan hippikommuuniin ja laumaansa hypnoottisin ottein johtavaan Russeliin. Kommuunissa Evien elämälle tuntuu löytyvän tarkoitus, jonkinlainen päämääräkin. Tuntuu kuin hän olisi vihdoin löytänyt kotiin. Ranchin rakkaudentäyteisen julkisivun taakse kätkeytyy kuitenkin pahaenteistä psykopatologiaa, joka purkautuu lopulta järkyttävin seurauksin. Romaanin taustalla häilyykin Kaliforniaa ja koko USA:ta vuonna 1969 kuohuttanut rikostapaus. Valkeneeko totuus Evielle liian myöhään?
Clinen sujuvasti etenevällä romaanilla on ansionsa: hän kirjoittaa nuoren tytön kasvukivuista kauniisti ja viisaasti, ja teksti imaisi mukaansa. Clinen hienosti muotoillut, nerokkaiksikin kehutut lauseet eivät kuitenkaan saaneet mieltäni räjähtämään, enkä kiivaista yrityksistäni huolimatta saanut välitöntä yhteyttä Evieen. Tämä saattoi johtua Clinen tavasta tarkastella tapahtumia ja ihmisten sisäistä maailmaa jälkiviisaasti, ikään kuin ulkoapäin. Oloni oli ristiriitainen: eikö tarinaa ollutkaan tarkoitus seurata 14-vuotiaan minäkertojan näkökulmasta? Oliko kertojana sittenkin koko ajan aikuinen Evie, hän, johon saamme tutustua romaanin toisessa aikatasossa? Minä olisin halunut kuulla 14-vuotiaan Evien version sellaisenaan, ilman jälkiviisasta kommentointia? Aikuinen Evien kuulumiset eivät minua kiinnostaneet, sillä hän ei kyennyt tuomaan tarinaan mitään uutta.
Kommuunin tapahtumat vyöryvät eteenpäin kuin pidäkkeetön vesi. Olisin halunut pysähtyä ja tarkastella tilanteita ja henkilöiden motivaatioita, saada valaistusta siihen, mikä lopulta johti kuplan puhkeamiseen. Tässä tarinassa kaikki ranchille eksyneet tytöt ovat hyväksikäytettyjä uhreja, jopa Suzanne ja hänen lähimmät ystävänsä, jotka saivat maksaa hairahduksestaan korkeimman mahdollisen hinnan. Mikä saa nämä hyväksikäytetyt nuoret naiset toimimaan siten kuin toimivat? Cline ei pohdi tapahtumien syy-seuraussuhteita lainkaan. Kaikki mikä tapahtuu, 'vain tapahtuu'.
Tyttöjä lukiessani en voinut välttyä ajatukselta, että Emma Cline on kirjoittanut Evien tarinasta moraalisen, varoittavan esimerkkitapauksen. Evien tie kiltistä perhetytöstä epämääräisen, tuhoisan porukan huomaan käy yllättävän nopeasti, siitäkin huolimatta että hän kykenee jo jonkinlaiseen itsenäiseen ajatteluunkin. Suurikaan järki tai harkintakyky eivät aina estä nuorta joutumasta eksyksiin, sen Clinen romaani hienosti osoittaa.
Cline kirjoittaa kuusikymmentäluvusta mielikuviamme särkemättä, niin että romaani on tunnelmaltaan miltei ikonisen puhdaslinjainen. Kun suljin kirjan, korvissani soi tamburiinien ja kirkasväristen rannekorujen helinä.
Muualla: Kirjojen keskellä, Lumiomena ja Rakkaudesta kirjoihin.
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.
Emma Cline: Tytöt (The Girls, 2016)
Otava 2016
Suomentanut Kaijamari Sivill
Alkuperäiskieli: englanti
Tuo on muuten aivan totta, että vaikka näennäisesti kertojana on nuori Evie, käytännössä äänessä taisikin kaiken aikaa olla se aikuinen versio. Sitä jälkiviisastelua olisi kyllä voinut olla muutenkin vähemmän.
VastaaPoistaTunnalmaltaan tämä oli kuitenkin vahva ja tykkäsin kerronnastakin. Varmasti luen Clinelta seuraavankin kirjan jos ja kun sellainen ilmestyy.
Maija, muun muassa tuon huomion takia en lämmennyt kirjalle siten kuin etukäteen olin ajatellut.
PoistaTotta, Clinen kerronta on kyllä kaikin puolin sujuvaa, mutta tunnelman pieni kliseisyys haittasi minua...
Kiitos kommentistasi <3
Aloittelin tästä eilen postausta, en myöskään ole ollenkaan varauksettomasti innostunut eli suht samoilla fiiliksillä kuin sinäkin. Sitten toisaalta kirjoittaessa tuli pari juttua mieleen, jotka tekivät - itselleni hieman yllättäen - Tytöistä aika mielenkiintoisen. Yritän pusauta postauksen loppuun lähipäivinä.
VastaaPoistaOmppu, mielenkiinnolla jään odottamaan postaustasi tästä.
PoistaKiitos kommentistasi <3
Kiinnostava kirja. En ole ennen lukenut kirjaa kommuunista tai kultista.
VastaaPoistaMai, siinä tapauksessa sinun täytyy lukea Tytöt. Cline kirjoittaakin vallan sujuvasti, vaikka en hänen kirjaansa rakastunutkaan ihan täydelleen.
PoistaKiitos kommentistasi <3
Olihan tämä minulle oikea tähtikirja. En muistanut, että olenhan minä lukenut lahkokirjoja mm. tämän vuoden Runeberg-voittajassa Unissasaarnaajassa oli lahko ja Salla Simukan Valkoinen kuin lumi kirjassa oli uskonnollinen lahko.
PoistaTämmöinen hyväksikäyttökultti, joka elää omien sääntöjen mukaan on karmeaa, mutta onhan niitä ollut aika paljon.
Mai, tulen lukemaan potauksesi Tytöistä tämän päivän aikana!
PoistaTotta, kaikenlaiset lahkot, joissa hyväksikäytetään ihmisten syvimpiä ja henkilökohtaisimpia tunteita, ovat järkyttäviä...
<3
Täytyy sanoa ihaillen, että kaunis tuo vanamo-kuva <3
VastaaPoistaKiitos Mai! <3 Vanamo on yksi suosikeistani (enkä taida olla ihastukseni kanssa yksin :))
PoistaSuomeen hippiliike rantautui jälkiaallossa, jossa minäkin olin mukana ystävieni kanssa. Se oli sekä matkalla hieman laimentunut että toisaalta myös kirkastunut. Aika kultaa muistot eli se passiivinen unohtaminen, mutta haluan pitää omat muistoni. Koko meidän hippiporukka kokoontui pyöreille synttäreilleni ja musiikki oli tietty ajan hengen mukaista, sillä synttäriteema oli 'me hipit'. Ostin monet levyt uusiksi CD:nä, että tunnelma olisi aito.
VastaaPoistaPidän usien Otavan Sinisen Kirjaston kirjaoista, mutta jokin tässä sanoi minulle, että Tytöt ei ole 'mun juttu'. Suorastaan helpotus lukea, että tajuntasi ei kirjasta räjähtänyt:)
<3
Leena, synttärisi olivat varmasti huikeat! <3
PoistaEn osaa sanoa, miten sinä lukisit ja näkisit tämän kirjan... Tajunnan räjähtäminen kun on niin lukijakohtaista. Lue tämä jos eteen osuu, olisi mielenkiintoista lukea, mitä sinä tästä tykkäisit...
Kiitos kommentistasi <3
Olipa hyvä huomio tuo varoittava esimerkkitapaus! Minulle tuli jossain välissä mieleen, että jos tämä olisi aikakauslehtiartikkeli, lukisin tekstiä hieman tirkistellen. Mutta romaanina Tytöt teki kuitenkin vaikutuksen, sillä onhan se intensiivinen ja hyvin kirjoitettu.
VastaaPoistaKatja, niin. Mietin lukiessani Clinen suhtautumista esimerkiksi seksuaalisuuteen: naiset olivat tässä kirjassa Venuksesta ja miehet Marsista tai jostain vieläkin kauempaa. Nais-mies-näkökulma oli jotenkin hyvin vanhanaikainen ja mustavalkoinen, liekö Cline sitten pyrkinyt ajalliseen autenttisuuteen. Sama tosin toistui nykyaikaa kuvaavissa kohtauksissa. Naiset esitettiin pääasialliseti uhreina suhteessa miehiin.
Poistakiitos kommentistasi <3
Okei... olin tästä erittäin kiinnostunut katalogin perusteella, mutta pettynyt jo valmiiksi siihen että taas liikutaan nykypäivässäkin. Tiedän jo valmiiksi että vain ne 60-luvun osiot kiinnostavat :-/
VastaaPoistaJane, kyllä, tässä liikuskellaan kahdella aikatasolla ja näkökulma on oikeastaan koko ajan aikuisen Evien.
PoistaKiitos kommentistasi <3