Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa

Helsinki 1921. Sydänsuven loppu on ollut sateinen ja kylmä, on kuin kesä olisi tänä vuonna vain käväissyt kaupungissa ja paennut sitten jonnekin turvallisimmille, leppeämmille seuduille. Eletään kaksikymmentäluvun kiihkeitä, vaarallisia vuosia, Helsinki kuhisee salakuljettajia, vierasmaalaisia tiedustelijoita ja sabötöörejä; kaupungin pinnan alaisen maailman tapahtumat tuovat mieleen teattereissa näytetyt elävät kuvat, sillä  erotuksella vain että kaikki mitä Helsingissä näinä vuosina tapahtuu, on täyttä totta.

  Sisäasiainministeriössä työskentelevä harrastelijayksityisetsivä Karl Axel Björk on hänkin kuin maansa myynyt. Alkukesällä eskaloituneen rikosjutun hengenvaarallisiksi äityneet selvitystyöt (joista kerrotaan teoksessa Käärmeitten kesä) syövät yhä hänen voimiaan, eivätkä rakkaushuolet auta asiaa: nuori mies on kesän vaaleina öinä lahjoittanut sydämensä kohtalokkaalle kaunottarelle Elena Zubovalle, ja nyt nainen on paennut maasta - tässä maailmantilanteessa on epävarmaa, tapaavatko he toisiaan enää koskaan.

  Carl Axel (tuttavallisemmin Kalle) saa uutta ajateltavaa, kun Helsinkiä jo pitkään piinannut tuhopolttojen sarja saa uusia, vaarallisia piirteitä: kaupungin laitamilla sijainneen laivanvarustamon savuavista raunioista löytyy muumionkaltaiseksi mytyksi palanut uhri: tuntemattoman tulipedon nälkä kasvaa... Kalle saa suureksi tyydytyksekseen (hyvin epävirallisen ja salaisen) luvan ujuttautua jutun tutkinnan sisäpiiriin, nyt on kiire ja kaikenlainen apu enemmän kuin tarpeen.
Nuori sankarimme, joka lapsena kokemastaan traumasta lähtien on pelännyt tulta kuin kuolemaa, joutuu lopulta kohtaamaan pelkonsa uudelleen, tällä kertaa entistä dramaattisemmissa merkeissä. Vaan kyllä hän tästä kaikesta jännittävyydestä nauttiikin, rikollisten jahtaaminen on hänellä suorastaan verissä ja Helsingin yö vetää häntä puoleensa kuin huume...

Mitä enemmän hän muutti ulkonäköään, sitä jännittävämpää oli lähteä öiselle promenaadille. Kuin hän olisi jättänyt taakseen arkisen persoonallisuutensa ja heittäytynyt mukaan näytelmäkappaleeseen, jonka vuorosanat eivät olleet valmiiksi kirjoitetut, vaan ne improviseerattiin sen mukaan, ketä kohdattiin ja mitä tapahtui. Odottava ilo suorastaan kihelmöi hiusmarrossa, kun Björk hiipi alas portaita ja luikki pitkin Nikolainkatua päästäkseen pian yli sinne, missä hän helpoimmin sulautui joukkoon. 

  Virpi Hämeen-Anttilan tyylikäs, vintage-tunnelmaa huokuva salapoliisisarja on tänä kesänä ehtinyt jo kolmanteen osaansa. Hämeen-Anttila herättää 1920-luvun Helsingin eloon niin taitavasti, ettei tällainen historiaan - ja vintageen - hurahtanut lukija voi kuin rakastua lukemaansa, siitäkin huolimatta, että Björk-dekkarien rikostarinat ovat omaan makuuni himpun verran liian kesyjä. Vahvasti valotettu Helsinki nouseekin - kuin itseoikeutettuna - teossarjan tähtirooliin. Hieno kaupunkikuvaus luo lisäksi riittävän mielenkiintoisen taustan nuoren, monista kokemuksistaan huolimatta vielä kovin kirkasotsaisen Carl Axelin seikkailuille. Tälläkin kertaa Kalle ajautuu vaarallisen lähelle Helsingin alamaailmaa, omaa moraaliaankin uhmaten.
Rikostarinan taustalla häälyy ajan epävarmuus; vasta järjestäytymässä oleva kansakunta on jakautunut ja kärsii pahoista kasvukivuista: kesällä 1921 puhjennut suojeluskuntakriisikin uhkaa Suomen vakautta. Miten pyristellä eteenpäin?

Ja ken olikaan hän, joka kuolleista palasi?

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

Sarjan edelliset osat:
Yön sydän on jäätä
Käärmeiden kesä

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa
Otava 2016