Johanna Ilmakunnas: Joutilaat ja ahkerat. Kirjoituksia 1700-luvun Euroopasta


Valistuksen aika, vapauden aika, hyödyn aika, naisten vuosisata, rokokoon, kustavilaisuuden ja uusklassismin aika, mutta  myös herätysliikkeiden ja militarismin aikakausi, kirjeiden ja kirjallisuuden, ihmisoikeuksien, globaalin talouden ja kulutuskulttuurin sekä uuden julkisuuden vuosisata. 1700-luvulle voi antaa useita epiteettejä, jotka kaikki tavoittavat jotakin oleellista aikakaudesta. Silloin alkoivat Euroopan politiikassa, taloudessa ja kulttuurissa suuret muutokset, joiden mullistavuus paljastui vasta jälkikäteen...

   Historiantutkija Johanna Ilmakunnaksen uutuusteos vie lukijansa tuolle ihmeelliselle vuosisadalle, ruotsalaisen aateliston ja säätyläisten arkeen ja juhlaan, heidän työhönsä ja vapaa-aikaansa, sille kihelmöivän mielenkiintoiselle yksityiselämän alueelle, joka historiankirjoituksessa valitettavan usein jää suurempien yhteiskunnallisten linjausten ja maailmaa mullistaneiden tapahtumien varjoon.

Mutta mikrohistorian tutkiminen ei ole helppoa: yksi sen suurimmista haasteista on lähdemateriaalin vähäisyys ja erityisesti se, että tutkimukseen soveltuvan aineiston määrä vähenee sitä mukaa, mitä kauemmas historiaan kurotetaan: tavalliset ihmiset jättivät menneinä vuosisatoina kovin vähän kirjallisia muistoja itsestään. Löydetyt dokumentit ovat peräisin enimmäkseen aatelistolta ja säätyläisiltä, eli siltä väestönosalta, jolle oli tuota arvokasta kirjoitustaitoa kertynyt. Lukutaitoisia oli nykykäsityksen mukaan yllättävän paljon kaikissa väestöryhmissä, mutta kynä pysyi vain harvojen käsissä.

  Ilmakunnaksen lähdemateriaalina ovat toimineet ylhäisön päiväkirjat, kirjeet, kartanoiden ja kaupunkikotien tilikirjat, kuitit, erilaiset hankintalistat ja muu kirjanpito. Näinkin hajanaisesta aineistosta on mahdollista - nykyisillä monitahoisilla tutkimuskäytännöillä - muodostaa entisaikojen elämästä ja tapakulttuurista yllättävänkin tarkkoja kuvia. Erityisen henkilökohtaista sävyä aineistoon tuovat kirjeet, joita varsinkin aatelisto kirjoitti sanalla sanoen 'työkseen'; sekä tietenkin päiväkirjat, joita tässäkin teoksessa sivutaan muutamaan otteeseen: saamme kosketuksen kahteen nuoreen kirjoittajaan: virkamiesuraan valmistautuvan Johan Cabriel Oxenstieran taitavasti kirjoitettu päiväkirja ajoittuu vuosiin 1766-1768, kirjallisia taitojaan vielä harjoitteleva Jacobina Charlotta Munsterhjelm taas kirjoitti omaansa vuosina  1799-1801. Kahdensadan vuoden takaiset kirjeet ja päiväkirjamerkinnät tuovat niiden kirjoittajat lähelle omaa aikaamme. En voi olla miettimättä, kuinka ihana historiantutkijan työpäivä voi parhaimmillaan olla: millaista on työskennellä tällaisten vanhojen kirjallisten aarteiden parissa, pidellä hauraita arkkeja käsissään, uppoutua teksteihin ja kuunnella rivien väleistä kantautuvia kaikuja unohdetuista, ajan sumuun kadonneista hetkistä...
***

  Ilmakunnas keskittyy kirjoituksissaan Ruotsin maaperälle: teoksen alaotsikko Kirjoituksia 1700-luvun Euroopasta viittaa Ruotsin olleen syrjäisestä sijainnistaan huolimatta kiinteä osa Eurooppaa ja eurooppalaista kulttuuria, yhteydet olivat tiiviitä ja oppia ja esikuvia haettiin etenkin Pariisista.

Joutilaisuuden ja ahkeruuden, vapaa-ajan ja työn hetket eivät olleet ylhäisön piirissä tarkasti erotettuja vaan ne limittyivät toisiinsa huomaamattomasti. Yhteiskunta oli selkeän hierarkinen ja suuri osa aatelin ajasta kuluikin oman erityisaseman varmistamiseen ja korostamiseen. Kysymys oli tietenkin identiteetistä ja taloudellisen sekä sosiaalisen aseman turvaamisesta. Tässä yhteydessä mikään ei tuntunut olevan liikaa: mahdollisimman selvää eroa eri yhteiskuntaluokkien välillä ylläpidettiin muun muassa shoppailemalla kalliita - ja kiisteltyjä - ylellisyystuotteita Pariisista. Myös hienostunutta ruokakulttuuria ylellisine serviiseineen pidettiin korkean statuksen osoituksena ja erityisesti sillä, kenen kanssa aterioitiin, oli ratkaiseva merkitys. Mutta niin, osattiin ruuasta nauttia myös intiimimmissä tunnelmissa:
Jean Michel Moreau: Le souper fin, 1781

 Myös kotielämä oli hierarkista: elämisen tilat, vapaa-aika ja työt olivat vahvasti sukupuolittuneita: lapset oppivat tämän jaottelun jo varhain: poikia kasvatettiin mahdollista tulevaa virkauraa varten, tyttöjä talouden- ja lastenhoitoon sekä suhdetoimintaan. Kirjoitustaidon oppiminen kuului toki myös tyttöjen kasvatukseen, sillä se oli välttämättömyys laajan suhdeverkoston ylläpitämiseksi. Kirjeiden kirjoittaminen, sukutyö, lastenkasvatus, shoppailu, käsityöt ja puutarhanhoito ymmärrettiin ylhäisöpiireissä  mitä suurimmassa määrin työksi. Hienoista materiaaleista valmistetut käsityöt (esimerkiksi taidokkaat ja erityisen työläät koruompelukset) olivat osoitus naisten ahkeruudesta, mutta käsitöitä tekivät miehetkin; 1700-luvulla varsinkin sorvaus nousi ylhäisömiesten suosioon, jokunen mies osasi myös koruommella! Ja kuinka ihanaa olikaan lähteä kesäiselle piknikille katsomaan alustalaisten heinätalkoita: oltiin mukana,  osallistuttiin, vaikka heinäähankoihin ei tartuttukaan...

  Joutilaat ja ahkerat piirtää tarkkaa ja kutkuttavan mielenkiintoista kuvaa 1700-luvun ylhäisön elämästä iloineen, suruineen, perhehuolineen ja pienine, nykyajan näkökulmasta nähden eriskummallisine yksityiskohtineen. Eroavaisuuksista huolimatta elämä oli yllättävänkin samanlaista kuin nyt, perusasiat ja huolenaiheet näyttävät pysyvän muuttumattomina olipa aika mikä tahansa. Elitistismiin taipuvan elämän kulisseista nousevat esiin tutut asiat: läheiset ja huolehtivat suhteet perheeseen ja sukuun muodostivat elämän perustan, jolle kaikki muu rakentui.

Teoksen kirjoitukset ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ja useat niistä ovat ilmestyneet aikaisemmin tieteellisissä julkaisuissa. Akateeminen ote näkyy, mutta se ei estä lukijaa eläytymästä kirjoitusten kiehtovaan maailmaan. Asiansa tuntevana tiedenaisena Ilmakunnas ei myöskään arvota eikä arvostele tutkimuksensa kohteita, hän vain havainnoi ja tekee havannoistaan objektiivisia, arvovapaita - ja hyvin mielenkiintoisia - johtopäätelmiä.


Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

Johanna Ilmakunnas: Joutilaat ja ahkerat. Kirjoituksia  1700-luvun Euroopasta
Siltala 2016

Kommentit

  1. Tämä keskittyykin siis vain säätyläisiin? Kirjan nimestä olen saanut kuvan, että olisi ollut vastakkainasettelua / vertailua köyhempään kansanosaan, talonpoikiin ja torppareihin.

    Aika radikaalilta tuntuu shoppailu-sanan käyttö kun 1700-luvusta on puhe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kyllä, ei vastakkainasettelua tällä kertaa! Lukuuni on tulossa myöhemmin kesällä Tiina Miettisen kirja Piikojen valtakunta, jossa keskitytään käsitykseni mukaan 1600- 1700-luvuilla eläneeseen köyhempään kansanosaan. On mielenkiintoista nähdä, millä tavoin Miettinen on kerännyt kirjansa lähdeaineiston...

      Kyllä, Ilmakunnas käyttää kirjassa juuri tuota sanaa, shoppailu. Näin hän kirjoittaa sanavalinnastaan: "Englannin kieleen sana 'shopping' tuli 1760-luvulla, ja sen keskeisenä merkityssisältönä on, ei pelkästään itse ostaminen, vaan tavaroiden katseleminen, niihin tutustuminen, mielihyvän saaminen sekä ajan viettäminen shoppailemalla". Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, ettei shoppaileminen - sellaisena käsitteenä kun me sen tunnemme -ole millään muotoa uusi ilmiö.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Kuulostaa sellaisesta kirjalta, jonka lukemisesta pitäisin. Pitänpä mielessä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!