Minna Rytisalo: Lempi

...oven kello kilahti, ääni jäi taakseni oikealle, ja vasemmassa kädessäni minulla oli yhä rukkaset. Ulkona suli lumi ja pian poskellani oli huulten tuntu, niin pehmeä, yhtä aikaa salama ja ikuisuus, ja kun nostin pääni ja katsoin, sinä olit siinä enkä voinut enää irrota. Silmät jäivät kiinni silmiisi. Ilmassa leijui tytön tuoksu, vaikka mitä se edes on, en tiedä. Jotain makeaa ja puhdasta, ihan erilaista kun miehissä, hiuksista ja ihosta se tulee, kevyestä hengityksestä. 
Teitä oli siinä kaksi tyttöä, mutta minä näin vain yhden. Siitä hetkestä kaikki alkoi. Etkä laskenut katsettasi, enkä minä. Kaikki meni nopeasti. Sota aika. Kaksi kirjettä, ja sinä aloit minulle.

Carpe diem!
Sota saa ihmiset tarttumaan hetkiin ja elämään niin kuin jokainen hengenveto olisi viimeinen. Niin näyttää käyvän myös tämän tarinan nuorelleparille, Viljamille ja Lempille, jotka sattuma liittää toisiinsa. Tämä kaikki tuntuu ujosta ja varsamaisesta Viljamista kuin taivaasta määrätyltä lahjalta: äsken tuskin tunnettiin ja kohta ollaankin jo yhdessä aina, aina...

    Ihailen rohkeutta, jolla iloluontoinen  Lempi riuhtaisee itsensä irti entisestä elämästään, jättää taakseen kirkonkylän, kauppiaantyttären turvatun elämän, isänsä ja miltei toiseksi minäkseen kasvaneen kaksoissisarensa ja lähtee tuoreen aviomiehensä kotiin kauas saloseutujen ja suomaiden taakse. Kirkolta matkaan hyppää Elli, pieni ja laiha piika pikkarainen, avuksi ja seuraksi tuoreelle Pursuojan emännälle. Helppoa elämää Lempi ei täällä tule saamaan, vaikka Viljami kyselee tuon tuosta nuorikonsa tuntemuksia, Lempi ei tunnusta katuvansa valintaansa vaikka joskus Viljami yllättääkin hänet ikkunan äärestä huokailemasta tai kammarista hypistelemästä täällä käyttämättömäksi jääviä pikkuisia ylellisyystavaroitaan.

  Yhteistä taivalta on kulunut tuskin seitsemää kuukautta kun Lapin sota alkaa ja Viljami kutsutaan rintamalle. Kotitalo  selviää sodasta kuin ihmeen kaupalla, niin että palaajille kaikki näyttää kuin talo olisi  nukahtanut vain kevyeen Ruususen uneen, Miisu-kissakin löytää kotiinsa pitkäksi venähtäneeltä metsäretkeltään. Silti kaikki on peruuttamattomasti muuttunut.

  Romaanissa soivat kolmen kertojan äänet: Viljami,  piikatyttö Elli ja Lempin kaksoissisko Sisko kantavat Lempiä mukanaan, yksi kuin kukkaa, toinen kuin painavinta riimukiveä. Rakkaus ja viha kipunoivat, kertojaäänien välille syntyy jännite joka kantaa korkeuksiin. Lempi on läsnä kaikkialla, kirjan jokaisessa lauseessa ja hengenvedossa. Tarinan sydän on hänelle pyhitetty.

  Sota pakottaa heidät heittäytymään elämän virtaan nyt ja tässä, sillä aika on näinä vuosina kultaakin kalliimpaa, Carpe diem, ilman katumusta, ilman pelkoa, sillä kuka tietää huomisen?  Joku tarttuu hetkensä rakkaudesta ja epätoivosta, toinen polttavasta, pitkään tukahdetusta halusta, ja joku yksinkertaisesti vain siksi että voi.

  Minna Rytisalon hieno debyyttiromaani Lempi viettelee lukijan heti ensimmäisillä sivuillaan. Kirjailijan omintakeinen, hienovireinen kerronta luo teokseen samanaikaisen rauhan ja äärimmäisen jännitteen tunnun: tällaiseen komboon ei kotimaisen kirjallisuuden puolella ihan joka päivä törmää, varsinkin kun yhtälöön lisätään vielä vahva henkilökuvaus: erityisellä lämmöllä muistelen sodasta palaavaa Viljamia, jonka tulena hehkuva rakkaus Lempiin porautui ihoni alle ja jätti sinne pitkään kipunoivan merkin,

 Kiitos kirjailijalle upeasta lukuelämyksestä!

Arvostelukappale. kiitokset kustantajalle. Lempi ilmestyy viikolla 30.

Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus 2016