Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella & Pilvilinna joka romahti

Dekkarikesä
No niin, kulttikirjailijaksi nousseen Stieg Larssonin Millenium-trilogia on minullakin vihdoin ja viimein pulkassa, äänikirjoina kuunneltuna. Päätin tuoda sarjan kaksi viimeistä  osaa blogiin samalla kertaa.siksi tiukasti ne ovat toisiinsa limittyneet: kirjat keskittyvät samaan, äärimmäisen monimutkaiseen ja pitkälle aikajänteelle avautuvaan rikosvyyhteen jonka jäljet johtavat vuosikymmenien taa ja jonka paljastuminen ravisuttaa lopulta niin Ruotsin oikeusjärjestelmää kuin maan ylintä valtaeliittiäkin.

  Nyt, koko trilogian kahlattuani, näen sarjan mainion aloitusosan (Miehet jotka vihaavat naisia) eräänlaisena pelinavaajana, jossa Larsson - ennen tositositosi-toimiin ryhtymistään - esittelee trilogian päähenkilöt: kapinallisen ja huippuälykkään tietokonehakkeri Lisbeth Salanderin ja hänen aisaparikseen ajautuvan, Millenium-lehdessä työskentelevän toimittajan Mikael Blomkvistin. Rikosjuttu, jota MJVN-jännärissä selvitellään, on seuraavista osista täysin erillinen ja saa ratkaisunsakin kirjan dramaattisessa lopussa. Juttu ikään kuin esittelee Lisbethin ja Mikaelin toimintatavat ja heidän keskinäisen suhteensa kiekurat.

  Uuteen rikossoppaan heittäydytään vauhdilla: Lisbeth Salander palaa Ruotsiin niin kutsutun Wennerstömin jutun jälkeiseltä 'lomaltaan' rikkaana naisena, satoja miljoonia Ruotsin kruunuja salaisella sveitsiläisellä pankkitilillään. Samoihin aikoihin Tukholmassa  tapahtuu kolme raakaa murhaa: Ruotsin ja Itä-Euroopan välistä seksikauppaa tutkinut toimittajapariskunta ja Lisbethin holhoojana toimiva, kieroutunut ja häikäilemätön asianajaja Nils Bjurman ammutaan teloitustyyliin. Jäljet johtavat Salanderiin, jota aletaan jahdata poliisin koko organisaation voimalla. Naisen syyllisyys näyttää niin varmalta,, että jopa Blomkvist alkaa epäillä tätä - etenkin kun Lisbeth selkeästi välttelee hänen yhteydenottojaan...

  Vyyhti kuljettaa lukijan Lisbethin synkkään menneisyyteen ja häntä koskeneisiin suojelupoliisin salaisiin asiakirjoihin 1990-alkupuolelle. Miksi asiakirjoja ei näy edes poliisin omissa sisäisissä raporteissa, vaikka ne vain vahvistaisivat Lisbethiin kohdistuvia epäilyksiä? Tätä ihmettellee etenkin nainen itse, joka ryhtyy salaisessa piilopaikassaan tutkimaan juttua itsekin - kansainvälisen hakkeriyhteisönsä avulla. Samaan aikaan jutun kimpussa häärivät muun muassa poliisi, ruotsin sapo, Blomkvist sekä Salanderin pitkäaikainen työnantaja Milton Security-turvayhtiö. Ja tetenkin käy niin, että Lisbethin aivoja ja oveluutta tarvitaan jälleen - mutta apujoukot ovat tällä kertaa enemmän kuin tarpeen, sillä nainen on tällä kertaa todellisen uhan alla.

  Vakoojia, poliittista kähmintää, salaisen poliisin hämäriä jaostoja, vielä hämärämpiä sukulaissuhteita, aseita, taistelua elämästä ja kuolemasta. Ja kaiken tämän keskellä nuori satutettu nainen, jonka perustuslaillisia oikeuksia on poljettu raskaasti  lapsuudesta saakka. Larsson kirjoittaa Millenium-trilogiassaan  hyytävää, mutta periaatteessa täysin mahdollista skenaariota ruotsalaisesta kansankodista: mitä tapahtuu kun perusoikeuksiemme vartijat alkavat käyttää valtaansa väärin?

  Larsson vyöryttää trilogiaansa satoja sisäkkäisiä juonenkäänteitä ja kymmeniä henkilöhahmoja; äänikirjoja kuunnellessani mietin, miten ihmeessä hän on pystynyt pitämään keilansa ilmassa sotkeutumatta omaan näppäryyteensä. Sarja onkin varsinainen kirjallisen insinöörityön taidonnäyte. Hänen kellontarkka otteensa pysyy tikissä, olipa kyse sitten pääjuonenkäänteistä tai vain nopeasti ohimenevistä, pussiperään päättyvistä sivupoluista. 'Insinöörimäinen' ja tunneilmaisultaan niukka kerronta luo teoksiin erikoisen, dokumentaarisen vivahteen. Ehkäpä juuri se onkin yksi Larssonin suosion salaisuuksista? Minun täytyy kaiken rehellisyyden nimissä myöntää toisinaan uupuneeni Larssonin tyyliin - näiden kahden opuksen kuunteleminen oli joskus parasta unilääkettä - mutta kokonaisuus, se tekee Millenium-trilogiasta dekkareiden aatelia!

 Ja niin: minulle Millenium-sarja on oleva aina trilogia, David Lagercrantzin kirjoittamiin, suuren hypetyksen saattelemiin  'jatko-osiin' en tule koskaan tarttumaan.



Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden, 2006)
WSOY 2007
Suomentanut Marja Kyrö
WSOY:n äänikirja 2011

Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti (Luftslottet som sprängdes, 2007)
WSOY 2008
Suomentanut Marja Kyrö
WSOY:n äänikirja 2011

Kommentit

  1. Kahlasin tämän tiiliskivitrilogian muutama vuosi sitten espanjaksi, sinänsä hyvä saavutus :) Kyllä oli jännää. Tosin pitkästyin joko toisen tai kolmannen osan loppupuolella.

    Mutta siis, vaikka on jo vuosia kulunut, Lisbethin hahmo ja lukuelämys ovat kirkkaina muistissa. Hänen lapsuuskokemuksensa olivat todella rankat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, varsinainen projekti ollut sulla! :) Tiiliskiviteoksista on todellakin kysymmys, kukin osa kesti kuunneltuna 25 tuntia...

      Lisbethin hahmo on unohtumaton - ja hänen lapsuus- ja nuoruuskokemuksensa todellakin hirvittävät.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Teit viisaan ratkaisun! Tykästyin suuresti Millenium-trilogiaan, jossa Larsson toi uudenlaisen, raikkaan tuulahduksen Salandereineen koko genreen ja siihen että kuten oivasti kiteytit:"kellontarkka ote pysyi tikissä". Vaikken usko uudelleen lämmitettyyn enkä valmiisiin kakunpohjiin, tartuin aprikoinnin jälkeen Lagercrantzin "Se mikä ei tapa"-jatko-osioon ja luettuani harmittelin. Lagercrantz olisi Ibramovicin menestyksen myötä aivan hyvin voinut jatkaa omilla urillaan ja näyttää kyntensä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, minä taas koin heti jotenkin Rebellimäistä vastenmielisyyttä sarjan uudelleen lämmitystä kohtaan, vaik en ollut lukenut (eikun kuunnellut! :)) tuossa vaiheessa kuin ekan osan. Myös Larssonin lähipiirin reaktiot Lagercrantzin yritykseen vaikuttivat lukuhaluihini.

      Lagercrantzin olisi suonut pysyvän 'lestissään';)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Uteliaana en voinut olla lukemana sitä "neljättä osaa". Ei olisi kannattanut. Larsson on Larsson ja piste. Ei Lagercrantzin kirja huono ole, mutta eihän se ole sama. Trilogiassa pysyn minäkin. Dekkareita en edes hirveästi lue, mutta tämä on, kuten sanot, lajinsa aatelia, johon ei voinut olla koukuttumatta. Monet tämän jälkeen luetut tuntuvat vain jäljittelyltä, niin monta uutta elementtiä Larsson genreen loi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, jotenkin intuoin jo sen 'neljännen osan' ilmestyessä, että metsään mennään, vaikka en ollut tosiaankaan kuunnellut vasta kuin Miehet jotka vihaavat naisia. Larssonin ote on niin uniikki, että hänen luomaansa maailmaan kajoaminen tuntuu miltei pyhäinhäväistykseltä.

      Niinpä: olemme saaneet luettaviksemme monia Salander-toisintoja.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Lisbeth Salander on kyllä huikea trillerihahmo. En pysty lukemaan kenenkään toisen jatkamana tätä sarjaa, minusta jo ajatus kirjasta oli tuulesta temmattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Salander on unohtumaton hahmo ja Lagercrantzin yritys susi jo ennen syntymäänsä eli silloin, kun hän ryhtyi suunnittelemaan teosta mielessään ;)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Millenium-trilogian lukemisesta on aivan liian pitkä aika, muistan vain ahmineeni ne hullunlailla. Upeita kirjoja! Olen ajatellut myös pysyä visusti erossa neljännestä kirjasta, jotenkin kummastuttaa ajatus, että joku muu jatkaa sarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, minä oikeasti ihmettelen, miksi tartuin sarjaan vasta nyt... No juu, tässä välissähän oli niin sanottu kirjaton kauteni, se selittää...

      Minusta kaikenlaiset kirjalliset uudelleenlämmittelyt ovat kertakaikkisen turhia.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!