Kirjahaaste

Sain Marjatan kirjaelämyksiä -blogin Marjatalta haasteen, joka on nimetty lyhyesti ja ytimekkäästi Kirjahaasteeksi. Lämmin kiitos, Marjatta! Haasteessa ei näkynyt olevan erikseen kirjattuja sääntöjä, joten siirryn pidemmittä puheitta kysymysten pariin:

Kirja, jota luen juuri nyt:
Kuten aina, luen tälläkin hetkellä montaa kirjaa limittäin ja lomittain.

Pitkäaikaisin kirjakumppanini on tänä keväänä ollut teos Anna Ahmatova. Olen äänenne, joka sisältää venäläisen runoilijan koko tuotannon Anneli Heliön suomentamana ja toimittamana. Kirja sisältää myös Heliön kirjoittaman Ahmatovan elämänkertaosuuden. Runot ottavat aina oman aikansa, joten teos ilmestyy blogiin vasta syyskesällä.

Ihastuin irlantilaisen Colm Tóibínin tyyliin luettuani hänen äskettäin suomennetun romaaninsa Nora Webster. Nyt luen Tóibínin  novellikokoelmaa Äitejä ja poikia, tarinan kerrallaan. Tóibínin vahva ote pitää myös novelleissa.

Luen usein jotakin tietokirjaa kaunokirjallisuuden rinnalla. Tällä hetkellä on luvussa Ylen Politiikkaradiosta tuttujen Vesa Heikkisen ja Tapio Pajusen teos Kansalaistaito. Miten politiikkaa voi ymmärtää jos sitä voi ymmärtää?(Teos 2016), jossa pohditaan politiikan kieltä ja kulttuuria sangen mielenkiintoisesti. Teos ei ole kuitenkaan objektiivinen tietoteos, kuten alunperin kuvittelin. Kantaaottavuutta ei ilmoiteta esipuheissa eikä kirjan kansiteksteissä, mitä pidän selkeänä puutteena (varsinkin kun ottaa huomioon teoksen objektiiviseen näkökulmaan viittaavan nimen ja alaotsikon).

Aloitin viime viikolla myös Anthony Doerrin juuri suomeksi ilmestyneen esikoisteoksen Davidin uni (Wsoy). Pidin  viime keväänä  lukemani Kaikki se valo jota emme näe -romaanin tunnelmasta niinkin paljon, että nappasin tämän uutuudenkin lukuun. Davidin uni on aiheuttanut hiukan ristiriitaisia tuntemuksia: opus on muutoin ihan kelpo lukuromaani, mutta nyt mukana on omaan makuuni aivan liian paljon 'yliluonnollista höttöä'.  Saa nähdä, mihin päin tuuli tämän kirjan parissa kääntyy.

Kirja, josta pidin lapsena
Olen esitellyt lapsuuteni lempikirjoja täällä muistaakseni pariinkin otteeseen. Tällä kertaa mieleen nousee Yrjö Kokon Pessi ja Illusia, joka tuli minulle tutuksi ääneenluettuna. Satu lujitti jo herännyttä rakkauttani metsää ja sen kaikenlaisia asukkaita kohtaan. Alla näkyvä painos (joka on kuvitettu Kokon itse ottamin luontovalokuvin) on minulle tutuin, sillä se löytyi pienestä sivukirjastostamme.

Kirja, joka jäi kesken
Olen sitkeä lukija, mutta joskus on pakko luovuttaa. Viimeksi jäi kesken Lisa Hiltonin megahypetetty trilleri Maestra, joka maistui  laskelmoidulta hutulta.

Kirja, joka teki vaikutuksen
Valitsen tähän vastikään lukemani Jukka Viikilän äärettömän hienon romaanin Akvarelleja Engelin kaupungista. Viikilän runollinen kieli sisältää kaiken, mutta ei mitään liikaa.

Kirja, johon palaan uudelleen
Olen palannut usein muun muassa Milan Kunderan ja Andreï Makinen teoksiin. Kirjabloggauksen myötä kirjojen uudelleen lukeminen on vähentynyt. Tulevaisuudessa haaveilen palaavani Riikka Pelon Jokapäiväisen elämämme ja  Mihail Šiškinin Neidonhiuksen  pariin, sillä uskon, etteivät ne avaudu lukijalleen täysin ensimmäisellä lukukerralla. Äsken mainitsemaani Viikilän teokseen aion palata myös, pelkästään sen kauneuden tähden. 

En tällä kertaa laita haastetta eteenpäin kenellekään erityisesti, koska tämäkin tehtävä lienee kiertänyt blogeissa jo pitkään. Voit napata haasteen vapaasti mukaasi!

**

Tänään ryhdyn kirjoittamaan juttua Sara Stridsbergin romaanista Niin raskas on rakkaus:

"Tiedätkö, mikä oli Einsteinin onnellisin ajatus? " "Ei aavistustakaan.""Että se, joka putoaa, on kaikkien lakien ulkopuolella.-- pudotessa ei tunne painovoimaa"

Puutarhakuulumisia: Keltaiset iirikset säästyvät peurojen kulinaristisilta kokeiluilta. Mutta viime yönä häipyi jälleen yksi penkillinen sinisävyisiä perennoja parempiin suihin...