24.3.2016

Pääsiäisen kirjat

Valkkasin pääsiäisen luettavia. Kokosin itselleni neljän keskenään hyvin erilaisen kirjan valikoiman, 
josta riittää luettavaa yli pääsiäispyhien. Mielenkiintoinen, tarkkaan valittu nelikko!

Katja Jalkasen ja Aino-Maria Savolaisen juuri ilmestynytttä Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon -kirjaa odotin jo innolla.  Eilen siihen jo hiukan tutustuinkin: teos on kirjoitettu leikkimielisellä ja rennolla oteella mutta sisältää paljon asiaa. Tämä kulttuuriopas ei pönötä vaan on ihanan lähestyttävä.

Tommi Kinnusen Lopotti on yksi tämän kotimaisen kirjakevään 'tapauksia'. Tässä romaanissa tapaan  Neljäntienristeyksestä tutut henkilöt ja saan tietää, miten he ovat jatkaneet elämäänsä...

Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta on takakansitekstinsä mukaan 'romaani kummituksista ja ihmisistä, unihalvauksista ja rytmihäiriöistä ja peruttamattomista virheistä.  Järki kiskoo meitä tuhoon, rakkaus ei voita kaikkea, ja rappukäytävässä odottaa se, jonka kaikista vähiten haluaisit kohdata.'

Otto Lehtisen Wurlitzerissa katseeni kiintyi ensimmäiseksi teoksen huomiotaherättävään kanteen. Lukupäätökseen tarvitaan toki muutakin: 'Wurlitzer on lahjakkaan nuoren esikoiskirjailijan nykyromaani seksuaalisuudesta ja monikasvoisesta rakkaudesta, jota on joskus mahdotonta selittää; tarpeesta löytää seuraava perhe. Wurlitzer on jukeboksi, joka soittaa ihanan ja pelottavan sävelmän neljästä ihmisestä ja yhdestä haurasluisesta tiikeristä vuosituhannen alun Helsingissä.' Esikoisteoksiin on aina kiva sukeltaa; koskaan ei tiedä, mistä itsensä löytää...

**
Albumien kätköistä: Maaliskuun loppua Turussa vuonna 2011. Pääsiäinen oli vielä kaukana edessäpäin... En ole aikoihin vienyt kameraa keskustaan, sillä järkkärin raahaaminen tuntuu työltä. Tasokkaalla kameralla varustettu älypuhelin olisi kiva.


20 kommenttia:

  1. Hieno nelikko! Yhdelle tosin ;) Minullakin on suunnitelmissa lukea Kinnusen, Rauman ja Lehtisen kirjat. Kinnusen luen varmaan kesemmällä, mutta Rauman aion aloittaa pian.

    Hyvää pääsiäisen aikaa, Kaisa Reetta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hieno nelikko, ja yhteen kirjaan olenkin jo tutustunut :) Korot kopisten on ihana! :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Ihanaa lukupääsiäistä sinulle Kaisa Reetta! Mielenkiintoisia kirjoja olet valinnut.

    VastaaPoista
  3. Antoisia lukuhetkiä ja kevätvaloa pääsiäiseesi <3 Jään odottelemaan kokemuksiasi nelikosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos samoin sinulle! Näitä kirjoja ennen blogiin tulee pari kolme aiemmin lukemaani...

      <3

      Poista
  4. Mukavia lukuhetkiä makoisten pääsiäisherkkujen kera:)<3
    Korot kopisten on minulla varauksessa:)

    Ihanaa pääsiäisen aikaa, Kaisa Reetta!<3

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen pääsiäisen lukupaketti. Minulle riittää yksi kirja ja se on Lopotti. Saatan mahdollisesti lukea Engelin akvarellit vielä kolmannen kerran... Mielenkiintoisia lukuhetkiä pääsiäisen vieton lomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, minäkään tuskin saan näistä edes kahta loppuun pääsiäisen aikaan, mutta lukeminen jatkuu sitten...
      Engelin akvarellit kestää lukemista - on se niin maaginen kirja!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  6. Kiva lukupaketti, mulla Lopotti odottaa lukemistaan, mutta ehkä pääsiäisen jälkeen sitten. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, onneksi kirjoilla ei ole viimeistä käyttöpäivää...

      Kiitos samoin sinulle, hyvää pääsiäisen aikaa! <3

      Poista
  7. Kiintoisa setti Sinulla! Täällä herkuttelen - kiitos Sinun - Saikoon runoja annostellen ja Javier Falcónin matkassa. Pääsiäisen taika kietokoon Sinut pehmeään viittaansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, setti on komee, tuskin ehdin kaikkea lukea. Mutta hienoja lukukokemuksia luvassa, uskoisin!

      Oih, sulla Falcon luvussa, mukavaa kuulla sitten mitä pidit!

      Oi kiitos ihanasta toivotuksesta! <3 Olkoon sinunkin pääsiäisesi mitä suloisin :)

      Poista
  8. Seksistä ja matematiikasta on minunkin pääsiäispinossani. Odotin myös Lopottia kirjakeropakettina, mutta sitä en vielä saanut käsiini. Hyvältä kuulostaa tuo esikoiskirjakin.

    Mukavia lukuhetkiä, Kaisa Reetta, ja hyvää pääsiäistä! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Rauman kirja on ollut pitkään lukulistallani ja vihdoin sen nappasin
      e-kirja-alesta, samoin Lopotti löytyi noin kympillä Googleplaysta (ja nyt kun juuri etsin sitä sieltä, niin eipäs enää löytynytkään, kumpikin Kinnusen kirja vedetty pois Googlen storesta, onpas kummaa...)

      Kiitos samoin sinulle, Elina, ihanaa pääsiäistä ja mukavia kirjahetkiä! <3

      Poista
  9. Lopotin olen lukenut, mutta en noita muita kirjoja. Hupsista noita hyppäsi mukaan näin pääsiäisen kunniaksi. Lukuiloa ja mukavaa pääsiäistä. Onpas ollut luminen maaliskuun loppu, kui mä en muista :) Täällä alkaa kevät aina niin aikaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, noidat liikkuu nyt joka puolella :)
      Kiitoksia samon sinulle, ihanaa pääsiäistä <3

      Tuo oli toinen niistä vuosikymmenen alun huippulumisista talvista, jolloin Turussakin riitti lunta huhtikuun puolelle saaakka.

      Poista
  10. Jopas on mielenkiintoinen Pääsiäissetti! Kevätaikaan luen melkeinpä vain puutarhakirjoja, niitä onkin ilmestynyt monta aika ihanaa!

    Oikein mukavan rauhallista Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, puutarhakirjoihin pitäisi minunkin tutustua enemmän, niistä riittäsi inspiratiota paitsi puutarhaan, myös muuhunkin arkeen, sillä rakastan kukkia ja värejä...

      Kiitos samoin, ihanaa pääsiäisaikaa! <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!