Olen maininnut aiemminkin olevani erityisherkkä dekkarisankareiden suhteen; se, uppoaako tarina minuun vai ei, riippuu pitkälti siitä, millaisen suhteen saan luotua teoksen päähenkilöön. Hätäisesti kasaan kursittu, yksioikoinen tyyppi saa kiinnostukseni nopeasti lopahtamaan vaikka juonenkulku muuten vetäisikin. Sama pätee tietenkin myös toisin päin: kun henkilökemiat natsaavat, juonen heikkouksia on valmis katsomaan läpi sormien, ainakin tiettyyn pisteeseen asti (tästä hyvänä esimerkkinä monet Agatha Christien nopeasti väsäämät Poirot-tarinat). Jos sekä roolitus että juoni osuvat nappiin, ollaan lukijan taivaassa. Robert Wilson onnistuu vakuuttamaan minut näillä kummallakin tasolla: sekä hänen henkilökuvauksensa että juonikuljetuksensa ovat ihailtavan tarkkoja ja monipuolisia ja tarinan tärkeimpien henkilöiden sielunelämää tarkastellaan genreen suhteutettuna harvinaisen syväluotaavasti.
Sarjan keskushenkilöksi nousee Sevillan murharyhmän ylikomisario Javier Falcon, nelikymppinen, hiljattain eronnut murhatutkija, joka asustelee vastikään kuolleen tateilija-isänsä hulppeassa residenssissä Sevillan kauniilla kukkuloilla, kärsii yksinäisyydestä ja yrittää kompensoida menetyksiään hukuttautumalla työhönsä. Rauhallisena ja analyyttisena miehenä itseään pitävä Falcon luulee kohdanneensa tutkijauransa aikana jo kaiken mahdollisen, mutta sitten tapahtuu jotakin, mihin hän ei unissaankaan olisi voinut varautua.
Sinun pitää katsoa, ääni sanoi. Mutta hän ei kyennyt katsomaan. Hän oli maailman ainoa ihminen, joka ei pystynyt katsomaan sitä asiaa, hän ei ikimaailmassa voisi katsoa sitä, koska se aktivoi hänen aivoissaan sen osan, joka hehkuu nukkuvan ihmisen aivokuvassa kirkkaanpunaisena, sen aivosokkelon sopukan, jota maallikot kutsuvat hurjiksi kuvitelmiksi. Tämä alue oli eristetty kaikin mahdollisin keinoin - naulattu umpeen, kahlittu ja lukittu, ja avain oli heitetty syvmpään järveen.Pääsiäis-fiestan aikana tapahtuva poikkeuksellinen ja julma murha syöksee Falconin kohti tuntemattomia vesiä ja pakottaa hänet kohtaamaan myös oman salatun menneisyytensä ja suuren, sielun syvyyteen haudatun surunsa. Rikos vie tutkijat kauniin kaupungin kulissien taakse, mutta vasta isän ateljeesta löytyneet päiväkirjat saavat ylikomisariomme maailman pyörimään akselinsa ympäri: teemme Falconin kanssa syväsukelluksia Espanjan sisällissotaan, pahamaineisen Tangerin värikkääseen historiaan ja Sevillan vapaudenkaipuisiin taiteilijayhteisöihin. Päiväkirjat ovat portti Danten helvettiin: Kun niiden kannet kerran avaa, on mahdotonta kääntyä pois.
Päiväkirjat ovat vaillinaisia. Tarvitaan etsiväntyötä. Sinä olet tehtävään juuri omiaan. Älä kuitenkaan ryhdy siihen kevein mielin, Javier, varsinkaan jos olet nykyisessä elämässäsi vahva, onnellinen ja täynnä tarmoa. Tämä on pieni tarina tuskasta, ja jos luet sen, tuska siirtyy myös sinuun. Ainoa tapa välttyä siltä on olla aloittamatta...Robert Wilson kuljettaa ihmiskohtaloita ja niiden rinnalla kulkevaa rikostutkintaa hienovireisesti ja tarkalla psykologisella silmällä. Hän ei märehdi väkivallalla tai nopeilla, tv-sarjamaisilla lekkauksilla, joihin monet 'trendidekkarinikkarit' turvautuvat, vaan luottaa hitaasti avautuvaan, syvälle käyvään tarinaan.
Sevillan sokeasta miehestä löytyy sekä tyyliä että koukuttavuutta. Se on kerrassaan hieno dekkari, josta olisin mielelläni kertonut enemmänkin, mutta tehän tiedätte: laajempi käsittely veisi teokselta jännitysmomentin...
Myös Kirja vieköön -blogin Riitta on postannut kirjasta.
Arvostelukappale. Kiitos kustantajalle.
Robert Wilson: Sevillan sokea mies (The Blind Man of Seville, 2003)
Bazar 2016
Suomentanut Seppo Raudaskoski
Alkuperäiskieli: englanti
Hieno postaus tästä huikeasta Sevillan sokeasta miehestä! Minäkin suorastaan rakastuin :)
VastaaPoistaKiitos riitta k ja tervetuloa lukijakseni! :)
PoistaTähän kirjaan rakastuu, totta <3
Mielenkiintoni heräsi...kävin heti varaamassa kirjan:)
VastaaPoistaKiitos, Kaisa Reetta hienosta esittelystä!
Sirpa, kiva! Toivotaan että saat kirjan pian lukuun.
PoistaKiitos kommentistasi <3
Olen lukenut yhden Wilsonin dekkarin, ja se oli kyllä todella tylsä tapaus... tämä kuulostaa paremmalta, ehkä pitäisi siis kokeilla. :)
VastaaPoistaMarika, aah! Nämä jutut on niin makukysymyksiä: siinä missä toinen nauttii syväsukelluksesta, toinen jo tylsistyy. Tämäkään kirja ei vauhdillaan huumaa, kuten tuossa jutussanikin kerron. Kerronta etenee hitaasti ja paneutuvasti, mikä tyyli on kovasti minun mieleeni, myös dekkareissa.
PoistaKiitos kommentistasi <3