6.3.2016

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Koko Suomi on yksi ainoa kallionjärkäle. Yhtä ainoaa kalliota joka kohdasta. Olet sitten pohjoisessa tai etelässä, niin olet samassa paikassa, samalla kalliolla. Kallion voi räjäyttää kappaleiksi, mutta pimeä pysyy kiven sisällä. Otat pienen hiekanjyvän, ja se on sisältä yhtä synkkä ja laaja. Samaa sydänlihaa. Katsot yhtä ihmistä, niin olet nähnyt kaiken.
 Helsingin hämrtyvää  talvitaivasta vasten erottuu yksinäisen miehen siluetti: näen heijastuksen arkkitehdistä, aviomiehestä ja isästä, berliiniläisestä outolinnusta, joka kaksisataa vuotta sitten lennähti  perheineen tänne hyiseen Pohjolaan vain koska rakasti suoraa viivaa ja rakentamista. Kuin unessa hän katselee Itämeren rannalle nousevaa valkeaa kaupunkiaan ja kaipaa kotiin Berliiniin, helpompiin, lämpöisempiin päiviin, sinne, missä valo ja ilo eivät pakene ihmistä.

  Jukka Viikilän kirjoittama, Carl Ludvig Engelin kuvitteellinen yöpäiväkirja tuo Helsingin monumentaalisen empirekeskustan suunnittelijan keskusteluyhteyteen lukijansa kanssa. Vuosien 1816-1840 väliin sijoittuvat intiimit päiväkirjamerkinnät maalaavat Engelistä suorastaan eleganttia kuvaa; kohtaamamme mies on sivistynyt ja hiljainen, seurassa vähän syrjäänvetäytyväkin, sellainen joka avaa kaikkein syvimmät tunteensa  ja ajatuksensa vain itselleen ja yöpäiväkirjalleen. Itseensä sulkeutunut Helsinki tuntuisi Engelille oivalliselta asemapaikalta, mutta ei, ei Engel tällaista pimeää synkkyyttä kaipaa...
Vääjämättömällä rohkeudellaan Engel ryhtyy kesyttämään Helsinkiä, joka berliiniläisin, vilkkauteen tottunein silmin näyttää aluksi erämaalta. Lopulta villi ja vikuroiva maisema taipuu, palon jäljiltä kytevästä savimaasta alkaa nousta oikea kaupunki, ajan ihanteiden mukainen ja vähän suuruudenhullu, mutta samalla satumaisen kaunis.

  Siinä missä päivät ovat työn ja innostuksen aikaa, yöt tuovat mukanaan yksinäisyyden ja epävarmuuden.  Päiväkirjamerkinnät kertovat tunteiden vuoristoradasta: epäilys omista kyvyistä kalvaa mutta aamulla, uuden työpäivän alkaessa sydämeen saattaa humahtaa jo ennalta tuttu kiitollisuuden tunne. Tulee onnistumisia, jota saavat kuluneet vuodet ja elämän vaivalloisuuden unohtumaan. Työn riemu nostaa tekijänsä hetkiseksi korkeuksiin, taivaisiin asti:
 Suurimmat nautinnot ovat ilmaisia ja käsiemme kohdalla. Suoran viivan piirtäminen on minulle tänään enemmän kuin mikään muu. Siinä on koko ihmisenä olemisen tapahtuma yksinkertaisimmassa muodossaan, kaikki ylpeys ja kaikki nautinto.
Akvarelleja Engelin kaupungista on kirja, jossa jokaisella lauseella on merkitys ja oma, tarkoin harkittu paikkansa. Ihastuin Viikilän fragmenttimaiseen, runolliseen romaaniin niin paljon että tiedän jo nyt palaavani sen pariin vielä monen monta kertaa. Tämä ensimmäinen lukukertani taittui hitaasti nautiskellen, sillä jäin tuon tuostakin ihailemaan Viikilän häkellyttävän kauniita, sielua tuulettelevia lauseita. Kuin kohtaisi häikäisevän kauniin maiseman: tähän jään, tähän teen kotini, muuta en tarvitse. 
Uskon ja toivon, että romaani nähdään ensi syksynä Finlandia-palkintoehdokkaana.  Hehkuin kirjan lämmössä jo viime viikolla täällä.

 Ja kyllä, tällaisen kirjan synnyttämiseen tarvitaan runoilijan sielu. Jukka Viikilä (s. 1973) on julkaissut kaksi runokokoelmaa: Runoja (Gummerus 2008) ja Runoja II (Gummerus 2010). Dramaturgina työskentelevä Viikilä on kirjoittanut myös näytelmä- ja kuunnelmakäsikirjoituksia sekä osallistunut poeettisen sanakirjan, Ensyklopedian kirjoittamiseen.
Ihastuin Engelin tarinaan jo muutama vuosi sitten kuultuani Viikilän käsikirjoittaman kuunnelman Akvarelleja Engelin kaupungista. Tällä ihanalla romaanilla on olemassa siis sisartaideteoskin. Valitettavasti teoksen kuunteluaika Yle Areenassa on päättynyt.  Toivottavasti Yle ymmärtää uusia kuunnelman pian.

Kiitän kustantajaa arviokappaleesta.

Muualla blogeissa: Hemulin kirjahylly,  Hullu arkkitehtiKirjakko ruispellossa, Kirsin Book Club, Lumimena, P.S. Rakastan kirjoja, Sinisen linnan kirjasto, Tuijata.Kulttuuripohdintoja ja Täysien sivujen nautinto.


Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus 2016

19 kommenttia:

  1. "Tällaisen kirjan synnyttämiseen tarvitaan runoilijan sielu." Onpa hyvin sanottu, juuri noin! Viikilän teksti kaunista ja syvää, Engelin aika herää eloon fragmentteina, kuin akvarelleina.

    Upea romaani, voi olla vuoden parhaimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Viikilän teksti meni suoraan sydämeen. Tämä kuuluu vuoden parhaimpiin, ehdottomasti!

      seuraavaksi blogiin tuleva Vesa haapalakin yllätti minut positiivisesti, siitäkin huolimatta, että jouduin aluksi totuttelemaan hänen hyvin omintakeiseen lauseparteensa. Lukeminen opettaa vaihtelemaan näkökulmia!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Kirjoitat tästä hyvin kauniisti. Itse en ole vielä päässyt Akvarellien pariin, mutta odotukset kirjaa kohtaan ovat todella korkealla. Tämä kuulostaa niin kauniilta ja kirkkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, Viikilän teksti on kirkasta - kuin aurinko kevättalvisella hangella! Uskon, että tulet pitämään tästä kirjasta.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Kyllähän tämä kirja pitää lukea, jo kirjan nimikin on niin kaunis ja herkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, niin pitää. Tästä tuli yksi rakkaimmmistani. Ja nyt muistinkin, että minun täytyy lisätä teos timanttikirjastooni...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Ai että, kuulostaa kiinnostavalta. Lukulistalle menee, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, ja minä olen etsimässä Viikilän kahta runokokoelmaa omalle lukulistalleni.

      Suosittelen tätä kirjaa sydämestäni!

      Kiitos kommentistasi <3



      Poista
  5. Hei Kaisa Reetta, pitkästä aikaa <3 Miten ihanaa palailla tänne ja löytää sinulta ensimmäisenä juuri tämä - luin tämän hiljattain itsekin ja ihastelin Viikilän runollisia elämän katkelmia... Runoilijan sanoja, kyllä.

    Halaus sinulle ja lempeitä maaliskuun päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, oi hei, ptkästä aikaa! ihanaa että pistäydyit moikkaamassa <3

      Viikilä on timanttia!

      Oletko blogannut tästä? Tulen kohta lukemaan ja otan linkin mukaani...

      Kiitos kommentistasi ja lämmin halaus! <3

      Poista
    2. Ei, tämä on hiljaisuushetkien aikana lukemiani kirjoja, joita on ehtinyt kertyä aika pino ja joista moni on jo palautettu kirjastoon, niin tämäkin. Mutta tämä on sellainen, että tähän varmasti vielä palaan - ehkäpä kirjoituskin siis vielä joskus syntyy... :)

      <3

      Poista
  6. Tämä on kyllä niin hieno teos, kiitos hyvästä arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, tämä on timanttia, kultaa ja mirhamia (ei ylisanoja, olen luvannut itselleni ;)

      Oletko blogannut tästä, en löytänyt juttuasi googlella eilen, mutta tsekkaan tarkemmalla haulla.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  7. Tästä tuli ihan akvarellimainen fiilis: "Helsingin hämrtyvää talvitaivasta vasten erottuu yksinäisen miehen siluetti: näen heijastuksen arkkitehdistä, aviomiehestä ja isästä, berliiniläisestä outolinnusta, joka kaksisataa vuotta sitten lennähti perheineen tänne hyiseen Pohjolaan vain koska rakasti suoraa viivaa ja rakentamista. Kuin unessa hän katselee Itämeren rannalle nousevaa valkeaa kaupunkiaan ja kaipaa kotiin Berliiniin, helpompiin, lämpöisempiin päiviin, sinne, missä valo ja ilo eivät pakene ihmistä."

    Varmaan kaunis kirja niin runosielulle kuin visualistile! Olen lukenut kaiken mitä olen saanut irti Alvar Aallosta, hän on tavallaan läheisempi, koska asumme jopa hänen huvilasaarellaan, tästä on kivenheitto hänen huvilalleen ja kirjastomme on yksi hänen kuuluisimmista töistään.

    Kiitos hienosta ja herkästä arviosta, josta kuulen toisen visualistin äänen...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, voi kun joku kirjoittaisi näin upean romaanin myös Aallosta. Aihe olisi mitä mieltä kiehtovin! <3

      Kiitokset kauniista kommentistasi <3

      Poista
  8. Joskus voi kaiketi sanoa, että rakastuu johonkin kirjaan. Pidin tästä todella, ehkä rakastuinkin. Ainakin luin toiseen kertaan heti ensimmäisen lukukerran jälkeen. Kun kävin hiljattain avatussa ja peruskorjatussa kansalliskirjastossa, Engel melkein hiippaili siellä pilareitten lomassa kohtuulisen elävänä miehenä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, niin saattaa joskus käydä. Minäkin rakastuin. On ihmeellistä, kuinka eläväksi Engel tässä romaanissa tuli. Tietenkin myös työn- mutta erityisesti yksityiselämän kuvauksen kautta.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  9. Tiedätkö, sain tämän kirjan Engelistä hieman erilaisen kuvan. Tai noiden sinun mainitsemiesi sivistyneen ja hiljaisen jne. lisäksi luin hänestä myös ikäviä piirteitä (syrjäänvetäytyväisyyttä en sellaiseksi lue;)). Tai ehkä ne on enemmän aikakauteen liittyviä ominaisuuksia, mitkä ilmeenee usein myös ihmisissä... en tiedä. Pidin kyllä kirjasta.:) Tuollainen henkilön ristiriitaisuus tai muunkin kuin sympaattisuuden ilmeneminen usein vaan parantaa kirjaa.;)
    Nyt jäi kaivelemaan tuo kuunnelma. Haluisin kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanna, totta, olihan Viikilä hänen persoonaansa muitakn elementtejä littänyt, tuo hiljaisuus nyt tuli mieleen ehkäpä siitä, ettei Engelin ollut mitenkään helppo (kielipuolisena) tutustua helsinkiläisiin.

      Toivotaan että Yle uusisi kuunnelman joskus. Se oli nimittäin hieno!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!