28.2.2016

Reippailua, nuoriso!

Tänä viikonloppuna pidin täydellistä lukulomaa (so. lomaa lukemisesta). En sentään ihan: löysin kirjahyllystä Maija Karman upeasti kuvittaman Zacharias Topeliuksen satukirjan Valtterin seikkailut (Weiling+Göös, 1987), jota luin iltapäivän auringossa ulkona, teen kera. Valtteri-kertomukset ovat alunperin ilmestyneet Eos-nimisessä lastenlehdessä vuosina 1855-56. 

Satusetä Topelius on ohjeistanut nousevaa polvea melkoisen jymäkällä otteella. Näin alkaa Satu Mitä Valtterille tapahtui talvella Taivaskallion sokerimaassa:
Totta kai sinun on mukava istua sisällä ja lämmitellä käsiäsi takkavalkean loisteessa. Istut vai siellä lelliteltävänä ja naureskelet niille hölmöille, jotka ilokseen juoksevat ulkona talvisessa pakkassäässä. Mutta sanonpa sinulle jotakin, mitä ehkä ennen ole tullut ajatelleeksi. Lellipojista ei kasva rivakoita aikamiehiä. Ja paleltuneita sormia pahempaa on jäädä eliniäkseen veltoksi surkimukseksi.
Ja onhan toki upeaa nähdä auringon paistavan valkoiselle hangelle, kuulla kulkusten kilisevän ja tuntea kuinka kelkanjalakset kiidättävät yhdessä hujauksessa jyrkkän mäen alas rantaan. -- Valtteri kuului niihin, joita ei koskaan palellut, ei silloinkaan, kun lapaset olivat unohtuneet kotiin. Jos pikkunenä punertui, hän niisti sen ja näytti taas iloiselta...
Toivottelen reipasta hiihtolomien aikaa!

8 kommenttia:

  1. Täydellinen lukuloma kuulostaa hyvältä!

    Ja veikeitä kuvia lumiukkomukista! Poikani sai tuollaisen mukin kummiltaan ihan pienenä eikä meillä lumikkomukia saa käyttää kukaan muu kuin hän. :)

    Hyvää alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja niin, ja nyt ollaan taas nenä kirjassa kiinni...

      Tuo muki on hauska! sille on muuten parikin: punamyssyinen lumiakka! :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Voi lellipojat! Topelius on ollut aikaansa edellä, kun on patistellut lapsia ulos. Nythän noita saa kiskoa ja työntää koneiden äärestä ulko-ovea kohti. Ainakin meillä.

    Hiihtoloma-lukuloma-tunnelmissa yritän harrastaa molempia lempipuuhiani reippaasti. Mukavaa viikkoa, Kaisa Reetta! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Topeliuksessa oli ennustajan vikaa! ;)

      Kiitoksia, oikein iloista hiihto-lukulmaa sinulle! <3


      Poista
  3. Kiva lumiukkomuki ja kivat kuvat, tuosta lämmin kaakao maistuu :)

    Iloista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, kiitos <3 Kaakaokin maistuu lumiukmukista taivaallisen hyvältä! :)

      Poista
  4. Rrrrakastan Topeliuksen Välskärin kertomuksia: Oikeastaan ne olivat suurin lukukokemukseni lapsena jälkeen Setä Tuomon tuvan.

    Ihana muki <3

    Mukavaa alkanutta viikkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä en ole lukenut Välskärin kertomuksia kokonan, kuuntelin pienenä siitä vain hyvin pieniä pätkiä (varmastikin juuri niitä parhaita) isäni lukemana.

      Muki on ihana. Se kuuluu lumiuko- ja akka-pariskuntaan. Akkeliini on kadonnut, olisikohan särkynyt...

      Kiitos samoin, Leena <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!