John Steinbeck: Routakuun aika

John Steinbeckin tiukan natsivastainen pienoisromaani on monessa mielessä erikoinen teos. Steinbeck kirjoitti kirjansa toisen maailmansodan aikana vuonna 1942 ja sijoitti sen nimeämättömään miehitettyyn maahan, joka oli "kylmä ja ankara kuin Norja, ovela ja leppymätön kuin Tanska ja järkevä kuin Ranska". Miehittäjätaho jää nimeämättä, mutta viittaukset natsi-Saksaan ovat selviä.
 Kirja kiellettiin kaikkialla minne Saksa oli joukkonsa marssittanut. Italiassa kirjan hallussapidosta seurasi  kuolemantuomio. Kaikesta huolimatta teos levisi kaikkialle miltei kaikkialle Eurooppaan, salateitse myös vallattuihin maihin. Suomessa kirja ilmestyi ensi kerran vuonna 1989, rajoitettuna kirjakerhopainoksena.

  Routakuun aika on hämmentävä lukukokemus. Ensialkuun tunnen joutuneeni keskelle farssia: tarinamme pikkukaupunki on juuri yllätetty, miehittäjät ovat teilanneet puolet paikkakunnan kahdestatoista varusmiehestä ja vaativat audienssia pormestarin palatsiin, jossa aletaan heti kuumeisesti miettiä, pitäisikö miehittäjille järjestää viinitarjoilua ja ehtiikö pormestarinna varmasti nyppiä miehensä nenä- ja korvakarvat siisteiksi ennen kuin h-hetki koittaa.
Miehittäjät saapuvat palatsiin kylmän kohteliaina, tarkoituksenaan murtaa ensimmäiseksi kaupungin valtaeliitin vastarinta ja sen jälkeen valjastaa porukka palvelemaan yksinomaan  'talon uusia isäntiä'.  Muu kansa seuraisi tämän jälkeen kiltisti perässä; näinhän valloittajat toimivat maailman sivu. Tehtävä näyttää vielä tässä vaiheessa kovin helpolta, mutta ensivaikutelma ei aina vastaa todellisuutta.

   Routakuun ajan kansiliepeen mukaan teos herätti Yhdysvalloissa kriittistä keskustelua; sen sanottiin olevan liian toiveikas ja kuvaavan natsitahoja liian sympaattisessa valossa. On totta, että Steinbeck ei ole kuvannut natseja yhtenä kasvottomana hirviöjoukkiona vaan yksilöinä, joilla jokaisella on oma persoonallisuus, oma tunne-elämä, haaveita, unelmia ja pelkoja siinä missä kenellä tahansa elävällä ja tuntevalla ihmisellä.Juuri tuossa kritisoidussa sympaattisessa katsannossa saattaa piillä tämän teoksen suurin voima. Se saattaa olla lopulta myös tärkein syy siihen, miksi natsijohto piti kirjaa niin vaarallisena: alun farssimaiset tunnelmat häipyvät hiljalleen taka-alalle ja antavat tilaa vakavammalle kerronnalle. Kun aika kuluu ja kaupungin hiljainen vastarinta alkaa muuttua yhä kourintuntuvimmiksi, kun tilanteet kiristyvät äärimmilleen, alkavat natsisotilaat murtua henkisesti. Miehittäjien haavoittuvuutta olisi hyvin vaikea täydelleen ymmärtää ilman Steinbeckin rohkean sympaatista otetta. Ymmärsin tämän viimeistään siinä vaiheessa kun pohjolan kylmässä ja pimeässä kuukausia kärvistellyt, nyt jo henkensä puolesta pelkäävä natsisotilas kyseenalaistaa uskonsa kolmannen valtakunnan ihanteisiin ja alkaa epäillä jopa itsensä Johtajan (Hitlerin) motiiveja ja mielenterveyttä. Natsi-Saksan armeijassa moinen ajatuskuvio on ollut tietenkin ollut sula 'mahdottomuus'. Ei siis ihme, ettei kolmannen valtakunnan johto halunnut nähdä kirjaa sen paremmin uhriensa kuin omien sotilaidensakaan käsissä. Pelko natsiuskon ja Hitlerin arvovallan rapautumisesta oli todellinen.


Vuonna 1962 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut John Steinbeck (1902 - 1968) on tiiviin ja kirkkaan kerronnan taitaja: hän kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka pitävät ajatusten selkeää ilmaisemista kielellistä kikkailua tärkeämpänä. Tämä lienee tärkein syy siihen, miksi rakastan Steinbeckin kirjoja niin paljon.

  Routakuun aika on vaikuttava pieni romaani. Se on yksilönvapauden ja vapaan ajattelun ylistys ja naskalinterävä muistutus yksinvaltiuteen ja sokeaan tottelevaisuuteen perustuvien valtajärjestelmien hekkouksista: 
"Täsmällistä, ajasta tarkkaa kansaa", hän sanoi. "Ja aika on melkein lopussa. He ajattelevat että koska heillä itsellään on vain yksi johtaja ja yksi pää, me kaikki olemme samanlaisia. --- mutta me olemme vapaa kansa, meillä on yhtä monta päätä kuin on ihmisiä, ja hädän hetkellä meidän keskuudestamme putkahtaa johtajia kuin sieniä sateella."

Muualla blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjasähkökäyrä, Mummo matkalla ja Oksan hyllyltä.

Kiitän kustantajaa arviokappaleesta.

John Steinbeck: Routakuun aika (The Moon is Down, 1942)
Tammi 2016
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Alkuperäiskieli:englanti

Kommentit

  1. Kiitos kirjavinkistä :) Aluksi ajattelin, että onpa harvinaisen tylsä nimi kirjalla, mutta päätin kuitenkin lukea tekstisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, ole hyvä! :)

      Kirjojen nimiin ei kannata luottaa ;)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Mukavaa, että otit omaksesi! Vaikkei tämä ehkä vallan kirjailijan pääteoksiin lukeudu, niin ottaa ja ansaitsee ilman muuta paikkansa jo moraalisen rohkeutensa ja pohdintansa vuoksi; kunnioitettava kannanotto! Kyllä vaan: Steinbeck on Steinbeck ja hänellä on ihan oma paikkansa myös minun sydämessäni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, tämähän nyt oli ihan pakko ottaa omakseen! :)

      Tuli myös nälkä lukea Steinbeckiä lisää. Tänä keväänä on näemmä ilmestynyt uusintapainos Eedenistä itään -romaanista, jota en muuten sitäkään ole lukenut...

      Ja aivan, ssinähän bloggasit tästä, tulln hakemaan linkin. En löytänyt juttuasi kun googlailin muiden juttuja tuohon loppuun...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Kiitos Kaisa Reetta :)
    Minusta tämä kuuluu kirjailijan pääteoksiin, sillä kirjahan oli natsivastainen propagandateos, josta sai kuolemantuomion, jos löydettiin hallusta toisen maailmansodan aikaan natsien miehittämissä maissa. Kirja suomennettiin tosi myöhään, vasta 80-luvulla, johon kenties vaikutti Suomen ystävyys natsien kanssa. Tämä kirja kertoo myös Suomesta aika paljon, eli milloin yhteiskunta oli valmis tälle kirjalle. Mutta historiankirjat on kirjoitettu.
    Kirja on helppolukuinen ja tyypillisen satiirinen nobelistille, mutta aihe on tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä :)

      Routakuun aika on hyvin vahva teos minunkin mielestäni, eli pärää mainiosti Steinbeckin muun tuotannon rinnalla.

      Suomeksi tätä ei todellakaan käännetty ennen kuin kahdeksankymmentäluvun lopussa. Sota-ajan hiljaisuuden jotenkin ymmärtää juuri tuon natsikytköksen takia, mutta että kirjaa ei suomennettu sen jälkeenkään. Ehkä juuri nämä sodan muistot tahdottiin jossain vaiheessa vain lakaista maton alle ja unohtaa. Kestii kauan, että oltiin valmiita tähän.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Hurjaa, että tämä on minulta lukematta...Kaikkia muita äidinielen opettajat muistivat painottaa, mutta tästä en muista sanotun mitään. Kuulostaa kiinnostavalta: Kiitos <3

    (Olen kerran Neuvostoliiton aikana vienyt vahonigossa eli tietämättäni maahan kielletyn kirjan. Oppaamme sai melkein sokin, kun kuuli. Minulta kaadettiin käsilaukkukin nurin tullissa, takaisin tullessa sama, mutta niin vain sain kirjan takaisin Suomeen. Tosin palatessa isolla pelkokertoimella...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eipä ihme, ettet mista tätä kouluajoiltasi; kirja ilmestyi suomeksi vasta 1989, ja slloinkin vain rajitettuna kirjakerhopainoksena.

      Hurja on muistosi! En ihmettele, että tullessa jännitti...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Heipä hei, pitkästä aikaa!
    Olipa mielenkiintoinen teos ja aihe, kiitos!
    John Steinbec on ollut ihan nuoruusvuosilta tuttu ja lempikirjailijoihini kuuluva. Koko suomennettu tuotantonsa on varmaan tullut luettua. Kirjahyllyssä löytyy pokkarina hänen The RedPonykin. Viimeksi erään asian yhteydessä luin toistamiseen Matka Charlin kanssa.

    " Juuri tuossa kritisoidussa sympaattisessa katsannossa saattaa piillä tämän teoksen suurin voima." Just! Kuinka tavalliset ihmiset joutuivat aikoinaan mukaan kaikkeen tuon aikaiseen kauheuteen. Kuinka pitkälle he pystyivät menemään, ennen kuin "hälytyskellot" alkoivat varoittaa tai mieleen nousi ristiriitaisia tuntemuksia ja epäilyjä. Tuon aikainen tiedonkulku ja ajatustenvaihto ei ollut samaa kuin nykyään, eikä asioiden todenperäisyyttä voinut tuosta vain tarkistaa.

    Teemalta tulee uusintana saksalais-sarja Kotiseutu, saksalaisen kylän elämästä vuosina 1919–1982. Tosi mielenkiintoinen. Siinä sivutaan samoja aiheita, osa kylän ihmisistä ei voi ymmärtää juutalaisvihaa/vainoa ja muutama tyyppi taas on niin hurahtanut Hitlerin tavoitteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, no heipä hei, todellakin pitkästä aikaa! Ihanaa, että pistäydyit! <3

      Minulla on jäänyt useita Steinbeckin romaaneja lukematta; aion korjata asian ainakin osittain tänä vuonna. Kuvittele, Eedenistä itään -teostakaan en ole lukenut!

      Tuossa, miten helposti tavalliset ihmiset joutuvat mukaan kauheuksiin, on jotakin hyvin pelottavaa. Hiljainen hyväksyntä on ensimmäinen askel, ja sitä on näkyvissä taas, juuri tässä ajassa. Asenteet kovenevat taas ja se on oikeasti todella kamalaa.

      Olen katsellut Kotiseutua usein ja samaa mieltä; mielenkiintoinen ja hieno sarja!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!