2.2.2016

Heidi Köngäs: Hertta


Toisinaan käy niin, että  tosielämän rakkauskertomukset nousevat elokuvia ja suuria klassiromaanejakin ihmeellisemmiksi. Näihin suuriin kuuluu Suomen kommunistiseen eliittiin kuuluneiden Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon rakkaustarina, jonka Heidi Köngäs dramatisoi samaan aikaan sekä romaaniksi että televisiossa vastikään nähdyksi pienoissarjaksi Punainen kolmio. Siinä missä  tv-sarja keskittyy  Hertan julkiseen toimintaan ja Suomen 30-40-lukujen poliittisiin myrskyihin,  päästään romaanissa tutustustumaan yksityisempään Herttaan. Köngäs raaputtaa Kuusisen vuosikymmenten takaista julkissuuskuvaa  ja saa kerrosten alta esiin herkän naisen, jolla oli liekkimerenä palava sielu ja sydän, joka tahtoi Rakastaa, isosti ja ehdoitta.

 Toki on niin, ettei politiikkaa ja yksityiselämää voi Hertan kohdalla kokonaan erottaa toisistaan, siksi lujasti ne olivat hänen kohdallaan toisiinsa kietoutuneet. Hertta hengitti kommunismia, se kulki hänen suonissaan kuin tuli ja väritti hänen elämäänsä ja tekojaan fundamentaalisen uskonnon lailla. Otto Ville Kuusisen tyttärenä hän suorastaan kasvoi aatteeseen, eikä koskaan menettänyt uskoaan kommunistisen ideologian voittoon. Eivät edes kolmekymmentäluvulla alkaneet Stalinin 'puhdistukset', joiden uhreiksi joutui myös suuri osa Neuvostoliittoon loikanneista suomalaisista kommunisteista, saanut Herttaa kääntämään suuntaansa. Kaikki mitä naapurissa tuolloin tapahtui, voitiin selittää uuden maailmanjärjestyksen alkuyskähtelyiksi; tilanne normalisoituisi pian, uutta maailmaa ei voitu luoda ilman synnytystuskia...

   Hertta ehtii asua Neuvostoliitossa yli kymmenen vuoden ajan  ennen kuin hän - vuonna 1934 - lähtee agitatiomatkalle Suomeen. Vierailun on tarkoitus olla pikapyrähdys,  mutta toisin käy. Hertta otetaan kiinni ja hän saa viiden vuoden kuritushuonetuomion valtionpetoksesta.
Olen kalpea ja laiha kolmekymmentäviisivuotias nainen. Olenko enää edes nainen? Lihakset ovat lähteneet, vaikka voimistelen aamuin illoin. Olen kuin ilmakuivattu korppu. Heti kun pääsen vapaaksi, juon litran paksua kermaa. Vain sappea ne eivät ole saaneet minusta laskettua pois. Se ei ole lionnut pois edes niinä vuosina, jolloin työskentelin vankilan pesulassa, höyryssä ja kuumuudessa ja ainaisessa lipeän tuoksussa, kun kädet olivat ryppyistä paperia, eikä rasvaa saanut mistään.
Hertta ikävöi Neuvostoliittoon jäänyttä poikaansa. Jurin kohtalo on lopulta yksi niistä tapahtumista, jotka Hertalta yritetään johdonmukaisesti salata, mutta totta kai Hertta tietää, täytyyhän hänen sisimmässään tietää, miten asiat olivat menneet... Ajatus Jurista ja tulevaisuudessa häämöttävästä  jälleennäkemisestä pitää Hertan järjissään ensimmäisen pitkän vankilajakson aikana, samoin kuin alati kasvava palo vallankumoukseen. Tuostakin maailmanajasta nähtynä hänen vankeusrangaistuksensa on todella pitkä ja sanalla sanoen järjetön. Mielipiteen vuoksi langetettu tuomio on kuin bensiiniä liekkeihin: En tuhoudu, vaikka yritetään. En lakkaa taistelemasta, koskaan. 

  Samalla kiivaudella, millä Hertta vihaa vihaajiaan, hän tahtoo ja osaa myös rakastaa. Vankilatuomion jälkeen häneen iskee pohjaton nälkä, rakkauden ja kauneuden nälkä, miehen nälkä. Viiden järkyttävän pitkän vuoden edestä hänen on nyt elettävä, tulisemmin ja täydemmin kuin koskaan ennen. Pitkään piilossa ollut naiseus pyrkii esiin: Hertta käy kampaajalla, syö lihaa luittensa päälle ja ostaa vaatteita ja ehostustarvikkeita aivan kuin kuka tahansa nainen, joka haluaa olla parhaimmillaan  myös jotakuta muuta kuin itseään varten. Tässä kohtaa Hertta haluaa unohtaa aatteen ankarat vaatimukset, sillä ideologian mukaan moinen sievistely on turhaa, ellei peräti vahingollista.

Ja sitten tulee maanviljelijä Yrjö Leino, joka vie Hertalta jalat alta. Hertta tarttuu naimisissa olevaan, aiemmin kovin epäpoliittisena pysytelleeseen ja vasta vähän aikaa sitten  kommunismiin heränneeseen mieheen kuin hukkuva ja rakastuu, vaikkei aluksi haluaisi. Mies on juuri sellainen hurmuri, jonkalaisia hän halusi nyt kaiin keinoin välttää; äkkikomea, kohtelias ja liian, liian... Mutta.
Ihanat kengät, joilla ehdin kävellä vain reilut kaksi viikkoa ennen kuin minut pidätettiin kesäkuussa 1934. Ne kengät istuivat yhä kuin hanska, kun sain ne takaisin vankilan vaatepussista. Korkoa oli juuri sopivasti minun jalalleni. Ne jalassani tanssin itseni häneen. Tanssin mukanani kaikki pettymykset, vähät voitot, rakkaudet. Ota minut näine vähineni. Yöllä kun toiset vieraat lähtivät, hän jäi.                                    
”En halua mitään imelää hellyyttä”, sanoin.”Ei ole tarjollakaan.”
Köngäs piirtää Leinosta, tulevasta kommunistiministeristä, hiukan tahdottoman kuvan. Oliko hän näin tahdoton tossukka ihan oikeastikin?  Toisaalta; jos näin oli, ymmärtäisin paremmin sen mahdollisuuden, että Valpo olisi saanut värvättyä Leinon  kommunistipuoluetta vakoilevaksi vasikakseen, kuten Köngäs kirjassaan esittää. Mutta entäs rakkauspuolella - Oliko se juuri Leinon pehmeys, johon tulinen Hertta viehättyi? Oli kuin Leino olisi ollut omaa tahtoa vailla:  koti ja vaimo vetivät häntä yhteen suuntaan ja Hertta, joka uskoi vapaaseen rakkauteen, naisen oikeuteen ottaa mitä tahtoo, toiseen suuntaan. Myrskyisä suhde pysyi koossa läpi poliittisten tuiverrusten, kunnes Neuvostoliitosta kävi tuima käsky: Hertan oli valittava sykkikö hänen sydämensä aatteelle vaiko rakkaudelle.

  Se yleinen näkemys, jonka mukaan Hertta oli ennen kaikkea  poliittisen pelin uhri, on aistittavissa vahvasti myös tässä romaanissa. Köngäs vie ajatusta taiteellisen vapautensa turvin vieläkin pidemmälle pohtiessaan Yrjö Leinon suhdetta Valpoon: oliko mahdollista että Suomen tunnetuimpiin kuuluva kommunisti toimi valtiollisen poliisin vasikkana, toimittaen Valpolle vuosien ajan tietoja Hertta Kuusisesta, hänen lähipiiristään ja puolueesta? Tämä ajatus heittää raskaan varjon myös Leinon ja Kuusisen suhteen ylle: mitkä olivat Leinon todelliset intressit aloittaa ja ylläpitää suhdetta Otto Ville Kuusisen tyttären kanssa? Hurjimpia agenttitarinoita muistuttava juonikuvio on kieltämättä mieltä kiehtova, mutta samalla on muistettava, että  ajatus Leinon petturuudesta on vain yksi skenaario muiden skenaarioiden joukossa. Asiaa on tutkittu kerran jos toisenkin, mutta todisteiden puuttuessa ajatus ei ole saanut sanottavampaa kannatusta historiantutkijoiden piirissä.

 Innostun helposti  historiallisista romaaneista, erityisesti sellaisista, jotka koskettelevat oman kansakuntamme vaiheita. Vaikka Hertta pumppaa verensä Kuusisen ja Leinon rakkaustarinasta, oli romaanin mielenkiintoisin anti mielestäni kuitenkin muualla kuin sillä kaikkein yksityisemmällä puolella: Köngäs on tarttunut rohkealla otteella Suomen historian ehkäpä myrskyisimpiin, vaiettuihin vuosiin ja jo muutoinkin vereslihalla ollutta kansaa vahvasti jakaneisiin tapahtumiin, joita ei tähän mennessä ole kovin innokkaasti kaunokirjallisuuden puolellakaan vielä käsitelty. Ja juuri näiden ansioidensa vuoksi Hertta on hieno ja uusia näkökulmia avaava romaani, sellainen, jota suosittelen kaikille historiasta ja politiikastakin kiinnostuneille. Köngäs kirjoittaa rohkeasti ja ottaa vapauksiakin, mutta pitää samalla tarinan punaisen langan tiukasti hyppysissään.

Muualla blogeissa: Lukuneuvoja Lumiomena, Reader why did I marry him, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Täällä toisen tähden alla.

P.S.: Viime päivät ovat olleet niin kiireisiä, etten ole päässyt kiertelemään blogeissakaan. Tänä iltana on tarkoitus rauhoittua ja sukeltaa blogistaniaan... <3

Heidi Köngäs: Hertta
Otava 2015
Oma ostos
E-kirja

10 kommenttia:

  1. Voi Hertta Hertta, minä tästä niin kamalasti innostuin, että näin jälkikäteen jo vähän naurattaa. Menin varmaan kaikkiin mahdollisiin Köngäksen luomiin dramaturgisiin halpoihin. Melkeinpä toivon, että en olisi katsonut sitä TV-sarjaa, koska tykkään enemmän siitä Hertasta, jonka tämä teos loi päähäni ja tässä ei ole kyse ollenkaan siitä, että tv-draama ei olisi onnistunut tai näyttelijöissä olisi vikaa (päinvastoin). Se oma luotu kuva vaan oli niin vahva, että en saanut sitä sopimaan yhteen tv-draaman kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minä katsoin Punaista kolmiota yhden osan (ennen kuin luin kirjan) ja tulin siihen johtopäätökseen, että jos jatkan, se alkaa liiaksi vaikuttaa luukokemukseeni.

      Hertta on vahva teos. Lukukokemus oli senlaatuinen, että Köngäksen tulkinta Hertta Kuusisesta jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  2. Niin kaikesta voidaan kirjoittaa Suomessa. Luultavasti kirjan päähenkilö ei tullut tänne yhteiskuntarahaa rakentamaan ja tiesi kyllä riskit, koskei omalla nimellä esiintynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, näin tulkitsin. Hertta tuli tekemään vallankumousta.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Hertta on tosiaan historian ja politiikan ystävien helmi. Sain kirjan juuri luettua, mutta en ole vielä saanut siitä kirjoitettua mitään.

    Köngäksen Dora Dora on suosikkini, eikä Hertta noussut listallani sen tasolle. Hyvä lukukokemus tämä kuitenkin oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, tämä oli eka Heidi Köngäkseltä lukemani kirja. Dora Dora odottaisi tuolla jo. Kirja on vahvaa ja mieleen jäävää tulkintaa kuusisesta ja Leinosta!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Minä ihastuin Herttaan, tietysti siihen Köngäksen luomaan Herttaan, joka taas oli mielestäni sekä puolueen että miesten nenästävedettävä. Leino ei minusta ollut tohvelisankari, vaan hänhän oli ennemminkin "häntäheikki" ja tiesi miten pelata poliittisesti tulenaroissa tilanteissa. Luulen, että Hertta kuvattiin turhan vaatimattomasti. Mutta rakastin Köngäksen tarinaa, jota emme oikeasti tiedä todeksi. Tämähän oli viihdettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Köngäksen Herttaan oli helppo ihastua, niin tapahtui nimittäin minullekin :)

      Leinon luonteenpiirteitä voi tulkita. Hän tuntui olevan mielenkiintoinen ja salaperäinen mies, josta voisi kirjoittaa omankin kirjan.

      Minäkin rakastuin Hertan tarinaan. Itse en miellä tätä kirjaa viihteeksi...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Oi, odotan Herttaa kirjastosta... Ja odotukset ovat taas yhä korkeammat.

    Kamari jäi nyt muiden kirjoituspuuhien vuoksi tauolle, mutta kurkkijana taidan täällä toisten kirjoituksissa ainakin välillä piipahdella... Kaunista helmikuuta sinulle <3

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!