Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri

Joskus sattuma johdattaa lukijaa todella mieleenpainuvien kirjakokemusten äärelle. Tällä kertaa fortuna toi tämän kauniin sinisen kirjan eteeni juuri kun sen sävyistä luettavakseni hain. Vaikka Herra Darwinin puutarhuri on ollut lukulistallani jo pienen iäisyyden, se olisi saattanut jäädä  sinne vielä toiseksi mokomaksi lisää ilman Luetaan sateenkaari -haastetta...

  Syvänsininen pieni kirja on sisällöltään teräkseen taittavaa kultaa! Tarina sijoittuu 1800-luvun Englantiin, Kentin kreivikunnan Downen kylään, jossa itsensä Charles Darwinin lisäksi asuu sekalainen joukko ihmisiä, jotka ajattelevat paljon. Ajatukset suorastaan pirskahtelevat kyläläisten päistä, levittäytyvät Kentin kauniiseen maalaismaisemaan ja nousevat lopulta taivaisiin saakka, levottomasti toisiinsa törmäillen ja kirskuen niin kuin Galapagossaarten peipot. Näistä taivaalle katoavista ajatuksista Kristina Carlson on kutonut merkillisen ja säihkyvän tarinan, joka kantaa mukanaan paljon: Carlson kuvaa ihmisen pienuutta ja suuruutta, aatemaailmojen ja arvojen, englantilaiseen maaperään juurtuneen anglikaanisen uskon ja tieteen välistä taistelua sellaisella intensiteetillä, että lukijaa huimaa.

Ukko Darwin on tietämättään tuikannut kylän kollektiivisen tajunnan liekkeihin. Ihmiset tietävät osapuilleen, mistä Darwinin ideoissa on kyse; että jotenkin se liittyy Jumalan seitsenpäiväisen luomistyön aliarviointiin, elämän sattumanvaraisuuksiin ja varmaankin myös niihin rikkaruohoihin, joita Darwin on puutarhassaan vaalinut. Mutta:

Rikkaruohot ovat vertauskuvallisia kuten Raamattu sanoo, ja Jumalalla oli hemmetinmoinen homma karsia vihvilät ohdakkeet juolavehnät ja aserakarseikot joita pakanat kasvattivat epäjumalien kunniaksi Nyt jumalattomuuden nimi on tiede Herra hävitti aserakarseikot, ja me uskomme että Hän kulkee yhä vääräuskoisten kasvimailla ja listii hehkuvalla sirpillä rikkakasvit ennen kuin ne varistavat siemenensä kaikkeen maailmaan

Uudet ja vanhat uskomukset ja ideat kieppuvat, kiehuvat ja pulppuavat ihmisen mielissä; mitä jää jäljelle jos maailmalta putoaa nyt se pohja, jolla se tähän asti on itseään kannatellut,  millä selittää maailman kauneus ja järjettömyys, hyvyys ja pahuus, ei elämä voi olla pelkkää sattumaa, eihän?

  Ja millä selittää Darwinin puutarhurin, Thomas Daviesin epäonni muulla kuin Jumalan vihalla, sillä Thomas on Jumalan kieltäjä ja sellaisille herran kosto on kauhea. Muiden kyläläisten seuraa karttava Thomas on jäänyt leskeksi ja yrittää tulla toimeen kahden ''toistaitoisen' lapsensa kanssa miten parhaiten taitaa ja suunnittelee kummallisuusia. Selvä on, että miehen ateismi on ajanut koko perheen turmelukseen. Jos  sitä tieteen toitottamaa Luonnon Lakia pitäisi johonkin soveltaa, niin sitten hullun Thomas Daviesin sukuun (jotkin seikat Darwinin teorioissa sentään näyttävät kelpavan hurskaillekin).

 Thomas Davies vihaa ihmisiä, kävelee hiljaisessa puutarhassa ja pelloilla ja miettii hänkin, miettii seuraavan päivän töitään, kuollutta vaimoaan, lapsiaan, joista aina on kova huoli, oletettua hulluuttaankin, mutta hulluutta vain vähän, koska hulluus ei ole tärkeää.  Ja joskus maailma näyttää melkein kauniilta ja taivas ystävältä, joka ottaa vastaan väsyneen huokauksen mitään takaisin vaatimatta.

Thomas seisoo rinteellä suu auki, mutta huuto kaikuu vain hänen kallonsa kopassa: Päästä! Auta! Hän nieleskelee, yskii, ravistelee yläruumistaan, pisarat sinkoilevat villakankaalta: Suu kiinni! Järki käteen! Pyhän Marian kirkonkellot lyövät. Taivaalta voi pyytää apua, koska se on ainoa paikka, jossa ihmisiä ei ole. Sadepisarat putoilevat, jokainen pisara kantaa kellojen sointia ja kaiku imeytyy maahan

 Kristina  Carlsonin (s.1949) pienoisromaani on ajatusten virtaa. Kirjailija on vapauttanut itsensä lauserakenteiden ja välimerkkien ikeestä, minkä ansiosta teksti soljuu lukijan mielen läpi maagisesti puhtaina ajatuksina, jotka hyppelevät toistensa lomitse ja yli kuin kilpaillen lukijan huomiosta. Ajatuksina, jotka hajoavat ja kerääntyvät jälleen yhteen, kuin Thomas Daviesin ylle kasaantuvat sadepilvet tai tummana lähestyvä vaarallinen lumirintama. Tässä teoksessa mietiskellään, kirjoitetaan, kommentoidaan, riidellään ja käydään oikeutta Jumalan kanssa suurimmaksi osaksi äänettömästi mutta voi millä voimalla tuo kaikki tapahtuukaan!
Carlsonin omintakeinen tyyli, josta löytyy kosolti myös brittityylistä, totisella naamalla iskettyä huumoria, osui ja upposi!

Kristina Carlson sai vuonna 1999 Finlandia-palkinnon teoksestaan Maan ääreen. Hänelle on myönnetty Kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 2010.

* Muualla: Kirjamielellä, Kirjanurkkaus ja Sinisen linnan kirjasto.

* Lisään kirjan Ompun Luetaan sateenkaari -haasteeseen: Kirjan selkämys on tummansininen. 


Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri 
Otava 2009