Miina Supinen: Mantelimaa

Älkää nyt viitsikö, ihminen ajattelee. Jotain armoa nyt hei tyypit. Olen imuroinut koko kämpän. Olen tehnyt porkkana-, peruna-, lanttu- ja jopa bataattilaatikon. Pitääkö minut etsiä vielä sisältäni rauha? Mitä jos en ehdi?Ja sitten tulee se nihilistinen olo, että paskaako tässä. Turha edes yrittää. Saman tien voi paiskata hanskat tiskiin. Jos rauhaa ei ole sydämessä joulukuun alussa, on epärealistista kuvitella, että se sinne ilmestyisi aattoon mennessä ilman kemiallista apua.

Sujahdin hetkiseksi hiukan poikkeaviin joulutunnelmiin. Tartuin tähän Miina Supisen vääränvänkyrään joulukuvaelmaan uteliaisuudella, sillä olen kuullut Supisen chit lit- tyyliä ja hulvatonta parodiaa yhdistävistä kirjoista paljon hyvää. Tänä syksynä ilmestynyt Mantelimaa oli ensikosketukseni Supisen tuotantoon ja oli lukukokemuksena jokseenkin sellainen kuin etukäteen oletin: Supisen kerronta on sujuvaa, puhekielenomaista, viihdyttävääkin. Teoksesta löytyy kosolti  huumoria, mutta - sen vastapainoksi - myös yllättävän terävää tummuutta.

  Mantelimaan keskushenkilöitä ovat  nuoruudessaan kovia kokenut Molli, hänen aviomiehensä Keke sekä heidän kaksi pientä tytärtään. Nuoruusmuistoistaan johtuen Molli kokee joulun vuoden ahdistavimmaksi ajaksi, mistä syystä perhe lentää joka vuosi joulua pakoon etelään. Mutta kun perhettä kohtaa yllättävä tragedia - Keke joutuu hirvittävän työtapaturman uhriksi - on performanssitaiteilijana työskentelevän  Mollin pakko ottaa vastaan hänelle tarjottu työ suuresti inhoamansa nuoruudentuttava Jonnen omistamassa Mantelimaa-kauppakeskuksessa.

  Täällä joulu on totta totisesti tuotteistettu. Järkyttävän suuresta kauppa-viihdekeskuksesta löytyy kaikkea kaikille, myös K-18-baareja, joissa työskenteleviä, silikonilla pumpattujen elfettes-tonttutyttöjä Molli alkaa ohjata. Molli saa suunniteltavakseen suuren, talvipäivänseisausta juhlistavan shown, joka pomminvarmasti vetäisi väkeä talousvaikeuksien kanssa kamppailevaan Mantelimaahan. Vaativan homman yhdistäminen perhe-elämään tuottaa Mollille tuskaa, varsinkin nyt, kun ukko makaa sairaalan teholla ja lastenhoito-ongelmat on ratkaistava huonommalla mahdollisella tavalla: tyttäret on pakko hilata mukaan Harmageddonia muistuttavalle työpaikalle ja siitähän ei hyvä heilu.  Mantelimaan arki näyttäytyy asiakkaille maanpäällisenä jouluparatiisina, mutta totuus on toinen. Rosa ja Lila löytävät pomppulinnan uumeista oven Mantelimaan vähemmän ihanalle puolelle...

  Kolossaalinen viihdekeskuksen lattiarakenteiden alle kätkeytyy salainen, hyytävä maailma, jonka juuret yltävät kauas Mollin ja Jonnen nuoruusvuosiin. Joulumaaparodiasta sukeutuu kauhutarinoista tutuilla elementeillä silattu matka ihmismielen pimeimmille puolille - pahuuteen, jolta Molli jo kauan sitten luuli pelastuneensa...
Suosittelen kirjaa erityisesti heille, joita joulu jostain syystä ahdistaa. Supinen riipii joulun paljaaksi järjettömiin mittasuhteisiin kasvavista odotuksista ja tekee siitä taas vähän enemmän ihmisen kokoisen.

Käpertyminen on tärkeintä. Rauhoittumista. Perheen kanssa rauhoittumista. Jotain sellaista.  Niin, ja Jeesus syntyi. Valo syttyi pimeyteen. Lammas heräsi jouluaamuna ja meni syömään, mutta sen ruokakipossa olikin Jeesus.

Mantelimaasta lisää täältä: Hannan kirjokansi, Kirjan kanssa, Lillin kirjataivas, Lukutoukan Krista/ Suomi lukee , Mari A:n kirjablogi ja Unelmien aika kirjablogi.

Miina Supinen: Mantelimaa
WSOY 2015
e-kirja