14.12.2015

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 14. Muistathan joulukortit!

Aika rientää niin, että joulu on kuulkaas jo ensi viikolla! Kirjabloggaajien joulukalenterikin puksuttaa eteenpäin tasaisesti ja varmasti: eilen joulukalenterin luukku avautui Yöpöydän kirjat -blogissa ja huomenna suuntaamme Tarukirjaan. Muut joulukalenteriin osallistuvat blogit linkkeineen löytyvät täältä.

Tämänpäiväisen joulukalenterin luukku avautuu joulutervehdysten maailmaan. Muistathan, että kotimaahan postitettavien joulukorttien viimeinen 0,80 € jättöpäivä on tänään, 14.12.  Tätä myöhemmätkin lähetykset ehtivät perille, kunhan vain muistaa korotetun postimaksun.

Tähän postaukseen keräsin tyylitietoisia joulukortteja menneiltä vuosikymmeniltä. Kortit heijastelevat mielenkiintoisella tavalla oman aikansa kauneusihanteita, muotia ja ilmapiiriä. Ne taitavat olla myös maailman demokraattisin taidemuoto, useimmalla kun on ollut varaa hankkia ainakin se kaunis postikortti jo ei muuta...

Maailman ensimmäinen tunnettu joulukortti painettiin Englannissa 1843, painosmäärä oli jo silloin huikea 1000 kappaletta. Samana vuonna ilmestyi muuten myös Charles Dickensin jouluklassikko A Christmas Carol in Prose, Being a Ghost Story of Christmas (suomennettu muun muassa nimillä  Joulun-aatto ja Saiturin joulu). Olikohan Dickensin tarinalla ja brittiläisten kortti-innostuksella  jotakin tekemistä keskenään, ken tietää...

Maailman ensimmäinen tunnettu joulukortti vuodelta 1843

Charles Dickensin Joulutarinan ensimmäisen painoksen nimiösivu vuodelta 1843

Suomen ensimmäiset postin kautta kulkeutuneet, kuvalliset joulutervehdykset ovat peräisin 1850-luvulta säätyläisten lähetellessä niitä toisilleen ympäri Eurooppaa. Virallisen lähetyslajin arvon postikortti saavutti Suomessa vuonna 1871. Ennen kuvallisia kortteja joulutervehdyksinä toimivat käsinkirjoitetut, kuoriin suljetut käyntikortit.

Vasemmalla Suomen suurruhtinakunnan ensimmäinen postimerkki vuodelta 1856

Vuonna 1858 postilähetyksiä alettiin Suomessakin kantaa kotiin. Postilaitos oli muuten ensimmäisiä laitoksia, joihin palkattiin myös naisia - postineideillä oli siis oma roolinsa maamme tasa-arvokehityksessä.


Vuonna 1995 joulukortteja lähetettiin  Suomessa ennätysmäärä,  yli 50 miljoonaa kappaletta. 2000-luvulla kortti-innostus on laskenut tasaisesti niin, että vuonna 2013 kortteja lähti matkaan  enää 37 miljoonaa. Sosiaalinen media ja tekstiviestit ovat vieneet tilaa perinteisiltä joulutervehdyksiltä. Yritin kuumeisesti hakea tietoja siitä, kuinka ahkerasti suomalaiset lähettävät joulumuistamisia somen kautta, mutta sellaisia juttuja on tietenkin mahdotonta tilastoida.


Joulukorttiperinnettä kannattaa vaalia; yksilöllinen, käsin kirjoitettu viesti lämmittää!


Tämän postauksen tiedot ovat peräisin Suomalaisen työn liitosta, Tilastokeskuksesta ja Wikipediasta. Kuvat Instagramista ja Pinterestistä.

29 kommenttia:

  1. Kiitos, kun muistutit joulukorttien lähettämisestä. Tuntuu, että vuosi vuodelta kortteja tulee vähemmän, ja itsekin niitä koko ajan laiskemmin lähetän. Se on sääli!
    Ihanan nostalgisia kortteja olet postaukseesi valikoinut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, minunkin korttimäärät ovat vähentyneet. Aina ne lämmittävät yhtä palon. Meillä laitellaan kortit esille koristeiksi, ja niitä on kiva katsella ja lueskella joulunpyhinä.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  2. Onpa kiva luukku! Ja niin kauniita kortteja.

    VastaaPoista
  3. Lähetin ennen joulukortteja, mutta väsyin. Sitten lähetin vain ulkomaille.Nykyään laitan sähköisesti joitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, ymmärrän hyvin kantasi. Näin ajattelevat varmasti useat.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Niin kauniita joulukortteja!!
    Korttien määrä on vähentynyt, mutta kyllä vielä niitä tulee kirjoiteltua.

    Ilista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, kiitos :)

      Korttimäärät vähenevät kyllä, mutta tänä vuonna ajattelin taas panostaa asiaan hiukan enemmän, tämän postuksen tekeminen innosti.

      Kiitos kommentistasi ja iloista joulunodotusta myös sinulle! <3

      Poista
  5. Rakastan tuollaisia vanhoja kortteja, aivan ihania!

    Lämmintä joulunodotusta sinulle, Kaisa Reetta! <3 Aika menee hujauksessa; vastahan joulukuu alkoi! Minulla on vielä jokunen lahja ostamatta ja pitäisikin suunnata vielä pienelle ostoskierrokselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, eivätkö olekin? :)

      Kiitos sitä samaa myös sinulle, kaimaseni! <3 Minulla on vielä monen monta lahjaa hankkimatta, mutta kyl ne jossain vaiheessa ehtii hoitaa, toivon :)

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  6. Ihana luukku, vanhoissa korteissa on ajan taikaa <3 Ja postikortti tosiaan on myös maailman demokraattisin taidemuoto. Muistelen lukeneeni, että Onervallakin oli korttikokoelma ja täälläkin eräs joka iloitsee siitä että omistaa sentään jokusen korttikaunokaisen :)

    Joulukorttien lähettämiseen liittyy monenlaisia sosiaalisia viestejä ja varmaan toisinaan myös tiettyä rutinoitumista, joka helposti muuttuu velvollisuudeksi. Ymmärrän niitä, jotka vuosikymmenten korttikarusellin jälkeen tähän väsyvät. Minusta on kuitenkin ihanaa muistaa läheisiä kortilla ja vanhanaikainen kun olen, niin "oikeilla", ei sähköisillä :)

    Kiitos kauniista kalenteriluukusta sanoo nostalgikko :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minustakin nämä vanhat kortit ovat aivan mahdottoman ihania! Tätä postausta tehdessä minulle tuli runsaudenpulaa: mitkä kaikista kauniista löytämistäni pääsisivät mukaan. Lopulta rajoitin aihetta niin, että framille pääsivät pääasiassa nuo upeat 'pukukortit'.

      Ja kyllä, miinäkin tunnustan napaaavani kortteja mukaani, jos törmään johonkin oikein ihanaan. On ihanaa, että kotona on valmiina kortteja odottamassa kun niitä tarvitsee. Joitakin kortteja tosin tahdon pitää ihan itselläni :)

      Totta, ihmiset vsyvt ylimitoitettuihin, 'pakollisiin' korttikaruselleihin. Jos korttien lähettäminen muuttuu pakoksi, se kannattaa minun mielestäni lopettaa, koska pakko vääristää mielestäni koko korttimuistamisen idean. Onneksi on olemassa se some!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  7. Kiitos luukusta, kauniista korteista ja infosta.

    VastaaPoista
  8. Nämä vintage (joulu)kortit ovat niin kauniita. Nykyään ei enää noin kivoja helpolla löydä. Kiitos kauniista luukusta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina T, ne ovat! Joskus olen törmännyt vintagkorttien uustuotantoihin ja kyllä sellainen helposti omaan korttikokoelmaan lähtee. Hyvin harvoin näin ihaniin enää törmää.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  9. Onpa kauniita!
    Minä se vielä sinnittelen, nelisenkymmentä tuli lähetetyksi.
    Pikkuisen on sellainen tuntu, että kortit ovat jäämässä historiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hyvä! <3 <3

      Tiedätkö, saattaa olla, että kortit kokevat vielä renessanssin, vähän niin kuin rannekellot, joiden luultiin katoavan...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  10. Ihania kortteja!

    Sinulle on blogissani jouluinen haaste. Käy kurkkaamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos :)

      Oi, tulenpa ihan kohta blogiisi katsomaan, kiitos haasteesta! <3

      Poista
  11. Aivan ihana luukku! <3 Komppaan Kaisaa, minäkin rakastan tuollaisia vanhoja kortteja, ja olet löytänyt tosi kauniita ja niin ihanan nostalgisia kuvia.

    Minulla alkaa ruuhkaisin aika helpottaa vasta näinä päivinä, enkä ole ehtinyt vielä kunnolla edes ajatella joulukortteja. Lähetän ne siis ihan viime tipassa (ja kalliimmilla postimaksuilla, äh!), mutta pääasia lienee kuitenkin se muistaminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara :)

      Kerronpa salaisuuden: tässäkin kävi niinkuin siinä jutussa kengittömistä suutarinlapsista: minunkin kortit lähtee matkaan vasta huomenna tai ylihuomenna, sillä kalliimmalla hinnalla ;)

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  12. Miten kauniita kortteja! Kiitos esteettisestä luukusta, Kaisa Reetta! ❤ Joulukorteissa on taikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, tätä postausta oli ihan hirmuisen kiva tehdä. Mukavaa jos tunne välittyi lopputulokseen (nuo kortit jo itsessään luovat taikaa!).

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Mustikkakummun anna, kiitokset sinulle ja onnellista joulunodotusta! <3

      Poista
  14. Olenpas tänään kommentoimassa ihan urakalla blogiisi. :) Vanhojen korttien lumovoimaa on vaikea ylittää! Ja joulukorttien ylipäätään, niiden merkitys on minullekin suuri. Postitan joka joulu yli 30 korttia ja säilytän vuosienkin takaa _kaikki_ saamani joulukortit.

    Suloisia joulunaluspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, no ihanaa! :) Eilen vielä etsiskelin kauniita joulukortteja puodeista, mutta 'kortilla' ovat. Itse tehdyt olisivat tietysti niitä ihanimpia, mut kun ei millään ehdi...

      Joulukortteja on ihana tallettaa En ymmärrä heitä, jotka heittävät ne joulun jälkeen pois.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  15. Kortit kantavat muassaan historiaa: Olen säästänyt kaikki saamani ja etenkin joulukoritit. Parhaimmat pääsevät albumiin eli jokavuosi muutama. Olen saanut myös mummoni kortteja sekä isäni saamia, joten aika vanhoja alkaa olla laatikossa.

    Todella viehättäviä kortteja olet tähän juttuusi saanutkin. Kukin kuvastaa aikaansa ja saa akipaamaan sitä, että joulutervehdystä ei 'hoidettaisi' vain tekstarilla. Lähetän noin 50-60 korttia joka vuosi.

    Tähtien tuiketta joulukuun viikoille matkalla kohti joulua!

    <3

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!