Panu Rajala: Intoilija - Kun kirjailija kolkuttelee taiteellisen vapauden rajoja


  Hyppäsin hetkiseksi pois syksyn kirjalistaltani ja tartuin teokseen, jota en vielä pari päivää sitten uskonut lukevani. Finlandia-palkintoehdokkaaksi yltäneestä Intoilijasta tuli tämän syksyn suurimman kirjakohun aiheuttaja, sillä teoksen on havaittu sisältävän suhteellisen paljon itsensä I. K. Inhan teoksista kopioitua tekstiä, joko sellaisenaan tai hiukan muunneltuna. Kohun kärki osuu kirjailijan tietämättömyyteen tai piittaamaattomuuteen, siihen, ettei lainauksia ole merkitty asianmukaisella tavalla lainauksiksi.  Koska tekijänoikeuden suoja-aika on Inhan teosten osalta jo umpeutunut, kyseessä ei ole tekijänoikeusrikkomus, vaan asiaa on tarkasteltava yksinomaan eettiseltä kannalta. Jälleen kerran on mietittävä, missä kulkevat taiteellisen vapauden - ja moraalin - rajat.
Asiasta on taitettu peistä viikon verran varsinkin sosiaalisessa mediassa. Halusin nähdä mistä keskustellaan, tartuin kirjaan ja päätin lukea sen mahdollisimman objektiivisesti. Myönnän, että suuresti ihailemani puoluettomuusperiaatteet joutuivat nyt testiin.

  Itse kirjan aihe osoittautui hyvin mielenkiintoiseksi. I.K. Inha (1865 -1930) oli tuottelias kirjailija, valokuvaaja, sanomalehtimies, kääntäjä, sotakirjeenvaihtaja ja seikkailija. Intoilija-teoksessa Inhan elämää kerrataan lapsuudesta kuolemaan saakka. Kerronnan pääpaino on Inhan matkoissa ja hänen hyvin onnettomassa rakkauselämässään.
Ja matka alkaa! Ensin polkupyöräkyydillä  Eurooppaan, sitten Vienan-Karjalaan  kuvaamaan suomalaisuuden juuria, ja pian kierrämmekin kameran kanssa koko Suomen suuriruhtinaskuntaa ja hypähdämme London-nimiseen kaupunkiin odottelemaan uutisia buurisodasta. Pistäydymme myös Kreikan levottomuksissa ja Balkanin sodassa ja päädymme Pariisin maailmannäyttelyyn ihmettelemään uuden aikakauden alkua... Matkaosiot ovat suurimmaksi osaksi Inhan kirjoittamia, joten tyydyn tässä yhteydessä mainitsemaan vain matkakohteet. Sen verran kiinnostavia nuo matkakertomukset olivat, että päätin vielä jossain vaiheessa tutustua  itsensä Maestron teoksiin.

  12.11. esitetyssä Ylen Aamun kirjassa Panu Rajala kertoo innostuneensa Inhan matkakertomuksista niin, että siteerasi niitä pidempään kuin oli ajatellut. Ja kuten nyt tiedämme, lainattua tekstiä on tässä nelisatasivuisessa teoksessa noin sadan sivun verran. Syy siihen, miksi Inhan omaa tekstiä ei ole erikseen merkitty lainauksiksi, on Rajalan mukaan  se, että Inha on ylittämätön kertoja omista matkoistaan, miksi siis parannella tekstiä ja luoda sitä uusiksi. Minä taas kysyn: miksi kirjoittaa kirja, jossa toistetaan vanhaa? Merkinnäksi Inhan osuudesta riittää Rajalan mukaan se, että lähdeteokset on merkitty romaanin loppuun.

  On kuitenkin muistettava, että Rajalan omaa tekstiä riittää teoksessa kolmensadan sivun verran. Kirjailija luo mielikuviensa ja aikalaisdokumenttien voimin kuvaa Inhan yksityisemmästä, tähän saakka pimentoon jääneestä puolesta ja valottaa samalla sadan vuoden takaista elämänmenoa ja suomalaisen kulttuurin kehitystä hyvin elävästi.
Eletään Suomen taiteen kultakautta ja suomalaisuuden aatteen heräämisen aikaa. Inha liikkuu piireissä joihin kuuluu sellaisiakin persoonia kuin Sibelius, Halonen, Gallen-Kallela ja Järnefeltit. Inha itse ei koskaan nouse kulttuurinimien kärkijoukkoon, vaikka sinne hän ehdottomasti  kuuluisi. Miestä, joka oli suomalaisen  valokuvataiteen todellinen tienraivaaja ja joka kiersi kameroineen ja monikymmenkiloisine kuvaustarvikkeineen maita ja mantuja ikuistaen suomalaista kansallismaisemaa siinä missä muut taiteilijat käyttivät maalia ja pensseleitä, ei kelpuutettu kuvineen Pariisin maailmanäyttelyn Suomen paviljonkiin. Aika ei ollut Inhan puolella eikä hän taitanut luonteeltaankaan olla kovin kunnianhimoinen, kyynärpäätaktiikkaa hän ei ainakaan osannut käyttää. Aikaa myöten mies vetäytyi yäh syvemmälle itseensä ja vietti loput vuotensa miltei unohdettuna. Inhan rakkauselämä oli sekin kovin suruinen: mies rakastui tulisesti ainakin kaksi kertaa - erääseenkin neiti Aino Krohniin, tulevaan rouva Kallakseen, muttei Rajalan mukaan koskaan saanut rakkaudenkohteiltaan kaipaamaansa vastakaikua. Näitä onnettomia, yksipuolisia rakastumisia Rajala kuvaa vetävästi. Hänen tarinoinnissaan on  kuitenkin ikävähkö oppikirjamainen sivuvivahde ja  asioita tarkastellaan monin paikoin jälkiviisaasti.

  Romaanista löytyy Inhan lisäksi myös muita kertojaääniä, muun muassa nuori Sibelius, Aino Krohn, Eero Järnefelt sekä Inhan oma veli, muutamia mainitakseni. Kaikissa näissä tapauksissa teksti on kursivoitu. Teoksesta löytyy näiden lisäksi myös hyvin lyhyitä, kursivoituja lainauksia itseltään Inhalta ja juuri tämä seikka tekee tästä jutusta ikävän: nuo lyhyet, kursivoidut Inha-siteeraukset saavat lukijan väistämättä siihen käsitykseen, että kursivoimattomat tekstiosuudet olisivat Rajalan itsensä kirjoittamia. 
Romaania lukiessaan ihminen yleensä olettaa lukevansa kirjan kirjoittajaksi mainitun henkilön tekstiä ja näin erityisesti silloin kun kyseessä on n.s. perinteinen, 'ei kokeileva' teos. Enkä kyllä hyvällä tahdollanikaan voinut nähdä Intoilijassa mitään uutta luovaa tai kokeilevaa...

   Minua kiinnostaisi tietää, missä vaiheessa Rajala tai teoksen kustantaja ovat selkeästi ilmaisseet teoksen sisältävän runsaasti Inhan kirjoittamaa tekstiä. 12.11. esitetyssä Aamun kirjassahan kirjailija asiasta puhuu, Tuliko asia julkiseen tietoon vasta tällöin?  Milloin asiasta on informoitu esimerkiksi Finlandia-palkintolautakuntaa? Onko lautakunta tehnyt päätöksensä tietäen Inhan suuresta osuudesta teokseen? Lautakunta perusteli 6.11. Intoilijan pääsyä ehdokkaiden joukkoon tähän tapaan:
Minämuotoon kirjoitetun taiteilijatarinan kieli on rikasta ja kaunista, se johdattelee lukijan uskottavasti menneeseen maailmaan. Autenttiset kirjeet ystäviltä ja sukulaisilta täydentävät tarinaa ja mukaan otetut Inhan maisemakuvat sopivat kirjaan täydellisesti. Herkän taiteilijanelämän vaativuus sekä rakkaus suomen kieleen ja suomalaiseen mielenmaisemaan nousevat keskeisiksi ilmiöiksi tässä vahvassa ja kiehtovassa romaanissa.
Lautakunta puhuu autenttisista kirjeistä ja Inhan maisemakuvista (kirjasta löytyy kuvaliite, jossa on yhteensä viisi (5) Inhan ottamaa kuvaa), mutta ei mainitse sanallakaan laajoja matkakirjalainauksia. Kun nuo viisi kuvaakin on perusteluissa oikein erikseen mainittu niin kyllähän Inhan hienoon tekstiinkin olisi viitattu, jos sen näinkin mittavasta mukanolosta olisi tiedetty. On siis enemmän kuin todennäköistä, etteivät lautakunnan jäsenet ole tienneet asiasta 6.11. mennessä.

Inhan osuutta teoksessa ei mainita ainakaan kustantajan kirjaluettelossa, jossa  kuvataan Intoilijaa tähän tapaan:
(Intoilija on) Elävänä välkehtivä romaani miehestä, joka jäi kultakauden taiteilijoiden varjoon. Romaanissaan Panu Rajala valaisee innoittuneesti valokuvaaja, tutkimusmatkailija, tietokirjailija, kääntäjä, keksijä Into Konrad Inhan elämäähänen taiteellista työtään, rakkauksiaan ja matkojaan. 
 Voi kuinka merkitseviä sanavalinnat voivatkaan joskus olla...

Rajala kertoo Ylen  haastattelussa Intoilijan olevan niin sanottu kollaasiteos. Kollaasiromaaneja on toki tehty - myös meillä suomessa. Esimerkiksi Kari Aronpuro täydensi kollaasiromaaninsa Aperitiff – avoin kaupunki (1965)  tekstiä sähkölaskuilla, logaritmitaulukolla ja rihkamakaupan tavaraluettelolla, ja Pentti Saarikoski käytti teoksessaan Ovat muistojemme lehdet kuolleet (1964) aiempien tekstiensä katkelmia ja sitaatteja.

Vielä yksi esimerkki kollaasiromaanista: viime keväänä luin Mihail Shiskinin loistavan romaanin Neidonhius. Shiskin on käyttänyt teoksensa lähteinä muun muassa laulaja Isabella Jurjevasta (1902 -2000) kirjoitettuja elämäkertoja, joista löytyviä jaksoja kirjailija on lainannut Neidonhius-romaaniinsa kursailematta. Ainakin kirjan suomennoksessa kaikki Jurjeva-jaksot on asiaankuuluvasti kursivoitu ja erotettu omiksi kokonaisuuksikseen. En tiedä, onko kursivointia käytetty alkukielisessä teoksessa. Kirjan ilmestymisen aikoihin (2005) Shishkiniä syytettiin kuitenkin raskaasta plagionnista.

Intoilijassakin lainauksissa luistellaan kuin yhden yön jäällä. Uskon, että kirjailija tai/ja hänen kustannustoimittajansa olisivat pienellä aivoriihellä löytäneet siteerausongelmaan ratkaisun, jolla koko tämä kohu olisi vältetty. Toisaalta koko juttu voidaan myös ohittaa pelkällä olankohautuksella ja sanoa vapaan siteraamisen kuuluvan kirjailijoiden taiteellisiin oikeuksiin. Siinäkään tapauksessa en voi muuta kuin ihmetellä, miksi kirjailija tyytyy taiteenteossaan toistamaan jo sanottua ja peräti pyrkivän siihen 'etteivät saumat näkyisi'. Ymmärrän siteerausten rankkaakin käyttöä paremmin silloin, kun kirjailija luo niiden avulla teokseensa särmää ja elämää, rikkoo sen kontekstiä niin, että lopputuloksena syntyy jotakin aivan uutta. Intoilijassa tällaista morfogeneesiä ei tapahdu.
 
P.S. Katsokaa ja ihastelkaa, kuinka hienosti sitaatit ja muut lähteet on ilmoitettu esimerkiksi Laura Lindstedtin teoksessa Oneiron.  Mikä esti Panu Rajalaa toimimasta samoin Intoilijan kohdalla?

Jälkikirjoitus 10.3.16: Rajala itse kommentoi 'kohua' Helsingin sanomissa (25.1.16): http://www.hs.fi/kulttuuri/a1453603798308 .  Valitettavasti kirjoitus vain vahvistaa aikaisempia näkemyksiäni kirjasta.

Panu Rajala: Intoilija - fotografin muistikuvat
WSOY 2015

Tämän jutun lähteet:
Ote WSOY:n kirjakatalogista, syksy 2015
Panu Rajalan haastattelu Aamun kirja-lähetyksessä
Suomen Kirjasäätiön Finlandia-ehdokkaat ja palkintolautakunnan perustelut
Tomi Huttusen arvio M. Shiskinin Neidonhius-romaanista. HS 22.5.2015
Wikipedia.org

Kommentit

  1. Kiitos, Kaisa Reetta, perusteellisesta perehtymisestä aiheeseen. Tätä oli mielenkiintoista ja hyödyllistä lukea! :) Tuntuu tosiaan, että pienellä ratkaisulla olisi vältetty koko kohu. Harmi, että päätökset johtivat tällaiseen ratkaisuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V , tästä on puhuttu nyt niin paljon puolesta ja vastaan, että oli ihan pakko lukea kirja itse. Teoksessa on paljon hyvääkin, mutta ehkä suurin anti on kuitenkin se, että se toimii (varsinkin tässä tilanteessa) johdantona Inhan omiin teoksiin. Mietin lukiessani ja noita lähdejuttuja tutkiessani sitä, mitä Inha itse mahtaisi ajatella tästä kaikesta...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Varmasti keskustelu on lisännyt mielenkiintoa kirjaan :)

    VastaaPoista
  3. Kaikki minua kiinnostava muuttuu Rajalan käsittelyssä muuksi. Olen kärsinyt Waltarin, Meriluodon, Yrjö Jylhän ja nyt vielä tämä...Pahinta kärsimystäni en tähän voi laittaa, mutta sen varmaan arvaat ja se ei liity erääseen kuuluisaan laulajaan. En voi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niin... lukukokemukseen voivat vaikuttaa niin monet seikat. En ihan saa kiinni siitä, mihin tuolla sanomallasi viittaat, mutta ehkä jätämme asian salaisuudeksi.

      Tämä oli ensimmäinen Rajalalta lukemani teos. Yritn lukea kirjaa mahdollisimman objektiivisesti ja halusin pysyä blogitekstissäni n.s. aiheessa, eli tässä kirjassa. Muut seikat, joita on pyöritelty tämän kirjan ympärillä käydyn keskustelun yhteydessäkin, eivät mielestäni ole oikeastaan relevantteja (eivätkä kovin kiinnostaviakaan).

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Ei se ole mikään salaisuus. Hän kirjoitti ensimmäisen vaimonsa, Elina Yli-Vakerin, kuvan kauniin maailmalla malllina menestyneen vaimonsa kuoleman jälkeen paljastuskirjan Enkeli tulessa. Lue se itse ja tunnustele sitten tuntemuksiasi. Minä en ollut ainoa, joka voi siitä huonosti.

      Minusta kaikki mikä koskee Rajalaa on aina relevanttia kaiken sen kanssa mitä hän tekee. Se on se yksi ja sama lähde, mistä se kaikki tulee eikä minusta niin monia asioita voida erottaa toisistaan, kun kerta kerran jälkeen kuin oltaisiin samassa pisteessä eli aina jotain, aina jotain. Toisaalta, nythän kirja sitten varmaan myy hyvin.

      Ole hyvä <3

      Poista
    3. Leena niin... tiedän tämän tarinan ja eihän se hyvältä tunnu eikä kuulosta...

      Mutta tässä olemme nyt pikkuisen eri linjoilla. Minusta kun jokaisella on oikeus tulla arvioiduksi kulloisenkin työnsä kautta. Täytyy myöntää, että josus asioiden erottaminen on hmputin vaikeaa, mutta siihen pyrin - vaikka väkisin.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Juuri näin! Kiitos, Kaisa Reetta. Tämä oli paras kannanotto aiheeseen, minkä olen tähän asti lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. essielina, kiitokset ja ole hyvä! Tässä tuli nyt itsekin tutustuttua esimerkiksi Finlandia-palkintojuttuihin vähän tarkemmin. en esimerkiksi ole tiennyt sitä, että kilpailuun täytyy erikseen ilmottautua tai tehdä ilmo jonkun muun puolesta, että kirja huomioitaisiin ehdokasasettelussa. Oppia ikä kaikki!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Tosi hyvä teksti, Kaisa Reetta, kiitos! Harmittaa Inhan puolesta, ja kustantajan imagonkin. Kohu on lisännyt ilmeisesti kirjan myyntiä, joten toivottavasti se kompensoi. Mutta ikävää silti. Yritän nyt kovasti pidättäytyä henkilöön menevistä kommenteista, joten vaikenen. Inha tosin kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Arja! Kyllä harmittaa Inhan puolesta, mtta iso kustannusyhtiö lienee tottunut kuohuihin ja osaa ottaa asiat kokemuksen tuomalla tyyneydellä.

      Henkilöön menevä kommentointi ei minunkaan mielestäni ole oikein sopivaa, olipa kysymys sitten millaisesta tapauksesta hyvänsä, asiat ja henkilöt olisi hyvä osata erottaa toisistaan. Mutta Inhasta kiinnostuin nyt minäkin. Jos tästä keissistä jotakin hyvää löytyy niin se on varmasti juuri tuo: tietämys Inhasta kasvaa!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  6. Mä rakastan I.K. Inhaa! Löysin Inhan joskus myöhäisteini-iässä ja olen pysynyt Inhan rinnalla siitä asii, usein melko huomaamattomasti rinnalla, mutta silti.;)
    Tätä tuskin luen. Myönnän, että se johtuu kirjoittajasta.

    Mä en tähän plagiointihommaan ole kamalasti perehtynyt, eikä mulla oikeastaan ole ollut mielipidettä aiheesta suuntaan jos toiseen. Kun en kerrana asiasta juuri mitään tiedä. Tämä sinun kirjoituksesi valaisi asiaa mulle enemmän. Tosi hyvä kirjoitus, olet selvästi perehtynyt ja miettinyt asiaa.

    Hyvää ja kaunista viikonloppua sinulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanna, oi, siellä on Inha-tuntija! Minä löysin hänet oikeastaan vasta nyt. Hassua sinänsä, sillä kirjahyllystä löytyy muiden pohjoismaalaisten seikkailijoiden teoksia, mutta suomalaiset (Inha muiden mukana) ovat jääneet paitsioon. Vaan nytpähän tuo asia korjaantuu. Olisi ihana löytää Inhan aikalaispainoksia, mutta ovat kuulemma antikvariaattien keräilyharvinaisuuksia, joten: kirjastoon, kirjastoon vie tie jossakin vaiheessa.

      Niinhän se on... Siksi minä päätinkin tämän kirjan lukea, pystyäkseni jotakin kommentoimaan kun asia minua kuitenkin jonin verran rupesi kiinnostamaan.

      Kiitos kommentistasi ja samoin, hyvää viikonloppua! <3

      Poista
  7. Inha alkoi kuulostamaan oikein mielenkiintoiselta mieheltä. En ole lukenut Rajalalta yhtään kirjaa ja en luultavasti tule lukemaankaan. Hän ilmeisesti nauttii kohuista, oli ne sitten hyviä tai huonoja kohuja. No kirjat myy.
    Aino Sibelius-ihmeellinen olento teos oli melkein pelkästään pariskunnan kirjeistä koostuva, mutta ne oli kursivoitu hyvin. Pidin kirjasta valtavasti, vaikka tuli kyllä mieleeni, että kirja oli todella intiimi.
    Olen nyt lukenut kolme ehdokasta ja kaikissa yhtenä vahvana teemana on kuolema. Tiedän, että neljäskin kirja on kuolema-teemalla varustettu.

    Hyvää viikonloppua ja kiitos postauksestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Inha on todella kiinnostava tapaus. Joskus haluan perehtyä hänen tuotantoonsa, ihan kaikessa rauhassa. Ehkä kesällä.

      Kuohut ja kohut, niin, jotkut ihmiset todella tuntevat elävänsä niitä kokiessaan. Ehkä kirjailija Rajala kuuluu tähän ihmistyyppiin :)

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  8. Hienoa lukea tämä postaus, Inha kyllä kiinnostaa. Hänet mainitaan Sibeliuksen elämäkerrassa, ja olen katsellut hänen valokuviaan netissä. En tiennyt hänen kirjoittaneen. Mietin vielä, tartunko Rajalan kirjaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos! Täytyypä tarttuakin Sibeliuksen elämänkertaan ennen joulukuun kahdeksatta, yksi sellainen odottelisi tuolla hyllyssä, muistaaksein Tawastsjernan.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  9. Kiitos Kaisa Reetta - olipa antoisa kokemus tämä sinun pohdiskeleva kirjoituksesi! En ole lukenut kirjaa, mutta kohuhuhuilut ovat kyllä kiirineet korviin. Olen samaa mieltä tuosta(kin), että siteeraukset olisi varmasti voitu jollakin sopivalla tavalla tekstin lomassa ilmoittaa ilman että lukukokemuksen eheys olisi siitä kärsinyt. Plagiointi on aina vähän ikävä juttu ja esimerkiksi juuri tässä niin turhakin.

    Mutta niin - neiti Krohniakin se I.K.-herra tosiaan kosi ja sai rassukka rukkaset... Neiti Krohn kirjoitti sulhastarjokkaastaan päiväkirjaansa, onkohan Rajala lainannut kirjaansa juuri sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, yleensä pyrin välttämään näitä kohujuttuja, mutta nyt en voinut kuin lukea kirjan. Syitä Rajalan toimintaan voi vain miettiä. Miksi hän ei vain lmoittanut siteerauksia niin kuin säällisen kirjailijan kuuluisi, kohut olisi vältetty hyvin yksinkertaisella tempulla.

      Neiti Krohnin päiväkirja minun täytyy saada käsiini, se alkoi kiinnostaa tässä yhteydessä kovasti. Ja kyllä, Aino Kallaksen Elämäni päiväkirjat 1, 1897-1916 löytyy kirjan lähdeluettelosta. Tuo päiväkirjojen sarja on siis tulevan etsinnän kohteena!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Tekijänoikeuksista!

      Tulin sattumalta googlen kautta lukemaan blogiasi Rajalasta ja Inhasta, kirjoituksesi on minulle juuri nyt ajankohtainen, koska luen parhaillaan Intoilijaa. Kirjan ilmestymisen jälkeen seurasin sen herättämää keskustelua, mutta silloin ei ollut aikaa lukea itse teosta.

      Kirjaa lukiessa pohdin tekijänoikeuskysymyksiä. Inhan tekstit ovat vapaita, koska hänen kuolemastaan on kulunut yli 70 vuotta, mutta siitä huolimatta on olemassa niin sanottu isyysoikeus.

      Rajalalla on luonnollisesti tekijänoikeus omaan tekstiinsä, mutta kun hän on aika reippaalla tavalla plagioinnut / kopioinnut Inhan tekstiä kirjaansa, niin siinä tullaankin mielestäni kiinnostavaan kysymykseen, sillä ei hänellä käsittääkseni voi olla oikeuksia Inhalta lainaamaansa, siis osaan kirjastaan.

      Kyllähän tätä toisten tekstien omissa nimissä esittämistä jonkin verran harrastetaan, valitettavasti. Tuorein esimerkki tästä on Raija Oranen, joka on kopioinut historiallisiin romaaneihinsa muiden tekstejä jo vuosia. Itse huomasin tämän hänen kirjoissaan joskus kymmenen vuotta sitten.

      Anneli Heliö

      Poista
    3. Anneli, kiitos kun tulit kommentoimaan! Huomasin kommenttisi vasta nyt, mistä syystä vastaamiseni kesti näin kauan.

      Olen tässä asiassa täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Moraalinen puoli täytyy aina ottaa huomioon tekijänoikeuksista keskusteltaessa.

      Rajala itse kommentoi tätä 'kohua' Helsingin sanomissa 25.1.: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1453603798308

      Kirjoitus vain vahvisti näkemyksiäni: Rajala suhtautuu asiaan kovin huolettomasti ja itsekkäästi.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!