Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet

Oih! Tämä bloggaus on aivan pakko aloittaa huudahduksella, sillä  olen niin onnellinen - siitä, että kustannusyhtiöt uskaltavat kirja-alan taantumassakin ottaa riskejä ja tuoda ulottuvillemme maailmankirjallisuuden parhaimmistoa upeina suomennoksina, miettimättä ensimmäiseksi sitä onko moinen toiminta taloudellisesti kannattavaa vai ei. On ihanaa, että kustannuspäätöksiä ohjaa taloudellisten tekijöiden ohella toinenkin voima - aito ja intohimoinen rakkaus kirjallisuuteen. Sanotaan kirja-alan alamäestä mitä tahansa, laadukkaalla sanataiteella on tässä maassa yhä vieläkin vankkumaton itseisarvonsa!
Tähän kategoriaan osuvia teoksia on tänä(kin) vuonna ilmestynyt ilahduttavan paljon. Yksi niistä on juuri lukemani, sukupolvensa tärkeimpiin argentiinalaisiin kirjailijoihin kuuluneen Julio Cortázarin (1914 - 1984) Tuli on kaikki tulet -novellikokoelma.

 Löysin vuonna 1966 kootusta teoksesta paljon sellaisia aineksia, joita kirjallisuudessa eniten rakastan: Cortázar haastaa lukijaansa älyllisesti, murtaa ennalta-arvattavia ajatusrakennelmia ja kirjallisia sääntöjä ja luo niiden tilalle uudet - jotka nekin kestävät särkymättä vain hetkisen: Cortazarin teksteissä rakennelmat ja säännöt on tehty ilolla rikottaviksi.
Häntä voitanee siis hyvällä syyllä kutsua kokeelliseksi kirjoittajaksi. Useat kokoelman novelleista ovat surrealistisia, ne uhmaavat surutta ajan ja paikan käsiteitä, kerronta ja tapahtumat voivat tiivistyä sekunnintarkoiksi, pysähtyneiksi leikkauksiksi ajasta, ja sitten - silmänräpäyksen tai vuosisatojen kuluttua - olevaisuus tuntuu nytkähtävän eteenpäin ja heräämme jälleen reaalitodellisuuteen. Tällainen, ajatuksia pöyhyttelevä ja kitkaa ja kipinää iskevä teksti on kuin tulisen nuotion huumaus pitkän lumivaelluksen jälkeen: se on hypnoottista ja lämmittävää - ja silti novelleissa mennään enemmänkin pää kuin tunnetta uhkuva sydän edellä. Älyllinen leikittely voi siis saada selkäpiin lämpenemään siinä missä tunteen palokin...

  Kokoelma sisältää kahdeksan novellia. Tarinat ovat alkuasetelmiltaan hyvin arkisia: niissä  juututaan viikonloppuruuhkaan Pariisiin vievällä moottoritiellä, stuertti tarkkailee lentokoneen ikkunasta avautuvaa näkymää, nuori poika joutuu eksistentiaaliseen kriisiin vihatessaan ja rakastaessaan kiduttajaansa, mies viedään teatterin katsomosta kesken esityksen johonkin pelottavaan... Tilanteisiin hypätään ilman valmisteluja, lukija saa kulkea tarinan polkua kuin Ihmemaan Liisa, tietämättä koskaan etukäteen minne seuraavaksi suunnataan. Siksi en tahdo paljastaa novellien sisällöstä yhtikäs mitään: yllätyksellisyys on Cortázarin teksteissä vähintäänkin puoli nautintoa! Kokoelman teemoiksi nousevat muun muassa vapaudenkaipuu, perhe sekä yksinäisyyteen, kohtaamattomuuteen ja kasvamiseen liittyvät kipuilut.

  Cortázar tuntuu pyörittelee lukijaansa miten haluaa. Hän saattaa aloittaa virkkeen yhden kertojan äänellä ja sitten - aivan yllättäen - vaihtaakin näkökulmaa. Hän saattaa heittää novelliensa keskushenkilöitä ajasta ja paikasta toiseen silmänräpäyksissä ja selittämättä, mikä synnyttää tekstiin erikoisen vaikutelman ajan laskostumisesta: onko aika sittenkään aina lineaarista, yhteen suuntaan kulkevaa tai  - luotettavaa, tuntuu Cortázar kysyvän.  Tekstien kerroksellisuuden ja monimielisyyden vuoksi novellit ovat hengeltään hyvin avoimia ja tulkintavapaita.

  Etsin teoksesta sopivaa tekstinäytettä mutta tulin siihen tulokseen, etteivät lyhyet sitatoinnit anna näistä novelleista oikeaa kuvaa: Cortázarin lauseet ovat niin kiinteässä riippuvuussuhteessa toisiinsa ja tarinan kokonaisuuteen, että niiden erottaminen kontekstistään tekisi tekstille väkivaltaa. Kokonaisuus on nyt se, joka soi!
(Tekstinäyteongelma olisi tietenkin ratkennut siteeraamalla jotakin novellia todella todella pitkästi, mutta mieluummin suosittelen kiinnostuneita tarttumaan itse teokseen.)

Julio Cortázar. Kuva: globalvoices.wm.edu

Cortázarin omaan elämään saamme tutustua upean käännötyön tehneen Anu Partasen laatimissa jälkisanoissa. Kirjailijan  lapsuusvuodet olivat vaikeat ja nuoruusiässään hän pyrki eristäytymään maailmasta: Juliosta oli kehkeytynyt introvertti ja hyvin sovinnaisesti käyttäytyvä - ja pukeutuva - nuorimies. Vanhetessaan hän alkoi kuin nuortua, muuttui eloisaksi ja heittäytyi  Kuuban vallankumouksen innoittamana vallankumoukselliseksikin, antoi partansa kasvaa ja ryhtyi pukeutumaan kuin maankiertäjä. Persoonallisuuden muutos oli raju ja hyvin mielenkiintoinen - tahtoisin kuulla siitä lisää.
Kyllästyttyään Peronin nationalistiseen populismiin Cortázar muutti Ranskaan, jonne jäi - pieniä taukoja lukuunottamatta - loppuiäkseen.

  Cortázarin tunnetuin teos on kokeellinen, suuren sensaation aiheuttanut Ruutuhyppelyä-romaani vuodelta 1963 (suomennos 2005, Lokikirjat). Kirjailijan tuotanto on laajaa, suomennettuja teoksia on tämä kirja mukaan lukien neljä.  Ruutuhyppelyä, jota on vaikuttavuudeltaan  verrattu muun muassa Joycen Odysseukseen, hypähti muitta mutkitta lukulistalleni, sillä rakastuin Cortázarin tapaan kirjoittaa maailmaa uusiksi.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Teoksesta kertoo blogissaan myös Takkutukka

Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet (Todos los fuegos el fuego (1966)
Teos 2015, Baabel-sarja
suomennos ja jälkisanat: Anu Partanen
Alkuperäiskieli: espanja