Juha Mäntylä: Audrey, rakkaani

Minä istuin tuona iltana Café Rintasen yläkerrassa päälläni musta puku, valkoinen kauluspaita ja kaulassa tummanpuhuva kravatti. Oikeassa kädessäni paloi sikari ja edessäni oli viskilasi. Brubeck asettui flyygelin taakse, siitä se alkoi. Ensimmäinen sävel, joka sai mieleni ja korvani avautumaan, oli Take Five, muuta ei tarvittu. Karistin sikariani tuhkakuppiin ja annoin rytmin vallata mieleni. Olin kuin muissa maailmoissa, en nähnyt ympärilläni muuta kuin Brubeckin sävelet, se oli fantastista...

Miltä tuntuisi törmätä omassa kulmakuppilassaan musiikin suurimpiin legendoihin, jazzin jumaliin ja jumalattariin, jotka - kuin sattuman oikusta - olisivat päättäneet pyhittää iltansa juuri sinulle, juuri tässä pienessä kahvilassa tai kapakassa... Dave Brubeck, Ella Fitzgerald, Louis Armstrong, Miles Davis... On ihmeellistä, että jossakin tuo jokaisen jazzhullun salainen, aikaakin uhkaava unelma saattaa käydä toteen:

  Mennään Tuorilaan, pienelle paikkakunnalle, jossa on kauppa, posti, pankki, kahvila, rautakauppa, kioski ja kaksi huoltoasemaa. Vaikka Tuorilassa on  hyvä syntyä, elää ja kuolla, moni haluaa täältä pois, niin moni että kylä on kovaa vauhtia tyhjenemässä.
Mutta ainakin yksi uskollinen - ja uskalias - on jäänyt: hän on tarinamme kertojaminä, raamikas tuorilalainen nuorimies, joka kaipaa elämäänsä enää vain yhtä asiaa: naista, jonka kanssa voisi perustaa perheen, kunnostaa sukutilaa ja elää onnellisena elämänsä loppuun saakka. Hänessä on kyllä muutakin poikkeuksellista kuin tuo rakkaus kotiseutua kohtaan: hän rakastaa intohimoisesti myös jazzia...
Kun nuori mies astuu Café Rintasen yläkertaan tuona iltana, hän ei tiedä että hänen elämänsä tulee nyt muuttumaan, täysin ja kokonaan: Dave Brubeckin sametinsuloiset mutta kiihkeät soinnut taikovat hänen pöytäänsä naisen, kaunottaren kaukaa meren takaa. Naisen, joka näyttää aivan Audreylta...

  Unenomainen, jazzin täyttämä yö vie miehen lopulta New Orleansiin: hänen on pakko löytää tuo maailman ihanin ja salaperäisin nainen, joka ehti niin lyhyessä ajassa vallata hänen sielunsa ja sydämensä. Mies huumaantuu rakkaudesta ja tämän ihmeellisen jazz-kaupungin kiihkeästä, loppumattomasta  rytmistä. Täällä hän tutustuu myös woodooseen ja joutuu vihdoin kohtaamaan oman, kipeän menneisyytensä. Tuokin kohtaaminen on lopulta lempeä, kaunis...
Tulee aika mettiä tulevaisuutta: New Orleansiin olisi niin helppoa kadota, muuttua osaksi sen ikuista rytmiä, mutta tuorilalainen mies kaipaa aina kotiin...

  Juha Mäntylän pienoisromaani Audrey, rakkaani kertoo unelmista, jotka käyvät toteen. Suomalaiseksi teokseksi se on vähän outo lintu: nyt ei kieputa itsesäälissä, ei  masennuksessa, ei lamassa eikä synkissä sukusalaisuuksissa. Elämän varjopuolet ovat toki läsnä: ovat nuo hellänkipeät lapsuusmuistot ja on Nestori joka on kokenut elämässään paljon, monen mielestä jo vähän liikaakin. Nestori kiskoo päivisin kiviä Tuorilan pelloilta ja nukkuu yönsä hoitolaitoksen suljetulla osastolla - kahlittuna. On ihmeellistä, että hän jaksaa yhä haaveilla vapaudesta, olla asenteeltaan valoisa, elämälle kiitollinen.

  Minulle jäi tästä pienoisromaanista todella hyvä mieli: kirja on ylistyslaulu jazzille, positiiviselle elämänasenteelle ja ihmisille, jotka kulkevat rohkeasti kohti unelmiaan. Juuri tässä kaiken yli käyvässä positiivisuudessa on mielestäni Audrey, rakkaani -teoksen vahvuus: Mäntylä ei uhraa mielikuvitustaan turhanaikaisen uskottavuuden alttarille vaan antaa unelmien liitää - juuri sinne minne ne haluavat, vaikka sateenkaaren tuolle puolen.
Nautin kirjan Ellan ja Louisin kera. Näin alkaa hyvä viikonloppu! ♥ 

  Audrey, rakkaani on Juha Mäntylän (s.1979) seitsemäs teos. Aiemmin hän on kirjoittanut muun muassa rikosromaanit Punatukkaiselle tytölleni ja Älä ryhdy vieraan leikkiin. Omien teostensa lisäksi Mäntylä on osallistunut useisiin antologioihin. Kiitokset arvostelukappaleesta.
Teoksesta on kirjoittanut myös Krista Lukutoukan kulttuuriblogissa.

Moonlight in Vermont

Juha Mäntylä: Andrey, rakkaani, 2015
Reuna