Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Agatha Christien syntymästä 125 vuotta

Rikoskuningatar Agatha Christien  syntymästä tulee tänään kuluneeksi 125 vuotta. Juhlia on pidetty koko vuoden varsinkin rouvan kotimaassa Englannissa, missä Christie on jo kauan aikaa sitten noussut maan kansallisaarteiden joukkoon. Christien rakastetut romaanit, novellit ja näytelmäkäsikirjoitukset ovat levinneet ympäri maanpiiriä niin, että hänestä on pikku hiljaa tullut yksi maailman tunnetuimmista henkilöistä ja (William Shakespearen jälkeen) kaikkien aikojen myydyin kirjailija.

  Mikä on Christien rikosromaanien suosion salaisuus? Ehkä se piilee kirjailijattaren kyvyssä piilottaa  monimutkaiset juonirakennelmat hyvin yksinkertaisen ja selkeän kerronnan alle. Kysymys on eräänlaisesta silmänkääntötempusta, joka vaatii tekijältään tarkkaa silmää ja psykologian tuntemusta. Ei pidä unohtaa myöskään kirjojen todellisia sydämiä ja sieluja, niitä henkilöitä, joiden varassa tarina elää ja hengittää: Kuka voisi unohtaa Hercule Poirotin ja Miss Marplen, Miss Lemonin tai Hastingin? Christien pidetyin hahmo, Poirot, oli saavuttanut ikonin aseman jo kauan ennen kuin iki-ihana näyttelijä David Suchet teki pienestä belgialaisesta yksityisetsivästä entistäkin kuuluisamman ja rakastetumman...

  Juhlistan Agathan päivää tuomalla blogiin hänen tunnetuimman teoksensa Eikä yksikään pelastunut. Hassua kyllä, juuri tässä kuuluisammasta teoksesta Hercule Poirot ja Miss Marplekin puuttuvat. Itse asiassa Christie ei ole kirjoittanut tarinaan yhtäkään rikoksen yläpuolelle asettuvaa henkilöhahmoa, sillä  poliisivoimatkin saapuvat saarelle vasta aivan kirjan lopussa. Tämä ratkaisu asettaa kirjailijalle tietenkin omat haasteensa. Juoni on ovela ja samalla kirjan kerronta on pelkistetty äärimmilleen. On vain vain saari ja kymmenen saarelle houkuteltua ihmistä, joista kukin kantaa sisällään salaisuutta.  Luvassa on täydellinen lukitun huoneen arvoitus... Christie taisi itsekin tietää kirjoittaneensa jotakin erityistä: 
”Kirja sai hyvän vastaanoton ja hyvät arvostelut, mutta tyytyväisin kaikista olin epäilemättä minä itse, sillä tiesin paremmin kuin kukaan arvostelija kuinka vaikea tehtävä oli ollut”, kertoo Agatha Christie muistelmissaan nyt käsillä olevasta romaanistaan.
  Tämän muistaa varmasti moni: kahdeksan, toisilleen täysin vierasta henkilöä saa ystävällisen, joskin hiukan vaikeaselkoisen kutsun saapua Devonin rannikolla sijaitsevalle saarelle lomailemaan. Perillä heitä odottaa upea talo ja kaksi palvelijaa, jotka hekään eivät tunne talon omistajaa henkilökohtaisesti. Salaperäisten kutsujen lähettäjä  U.N. Owen ei aio ilmeisesti liittyä vieraidensa seuraan lainkaan, onpa todellakin kummallista! Ilmenee, että kukaan saarella nyt oleskelevista ei tunne U.N. Owenia, mutta pian käy ilmi, että hän tuntee vieraansa: kaikilla kymmenellä on sydämellään jotakin tunnustettavaa ja pian nuo salaisuudet alkavat paljastua. Eipä kulu aikaakaan kun sattuu ensimmäinen kuolemantapaus ja ruokailuhuonetta koristavasta kymmenen posliinisotilaan kokoelmasta katoaa yksi...
Kuten asiaan kuuluu, saarelta ei pääse pois: venettä ei ole ja U. N. Owen on varmastikin tehnyt kieron sopimuksen rannikolla asuvien kanssa: kysymys on pelistä, saarelta kantautuviin avunpyyntöihin ei saa missään tapauksessa vastata. Kun pimeys laskeutuu, saaren ylle valahtaa pelko: kuka heistä kuolee seuraavaksi?
  Jos talo olisi ollut vanha, sellainen, jonka lattiat natisevat, jonka nurkissa on synkkiä varjoja ja seinissä raskas laudoitus, siellä olisi ollut aavemainen tuntu. Mutta tämä talo oli itse ajanmukaisuus. Siellä ei ollut mitään pimeitä nurkkia, ei mitään liukuvia seiniä – sen jokainen soppi oli kirkkaasti valaistu – kaikki oli uutta ja hohtavaa. Tässä talossa ei ollut mitään salattua eikä mitään piiloitettua. Sillä ei ollut mitään ilmapiiriä. Kuitenkin, se oli juuri kaikkein pelottavinta…He sanoivat toisilleen hyvää yötä ja kukin meni omaan makuuhuoneeseensa. Melkein vaistomaisesti, ilman tietoista tarkoitusta jokainen lukitsi ovensa.
   Niin paljon kuin Christietä rakastetaankin, hän on  luonnollisesti joutunut myös arvostelun kohteeksi: moni näkee hänet hyvin mustavalkoisena ja vanhaa maailmaa edustavana kirjailijana, joka tuntui teostensa (etenkin tämän romaanin) perusteella olevan jopa Hammurabin lain kannattaja. On totta, ettei Christie ei anna ihmisilleen hiventäkään armoa. En muistanutkaan, kuinka synkkä tämä tarina loppujen lopuksi olikaan...
Hammurabimaisen maailmankatsomuksen lisäksi kiinnitin huomiota myös toiseen seikkaan: teos suorastaan tihkuu epäluuloa: kuka hyvänsä saarelle vangituista voi olla syyllinen, mikä johtaa tietenkin siihen, ettei kukaan voi luottaa keneenkään. Näissä olosuhteissa ihmisten välinen vuorovaikutus muuttuu kauhistuttavaksi, epäinhimilliseksi peliksi. Teos onkin mitä nerokkain vainoharhaisuuden kuvaus.

  Olen lukenut tämän pienen dekkarihelmen viimeksi niin kauan aikaa sitten, etten enää muistanut kuka tuo salaperäinen U.N. Owen oli tai minkä lopputuleman tarina sai. Koska tiedän Christien rakentaneen kaikki tarinansa niin, että lukija voi käyttää omaa logiikkaansa syyllisen paljastamiseen, yritin lukea kirjaa nyt erityisen tarkasti... Mutta hei, tarinassa on kymmenen henkilöä, jotka kaikki pyörivät kertomuksessa kuin rusinat sopassa. Kyllähän minäkin ne hiuksenhienot merkit näin sitten kun kaikki oli jo ohi ja aloin selata  kirjaa taaksepäin. Että näin se Dame Agatha lukijaansa jekuttaa, vielä seitsemänkymmenenkuuden vuoden takaakin...

 Eikä yksikään pelastunut -romaanin nimi on ollut jatkuvien myllerrysten kourissa. Teos ilmestyi Englannissa vuonna 1939 nykyään kovin epäkorrektiksi mielletyllä nimellä. Amerikkalainen ensipainos sai nimekseen And Then There Were None. 
Suomen ensipainos noudatti amerikkalaisten linjaa, kunnes vuonna 1968 nimi päätettiinkin muuttaa muotoon Kymmenen pientä neekeripoikaa. Vuonna 2004 ilmestyneessä painoksessa teoksen nimenä oli jälleen tuo alkuperäinen Eikä yksikään pelastunut. Samalla myös tekstiä muutettiin poliittisesti korrektimmaksi, mutta saaren nimi päätettiin kuitenkin pitää ennallaan.

 * Agathaa juhlitaan kirjablogeissa:
¤ Hurja Hassu Lukija -blogissa on  käynnissä jo pitkään jatkunut Agatha Christie - lukuhaaste
¤ Jokken kirjanurkassa Agathaa on luettu tänä vuonna urakalla.
¤ Kirjasähkökäyrän Mai on ehtinyt postata tänään Agathasta...

Rikoskuningattaren juhlavuoden viralliset sivut


Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None, 1939)
WSOY, 2014, uudelleen tarkistettu laitos
Ilmestyi  suomeksi 1. kerran 1940
Suomentanut Helga Varho
E-kirja

Kommentit

  1. Agatha on kyllä mahtava. Tämä on ehdoton suosikkini. Ovela juoni, joka ei pilaannu uudelleen luettunakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agatha on super! :) Ja totta, hänen kirjojaan voi lukea monen monta kertaa...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  2. Kymmenen pientä neekeripoikaa olisi minun suosikkinimeni tälle kirjalle, mutta maailma muuttuu ja nimi sen mukana.
    Olen lukenut kirjan joskus kiihkeimpänä Christien kirjojen lukuaikana eli nuoruudessa. Silloin kaikki kauhea ei tuntunut missään, joten tämäkin kirja oli oikeastaan silloin aika viihdyttävä. Christiestä siirryin Stephen Kingin fanittajaksi, joita en pystyisi lukemaan uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, niinpä. Suomessa tuskin moni (ainakaan vanhempiin ikäluokkiin kuuluvista) edes mieltää tuota sanaa kovin rasistiseksi.

      Minä en ole Kingiä lukenut. Koen sen jopa pienenä aukkona sivistyksessäni. Täytyisi ehtiä häneenkin ...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Hieno bloggaus :)

    Tämä teos on minusta kestänyt aikaansa, tästä on näytelmäversio, jonka lopputulema on hieman toinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos :)

      Teos on kestänyt hyvin.. Ja tiedätkö, tuo näytelmäversion loppu mulla olikin hämärästi mielessä kun olin tätä lukemassa. Muistelin, että edes pari ihmistä olisi selvinnyt...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Tuttu niin tuttu, luettu, katseltu ja aina vaan jännittää! En pidä tappojännäreistä laisinkaan, Agathalla oli tyyliä! Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipellon Saila, niinpä, niin tuttu ja kuitenkin (minulla) unohdettu. Agatha oli tyylikäs Lady <3

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Todella hienosti blogattu dekkarikuningattaresta, pitääkin alkaa täydentää lukuhistoriaa hänen osaltaan :)

    Eikä yksikään pelastunut tuotti minulle erittäin harvinaisella tavalla päänvaivaa, näin nimittäin parikymmentä ensimmäistä sivua luettuani unta, jossa murhaaja paljastui! En tiedä mitä merkkejä alitajuntani oli seurannut, mutta uniarvaukseni osui oikeaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavarkaan tunnustuksia, kiitokset :)

      Ooh, no mutta sinä osasit sitten alitajuisesti todella lukea Christien vihjeitä, mieli ja mielikuvitus ovat ihmeellisiä! <3

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  6. Juhlistatpa päivänsankaria kaisareettamaisen kauniisti ja tyylikkäästi <3 Taidat jo tietääkin, etten juuri ole lukenut Christien teoksia, mutta haa - tämän olen! Aikaa on tosin kulunut noin 25 vuotta (tämä oli se joka piti lukea koulussa), joten mitään en kyllä muista, en edes jännityksen aiheuttamaa pelkotilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Katja , kiitos :)

      Siitä on kauan kun minäkin tämän luin...

      itse lainasin kirjan isosiskon kirjastopinosta... Sieltä tulikin luettua kaikenlaista :)

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  7. Christien elämäntyö on hämmästyttävän laaja, aikaa kestävä ja nerokas. Tämä kirja on siitä kirkas osoitus. Luetutin tämän taas oppilailla, joten juoni pysyy hyvin muistissa.

    Ihanaa, että muistit oikean juhlapäivän ja palautit mieleen murhamamman nerokkuuden! ❤ Kuuntelen juuri Murha Mesopotamiassa -kirjaa työmatkakirjana ja siinä on mainio kertojahahmo. Christien dekkareissa on myös aimo annos huumoria rivien väliin piilotettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Christie oli nerokas - voi vain ihailla kuinka tavattoman hienoja juonikuvioita hän sai kehiteltyä näennäisesti hyvin yksinkertaisen tarinoinnin sisään.

      Christien kirjat ovat varmasti mainioita myös kuunneltuina. Pitäisikin joskus kokeilla...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  8. Mainio kirjoitus. Minulla on luullakseni tämä lukematta, niin suosittu kuin tämä onkin. Pitäisi paikata aukko joskus. Christie on niin hyvä, niin viihdyttävä, lukiessa saa kovasti päänsisäistä jumppaa yrittäessään ratkaista tapausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minä huomasin just, että on lukuisia Christien dekkareita, joita enole lukenut. Hän on kyllä mainio kirjoittaja. Tämä kuuluu minusta hänen parhaimpiinsa...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  9. Tämä on syystäkin Christien parhaimmaksi valittu. Ja sellainen, että loppuratkaisu jää mieleen. Luin tämän vuosia sitten, jolloin kirja kulki vanhalla nimellään, ja vieläkin muistan sen yllätyksen, joka lopussa koitti. Silti tekisi mieli lukea tämä uudelleenkin.

    Hieno teksti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä en kertakaikkiaan muistanut kirjan loppuratkaisua, taisi se leffaversio sen verran sekoittaa...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  10. Tästä alkoi minun Christie -fanitukseni eikä suotta, sillä mitä tämä kirja lupasi, sen Agathan kirjat tajosivat aina vain. Miten hassua, että dekkaririvistöni alkaa Christiellä, mutta juuri tätä kirjaa minulla ei ole. Muistan sen vainoharhaisen tunnelman ja miten hirväesti pelotti. Muistan lukeneni myöhemmin myös uudelleen, mutta viime kerrasta on jo aikaa.

    Upea kunnianosoitus Damelle <3

    (Sinulla on tulossa lukuun eräs kirja, josta nautin juuri kovasti...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Dame Agathassa on tyyliä!

      Minä muistin myös tämän kirjan tunnelman, vaikka lopputulema olikin jo hämärtynyt, sotkeutunut leffaversion juonenkäänteisiin.

      Tuo kirja, jota ole lukemassa, sen alku muistutti minusta ensin liian pitkäksi venytettyä stand up -keikkaa, mutta parani heti, kun kirjailija oli saanut kakistettua 'salaisuutensa julki' - hassua, että juuri tuosta salaisuudesta on tehty tämän teoksen myyntikärki, kun teoksen pääidea on jossain ihan muualla - ainakin minusta... Vai hetkinen, minulla on tulossa lukuun vasta -siis kyseessä ei siis taidakaan olla 'Olimme kaikki suunniltamme'? Mitähän kirjaa tarkoitatkaan...ooh - Lianea?:)

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  11. Tämä on eka dekkari, jonka olen lukenut. Tykkäsin. Sen jälkeen yritin lukea enemmän Christietä ja päätin, että en tykkää yhtään dekkareista. No, olen muuttanut mieltäni dekkareiden, en vielä Christien suhteen.

    Koska tämä on ensi kosketukseni tämän tyylisiin kirjoihin muutenkin, en oikein tykkää nimen muutoksesta. Vaan ehkä siihenkin tottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serentis, minäkin luin tämän kirjan aika varhaisessa iässä. Ihmekös en enää muistanut lopputulemaa.

      Dekkareita on monenlaisia, kyllä. Luulen, että minäkään en jaksaisi lukea Christietä kovinkaan montaa putkeen.

      Nimenmuutokset - niinpä, joskus ne onnistuvat, jotkus eivät. Minusta tämän kirjan uusi nimi paljastaa juonesta liikaa.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!