Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Agatha Christien syntymästä 125 vuotta

Rikoskuningatar Agatha Christien  syntymästä tulee tänään kuluneeksi 125 vuotta. Juhlia on pidetty koko vuoden varsinkin rouvan kotimaassa Englannissa, missä Christie on jo kauan aikaa sitten noussut maan kansallisaarteiden joukkoon. Christien rakastetut romaanit, novellit ja näytelmäkäsikirjoitukset ovat levinneet ympäri maanpiiriä niin, että hänestä on pikku hiljaa tullut yksi maailman tunnetuimmista henkilöistä ja (William Shakespearen jälkeen) kaikkien aikojen myydyin kirjailija.

  Mikä on Christien rikosromaanien suosion salaisuus? Ehkä se piilee kirjailijattaren kyvyssä piilottaa  monimutkaiset juonirakennelmat hyvin yksinkertaisen ja selkeän kerronnan alle. Kysymys on eräänlaisesta silmänkääntötempusta, joka vaatii tekijältään tarkkaa silmää ja psykologian tuntemusta. Ei pidä unohtaa myöskään kirjojen todellisia sydämiä ja sieluja, niitä henkilöitä, joiden varassa tarina elää ja hengittää: Kuka voisi unohtaa Hercule Poirotin ja Miss Marplen, Miss Lemonin tai Hastingin? Christien pidetyin hahmo, Poirot, oli saavuttanut ikonin aseman jo kauan ennen kuin iki-ihana näyttelijä David Suchet teki pienestä belgialaisesta yksityisetsivästä entistäkin kuuluisamman ja rakastetumman...

  Juhlistan Agathan päivää tuomalla blogiin hänen tunnetuimman teoksensa Eikä yksikään pelastunut. Hassua kyllä, juuri tässä kuuluisammasta teoksesta Hercule Poirot ja Miss Marplekin puuttuvat. Itse asiassa Christie ei ole kirjoittanut tarinaan yhtäkään rikoksen yläpuolelle asettuvaa henkilöhahmoa, sillä  poliisivoimatkin saapuvat saarelle vasta aivan kirjan lopussa. Tämä ratkaisu asettaa kirjailijalle tietenkin omat haasteensa. Juoni on ovela ja samalla kirjan kerronta on pelkistetty äärimmilleen. On vain vain saari ja kymmenen saarelle houkuteltua ihmistä, joista kukin kantaa sisällään salaisuutta.  Luvassa on täydellinen lukitun huoneen arvoitus... Christie taisi itsekin tietää kirjoittaneensa jotakin erityistä: 

”Kirja sai hyvän vastaanoton ja hyvät arvostelut, mutta tyytyväisin kaikista olin epäilemättä minä itse, sillä tiesin paremmin kuin kukaan arvostelija kuinka vaikea tehtävä oli ollut”, kertoo Agatha Christie muistelmissaan nyt käsillä olevasta romaanistaan.

  Tämän muistaa varmasti moni: kahdeksan, toisilleen täysin vierasta henkilöä saa ystävällisen, joskin hiukan vaikeaselkoisen kutsun saapua Devonin rannikolla sijaitsevalle saarelle lomailemaan. Perillä heitä odottaa upea talo ja kaksi palvelijaa, jotka hekään eivät tunne talon omistajaa henkilökohtaisesti. Salaperäisten kutsujen lähettäjä  U.N. Owen ei aio ilmeisesti liittyä vieraidensa seuraan lainkaan, onpa todellakin kummallista! Ilmenee, että kukaan saarella nyt oleskelevista ei tunne U.N. Owenia, mutta pian käy ilmi, että hän tuntee vieraansa: kaikilla kymmenellä on sydämellään jotakin tunnustettavaa ja pian nuo salaisuudet alkavat paljastua. Eipä kulu aikaakaan kun sattuu ensimmäinen kuolemantapaus ja ruokailuhuonetta koristavasta kymmenen posliinisotilaan kokoelmasta katoaa yksi...
Kuten asiaan kuuluu, saarelta ei pääse pois: venettä ei ole ja U. N. Owen on varmastikin tehnyt kieron sopimuksen rannikolla asuvien kanssa: kysymys on pelistä, saarelta kantautuviin avunpyyntöihin ei saa missään tapauksessa vastata. Kun pimeys laskeutuu, saaren ylle valahtaa pelko: kuka heistä kuolee seuraavaksi?

  Jos talo olisi ollut vanha, sellainen, jonka lattiat natisevat, jonka nurkissa on synkkiä varjoja ja seinissä raskas laudoitus, siellä olisi ollut aavemainen tuntu. Mutta tämä talo oli itse ajanmukaisuus. Siellä ei ollut mitään pimeitä nurkkia, ei mitään liukuvia seiniä – sen jokainen soppi oli kirkkaasti valaistu – kaikki oli uutta ja hohtavaa. Tässä talossa ei ollut mitään salattua eikä mitään piiloitettua. Sillä ei ollut mitään ilmapiiriä. Kuitenkin, se oli juuri kaikkein pelottavinta…He sanoivat toisilleen hyvää yötä ja kukin meni omaan makuuhuoneeseensa. Melkein vaistomaisesti, ilman tietoista tarkoitusta jokainen lukitsi ovensa.

   Niin paljon kuin Christietä rakastetaankin, hän on  luonnollisesti joutunut myös arvostelun kohteeksi: moni näkee hänet hyvin mustavalkoisena ja vanhaa maailmaa edustavana kirjailijana, joka tuntui teostensa (etenkin tämän romaanin) perusteella olevan jopa Hammurabin lain kannattaja. On totta, ettei Christie ei anna ihmisilleen hiventäkään armoa. En muistanutkaan, kuinka synkkä tämä tarina loppujen lopuksi olikaan...
Hammurabimaisen maailmankatsomuksen lisäksi kiinnitin huomiota myös toiseen seikkaan: teos suorastaan tihkuu epäluuloa: kuka hyvänsä saarelle vangituista voi olla syyllinen, mikä johtaa tietenkin siihen, ettei kukaan voi luottaa keneenkään. Näissä olosuhteissa ihmisten välinen vuorovaikutus muuttuu kauhistuttavaksi, epäinhimilliseksi peliksi. Teos onkin mitä nerokkain vainoharhaisuuden kuvaus.

  Olen lukenut tämän pienen dekkarihelmen viimeksi niin kauan aikaa sitten, etten enää muistanut kuka tuo salaperäinen U.N. Owen oli tai minkä lopputuleman tarina sai. Koska tiedän Christien rakentaneen kaikki tarinansa niin, että lukija voi käyttää omaa logiikkaansa syyllisen paljastamiseen, yritin lukea kirjaa nyt erityisen tarkasti... Mutta hei, tarinassa on kymmenen henkilöä, jotka kaikki pyörivät kertomuksessa kuin rusinat sopassa. Kyllähän minäkin ne hiuksenhienot merkit näin sitten kun kaikki oli jo ohi ja aloin selata  kirjaa taaksepäin. Että näin se Dame Agatha lukijaansa jekuttaa, vielä seitsemänkymmenenkuuden vuoden takaakin...

 Eikä yksikään pelastunut -romaanin nimi on ollut jatkuvien myllerrysten kourissa. Teos ilmestyi Englannissa vuonna 1939 nykyään kovin epäkorrektiksi mielletyllä nimellä. Amerikkalainen ensipainos sai nimekseen And Then There Were None. 
Suomen ensipainos noudatti amerikkalaisten linjaa, kunnes vuonna 1968 nimi päätettiinkin muuttaa muotoon Kymmenen pientä neekeripoikaa. Vuonna 2004 ilmestyneessä painoksessa teoksen nimenä oli jälleen tuo alkuperäinen Eikä yksikään pelastunut. Samalla myös tekstiä muutettiin poliittisesti korrektimmaksi, mutta saaren nimi päätettiin kuitenkin pitää ennallaan.

 * Agathaa juhlitaan kirjablogeissa:
¤ Hurja Hassu Lukija -blogissa on  käynnissä jo pitkään jatkunut Agatha Christie - lukuhaaste
¤ Jokken kirjanurkassa Agathaa on luettu tänä vuonna urakalla.
¤ Kirjasähkökäyrän Mai on ehtinyt postata tänään Agathasta...

Rikoskuningattaren juhlavuoden viralliset sivut


Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None, 1939)
WSOY, 2014, uudelleen tarkistettu laitos
Ilmestyi  suomeksi 1. kerran 1940
Suomentanut Helga Varho
E-kirja