Pentti Haanpää: Kauneuden kirous


  Tuottelias novellisti, pohjois-pohjanmaalaisen  elämänmenon ja ihmismielen tulkki Pentti Haanpää (1905-1955) on ollut minulle tähän saakka miltei tuntematon kirjailija. Osaan nimetä muutaman hänen novellinsa ja tietenkin tunnen myös maineikkaan Noitaympyrä-romaanin, mutta siihen Haanpää-tuntemukseni sitten jääkin. Tähän juuri ilmestyneeseen pienoisromaaniin halusin tarttua heti sen ilmestyttyä: innostukseni johtuu osittain siitä että olen tänä kesänä viettänyt sellasta hyvin pienimuotoista 'suomalaista klassikkokesää' ja sitä teemaa tämä teos jatkoikin mitä hienoimmalla tavalla. Mielenkiintoa herätti sekin Kauneuden kirouksen alkuperäinen käsikirjoitus oli pitkään kadoksissa tämä vasta ilmestynyt kirja on itseasiassa tuon kadonneen romaanin ensimmäinen painos.

   Saan tietää käsikirjoituksen kohtalosta lisää luettuani tutkija Matti Salmisen teokseen laatimat alkusanat: Haanpää sai tekstinsä ensimmäisen version valmiiksi vuonna 1944. Tarinan oli määrä päätyä valkokankaalle ja romaaniksikin, mutta suunnitelmat eivät ottaneet tulta alleen. Pohjalaisella sisulla varustettu kirjailija pilkkoi tarinansa novelleiksi, joista jotkut julkaistiin sittemmin erilaisissa joululehdissä. Alkuperäinen, vuosikymmeniksi unholaan jäänyt käsikirjoitus löytyi Haanpään tyttären jäämistöstä ja julkaistaan nyt ensi kertaa kokonaisena tarinana.

   Romaanilla on Haanpään tuotannossa muutoinkin hyvin erityinen asema: se on Haanpään ainoa teos, jossa päähenkilö on nainen. Tässäkö lienee ollut teoksen saaman vastatuulen syy? Tunnettiinhan Haanpää  hyvin miehisenä kirjailijana ja naisen ilmestyminen parrasvaloihin (vieläpä hyvin vahvan ja kerkeän naisen) olisi saattanut sekoittaa lukijoiden (ja ehkäpä myös kustantajien) pasmoja hiukan liikaa.

  Myllärin tytär, seitsentoistakesäinen Anna Ansala. Siinä hän on seisoo tuvan ovella, vahvana ja kerkeänä laittautumassa kotoa pois, kohti oikeaa elämää ja seikkailuja. Isä vain ei laskisi tytärtään maailmalle vielä, hänen mielestään Anna on liian nuori ja ikäisekseen aivan liian kaunis: isän mielestä tuollainen yhdistelmä on vaarallinen -  semminkin kun ihminen on saanut kauneutensa päälle vielä kopean ja kovan luonteen... Mutta minkäs teet: tytär on niin kyllästynyt nykyiseen elämäänsä ja oloonsa syrjäisellä myllyllä, että riuhtaisee itsensä irti isänsä määräysvallasta ja pestautuu piiaksi Rekolan taloon, siihen samaan jossa sisartakin kuuluu onnistaneen: Manta-sisaresta ollaan leipomassa emäntää suuren Rekolan nuorimmalle pojalle, uskoisiko tuota edes todeksi? Anna ei epäile sisarensa onnenkantamoista ollenkaan. Omankin onnen mahdollisuus tuntuu hänestä nyt entistä likemmältä:
  Mutta Rekolan emännän sisar Anna nähtiin valkopukuisena, kukkarintaisena, kynttilä kädessään. Hän oli entistä ehompi, kaunis katsella. Siinä hän seisoi kynttilöineen ja epäilemättä hän itsekin tietää olevansa kaunis. Sellainen on hänen ryhtinsä, nopeat, välähtävät sivusilmäykset, joilla hän toisinaan tarkastelee kansaa. Hänellä on nuoren ihmisen usko, että tuolla väkijoukossa, kaukaa tulleissa, voisi olla jotakin perin mielenkiintoista, hänelle kuuluvaa, kaiken muuttavaa...
  Piikapesti sisaren emännöimässä talossa ei yhtäkkiä tunnukaan houkuttelevalta ajatukselta. Anna lähtee taas -  suurin odotuksin hän tarttuu ensimmäiseen törmäämäänsä shemeikkaan, lähtee mukanaan se suurin, jota nainen voi vielä viime vuosisadan vaihteessa kiittää: kauneus on hänen pääomansa ja hänen mielestään sitä sopii myös käyttää - kursailematta. Anna uskoo sydämestään, että hänen kaltaisensa nainen ansaitsee onnen luonnostaan, paljon suuremman kuin nuo toiset, ulkonäöltään ja ajatuksenjuoksultaan häntä vaatimattomammat. Mutta toiveet ja todellisuus lyövät harvoin kättä...

  Opportunistia Annassa on paljon, hirmuista kiipimisen halua ja himoa. Vaikka hän lankeaa vääriin miehiin, luopuu jossakin vaiheessa lapsistaankin ja käyttäytyy muullakin tavoin naiselle sopimattomasti, hän jaksaa aina luottaa onneensa - ja jossakin vaiheessa hänestä tuntuukin että jotakin - jotakin hän sentään on saavuttanut!
Sitten koittaa päivä, jolloin hän huomaa ensimmäisten ryppyjen ilmestyneen: kuinka aika kulkeekaan niin huomaamatta ohi.  Haanpään kerronta on murskaavaa: Se, joka vielä eilen oli hulluuteen saakka haluttavaa ja tavoiteltavaa, voi seuraavassa hetkessä olla pelkkää jätettä, arvotonta kuollutta painoa: kas näin mitataan naisen arvo. Tuo hetki on Annan elämän kauhistuttavin ja samalla tämän tarinan tärkein.

  Kauneuden kirouksen voi nähdä puhtaana moraliteettina, kertomuksena siitä miten käy, kun onni ja sen tavoittelu perustuvat yksinomaan nopeasti katoaviin ulkoisiin arvoihin. En toisaalta voinut olla miettimättä, miten hyvin kävi niille naisille, jotka olivat Annaa hyveellisempiä ja ehdottomasti myös häntä moraalisempia. Minä näin heidät ahtaaseen rooliin sullottuina maalaisyhteisöjen naisina, joille pieni irrottelu olisi tehnyt vain terää. Löysivätkö hekään sitä todellista, Haanpään penäämää onnea - sitä tarina ei kerro.

 Haanpään  tarinassa aistii hienosti sen, miten pienet mahdollsuudet naisilla oli vielä 1900-luvun alkupuolella vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Varsinkin maalaisyhteisöjen naisten koulutustaso oli heikko eivätkä he voineet hallita omaisuuttaan, joten karrikoiden voisi väittää, että naisten tärkeimmäksi - oikeastaan  ainoaksi - pääomaksi jäi ulkonäkö. Annaa paheksutaan, sillä hän käyttää kauneuttaan tavoitellessaan onnea. Lapsensa ja miehensä hylkäävässä Annassa on kyllä jotakin pelottavaa ja luotaantyöntävääkin, mutta kuka heittää ensimmäisen kiven?

  Moraaliteetin ohella näin Haanpään pienoisromaanissa myös veijaritarinan aineksia. Se, että tarinan veijarimainen sankari on nainen, on tietämäni mukaan harvinaista suomalaisten klassikkokirjailijoiden tuotannoissa. Haanpään käyttämä humoreski, hieman ilkamoiva tyyli tuo keveää vastapainoa  romaanin vakaviin perusteemoihin. Lukijalle tulee vahva tunne siitä, että kyllä, kyllä se Anna elämästään ja seikkailuistaan nauttikin, kaikesta muusta huolimatta.


*Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.


Pentti Haanpää: Kauneuden kirous
into, 2015

Kommentit

  1. Kukaan ei heitä ensimmäistä kiveä, ei ainakaan nainen, sillä he tietävät, miten totta tämä on. On ollut, on tänään ja tulee olemaankin. Haanpään kirjan aikoihin nainen ei todellakaan hallinnut omaa omaisuuttaan, vaan sekin, itä hän peri, meni aviomiehen vallan alle. Myös perimyksessä nainen voitiin ohittaa kokonaan. Annan keino on ajalle rohkea, mutta ei tavaton. Ja hän saa maksaa siitä hinnan. Tarina on opettavainen ja se on miehen kirjoittama. Tällaisen tarinan voisi kirjoittaa myös kauniin naisen hylkäämäksi joutunut 'äijä'.

    Olen elänyt kylässä, jossa oli niin vanhoja maalaissukuja ja valtavia metsäomistuksia, että avioliitotkin solmittiin metsien yhdistämisen nimissä! Voisinpa kertoa tarinan ja kaksi, miten kauneus pelasi näissä piireissä, tai mikä oli sen arvo: Uskomatonta, sillä oli arvo! Et tarvinnut metsiä, et sukutilaa, riitti kun olit kaunis.

    Kiinnostava tarina, joka melkein houkuttaa kirjan pariin ihan Annan luonteen takia. Mitä muuta hän kantoi kuin kauneutta.

    Haanpää tuo esiin, miten rypyt vievät Annan parhaan kortin ja se taas tuo esiin sen, että mieshän saa ola ryppyinen, haiseva ja lihava. vanhakin ukko voi saada kauniin, nuoren naisen, kun vain on riittävästi hehtaareja takana. Mutta eivät ne aina saaneet, sillä on/oli Annoja ja Annoja.

    Haanpää onnistui palauttamaan hienossa tekstissäsi mieleen taas monenlaista. Tuntuu kuin olisin jo kirjan lukenut eli tiivistyksesi on loistava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niinpä. Miten paljon edistystä onkaan tapahtunut sadassa vuodessa. Unohtuu, kuinka lyhyt aika suomalaistenkaan naisten itsenäistymisestä on.

      Tiedätkö, kerroin tässä jutussa vain ihan vähän. Jos lukisit kirjan, saisit tietää enemmän esimerkiksi juuri tuosta Annan suhteesta 'ryppyisiin, haiseviin vanhoihin ukkoihin'... Se olikin aikamoista luettavaa! :)

      Anna on ristiriitainen persoona. Oma suhtautumiseni häneen on sekin ristiriitoja täynnä. Haanpää on rakentanut Annan hahmon todella hyvin... Itse asiassa minun pitäisikin lisätä tämä vielä tuonne tekstiin.

      Kiitos hienosta kommentistasi :) <3

      Poista
    2. ...eikä siitäkään ole kauaa kun Madetoja sulki vaimonsa mielisairaalaan ja itse meni johonkin vapaaseen hoitolaan, kun kummallakin oli alkoholiongelma. Madetoja junaili kaiken ystävälääkärinsä kanssa eikä Onerva vapautunut ennen Madetojan kuolemaa. Kuitenkaan edes Madetoja ei sulkatanut koskea Onervan vapauteen ennen Leinon kuolemaa.

      Nyt minun siis täytyy tämä kirja hankkia, vaikka jsut eilen kun tilasin' kaksi vielä lisää', päätin, että ei enempää. Olen koko lokakuun lomalla, jonne otan mukaan vain yhden kirjan, mutta tuskin se on tämä, sillä paneet voivat nousta. No, tämän tilaan vielä ja sitten tämä vuosi on täyteen buukattu.

      Toivottavasti Haanpää 'sallii' Annan olla myös onnistuja, sallii lukijan ymmärtää häntä ja antaa armon.

      Kommentti sydänverellä <3 Ehkä paljastan sinulle privaatisti joskus jotain...Kiitos <3

      Poista
    3. Leena, hyvä, että kirjat ovat meitä muistuttamassa noista ajoista, kun aikalaisia ei enää ole. Madetojan musiikkia kuullessani muistan minäkin tuon hänen synkän puolensa...

      Hanki tämä kirja. Haanpään kerronta on sellaista,, miten sen nyt sanoisin, suomalaisista miesklassikoista tuttua, realistista... Ja loppua kohden dialogitkin käyvät harvinaisemmiksi.

      Haanpää piirtää Annasta todella ristiriitaisen kuvan. Kun mietin tarinan kokonaisuutta, niin näen, että kyllä Haanpää Annaansa ymmärtääkin. Ehdottomasti. Ja sallii lukijansakin löytää Annasta monia puolia.

      Sinulle on tulossa ihana lomalokakuu! On se joskus vain niin kertakaikkisen ihanaa ottaa irtiotto ja palata sen jälkeen puikkoihin, levänneenä ja uutta virtaa keränneenä! <3

      Kiitos hienosta kommentistasi! Ja: <3

      Poista
  2. Kas, sinä ehditikin jo lukea tämän. Panin jostakin merkille, että tällainen käsikirjoitus on löydetty. Olisiko tämä nyt Suomen Kaikki taivaan linnut? :) Mielenkiintoista tuo pohdintasi, että jäikö teos julkaisematta, koska päähenkilö oli nainen. Toisaalta tässä ei kirjoittamasi mukaan kovin maireasti tuota Anna kuvata, vaan pikemminkin juuri moraliteetin omaisesti. Mielenkiintoista joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla Suomen Kaikki taivaan linnut, totta. Tämä vuosi onkin ollut uudelleen löytyneiden käsikirjoitusten ja muuten vain historian hämystä uudelleen esiinnostettujen kirjojen vuosi. Meleen tulee eimerkiksi Williamsin Stoner ja pian lukuuni tuleva Robert Walserin 1914 kirjoittama Konttoristi, jonka suomennoksen piti ilmestyä itse asiassa jo viime keväänä... Hienoa, että tätä vanhempaakin maailmankirjallisuutta vielä suomennetaan.

      Haanpää kuvaa Annaa tosi ristiriitaisesti. Toisaalta on tuo moralismi, mutta on hänen kerronnassaan pilkahduksia jostain muutakin, mihin tuossa lopussa viittaankin.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Voi Annaa. Onpas tosiaan mielenkiintoista, että tämä on piileskellyt näin kauan. Olen lukenut jotakin Haanpäältä joskus kauan sitten opiskeluaikoina, varmaan Noitaympyrän, mutta muisti lyö tyhjää... Senkin epäkelpo pää.

    Tuo aika, alkava 1900-luku, on niin monin tavoin mielenkiintoinen eikä vähiten naisen kannalta. Tahtoisin sinne kärpäseksi vähän aikaa tarkkailemaan. Tai ehkä voisin olla perhonen :)

    Ja niin hieno kirjoitus sinulta taas, kiitos <3 Talletan tämän muistilokeroihini, jos vaikka joskus ennättäisin tähänkin tarttua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, no niinpä. Kadonneissa käsikirjoituksissa on aina jotain erityistä taikaa! :)

      Ajanjakso, johon Haanpää Annan sijoittaa, on yksi mielenkiintoisimmista Suomen historiassa. Naiset ja Suomi nousivat kuin yhtä aikaa maailmankartalle, vaikka naisten oikeudet olivat vasta nupullaan, niin silti...

      Ja minä haluaisin ehdottomasti aikakoneen!! :D

      Kiitos kommetistasi :) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!