Lars Kepler: Vainooja

Hän ei muista, että kesä olisi aiemmin ollut näin lämmin.Raapiva ääni saa hänet katsomaan ikkunan suuntaan.Talon takana olevassa puutarhassa on niin pimeää, että siellä näkyy vain heijastus makuuhuoneesta. Se näyttää aivan teatterin näyttämöltä, tv-studiolta.Nyt hän on itse astunut kuvaan ja seisoo keskellä valonheittimistä tulvehtivaa valoa.Mutta unohdin pukea päälleni, hän tuumii vinosti hymyillen.Hän jää siihen muutamaksi sekunniksi seisomaan ja tarkastelee alastonta ruumistaan. Valaistus on dramaattinen, ja peilikuvassa hän näyttää hoikemmalta kuin oikeasti on.Raapiva ääni kuuluu taas, kuin joku vetäisi kynsiään ikkunalautaa pitkin. On liian pimeää nähdä, istuuko siinä jokin lintu. Susanna tuijottaa ikkunaa, lähestyy varovasti, yrittää nähdä heijastusten läpi, tempaa käteensä laivastonsinisen päiväpeiton, kietoutuu siihen ja säpsähtää.
Dekkarikesäni jatkuu Lars Keplerin uutuudella. Olen selaillut näitä tiiliskiven paksuisia, verisiä tarinoita tihkuvia rikoskirjoja isäni dekkarihyllyillä 'metsässä' käydessäni, mutta kiinnostukseni ei ole koskaan herännyt niin suureksi, että olisin ottanut jonkin niistä lukuun. Mutta niin vain ympäri käydään, yhteen tullaan: kun tänä vuonna suomennettu Vainooja ilmestyi e-kirjapuotini kesäviikonloppualeen uskomattoman halpaan hintaan, päätin antaa Keplerin nimen takana olevalle, kohistulle kirjailijapariskunnalle (Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril) mahdollisuuden näyttää, mihin heidän kirjalliset kyntensä kykenevät. Latasin kirjan lukulaitteeseen ja kömmin peiton alle potemaan kesäflunssaa ja väriseviä kauhunhetkiä.

  Ja onhan se totta: Ahndorilin pariskunta kirjoittaa hyvin, juuri niin intensiivisesti  ja vetävästi kuin tällaisia kunnon koukkudekkareita täytyykin kirjoittaa. Nyt ymmärrän, miksi heidän kirjojaan on julkaistu lähes neljässäkymmenessä maassa ja myyty miljoonia ja taas miljoonia kappaleita. Vainoojan tarina oli niin koukuttava, että luin noin kuudensadan sivun mittaisen opuksen vajaassa kahdessa päivässä, mikä on varmasti uusi nopeusennätykseni. Menoa ei haitannut edes se, etten ollut lukenut yhtäään sarjan aiemmista osista. Menneisiin tapahtumiin toki viitataan, mutta kirjailijapariskunta tekee sen niin osaavasti että uusikin lukija pysyy vauhdissa mukana.

  Vainoojassa jahdataan silmittömiin murhiin syyllistyvää, poliisin kanssa leikittelevää stalkkeria, joka lähettää uhreista salaa kuvaamiaan videoita viranomaisille vain hetkeä ennen kuin...
Kepler kuvaa teot piinaavan yksityiskohtaisesti, uhrin näkökulmasta. Kuvaukset ovat kuin yksinasuvan naisihmisen painajaisunista, tiedäthän: olet viettämässä rauhallista sunnuntai-iltaa kun yhtäkkiä, kuin jonkinlaisen vaiston ajamana katsahdat ikkunaan ja aistit ilmapiirin muutoksen, ihokarvasi nousevat pystyyn kun ilma sähköistyy. Aistit jonkun tuijottavan sinua, kuulet hengityksen...

  Ensimmäisen raakaa väkivaltaa sisältävän kohtauksen jälkeen olin valmis jättämään Vainoojan kesken, mutta hetken kuluttua tarina veti minut taas äärelleen. Keplerin koukku iski siis minuunkin. Seuraavat vastaavanlaiset kohtaukset  (joita kertyi yhteensä ehkä parinkymmenen sivun verran)  hyppäsin kylmästi yli, mikä tietenkin todisti taas sen, kuinka herkkä lukija minä olen.

  Kepler punoo tarinansa tiheäksi, monisyiseksi juonikuvioksi, josta en kerro nyt enempää.  Syyllisen henkilöllisyys oli minulle täydellinen yllätys, mutta hänen motiiveistaan ja taustoistaan olisin halunnut tietää hitusen enemmän. Vainooja on dekkari, jossa tarinan päätavoitteena on jännitteen synnyttäminen ja rikoksen ratkaiseminen, ei niinkään rikoksen motiivien psykologinen pohtiminen, ei ainakaan kovin syvällisesti. Mutta jännittävyytensä ja koukuttavuutensa puolesta Keplerin kirjat ovat tietenkin pohjoismaista dekkariaatelia!
Kirjoittajaparin tyyliin oli hyvin mielenkiintoista tutustua: nyt tiedän, mistä dekkarien ystävät kohisevat keväisin. Minulle Kepler jäänee kuitenkin vain yhden kirjan mittaiseksi tuttavuudeksi.

Vainoojasta lisää muun muassa täällä: Kirjasähkökäyrä ja  Omana Ilona.

* Liitän dekkarin Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen.


Lars Kepler: Vainooja (Stalker, 2014)
Tammi, 2015
Suomentanut Kari Koski
Alkuperäiskieli: ruotsi
E-kirja

Kommentit

  1. Kaisa Reetta, jätin tämän ja koko Kpelerin väliin, mitä paljon lueva bestikseni ei tajunnut;) Hän lainasi Vainoojan kirjastosta ja piti. Miten minusta tuntuu, että just tämä ei olisi ollut mun kirjani. Kaiken huipuksi, nyt kun ei ole enää matalaäänistä, mutta lempeää, suurta koiraa isossa talossa, on muutenkin vaikea olla täällä yksin, jos R. on yötä poissa. Asia järkkääntyi kummikoirame kautta;) Kepler on järkyttävän suosittu, mutta pasaan sitli;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minäkin olen väistänyt näitä aina - enkä tule todennäköisesti eää Kepleriä lukemaan. Ymmärrän toki heitä, jotka näihin koukkuuntuvat.

      Onneksi on kummikoiria!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Minä jättäisin Keplerin, mutta Kepler ei minua;) Eilen paras ystäväni ilmoitti, että 'sinun on Leena pakko lukea tämä Vainooja, tämä on mielettömän hyvä, lainaan sinulle, kun palautan Kochin.' Well, luen kirjan, mutta en tiedä viitsinkö blogata, jos kauhean raaka...ja yksinolon pelkoa aiheuttava.

      Ole hyvä! <3

      Poista
    3. Leena, hienoa että kokeilet miltä Kepler tuntuu! :)

      On tässä muutama pitkäksu venytetty inhottava kohtaus, joka saattaisi nostaa niskakarvat enemmältikin pystyyn jos tätä lukisi yksin, ja varsinkin omakotitalossa... minä hyppäsin muutamat jutut yli, kuten tuossa kerroinkin.

      Dekkarit koukuttavat nyt ja niistä on kivan kevyttä kirjoitella blogijuttujakin, varsinkin jos on paljon muuta puuhaa ja pitäisi kuitenkin päivittää kirjajuttuja... Niin kävi nytkin, paneutumista vaativa lukuromaani vaihtui lennossa dekkariin.

      Kiitos kommentista ja hyviä lukuhetkiä Kerlerin kanssa! <3

      Poista
  2. Itse en ole oikein Keplerin ystävä, mutta mies on lukenut ne kaikki.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, minullekaan nämä eivät 'aivan' kolahda, vaikka koukun näinkin ja vähän siihen vähän tartuinkin.. mutta tämä saa riittää - sen päätin :)

      Kiitos kommntistasi :)

      Poista
  3. Odotin paljon, mutta luu jäi käteen!

    Alun parisataa sivua jännittävää ja koukuttavaa. Sitten lähtee lapsesta - liikaa epäloogisuuksia ja pelkkää sanahelinää!

    Parisataa sivua olisi voinut riisua juonen kärsimättä. Pariskunnalla kuitenkin hyvä tatzi dekkarikirjoittamiseen, joka on vaikea laji.

    Arvostan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kari Ora, minullekin tämä taisi jäädä tältä erää viimeiseksi Kepleriksi.

      Lapasesta lähtee monessakin suhteessa, muistaakseni harpoin tässä teoksessa monen kohtauksen yli (ja nyt kun luin tuon tekstini uudestaan läpi niin huomasin että muistin oikein; tietyt kohtaukset menivät kertakaikkiaan övereiksi).

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!