Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut



 Kuolleet omenapuut -novellikokoelma (1918) jatkaa Joel Lehtosen kultakauteen ajoittuvaa Putkinotko-sarjaa, johon kuuluvat tämän teoksen lisäksi myös pienoisromaani Kerran kesällä sekä  alun perin kahtena niteenä julkaistu sarjan nimikkoteos Putkinotko.

  Kuolleet omenapuut -teoksen novellit jatkavat sarjan ensimmäisestä osasta tuttujen henkilöiden tarinaa ja tutustuttaa meidät ensi kertaa myös Juutas Käkriäiseen, Putkinotkon tilan äkkiväärään vuokralaiseen, jonka karkeasti tyylitelty hahmo on vuosisadan saatossa saanut suomalaisessa klassikkokirjallisuudessa miltei ikonisen aseman.

  Novellikokoelman keskushenkilöksi nousee kirjakauppias Aapeli Muttinen, jonka jo tiedämmekin epäitsekkääksi, sivistyneeksi ja varhaista rauhanaatetta kannattavaksi herrasmieheksi. Muttinen on hankkinut itselleen herrastilan, jonka rauhaan on ihana paeta  aina kun työkiireet ja pikkukaupungin seuraelämä vain antavat myöten. Hän kantaa mielessään haaveita -  vaimosta, lapsista, omenatarhasta ja kukkasista... Kauneutta, kaunetta hän tahtoisi ympärilleen:
 Muttinen oli uneksinut, kuinka pirpanat leikkisivät noiden omenapuiden alla, kuinka hän ja joku toinen, se akka, istuisivat vanhoina näiden samojen kukkivien puiden juurella, silloin jo ylen suurien, mutta yhä kukkivien. Kauas paistaisi lahden pohjukasta hänen omenatarhansa.
  Mutta tämän kova ja karkean seudun rahvas ei tahdo moisia haihatteluja ymmärtää, ei varsinkaan Juutas Käkriäinen, jonka Muttinen on hyvää hyvyyttään palkannut hedelmä- ja kukkatarhojaan kaitsemaan. Mitä joutavuuksia, sanoo Käkriäinen, joka on kuitenkin tuon ihmeellisen hövelin sopimuksen puumerkillään hyväksynyt. Muttisen tullessa tarhojaan tarkastamaan täytyy sittenkin  näyttää edes vähäsen touhukkaalta, ettei Muttinen laittaisi tarhanhoitajaa perheineen maantielle niin kuin on vähän jo uhkaillut.
Ja minkäs Käkriäinen oikeastaan sillekään mahtaa, että tätä surkeaa maailmankoloa hallitsee Käkriäistäkin suurempi luonnonvoima, se joka tahtoo kertakaikkiaan pistää lopun Muttisen suurisuuntaisille puutarhaunelmille. Perunaa, perunaa tässä kivikkoisessa ja vastentahtoisessa maassa on ennenkin viljelty, se riittäköön, sanoisivat viisaammat ja niin sanoo Käkriäinenkin.

  Pienen kokoelman tunnelma heijastelee aikaansa. Teoksen alkupään tekstit sijoittuvat vuosiin ennen repivää veljessotaa, maailma on vielä hetken autereinen ja tyyni. Lehtosen lyyrisyys on kauneimmillaan kesäpäivien kuvauksissa... Mutta on kuin tyynen pinnan alla väreilisi jo jotain uhkaavaa:
Päivä on lämmin, he sulkevat silmänsä, he eivät katsele sinisen taivaan laupiaaseen äärettömyyteen. Lämpö vain heitä ympäröi, metsissä kaikkialla helisevät yhtenä pauhuna karjankellot, ja tuuli humisee väkevänä ja ihanasti uuvuttaen. Antaa mennä, antaa ajan mennä: on kesä, lämmin! Kummallisen haikeasti ne kellot soittavat, ikäänkuin vihjaten jotakin arasti…
  Mutta vielä on aikaa leikkiä, hoidella kukkatarhaa, omenapuita, unelmoida. On aikaa ottaa aurinkokylpyjä alastonna ja laskea leikkiä aivan höyrähtämään päässeen tuomari Tommolan kanssa... Aurinkoisten päivien novellit ovat hajanaisia katkelmia Muttisen ja hänen lähipiirinsä arjesta, ja paljon noihin päiviin  mahtuukin: suuria ajatuksia elämästä, luovaa hulluttelua, lämpöä ja huumoria, mutta vastapainoksi myös traagisia elämänkohtaloita, pettymystä, surua.

  Vuoden 1918 sodan järjettömyys iskee vasten kasvoja kokoelman loppupuolella. Muttinen ei ymmärrä miksi veli nousee veljeään vastaan, miksi vuodattaa verta, joka on kuin omaa... Hedelmätarhan kuolleet omenapuut nousevat yllättäen kuin enteiksi siitä, mitä oli tulossa.  Hän, joka rakastaa rauhaa, hyvyyttä ja kauneutta, tahtoo paeta väistämätöntä, mutta joutuu sitten tahtomattaan tarttumaan aseeseen. Sota vie miehen lopulta hermoparantolaan.
Että hänet, joka ei ollut koskaan ampunut muuta kuin kerran punapäistä palokärkeä, tahdottiin … eikö tätä riitaa olisi muuten saatu sovitetuksi? 
  Hyvin mielenkiintoseksi teokseksi tämän pienen novellikokoelman tekee se, että se on ilmestynyt samana vuonna kuin Suomen sisällissotaa on käyty: en muista tätä ennen lukeneeni yhtäkään veljessodastamme kirjoitettuja aikalaiskertomusta. Muttisen Aapeli sodassa -novelli on luonnollisesti aikansa kuva, mutta sen rivien välistä voi lukea tämän: katsoopa sotaa mistä vinkkelistä hyvänsä, se ei ole koskaan kaunis eikä sankarillinen.

* Kuolleita omenapuita on luettu myös ainakin näissä blogeissa: Koko lailla kirjallisesti ja Luettua elämää.


Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut 
Ensimmäinen julkaisija: Otava, 1918
E-kirja
Elisa Kirjan ilmaiset klassikot, 2014

Kommentit

  1. Kuolleet omenapuut palautui hyvin elävänä mieleen tästä arviostasi. Luin tämän vasta Putkinotkon jälkeen, joten järjestys oli vähän väärä, mutta henki hyvin samantapainen. Pidin näistä novelleista tosi paljon.

    Lehtosen savolaispohjainen suomen kielen nuotti iskee minuun täysillä ja hänen ihmiskuvauksensa on hersyvää ja viiltävää yhtä aikaa. Putkinotko on yksi blogiaikani parhaista lukukokemuksista ja selvästi Lehtosen yritys ymmärtää, miten veljessota oli mahdollinen.

    Sillanpään Hurskas kurjuus on toinen klassikon asemaan päässyt sisällissodan aikalaiskuvaus. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Putkinotko-sarja on kyllä yksi klassikoiden hienoimmista. Minullakin tämä lukujärjests on takaperoinen, kun luen nämä kaksi ensimmäistä osaa vasta nyt. Putkinotko- romaani kuului niihin koulussa lukemiini kirjoihin.

      lehtonen taitaa savonmurteen ja käyttää sitä ominaisuutta kirjoissaan hienosti - jollakin tavalla hyvin hienovireisesti!

      Sillanpään teokset kuuluivat erääseen kesääni, oikein ahmin niitä silloin. Luinkohn tuolloin Hurskaan kurjuuden -olinkohan unohtanut sen kun muistelin noita aikalaisia...

      Kiito kommentistasi :) <3



      Poista
  2. Noloa myöntää, etten ole lukenut Joel Lehtoselta vielä mitään. Tarkoitus olisi kuitenkin Maalaismaisemia-haasteeseen lukea hänen tuotantoaan jossain vaiheessa syksyä. :-) Blogistani löytyy sinulle, lähes kaimani, haaste. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, Joel Lehtosen tuotantoon kannattaa tutustua, hän on ksi helmistämme! <3

      Kiitoksia kovasti haasteesta, tulen nappaamaan sen ihan kohta!

      Ja kiitokset myös kommentistasi <3

      Poista
  3. Vuoden 1918 tapahtumat olen päättänyt jo ohittaa tai niin luulin...Sitten saapui Kanadasta kaukainen sukulaiseni etsimään paikkaa ja tutkimaan syitä, miksi hänen isöisänsä oli sumrattu. Koko perhehän lähti sen jälkeen pois Suomesta ja jäi sille tielleen. Nyt sitten piti saada kuulla, että surmaaja oli isäni kotipitäjästä, joka on minullekin tärkeä. Ison talon varuas poika hermostui kun punikki tuli pyytämään jauhoja, kun lapset näkivät nälkää. Oih, kansakunta on vahva ja ehjä vasta kun nämä haavat ovat parantuneet. Mikään ei syö kansan vahvuutta pahemmin kuin sisällissota. En ihan vapaaehtosiesti enää lue tästä aiheesta, mutta ehkä A. nyt sai rauhan, kun sai tietää ampujan, näki paikan etc.

    Oletpa saanut hienon kuvan kannesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niiin, tuntuu, että joillakin paikkakunnilla vuoden kahdeksantoista kahtiajako vaikuttaa yhä veläkin. Minun omassa lähisuvussani on teloitusten uhreja - punaisten puolella. Asia oli jäljelle jääneille sisaruksille niin herkkä, ettei siitä puhuttu koskaan -ei edes monen sukupolven jälkeenkään. Sisällissota vaikutti siis pitkään, pitkään...

      Hienoa, että sukulaisesi sai rauhan...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      P.S.: Kuva on itse tekemäni :)

      Poista
  4. Ja Lehtostakin, voi mitä teoksia sinä olet lukenut... Voi Juutas ja Muttinen. Kyllä minäkin myös heidän äärelleen vielä palaan... Putkinotko on ainoa, jonka olen tästä sarjasta lukenut, ja siitäkin on niin kauan että muistikuva on jo hieman hämärä - ei pimeä, mutta hämärä :) Ehkä nyt aloitan etenemisen oikeassa järjestyksessä, kunhan sen hetki tulee.

    Vuoden 1918 sota on vaikea, vaikea asia. Eikä totisesti mistään vinkkelistä kaunis. Sorrettujen kapinamieli oli ehkä väistämätön seuraus kaikesta siitä mitä oli tapahtunut, mutta sota ja väkivalta eivät koskaan voi olla ratkaisu mihinkään. Kunpa ihminen oppisi - niin paljon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!