26.6.2015

Kerry Greenwood: Miss Phryne Fisher Investigates


  Tänään, tai oikeastaan jo päiviä sitten piti kirjoittamani Sarah Watersin hienosta romaanista Parempaa väkeä, mutta ärhäkkä kesäflunssa estää minua tarttumasta toimeen. Kun pää on täynnä räkää, ajatus ei juokse niin kuin pitäisi. Watersin juttu saa siis odotella vielä hetken. Perjantain kirjamenuuni tarjoilee australialainen yksityisetsivä Miss Phryne Fisher, olkaatten hyvä! Tällaisista kepeistä dekkareista voi hyvillä mielin kirjoitella puolikuntoisenakin.

Kuva: ABC TV

   Törmäsin neiti Fisheriin jo toukokuun alussa etsiskellessäni oman lukulaitteeni nimikkokaupasta Agatha Christien kirjoja alkukielisinä versioina. Puoti antaa haun tulosten yhteydessä kirjasuosituksia, joiden joukosta Kerry Greenwoodin kirjoittamien dekkareiden hauskat, 1920-luvun tyyliin kuvitetut kannet suorastaan hyppäsivät silmille. Australialainen ABC TV on ihan vastikään tuottanut kirjoihin perustuvan tv-sarjan, joka ilokseni löytyikin Youtubesta. 'Filmatiointi' hehkuu 1920-luvun pukuloistoa ja tyyliä (tietenkin hyvin karrikoidusti,mutta siitä viis). Klikkasin pari Miss Fisher -dekkaria lukulaitteeseen ja mietin siinä samalla että milloinkahan saisimme tämän maailman tyylikkämmän, tuulihattumaisen keveän naisetsivän Suomenkin telkkariin. 
Toiveeni toteutui yllättävän nopeasti: kun Tv 1:n  arkialkuiltojen dekkaripaikalla pyörinyt Midsomerin murhat päättyi, paikalle lennähti Miss Fisher! 

  Melbournelainen, 1900-alun kasvatti Phryne Fisher edustaa itsenäistä, sellaista vähän villiluonteista naistyyppiä, joka ei anna ympäristön mielipiteiden sanella tekemisiään. Phrynen lapsuus on ollut hyvin vaatimaton, mutta ensimmäisen maailmansodan jälkeen tupsahtanut yllätysperintö on nostanut perheen sosioekonomisen aseman sittemmin miltei taivaisiin. Phryne viettää aikansa seurapiireissä, shoppailee, harrastaa ilmailua ja ratkoo arvoituksia. Mihinpä muuhunkaan tämä hävyttömän rikas neiti-ihminen voisi aikansa käyttää?

  Phryne rakastaa vapauttaan! Avioliitto tai lastenteko eivät kuulu hänen suunnitelmiinsa, mutta intohimoja hänen elämästään ei puutu: hän jumaloi komeita miehiä eikä voisi elää ilman design-vaatteitaan, asusteitaan, korujaan, ja helmikoristeista pistooliaan! Hän on julkean pinnallinen, eikä edes yritä peittää turhamaisuuttaan. Mutta mikä vielä pahempaa: tämä älykäs, boheemi nainen aiheuttaa vanhoillisissa ympyröissä päänsärkyjä yhdelle jos toisellekin, rikkoo jäykkiä moraalikäsityksiä ja nauraa päälle. Täydellinen viihdesankaritar siis! eikä Phrynen valtaisaa garderopia voi  tässäkään jutussa ohittaa, sillä sitä esitellään dekkarissa tämän tästä:
The weather reports promised clear, mild conditions, and Phryne briefly considered a Chanel knitted silk suit, in beige, and a rather daring coat and skirt in bright red wool but finally selected a fetching sailor suit in dark blue with white piping and pique collar. The waist dropped below her hips leaving five inches of pleated skirt, which even the parochial taste of Melbourne could not find offensive.
Kuva: ABC TV

   Miss Phryne Fisher Investigates on dekkarisarjan ensimmäinen osa, jossa Phryne palaa Lontoosta kotiseudulleen Melbourneen, tarkoituksenaan lomailla ja ottaa samalla selkoa tuttavaperheen tyttären kummallisesta sairastelusta - onko mahdollista, että nainen on joutunut myrkytyksen uhriksi?
Phryne saa selvitettäväkseen jutun, jossa kummittelee valkoinen vaara - kokaiini. Melbournen seurapiireissä kuohuu ja salapoliisitehtävät johtavat Phrynen  tietenkin mitä kiperimpiin vaaratilanteisiin eikä helmikoristeinen pistoolikaan jää pelkäksi koristukseksi...
Mutta aina löytyy aikaa yhdelle kuumalle tangolle komean venäläisemigrantin käsivarsilla:
The whole room had stopped to watch them as they began to dance, so fluid their movements, so highly charged the sacramental caresses. Sasha slid, moved, turned, with effortless grace expected of a dancer, but there was more in his tango than mere practice. The more impressionable of the  ladies in the audience were reminded of a partner; and one of the serving-maids, clutching her silver spoon to her bosom, whispered to her companion, a waiter, 'Ooh, he's a sheik!'
  Dekkarissa liikutaan melbournelaisten seurapiirien ja luksushotellien maailmassa, mutta  kirjailija Kerry Greenwood on onnistunut ujuttamaan tarinaansa pienen pientä yhteiskunnallista kantaaottavuuttakin. Phrynen ystävä tohtori Elisabeth Mcmillan työskentelee hyväntekeväisyysvaroin pyörivässä Queen Victoria -naistensairaalassa ja taistelee naisten oikeuksien puolesta. Phryne lähtee usein innokkaasti tukemaan ystävättärensä toimia. Tässä ensimmäisessä seikkailussa joudutaan vastakkain  laittomia abortteja tehtailevan joukkion kanssa. Kirjat luonut Kerry Greenwood on itsekin yhteiskunnallisesti valveutunut; kirjailijanuransa ohella hän on myös  juristi ja toimii muun muassa vähävaraisten puolustusasianajajana Victorian Legal Aid -organisaatiossa.  
  
  Miss Phryne Fisher -dekkarit ovat juuri sopivaa luettavaa heille, jotka haluavat ottaa kertakaikkista vapaata arjen reaaliteeteistä,  tyhjentää mielensä paineista ja stressistä. Riippukeinuunkin tätä uskallan suositella. 
Sarjaa ei ole ainakaan vielä suomennettu, mutta kirjoja löytyy englanninkielisinä pokkariversioina kirjakaupoista. Kirjastojen tilannetta en ole tarkistanut. Tätä nimenomainen teos on ilmestynyt myös nimikkkeellä Cocaine Blues.  
  
Kirjasta on kertonut myös Orfeuksen kääntöpiirin Suvi.

Kerry Greenwood: Miss Phryne Fisher Investigates, 1989
Constable & Robinson Ltd
E-kirja, 162 s.

18 kommenttia:

  1. Ooh! Tämä voisi olla mieleeni. Kiitos vinkistä.

    Toivottavasti flunssa jo helpottaa. Hyvää kesäviikonloppua! <3

    T. Lumiompun Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on täydellinen viihdepläjäys riippukeinuun! :)

      Kiitos, flunssa alkaa jo helpottaa, hyvää viikonloppua myös sinulle ja kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  2. Aa, mukavaa että joku muukin kirjabloggari on löytänyt Greenwoodin kirjat. Luin tämän ensimmäisen osan äskettäin ja tuo sarja pitää kyllä ehdottomasti katsastaa, sen verran upealta näyttää ihan visuaalisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, oletko postannut täst? Tulen pian katsomaan!

      Sarja on minun mielestäni oikein kiva ja puvustus sekä ajankuvaus tietenkin huippuluokkaa - tärkeimmät syyt siihen, miksi sarjaan jää helposti kiinni. Kannattaa ehdottomasti katsastaa!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Olen juu postannut, ja vaikka en ihan varauksettomasti ihastunut, niin näin jälkeenpäin ajatellen sarja jäi silti positiivisena mieleen. Taidan lukaista kesän aikana vielä toisen osan. Sarjan kotisivuilta saa muuten kivasti apuja slangi-ilmauksiin, jos ne jäävät askarruttamaan, ja on siellä esim. kurkkuvoileipienkin resepti ;)

      Poista
    3. Suvi, etsin tuon postauksen ja lisään linkin juttuun!

      Sarjalla on todella kivat kotisivut, seltä löytyy kaikenlaista mukavaa... Kurkkuvoileipien resepti, sitä en nähnyt! <3

      Kiitos :) <3

      Poista
  3. Paranemisia, Kaisa Reetta!<3

    Ihan mukava sarja sateisiin arki-iltoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, kiitos, olen jo paranemaan päin! :)

      Kyllä, sarja on sellainen kiva ja kepeä!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Ensimmäinen osa oli oikein viihteellinen ja näppärä, ei liian raaka kello 17 iltapäivästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, oli oikein mukava ja viihdyttävä! Ihmettelin hiukan, että aika raakojakin kohtauksia murhia sisältävä Midsomerin murhat oli valittu alkuiltaan. Pari jaksoahan siirrettiin aikoinaan lauantaidekkaripaikalta myöhäisempään aikaan esitettäviksi, koska ne sisälsivät jo niin raakaa kuvamateriaalia.. Näytettiinköhän nuo jaksot nyt jo alkuillassa...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Olen aika ihastuksissani tähän tv-sarjaan, sillä 20-luvussa vain on sitä jotakin, ja nyt alkoivat kirjatkin kiinnostaa. Tuo kirjan kansikin on kiehtova!

    Voi sinua poloista flunssailijaa. Toivon sinulle pikaista paranemista, paljon teetä, nenäliinoja ja hyvää luettavaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, niin olen minäkin..Huikean hienoa tuo 1920-muoti, oih! Ja sarjassa kaikki on just eikä melkein...

      Kiitokset toivottelusta! <3 Olo on jo parempi, mutta kesäflunssat ovat salakavalia... Yritän hoidella unnolla kunnolla pois, etten saa siitä koko kesää kestävää seuralaista...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  6. Oletpa kuvittanut kivasti! 20-luku on ihan mun suosikkiaikaa, mutta tästä en ole kuullutkaan...Parempaa väkeä oli niin hyvä, että putosin rankkaan lukujumiin. Luin kaksi dekkaria, toisen tosin vain puoleen väliin, mutta kummastakaan en pysty nyt Watersin jälkeen kirjoittamaan. Siis lisää Watersia ja sitten tietokirjaa. Liian hyvä kirja voi joskus olla kohtalokas;)

    Edelleen paranemisiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä taas olen 'kirjoitusjumissa', siksi olen kirjoitellut arvioita nyt vain dekkareista. Paha flunssa otti uuden spurtin ja vähänkään analyyttisemppi ajattelu on jumissa. Huomenna toivon saavani Watersin ulos. Ilkeä tunne, kun teksti jumittaa näin, kyse on sentään arvostelukappaleeesta, joista toivoisi aina pystyväni kirjoittamaan säällisessä ajassa, mutta kun ei niin ei. Meillä meni siis just päin vastoin tämä :)

      Tämä Phryne neiti on tyylikäs tapaus, ihania nuo 1920-luvun vaatetukset!

      Kiitokset kommentistasi :)

      Poista
  7. Ei vitsi täällä onkin monta juttua mitkä eivät ole päivittyneet minulle, etsinpä täältä siis vähän lomalukemista :) kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kiva että poikkesit täälläkin, tuolla toisella puolella on ollut hiljaisempaa....

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  8. Greenwood ja Miss Fisher olivat minulle aivan outoja siihen asti, kun TV1:n sarja alkoi. Sinä olet ehtinyt löytää jo kirjatkin. Mukava postaus, painettu kirja kuulostaa yhtä viihdyttävältä kuin sarjakin (olen katsonut pari osaa).

    Toivon sinulle toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minä katsoin sarjaa ensimmäisen viikon ihan tiiviisti, sitten se jäi. Onneksi Areena pelastaa <3

      Kirjat on todella viihdyttäviä, ilokseen näitä lukee! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!