Karl-Johan Vallgren: Varjopoika

   Nainen oli tullut läpi portista heidän takanaan, jättänyt kohteliaasti tilaa yksin olevalle isälle, jolla oli rattaat ja kaksi kitisevää lasta. Kristoffer katsoi naista silmät suurina arvioiden, pitäisikö hänen ujostella vai hyväksyä tämä saman tien. Sitten poika katsoi häntä anovasti.– Isi kiltti, saanko mennä tädin kanssa?– Hyvä on. Mutta pidä kiinni hänen kädestään, ettet kaadu. Näethän sinä, kuinka kova tungos täällä on. Hirveästi väkeä joka puolella. Istut sitten penkille tuolla ylhäällä ja odotat, niin minä olen siellä puolen minuutin päästä.– Minä istun hänen kanssaan, kunnes te olette perillä, nainen sanoi hellästi. – Tulehan sitten, nuori mies, niin mennään.
  Keväällä, tutustuttuani Lars Stiegin mainion Millenium-trilogian alkuosaan Miehet jotka vihaavat naisia, päätin antaa ruotsalaisille dekkareille mahdollisuuden vietellä minut uudelleen, 10 vuotta kestäneen, kyllästymisestäni johtuneen tauon jälkeen. Ensimmäiseksi myönnytykseksi valikoitui tämä pitkän kirjailijanuran tehneen  Karl-Johan  Vallgrenin dekkaridebyytti, jota kirjan takakannessa hehkutetaan uudeksi pohjoismaiseksi dekkarisensaatioksi ja sen päähenkilöä Danny Katzia eräänlaiseksi Harry Holen ja Lisbeth Salanderin yhdistelmäksi. Kirja löytyi e-kirjapuodin viikonlopputarjouksesta ja irtosi parilla kolikolla. Kunnon dekkari on parasta lääkettä nyt jo toista viikkoa jatkuvaan kesäflunssaankin, ajattelin ja naps, kirja oli mun...

  Dekkarin päähenkilön ominaispiirteet ovat minulla aina se juttu, jota määrää, pidänkö lukemastani vai en. Hahmon täytyy tavalla tai toisella luikerrella ihoni alle. Vallgren on muokannut dekkarinsa 'sankarista' antisankarin perikuvan: hän, juutalaistaustainen Danny Katz, on älykäs tietokonealan ekspertti, entinen nuorisorikollinen ja narkomaani, joka on taustastaan huolimatta  päässyt palvelemaan maataan myös Ruotsin armeijan tiedusteluosastolla. Danny on mielestäni oikein onnistunut dekkarihahmo, hänessä on sitä tarpeellista särmää, okaita jotka tarttuvat kiinni...

   Dannyn hiukan tylsäksi jämähtänyt elämä saa äkkikäänteen, kun hänen parhaan armeijakaverinsa puoliso ottaa häneen yhteyttä ja pyytää apua. Joel Klingberg on kadonnut jälkiä jättämättä, aivan samalla tavoin hänen pieni veljensä Kristoffer oli tehnyt neljäkymmentä vuotta aiemmin, Angela Klingberg kertoo.Veljesten vanhemmatkin ovat kuolleet vuosia sitten epämääräisissä olosuhteissa. On kuin Klingberg-teollisuussuvun yllä lepäisi painava, henkeäsalpaava kirous. Katz on heidän ainoa mahdollisuutensa, vain Danny pystyy selvittämään sen, mitä Joelille on tapahtunut, sillä...
”Hän sanoi, että olit ainoa ihminen, johon hän on milloinkaan luottanut.””Niinkö hän väitti?””Kyllä. ’Ainoa ihminen, johon olen luottanut koko elämäni aikana.’ 
  Tästä alkaa Katzin miltei painaismainen matka  ihmismielten syvyyksiin. Angelan pesti saa hänet lopulta epäilemään kaikkea ja kaikkia ja lopulta jopa itseään. Hänestä tulee takaa-ajettu, jänis, joka jatkaa juoksuaan sillonkin kun toivo näyttää menneen. Pysähtyminen merkitsisi kaiken loppua. Nuoruuteen kuuluneet  muistot, ihmiset, kaikki se, minkä hän jätti taakseen silloin kun tahtoi muuttua, unohtaa... Eva! Mitä Evalle, hänen rakkaimmalleen, oli tapahtunut silloin joskus? Oliko se sittenkin ollut Katz, joka...?

  Tarina kahdesta kadonneesta veljeksestä vie Katzin orjuuden, mustan magian ja woodoon lähteille, se johdattaa hänet takaisin nuoruuden traumoihin, ruotsin armeijan salaisuuksiin ja Klingbergien mahtisuvun ja historiaan kaukana Dominikaanisessa tasavallassa...
Varjopojassa olisi ollut aineksia useampaankin dekkariin, sen verran huimaavasti Vallgren marssittaa tarinaansa henkilöitä ja juonenkäänteitä. Useat tarinalinjat toki sekoittavat pakkaa tehokkaasti, niin, ettei lukija tiedä, miten päin juttu lopulta kääntyy, mutta minun mielestäni vähempikin olisi riittänyt, semminkin kun tarinan lukuisia teemoja ehdittiin nyt vain hipaista ja sitten juostiinkin jo pää kolmantena jalkana eteenpäin.

  Onko Varjopoika Ruotsin uusin dekkarisensaatio? En osaa sanoa. Lisbeth Salanderin tai Lars Stiegin kaltaista karismaa en tästä kirjasta löytänyt, mutta ammattimaisesta dekkarinpunonnasta toki tässäkin tarinassa on kysymys.  Voisin kutsua VP:tä toimivaksi, melko miellyttäväksi ja varmaksi dekkarivalinnaksi.  Positiivisesti yllätyn muun muassa siinä, ettei Vallgren sorru mässäilemään yksityiskohtaisilla väkivaltakuvauksilla, kuten niin monet muut nykydekkaristit kuuluvat tekevän. Muutama melko suorasukainen sanavalinta kirjasta löytyy, mutta ne ovat kestettävissä, siksi harvassa niitä on.

  Varjopojasta löytyy juttua myös täältä: Järjellä ja tunteella, Kirjabrunssi KirjapolkuniKirsin kirjanurkka,  Kuuttaren lukupäiväkirja ja Rakkaudesta kirjoihin.


* Liitän tämän postauksen Annamin vetämään Kirjallinen retki Pohjoismaissa-haasteeseen.


Karl-Johan Vallgren: Varjopoika (Skuggpojken 2013)
Otava, 2015
Suomentanut Maija Kauhanen
E-kirja, 309 s
Alkuperäiskieli: ruotsi

Kommentit

  1. Känvin tekemässä varauksen, mies innostui, kun kerroin kirjasta. Menee jokunen tovi, ennenkuin saa kirjan hyppysiinsä oli aika monta jonossa...

    Harmi, kun flunssasi on noin sitkeä, mutta jospa nyt helpottaisi, kun kesäkelit alkoivat :)
    Mukavaa kuun vaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, voi kun kiva! :) Mutta harmillista tietenkin se, että joutuu taas odottelemaan hetken. Tämä taitaa olla aia suosittu dekkari...

      flunssa on sitkeääkin sitkeämpää sorttia, niin kuin kesäflunssat tuppaa aina olemaan. Välillä jo tuntui paremmalta, ja sitten se iski taas. Innostuin viettämään aikaa ulkosalla ja pieni tuulenvire kylmetti...

      Ehkä tuleva lämpö auttaa.. Nyt on taas niin viileää, mutta ehkä huomenna saadaan kunnon kesäsäätä!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Minulle kävi nyt ohrasesti eli olen kova dekkarien lukija, mutta niin vain en saanut kahta dekkaria kirjoitettua ulos, kun toisen, tiiliskiven, olin lukenut puoleen väliin ja toisen puoleen väliin ja lopusta noin 30 sivua, joten keskivälin arvasin: Kaikki on Parempaa väkeä syytä. Jos joku kirjoittaa hiukankin kuin Woolf, olen mennyttä naista. En pystyisi nyt lukemaan edes tätä, jätinhän palvomani Theorinin kesken, kun olin siihen kolme iltayötä tuhlannut...Yleensä dekkari auttaa lukujumiin, mutta nyt auttaa vain toinen Waters! Toivottavasti en toista itseäni, sillä en muista, mitä olen kirjoittanut viimeksi, mutta kohta meilaan sinulle hyvin lyhyen privaatin koskien kasvia, jota molemmat palvomme;)

    Kaunista, vahvaa viikkoa eli hu!, hys!, nyt flunssa jo!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä flunssa on ollut aivan kauhea. Pari päivää sitten jouduin antautumaan täysin peiton alle, mikään ei tuntunut enää tepsivän. Lähipiiri suositteli jo antibioottikuuria (Oireet olivat jo sellaiset, että ne viittasivat jo bakteeritulehduksen. Ennen antibiootteja halusin kuitenkin kokeeilla vielä probioottikuuuria - Molkosan- maitohappoheraa ja maitohappobakteereja. Vm sekä imeskeltävinä tabletteina sekä veteen liotettuina suoraan nenään (juu, kuulostaa ehkä hurjalta, mutta...) Aloitin kuurin eilen ja olo on parantunut todella paljon vuorokaudessa. Bakteeritableteissa suositeltu päivittäinen annostus on tulllut ylitettyä moninkertaisesti, mutta kyllä tehoaa!
      Yritän suojella kehon bakteerikantaa välttämällä antibiootteja mahdollisimman pitkälle.

      Waters vaikutti sinuun siis todella paljon! Minulle kirja ei ollut ihan niin pysäyttävä kokemus, mutta hienosta teoksesta on kyllä kyse. Waters kirjoittaa hyvin, hänellä on 'jalat maassa' kirjoittaessaan. Kukaan muu kuin britti ei voisi puhua samassa lauseessa kokkelin tekemisestä ja intohimoisesta rakastumisesta! :)

      Kiitokset, parempaan päin olen menossa, Watersiin tartun jo tänään illalla - juttu pitää saada alkuun.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Sitkeää tulkintaa ja flunssaa - kolme neljä viikkoa kesti täälläkin, eikä oikein mikään tuntunut auttavan. Tyrnimehua ja kauluri kaulaan, ehkä se hjelppaa. Koitahan parantua, helteet alkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Insinööri, tämä on ollut aivan 'hilveää' :D Mulla flunssa on kestänyt vasta kaksi viikkoa ja sekin tuntuu jo iäsyydeltä!

      Mutta nyt on jo paremp olo, ehkä tämä tästä taas lähhtee. Hyvä, että siellä ollaaan jo terveitä! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Kiitos arviosta, olen tätä kirjaa hypistellyt mutta toistaiseksi ja kuvauksesi vahvistamana taidan jättääkin hypistelyasteelle. Tämä dekkarityyli ei ihan iske, vaikka Millennium-sarja onkin vaikuttava. Mutta jos se karisma puuttuu... Paranemisia, kesäflunssat on sitkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, tämä kirja kuuluu mielestäni toimintadekkareiden kategoriaan, kuten Millenium- ja Keplerin teokset (luin Keplerin uutuuden flunssan jatkuessa yhä vaan, muuhun en pystynyt)...

      Kiitokset, parempaan päin vähitellen! <3

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Lomani alkoi joten lukemista tekee mieli..rupeanpa selaamaan täällä lukuvinkkejä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!