5.5.2015

Mirkka Lappalainen: Maailman painavin raha

  Luettuani viime jouluna Mirkka Lappalaisen mainion, 1500-luvun Ruotsi-Suomea luotaavan teoksen Susimessu, tiesin palaavani hänen kirjojensa pariin aika ärhäkkään. Nyt sai vuoron hänen vuonna 2006 kirjoittamansa esseekokoelma Maailman painavin raha, kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta, kirja, joka on silkkaa lukuelämystä ja timanttia. Siinä missä Susimessu keskittyi 1500-luvun historian suuriin linjauksiin pääasiallisesti vain tärkeimpien poliittisten tapahtumien kautta, Maailman painavin raha on täynnä tunnelmakuvia, huomioita ja kutkuttavan hauskasti kerrottuja detaleja tuon ajan maailmankatsomuksesta, uskomuksista ja ihmisten yksityiselämästä. Lappalainen saa lukijansa katsomaan historian hämyyn täysin uudesta näkökulmasta. Tätä teosta lukiessani purskahtelin hersyvään nauruun tämän tästä: näin vetävästi kirjoitettua historiaa en ole koskaan aikaisemmin lukenut!

  Silmänpilkkeen ohella kirja antaa tietenkin myös vankkaa ja perinpohjaista tietoa Ruotsin noususta eurooppalaiseksi suurvallaksi. Maailma oli matkalla kohti uusia aikoja, pimeä ja raivoisa keskiaika ohitettu ja Pohjolassa alettiin siirtyä pikkuhiljaa kohti hallitumpaa valtiomuotoa.

  Vallalla oli staattinen maailmankäsitys. Etenkin aristokratia helli ideologiaa, jonka mukaan maailmanjärjestys on muuttumaton ja sen harmonia ikuista. Tästä syystä inspiraatiota haettiin menneisyydestä: tulevaisuutta nähty nähty mahdollisuutena vaan uhkana. Antiikin ja muinaisen Rooman ideologioiden ja filosofioiden ihailu nousi tällä vuosisadalla  äärimmäisyyksiin, roomalaismuoti villitsi ylimystön: naamiaismaisissa roomalaisasuissa kukkoilulla ei pyritty  naurattamaan kansaa vaan niillä niillä tuotiin esiin asun kantajan sisäistä voimaa ja harmoniaa: Apollo-puvuissaan toikkaroivat mahtimiehet, antiikin ihanteita mukaileva taide, rahvaan keskelle rakennetut barokkilinnat... Kaikella tuolla mahtavuudella pyrittiin pönkittämään Ruotsin suurvalta-asemaa maailman silmissä. Historiankirjoitus valjastettiin sekin palvelemaan suurvaltapyrkimyksiä: Ruotsille kehiteltiin suurvallalle sopiva jumalainen historia hämmästyttävän nopeasti, vajaassa parissakymmenessä vuodessa: keksityt yhteydet muinaisiin gootteihin ja antiikin aikaan tuotiin eri yhteyksissä voimallisesti esiin. Ruotsin suurvaltakulisseissa esitettiin näytelmiä, jotka lyövät nykypäivän showt laudalta mennen tullen:
Kaarle XI:n kruunajaisista vuonna 1672 tehtiin ennennäkemätön roomalais-goottilais-allegorinen spektaakkeli. Teini-ikäisen kuninkaan ylle puettiin kullatusta messingistä pakotettu sotisopa, jonka alla oli oranssinvärinen hame. Päähänsä monarkki veti kullatusta nahasta tehdyn päähineen, josta sojotti ilmaan puolisen metriä korkea kimpullinen oransseja sulkia. Kaarle ei ollut vain uudestisyntynyt valloittajakeisari, vaan auringon väreissä kylpevä apollo.
Jo ennen kruunajaisia muotokuvamaalari D.K. Ehrenstrahl Kaarlesta maalasi tämän huikean muotokuvan, jonka kopioita tuon ajan mahtimiehet mielellään ripustelivat linnojensa seinille. Mikään arkinen ei todellakaan kelvannut:

  
  Ruotsin itäinen osa, nykyinen Suomi, esiteteltiin maailmalle valloitettuna maana, vaikka tosiasiallisesti Suomen alue liitettiin Ruotsiin hitaasti sulattamalla. Nimitys Ruotsi-Suomi, jota nykyään käytetään alleviivaamaan Suomen melko erillistä asemaa, on otettu käyttöön vasta myöhemmin. 1600-luvun heikot kulkuyhteydet takasivat kyllä sen, että 'Suomi' oli jossain määrin oman onnensa varassa. Alueemme nähtiin jonkinlaisena luonnonvarareservaattina,  jonka sotaisilla ja kiivasverisillä  asukkailla kelpasi brassailla: Suomalaisten sotainto ja väkivaltaiset luonteenpiirteet nähtiin oivana keinona pönkittää Ruotsin 'suurvaltaimagoa'. 

  Ruotsin aristokratia eli ylhäisaatelisto piti valtaa ja juhli miltei pidäkkeettömästi. Varsinkin kuningatar Kristiina suosi tuota yhteiskuntaluokkaa ja antoi sille mittavia läänityksiä ja verovapauksia. Tämä holtittomuus söi kruunun kassaa. Aristoraattien elämäntyyli oli kursailematonta: päälleliimatun intelligenssin täytyi näkyä maan rajojen ulkopuolellekin. Aateliston pojat saivat koulutuksen, jolla oli hyvin vähän yhteyttä todellisen tietämyksen ja sivistyksen kanssa. Heistä tahdottiin muokata Ranskan hovista saatujen esikuvien mukaisia sulavakäytöksisiä herrasmiehiä, jotka olisivat valmiita Suuriin tehtäviin. Tavoitteissa onnistuttiin (ainakin nykypäivän kriteerein mitattuna) perin harvoin: 
Oikealla tavalla kasvatetut taimet varttuisivat vahvoiksi torjumaan synnin houkutuksia ja voimia, jotka horjuttivat elämän harmoniaa. Miekkkailusalin jytke, murtuvalla äänellä mörissyt Ciceron latinankieliset oraatiot ja saleista kantautuva riitasointuinen luutunsoitto olivat aristokraateille lupaus tulevaisuuden onnellisesta maailmasta. 
  Kruunupäiden ja aristokratian välillä vallitsi jännittynyt tasapaino: siinä missä kuninkaalliset saivat innoitusta keisareiden Roomasta, aristokratia ihaili Caesaria edeltänyttä senaattoreiden aikaa ja rinnasti oman valtaneuvostonsa muinaiseen senaattiin. Aristoratian yhä leveämmäksi muuttuva elämäntyyli alkoi ärsyttää alempaa aatelia ja talonpoikia, joiden ajatuksia alettiin pikkuhiljaa kannattaa myös ylemmällä tasolla. Kirjassa seurataan 1600-luvun puolivälistä alkanutta kehitystä, jonka serauksena aristokratiian valta murtui ja Ruotsi siirtyi Kaarle XI:n itsevaltiuden aikaan. 

  Jos päätät lukea tänä vuonna yhden historiateoksen, suosittelen Maailman painavinta rahaa! Kirja on nimittäin huimaavan hyvä ja taatusti erilainen matka historian havinoihin.  Suurten linjausten lisäksi tai oikeastaan tasavertaisesti niiden ohella Mirkka Lappalainen avaa hersyvällä tavalla tuon ajan arkea, perhe-elämää, uskomuksia, rakauselämääkin. Pääosaa esittävät tietenkin he, joista on jäänyt eniten jälkiä historiaan, eli hallitsijat, aateliset, virkamiehet ja oppineet. Tavallisesta kansasta löytyy kirjallista tietoa pääasiallisesti vain kirkonkirjoista. Myös naiset loistavat poissaolollaan, vaikka Ruotsissa naisen asema oli moniin muihin maihin verrattuna hyvä: heillä oli muun muassa itsenäinen  perintö-oikeus ja tästä syystä monet leskeksi jääneet naiset olivat vielä korkeassa iässäänkin haluttuja ja vakavasti otettavia vaimoehdokkaita nuoremmillekin miehille. Vain yhdelle naiselle historiankirjoitus on antanut persoonallisuuden: Gertrud von Ungernin kerrotaan olleen Suomen historian tunnetuin talonpoikien rääkkäjä!

  Mirkka Lappalainen teos kertoo kirjoittajan intohimoisesta suhtautumisesta historiaan. Tuo asenne tarttuu lukijaankin. Sain tutustua 1600-luvun hulluun elämäntyyliin, juonitteluihin, rakkausseikkkailuihin, kauneusihanteisiin... Maailmaan, jossa uudet, nousevat tieteenalat herättelevät sekä pelkoa että ja kiihkoa, jossa ihmisiä voidaan polttaa noitina pelkän huhun perusteella ja jonka valkeina hohtavissa linnoissa syödään iltapalaksi täytettyä joutsenta pukeutuneena paperimassasta valmistettuihin mielikuvituksellisiin antiikkiluomuksiin, susien ulvoessa linnaa ympäröivissä ryteikköisissä metsissä.
Vaikka teoksessa on mukana ironiaa, se on kuitenkin lempeää, lempeää...

  Entä se maailman painavin raha? Niin paljon se painoi, että minä olisin kaatunut nokalleni jos olisin yrittänyt sitä nostaa. Plootu oli niin painava, että lopulta kyllästyimme ja - kuin sattumalta - keksimme yhden uuden innovaation ;)

Teos valittiin vuoden 2007 tiedekirjaksi. 

Mirkka Lappalainen: Maailman painavin raha, kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta, 2006
Siltala
2. p., 240 s.
Kirjakauppaostos

4 kommenttia:

  1. Olen joskus selannut joitain Mirkka Lappalaisen kirjoja ja hänellä on kyllä taito sekä kertoa tarinaa että lisätä tietoa asioista. Ei ihmekään, että hänen kirjansa kiehtovat monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Lappalaisella on tuo ihmeellinen taito hyppysissään: hän herättää historian eloon!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Voih, tässä taitaisi taas olla yksi teos lukupinoon keikkumaan - kirjoitat houkuttelevasti tästä kirjasta, jolla ehkä on tarjota hyvinkin mielenkiintoinen historiallinen matka :) Noh, onneksi se lukupino jaksaa keikkua ja kirjat odottavat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olen varma, että pitäisit tästä, eli kirja vaan pinoon keikkumaan. Tämä on niin pienoinenkin, ettei se vielä suurtakaan pinoa kaada ;)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!