12.4.2015

Saul Bellow: Tartu tilaisuuteen


  Carpe diem, Zeize the day, tartu hetkeen. Kuinka tärkeältä tuo Horatiuksen lause nykypäivänä kuulostaakaan. Hetkiin ja tilaisuuksiin tarttumisesta on muodostumassa uusi kansalaisvelvoitteemme. Meidän on etsittävä edistystä, onnea, rakkautta, kauneutta, hoikkuutta, hyvää oloa, terveyttä, rikkautta, menestystä ja ainakin nyt sitä pätkätyötä melkein hinnalla millä hyvänsä. Hetkiin tarttumatta jättäminen taas kuvastaa laiskuutta, mielen velttoutta, henkistä lamaa suorastaan -  kuka enää nykyään uskaltaisi olla potematta edes pikkuista huonoa omaatuntoa siitä, ettei aina ja kaikkialla ole  tavoittelemassa näitä kullanarvoisia hetkiä - tilaisuuksia saada kiinni elämästä ja mahdollisuuksista.

  Minulle lausahduksella carpe diem on aina ollut hyvin positiivinen kaiku - kun tartun hetkiin, koen tarttuvani onneen - niinhän sen luulisi menevän, mutta luettuani tämän Saul Bellowin mainion pienoisromaanin, aloin nähdä heitossa muitakin ulottuvuuksia. Enpä ennen ole tullut edes ajatelleeksi sitä, kuinka näppärä yhteiskunnallisen ohjailun ja markkinatalouden työkalu se nykyajassa on - puhumattakaan siitä, miten taitavasti lukemattomat muutkin huomiotamme jahtaavat ja valintoihimme vaikuttamaan pyrkivät  tahot tuota slogania käyttävät, vetoamalla milloin huonoon omaantuntoomme, milloin mukavuudenhaluumme...

  Yhdysvaltalainen Saul Bellow lähestyy teemaa varsin mielenkiintoisesti tässä 1956 kirjoittamassaan pienoisromaanissa.  Kirjan päähenkilö, Wilhelm Adler on mies, joka nopeaa menestystä etsiessään tarttuu sangen epäilyttäviin tilaisuuksiin kuin ötökkä pettävän houkuttavaan kärpäspaperiin ja jää ansaan. Bellow tarttuu itsekin hetkeen, sillä hän rajaa kirjan tapahtumat muutamaan aamupäivän tuntiin, niihin hetkiin, joina päähenkilömme kurjuus aktualisoituu täyteen mittaansa.

  Wilhelm Adler elää maailmassa, jossa ihmisen arvo mitataan menestyksessä ja rahassa. Arvot ovat peräisin hänen pitkän ja mennestyksekkään uran tehneeltä, rikkaalta ja sfinksimäisen itsetietoiselta isältään. Wilhelmkin tahtoo loistaa, totta kai, mutta valitsee mielestään suoremman ja helpomman tien tähtiin, sillä hän haluaa nauttia elämästään: menestyksen voi saavuttaa muutoinkin kun kärsimällä! Omaa onnenkantamoistaan etsiessään hän törmää ihmisiin, jotka tunnistavat tämän maailman heikoimmat lenkit - heidät, joita on helppo imarrella katteettomilla lupauksilla kymmenestä hyvästä ja kuusta taivaalla - Wilhelm vaistoaa vaaran, sillä ensin hän kieltäytyy tarjouksista - siitä Hollywood-tähteydestäkin, joka ensin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta - mutta aina lopulta hänen on pakko hylätä epäilyksensä ja hypätä pää edellä matalaan veteen. Ja tietäähän sen, miten siinä käy...

Onko Wilhelm itsetuhoinen vai naiivi? Toisiaan seuraavien katastrofien jälkeen hänen tilanteensa pahenee:  hän menettää omaisuutensa ja filmiseikkailunsa jälkeen löytämänsä kunniallisen (!) työn lisäksi vielä perheensä - ja joutuu ahdingostaan huolimatta elättämään sekä ex-vaimonsa että heidän yhteiset lapsensa. Miehen ainoaksi turvaksi jää lopulta vain psykologiksi itseään tituleeraava, omituinen tohtori Tamkin, joka tutustuttaa Wilhelmin pörssikeinottelun salaisuuksiin ja joka samalla -aivan ilmaiseksi - jakelee ystävälleen psykologisia neuvoja ja analyyseja tämän tukalasta tilanteesta:
Katsotaan pystynkö antamaan sinulle tyydyttävän vastauksen, sanoi tri Tamkin. Hänen pannukakkunsa tuotiin pöytään. Hän siveli voin, valutti sen päälle vaahterasiirappia, halkaisi kakut neljään osaan, ja alkoi syödä lujin, tarmokkain lihaksikkain leuoin, jotka välillä narahtivat saranoista. Hän painoi veitsenkahvalla rintaansa ja sanoi - Täällä, ihmisrinnassa - minun, sinun, jokaisen - ei ole ainoastaan yhtä sielua. Siellä on lukemattomia sieluja. Mutta tärkeimpiä sieluja on kaksi todellinen sielu ja teeskentelijäsielu. --- Sinä et ole vapaa. Sinun oma kavaltajasi on sinun sisälläsi ja myy sinua. Sinun on toteltava sitä kuin orja. Se saa sinut tekemään työtä  kuin hevonen. Ja minkä eteen? Kenen eteen?
Wilhelm kuunteleeTamkinia kuin noiduttuna ja seuravassa hetkessä hän jo seuraa miestä Wall Streetille tahdottomana kuin lammas taskussaan viimeiset 700 dollariaan, joilla he yhdessä Tamkinin kanssa aikovat tehdä pörssissä 'psykologisen ja hyvin mielenkiintoisen kokeen'...

  Wilhelmin kurimuksen kierre on surullista mutta samalla tavattoman hypnoottista seurattavaa. Bellow kuvaa hänet taitavassa kaksoisvalaistuksessa: voin nähdä Wilhelmin yhtä hyvin vastuutaan alati pakenevana lusmuilijana kuin suoraselkäisenä miehenä, jota kohtalo julmasti potkii. Ehdottomasti hän on hyvää tarkoittava, helläsydäminen mies, joka rakastaa lapsiaan ja - niin- isäänsäkin: miestä, joka tuntuu hylkäävän hänet kerta toisensa jälkeen. Isä pitää poikaa henkisessä vallassaan omaisuutensa avulla, rahapussilla, jonka suun hän pitää visusti suljettuna. Poika anoo isältään armahdusta, isän vastaus on armoton. Mutta kun tohtori Tamkin puhuu tulevista ajoista, vihjaten tulevaan perintöön, Wilhelm tyrmistyy: Kun isä on mennyt, hänellä ei ole enää ketään, hän rakastaa isäänsä! Bellow näyttää tässä viittaavan Wilhelmin syvimpiin elämänarvoihin: puhdas rakkaus omaa, kitsasta isää kohtaan voittaa Wilhelmin oman kärsimyksen ja on luonteeltaan kovin moraalista. Tämä seikka viimeistään paljastaa sen, että luvussani oli kunnon moraaliteetti.

  Romaanissa kuljetaan 1950-luvun lopun New Yorkin kaduilla, hotelleissa ja Wall Streetin rahamaailmassa. Pörssiin sijoittuu myös yksi parhaista viime aikoina lukemistani romaanikohtauksista: Wilhelm seuraa numerosarjojen tanssia valotauluilla ja huomaa viimeisillä pennosillaan tekemänsä sijoituksen tippuvan hetki hetkeltä alemmas... Tässä hetkessä Bellow tekee kirjallisen hattutempun: hän vyöryttää eteeni Wilhelmin ajatusten kautta valottuvia, tajunnanvirtamaisia kuvia nykyajan kipukohdista; kohtaamattomuudesta, vieraantumisesta, ihmisen loputtomasta ahneudesta ja itsekkyydestä, kuvia maailmasta, josta emme enää saa otetta... Vaikka teoksen ilmestymisestä on ensi vuonna tullut kuluneeksi 60 vuotta, se elää vieläkin ajan hermolla!
Synkähköstä teemasta huolimatta Bellowin tyyli on riemastuttavan raikasta ja irtonaista ja samaan aikaan hyvin intensiivistä. Kun pakettiin lisätään vielä suomentajana toiminut Pentti Saarikoski, on hieno lukukokemus taattu.

  Kanadassa syntynyt, juuriltaan venäjänjuutalainen yhdysvaltalaiskirjailija Saul Bellow (1915 -2005) oli ja on yksi maansa vahvimmista modernisteista. Kirjailijan uransa lisäksi Bellow opiskeli muun muassa antropologiaa ja sosiologiaa ja opetti useissa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa. Bellow sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1976.

** Tähtikirjastoon.


Saul Bellow: Tartu tilaisuuteen (Zeize the Day, 1956)
Kustantaja: Tammi, 2001, 145 s.
Kirjan 1. suomennettu painos ilmestyi 1969
Suomentanut Pentti Saarikoski
Alkuperäiskieli: englanti

11 kommenttia:

  1. Jännä, että olit lukenut Saul Bellowin kirjan. Olen ostanut kirjailijan kirjat uusina, mutta en ole lukenut. En siis ostanut itselleni, mutta tuolla ne ovat hyllyssä. Olen aikeissa lukea kirjan Yhä useamman sydän pettää. Saa nähdä, miten minun käy. Pidit kuitenkin lukemastasi, joten se antaa minullekin toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, tykästyin Bellowiin satasella! Tämä ei taatusti jää minulle hänen ainoakseen..

      Kannattaa ottaa kirjat hyllystä siis ja tutustua! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. No niin, varasin kirjan kirjastosta! On se hienoa nämä kirjastopalvelut ja vielä netin kautta kotoa :) Yleensä, jos innostun jostain kirjastosta lainaamastani kirjasta, hankin sen sitten itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kirjastopalvelu toimii nykyisin kuin ajatus :) Toivottelen hyviä hetkiä Bellowin parissa! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Komeaa! Nyt olet Kaisa Reetta ytimessä. Carpetaan sitä ja carpetaan tätä, kunhan vaan jatkuvasti ja alati carpetaan yhä nopeammin ja yhä lisää.

    Saul Bellow oli minulle noin 25 vuoden iässä lempikirjailija ja usein viittaankin tuohon aikaan aikana, jolloin parhaat ystäväni olivat Saul Bellowin kirjojen vanhat miehet. Ihan mahtavaa, että päästit Bellowin ääneen. Voi vaan kuvitella, minkälaisia teoksia hän kirjoittaisi nykymenosta, jos olisi vielä keskuudessamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, carpenteeraus on mennyt todellakin hektiseksi.... Kvartaalitaloudessa eletään siis tässäkin suhteessa.

      Bellow on makoisa kirjoittaja. Jo hänen ihmiskuvauksensakin (ulkoisen olemuksen kuvailusta lähtien) on jotakin sellaista, johon en ole ennen törmännyt.

      Niinpä, tuo näkijäpersoona varmasti huomaisi tässä ajassa sellaisiakin ilmiöitä, joille monet ovat sokeita

      Kiitos kommentistasi :).

      Poista
  4. Voi tätä meidän kiivastahtista maailmaamme. Mitä jos tarttuisikin vain niihin hetkiin, joissa höyryää hitaasti hautunut tee ja kuuluu kevättuulen pehmeä kuiskaus? Onneksi aina ei sittenkään tarvitse olla nopea vaan riittää että on hidas - mikä ihana, lempeä ajatus! Kiitos hienosta kirjoituksestasi ja siitä, että sain kohdata tämän minulle aivan uuden kirjailijan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, onneksi tuollaisiin kevättuulen kuiskauksen herkkiin hetkiin voi törmätä vielä! Minä olen tällä viikolla vaeltanut linnunlauluisassa metsässä ja haaveksinut ja ajatellut että voi että tämä tällainen on vielä mahdollista, ei kuulu mitään muuta kuin tuulen humina ja kevätlintujen metsän saleissa kaikuva laulu! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Tulin nyt lukemaan toiseen kertaan tämän arviosi. Luin itsekin tällä viikolla itselleni ensimmäisen Bellowin romaanin (Ainoa oikea), ja olen lukemassa hänen pääteostaan, Herzogia. Tämä Tartu tilaisuuteen kuulostaa noihin kahteen teokseen nähden hyvin tunnistettavalta Bellowin tekstiksi. "Riemastuttavan raikasta ja irtonaista ja samaan aikaan hyvin intensiivistä" - kyllä, juuri noin. Ja purevan tarkkanäköistä, välillä miltei pisteliästä tekstiä, jota ei voin kuin ihailla. Bellow oli kyllä hyvä kirjailijalöytö, jota pitää lukea lisää! :)

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!