1.4.2015

Maaliskuun blogatut

Maaliskuussa ehdin blogata kuudesta kirjasta. Tuo lukumäärä, kuusi romaania - tai laajuudeltaan romaaniin verrattavaa kirjaa - tuntuu minulle ainakin tässä vaiheessa sopivalta bloggaustahdilta. Siihen päälle mahtuu silloin tällöin  vielä pari mielenkiintoista tietokirjaa, joita onkin tulossa lukuuni taas tässä kuussa.


Maaliskuun alussa löysin itselleni uuden kirjailijarakkauden.  Don DeLillon Omegapiste on mielestäni niin huikeaa kirjallisuutta, että jatkan miehen tuotantoon tutustumista mahdollisesti jo tämän kuun puolella.

Tutustuin myös huikeaan kotimaiseen esikoiskirjailijaan, Pajtim Statovciin, jonka romaani  Kissani Jugoslavia osui suoraan sydämeeni.

Kuukauden dekkarinimeksi valikoitui Islantilainen Arnaldur Indridason, jonka rouheasta kynänjäljestä ja koukuttavasta tarinankerronnasta nautin rikosromaanissa Räme.


Avaruustutkijan ja suhteellisuusteoreetikko Stephen Hawkingin uskomattomaan elämään pääsin kurkistamaan muistelmateoksessa Minun lyhyt historiani.

Ja seuraavaksi hyppäsin tuhannen vuoden takaiseen Islantiin Joonas Aholan suomentamassa ja toimittamassa teoksessa  Gísli Súrinpojan saaga.

Islannista lensin 1900-luvun alun Intiaan, keskelle maan itsenäistymiskuohuja. Ihastuin Kamila Shamsien aistivoimaiseen tyyliin hänen hienossa, uudessa romaanissaan Jumala joka kivessä.

Maaliskuun kirjasato oli minusta mukavan monipuolinen. Tässä kuussa on tarkoitus poiketa ainakin New Yorkissa,  Lontoossa, Tanskassa, Venäjällä ja Sveitsissä... Niin ja iki-ihanalle herrasmiesetsivälle, Hercule Poirotille sielunsa ja sydämensä antaneen David Suchetin muistelmia odotan jo innolla! Ja jo tänä iltana otan iltalukemisekseni Sadie Jonesin romaanin Ehkä rakkaus oli totta, joka vie minut 1960-luvun Lontooseen. Kirjan kansilieve lupaa minulle ainakin romantiikkaa, rakkautta ja taidetta...

Nyt hyvää yötä, huomenna tulossa pieni pääsiäistervehdys O & O:lta. Tapasin heidät tänään ensimmäistä kertaa  

12 kommenttia:

  1. En siis vielä toivota hyvää pääsiäistä, vaan odottelen blogisi pääsiäistervehdystä. <3

    Olet lukenut hyviä kirjoja ja odotan kyllä innolla mietteitäsi Poirot-kirjasta ja tietenkin myös Sadie Jonesista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Pääsin Jonesissa jo hyvään vauhtiin... Sujuvasti ja vetävästi Jones kyllä kirjoittaa. Siihen viereen Hannu-Pekkaa, niin pääsiäisen kirjakattaus on aika hyvä.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Maaliskuun lukusaalissa on varsin monipuolinen. Kissalla on minunkin sydämessäni oma paikkansa ja DeLillosta olen aivan samaa mieltä. Kyllä on inspiroiva kirjailija.

    Shamsie-postaustani en vieläkään ole rohjennut julkaista, koska ..äh .. en henk.koht. niin hurjasti. Ehkä läimäsen sen blogiin nyt pääsiäisenä, niin se hukkuu tipujen ja suklaamunien joukkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, Statovci pääsee pienen harkinnan jälkeen timanttikirjastoonikin!

      Rohkene ihmeessä laittaa Shamsie-postauksesi ulos! Mielipiteiden kirjohan juuri on bloggauksen sokeri ja suola! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Mikä rikkaus onkaan tämä blogimaailma, jossa pääsee kurkistamaan kirjojen maailmoihin toisten kirjoitusten kautta! Nämäkin kirjat ovat minulla lukematta, mutta ehkäpä jokusen näistä saatan joskus vielä lukea...

    Mutta tuo Sadie Jonesin kirja, oih... Minäkin sain sen juuri kirjastosta ja se houkuttelee kovin... Ehkäpä minäkin ehdin sen äärelle jo tässä pääsiäispyhinä...Nyt on kyllä vielä muuta kesken ja Björkmanin Kadonneet askeleetkin odottaisi... Mutta ehkäpä pääsiäiseen saa mahtua monia lukutuulia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Sadie Jones on aika ihQ! Pääsin aloittamaan kirjaa eilen sadan ensimmäisen sivun verran ja aika suloiselta vaikuttaa! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Gísli Súrinpojan saaga on varauksessa ja tuon Ehkä rakkaus oli totta haluan myös lukea...
    (Indridasonin Rämeestä pidimme molemmat.)

    Kiitos vinkeistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, ole hyvä.. Ehkä rakkaus oli totta -romaania suosittelen jo lämmöllä, vaikken ole ehtinyt lukea sitä kuin satakunta sivua!
      Indridason on huiman hyvä ja vähän erilainen dekkaristi!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Jotain samaa ja jotain erilaista... Shamsie on loppumetreillään ja Sadie Jonesin sain loppuun viime viikonloppuna. Kiinnostavia molemmat, mutta kovin erilaisia keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, Tulenpa lukemaan molemmat postauksesi noista kirjoista. Jonesin ehkä sitten kun saan oman tekstini kirjoitettua! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Olet lukenut huiman hyviä kirjoja, ja täällä blogissasi on vaikka mitä ihanaa herkkua odottamassa, että ehdin tulla kunnolla lukemaan ja kommentoimaan. Haaveilen ehtiväni ensi yönä työn lomassa... :)

    Rakastin Sadie Jonesin kirjaa (yritän ehtiä blogata siitä ensi viikolla), ja odotan jännityksellä mitä sinä siitä tuumit.

    Kaunista ja rauhallista pääsiäistä, ihana Kaisa Reetta! ♥

    VastaaPoista
  7. Kissani Jugoslavia oli pieni helmi, kiitos vinkistä!
    Nyt kirjastossa odottaa hakemista Stoner:)

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!