30.4.2015

Justin Go: Katoava aika

  Ashley ojentaa kätensä koskettaakseen Imogenia, mutta tämä pysäyttää käden ja tarttuu siihen.
"Me ansaitsemme enemmän", Imogen sanoo.
Unien valtakunta, hän jatkaa, on rakennettu ihmissydämen mittakaavaan ja samoista aineksista, ja sen vuoksi se tuntuu lämpimältä, elävältä ja tutulta, vaikka onkin samalla outo. Yön valtakunnassa, Imogen sanoo Ashleylle, lopultakin vapaudumme tyhjänpäiväisistä ja karkeista asioista ja pääsemme tavoittamaan sitä, mikä on oikeasti arvokasta. --- Ashley pitelee häntä tiukasti ja katsoo, miten uupumus vähitellen painaa hänen silmäluomensa kiinni...
"Haluaisit, että herättäisin sinut", hän kuiskaa. "Emme saisi nukkua tänä yönä."
  Yhdysvaltalaisen Justin Gon esikoisteos Katoava aika kuuluu niihin muhkeisiin, täyteläisesti  kirjoitettuihin lukuromaanehin, joiden seurassa kelpaa käpertyä sohvannurkkaan illaksi jos toiseksikin. Otin kirjan käteeni eräänä myöhäisenä iltapäivänä kevätsateen ropistessa ikkunaan, tarkoituksenani oli silmäillä kirjaa sillä kertaa vain pikaisesti, sillä jotain 'kiireellistä tehtävää' oli odottamassa. Seuraavassa hetkessä huomasinkin ottavani vain paremman asennon sohvalla ja heittäytyväni muitta mutkitta tarinan vietäväksi. Kaikki hyvien lukuromaanien ystävät varmasti tietävät, mitä tuossa hetkessä tapahtui!  Palasin nykyhetkeen vasta sitten kun alkoi hämärtää ja murisemaan käynyt vatsa vaati huomiota: ruoki välillä minuakin...
Nomen est omen: Tämän kirjan seurassa aika sananmukaisesti katoaa!

  Sukupolvet kauniisti toisiinsa liittävä rakkaustarina alkaa vetää ensihetkestä alkaen. Nuori kalifornialainen Tristan saa tuntematomasta asianajotoimistosta kirjeen, jossa hänelle annetaan kaksi kuukautta aikaa selvittää ja todistaa, keitä hänen isoäitinsä vanhemmat todellisuudessa olivat ja kenelle yli kahdeksankymmentä vuotta jakamattomana säilynyt, Mount Everestin retkikuntaan kuuluneen Ashley Walsinghamin perintö  kuuluu. Nyt on jo kiire, sillä testamentin määräys toteutetaan pian, kirjeessä ilmoitetaan. Tristanin on selvitettävä perintöön liittyvä arvoitus aivan yksin, muuten hänen kaikki oikeutensa kumoutuvat.

  Kysymyksessä on siis perinteinen, saduistakin tuttu alkuasetelma: Tristan on eksyksissä. Hän ei tunne äidinpuoleisia, englantilais-ruotsalaisia sukujuuriaan lainkaan, hänen äitinsä ja isoäitinsä ovat kummatkin kuolleet ja ainoa johtolanka, jota hän voi lähteä seuraamaan, on yllättäen päivänvaloon ilmestynyt vanha kirje, jonka nuori, huimapäinen Ashley on kirjoittanut rakastetulleen, Tristanin isoisoäidin sisarelle, Imogen Soames-Anderssonille. Tristanin huima tutkimusmatka menneisyyteen alkaa: hänen tiensä käy Pariisin kautta Ruotsiin, sieltä Berliinin ja tuimien tuulien saartamaan Islantiin. Matkalle hän ottaa mukaansa vain makuupussin ja isänsä vanhan aarteen, Leitzin kameran.
Olenko menettänyt sinut iäksi? Tauoton tuuli piiskaa minulle vastauksen. Mutta minä en kuuntele. Luotan vain oman sydämeni vakauteen - olen liian hullu, tai kiihkeä, ollakseni mitään muuta kuin  Sinun - aina ja ikuisesti -  Ashleysi
  Istumme junassa ja lentokoneessa, kuljemme peukalokyydillä pitkin autioita maalaismaisemia, juovumme Pariisilaisissa baareissa ja ruotsalaisessa metsässä, etsimme pieniä johtolankoja ja vaivumme hyvin usein epätoivoon. Sitten rakastummekin...
Maisemat vilistävät ohi kuin kaitafilmillä, kuljemme Tristanin kanssa maasta maahan, tarttumme hetkiin, ihmisiin, intuitioon ja tunteeseen. On kuin nuo kaksi menneisyyteen kadonnutta nuorta rakastavaista, Ashley ja Imogen, johdattaisivat kulkuamme. Ohjaavatko he meitä kohti valoa ja ymmärrystä vai hämäävätkö vain, hämärtävät tietämme tahtoen säilyttää salaisuutensa ikuisesti?

  Nuo kaksi: kuinka kiihkeä olikaan heidän aikansa Lontoossa,  juuri ennen kuin Ashleyn täytyi astua ensimmäisen maailmansodan etujoukkoihin.
Ashley on juuri sellainen nuori hurjapää, joka tuntuu sopeutuvan parhaiten vaaraan ja vaikeuksiin olivatpa vastassa sitten Sommen juoksuhaudat tai Mont Everestin jäähelvetti. Hänen rakkaudenkohteensakin tuntuu Everestin veroiselta: nuori ja kiihkeä, itsenäisyyteen pyrkivä Imogen sanoo olevansa  'jotakin aivan muuta kuin vaimotyyppiä'. Eikä Imogen sittenkään tahtoisi päästää Ashleyta luotaan, sillä eikö rakkaus merkitse enemmän kuin velvollisuus ja kunnia, hän kysyy ja haluaa karata Ashleyn kanssa pois sodan jaloista. Heidän viisi yhteistä päiväänsä, eivätkö ne muka oikeuta kääntämään koko maailmaa ylösalaisin? Eikö Ashley ymmärrä...
Jumalan tähden, rakas, vastaa minulle, hän (Ashley) kirjoittaa. Lähetä edes kirje, jossa torjut minut, niin että saan tietää, että voit hyvin ja olet päättänyt jättää minut. 
          Pyydät niin paljon, Imogen ajattelee. Sinulla ei ole mitään käsitystä, kuinka paljon.

  Saamme seurata tarinaa kahdella aikatasolla ja kolmen eri ihmisen näkökulmasta. Vaikka aikahyppelyä on runsaasti ja näkökulmat vaihtuvat tämän tästä, lukukokemus säilyy selkeänä: tässä romaanissa näkökulmatekniikka toimii loistavasti, sillä se kuuluu siihen kuin luonnostaan. Tristan, Imogen ja Ashley tuntuvat käyvän keskenään sanatonta keskustelua läpi ajan, heidän päämääränsä, pakenemisensa ja pelkonsakin tuntuvat kuin samasta kohtalon puusta veistetyltä... Mitä pidemmälle Tristan retkellään kulkee, sen elävämmäksi hänen suhteensa noihin kahteen käy. Hän puhaltaa ajan virtaan kadonneet muistot eloon ja lopulta ei enää olekaan varmaa, mikä on hänen retkensä todellinen päämäärä.

   Kirjan sisältämät ensimmäisen maailmansodan taistelukuvaukset ja kohtaukset Everestillä tuovat tarinaan juuri sellaista jämäkkää kontrastia, jota minä tällaisessa romaanityypissä joskus jään kaipaamaan.
Kirjassa on paljon luettavaa, niin kuin hyvässä lukuromaanissa täytyy ollakin, mutta joissakin kohdin pieni tiivistäminen ei olisi ollut pahitteeksi. Vähän hassulta tuntui myös amerikkalaiskirjailijan ihmettelevä, hiukan mystifioivakin ote hänen kertoessaan pohjoismaisista luonnonoloista. Hieman samanlaiseen ilmiöön törmäsin viime syksynä Haruki Murakamin romaanissa Värittömän miehen vaellusvuodet.Niin, omalle eksoottisuudelleen voi toki olla myös sokea!

  Lukukokemuksena Katoava aika oli hyvin, hyvin viehättävä. Tällaiset kauniit  tarinat tekevät maailmasta paremman, lempeämmän paikan ja antavat lukijalle siivet, joilla lentää hetkiseksi arjen tuolle puolen!
Kaikki unelmani ovat sitkeitä, mutta ne, mitä minulla on sinusta, ovat kaikkein katoamattomampia.  Aina sinun Ashleysi

Varjelen sinua aina - Imogen


** Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.



Justin Go: Katoava aika (The Steady Running of the Hour, 2014), 558 s.
Tammi 2015
Suomentanut Anna Lönnroth
Alkuperäiskieli: englanti

13 kommenttia:

  1. En ollut tästä teoksesta koskaan kuullutkaan. Lukukokemus vaikuttaa olleen kaikin puolin onnistunut ja mukavasti ja houkuttavasti tätä kirjaa kuvaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, näin tämän teoksen kevään uutuuksissa ja halusin heti tutustua tähän esikoiskiirjailijaan. Intuitio osui oikeaan: ihastuin romaaniin aika tavalla!.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Nyt sait kyllä kiinnostumaan ihan aika lailla. Tuli sellainen olo, että minäkin haluan upota tällaiseen kirjaan. Nyt on taas hieman lukujumia ilmassa Doerrin kirjan jälkeen. Lueskelen kaikenlaista sekalaista, mutta ehkä tämä...

    Mukavaa vappua, Kaisa-Reetta! <3

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihanaa, jos ja kun kiinnotuksesi heräsi! Luulen, että tykästyisit romaaniin. Doerr on minulla kohta loppusuoralla, Katoava aika tuntuisi nappiluettavalta 'kaikki se valo jota eemme näe'-romaanin kera/jälkeen... Minulla nämä menivät juuri toisinpäin...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Voi tiedätkö, ei ollut tämä minun kirjani. Ärsyynnyin liikaa. No, mutta nyt on Siskinin aika ja se on kyllä upea! <3

      Poista
    3. No voi, olipa harmi..Tulen lukemaan, jos olet saanut jo jutun ulos!

      Poista
    4. No voi, olipa harmi..Tulen lukemaan, jos olet saanut jo jutun ulos!

      Poista
  3. Ooh! En ollut tiennyt tällaisen kirjan olemassaolosta yhtään mitään (vaikka olevinani luen kirjakatalogit aina hyvinkin tarkkaan :D ), mutta tämähän kuulostaa tosi hyvältä. Kävin heti arviosi luettuani varaamassa kirjan kirjastosta, joten kiitän lukuvinkistä jo nyt! :)

    Ihanaa vappua, paljon hyviä kirjoja ja rauhallista lukuaikaa toivotan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, sinun on ehdottomasti tutustuttava katoavaan aikaan, sillä intuoin, että tämä on niin niin sinun kirjasi! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. "Pyydät niin paljon, Imogen ajattelee. Sinulla ei ole mitään käsitystä, kuinka paljon." ja "Kaikki unelmani ovat sitkeitä, mutta ne, mitä minulla on sinusta, ovat kaikkein katoamattomampia." Ihania, houkuttelevia sitaatteja! Jos kaiken ehtisi lukea niin... Mutta koska ei, niin en tiedä vielä... Ihanaa oli joka tapauksessa kurkistaa kirjaan ainakin sinun kirjoituksesi äärellä!

    PS. Aiheen vierestä: Ashley-nimi on kyllä niin leimaantunut kantamaan erään Leslie Howardin kasvoja, että oikeastaan pitäisi lukea tämä jo siksi - katsoa, tapahtuisiko nimelle jotakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja,tässä tarinassa on kyyneleitä ja taikaa, iloakin... Toivottavasti löydät aikaa tälle ihanuudelle!

      Tiedätkö, ihan hätkähdin...minä näin tämän kertomuksen Ashlyn miehenä, joka kovasti muistutti erästä Leslie Howardia! Alitajunta toimii ihmeelliisesti! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Kuulostaa aivan ihanalta kirjalta, sellaiselta tarinaan uppoutumispaikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, sitä tämä kirja on! Ihana, ihana, tarina, johon kelpaa uppoutua...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!