Joonas Ahola (suom. & toim.): Gísli Súrinpojan saaga


   Blogistaniassa pyörivät lukuhaasteet ovat siitä kivoja, että ne innostavat tarttumaan yllättäviinkin kirjallisuuden lajeihin. Annamin käynnistämän Kirjallinen retki pohjoismaissa - haasteen myötä päätin vihdoinkin tutustua minua jo kauan kiehtoneeseen pohjoismaiseen tarinaperinteeseen, myytteihin ja saagoihin. Nyt pääsi vuoroon Islanti.

  Oli suoranainen onni että valikoin ensimmäiseksi luettavakseni Gísli Súrinpojan saagan, sillä teoksen suomentajan ja toimittajan mukaan juuri se on islantilaisista saagoista yhtenäisin ja draamallisin; sain Pohjoismaiselle 'saagakierrokselleni' siis helpoimman ajateltavissa olevan lähdön.  Gíslin kerronta on lisäksi erittäin vapaamuotoista ja monin paikoin jopa vetävää.

  Gísli Súrinpojan saagan sankari on kunniantuntoinen, sukunsa kanssa Norjasta Islantiin kulkeutuva mies, joka suvun rakkausselkkauksista alkaneen vihanpidon jälkimainingeissa tuomitaan henkipatoksi lankonsa surmasta. Saaga kertoo Gíslin yli kymmenen vuoden mittaisesta, tapahtumarikkaasta pakomatkasta, yrityksestä pysytellä hengissä tilanteessa, jossa kuka tahansa Gíslin tapaava saa surmata tämän ilman oikeudellisia seuraamuksia. Tuomion luvun yhteydessä hänen päästään luvataan tuntuva palkkio, mikä vaikeuttaa Gíslin pakoilua entisestään. Onnen hylkäämä sankari on kuitenkin erittäin kekseliäs ja kykenee välttämään kohtaloaan kolmentoista vuoden ajan. Mutta - niin kuin suurissa tarinoissa aina käy - lopputaistelu on väistämätön. Sen hän käy sankarillisesti yksin valtavaa miesjoukkoa ja asearsenaalia vastaan, pystypäin ja moraalinen oikeus puolellaan. Dramaattisesti polveilevaa loppukohtausta lukiessani jännitin ihan oikeasti sitä, miten Gíslin lopulta käy.

   Miehisen perustarinan lisäksi saagassa kerrotaan myös lempeämmistä asioista: perheen ja kylän arjesta, rakkaudesta ja perhe-ja sisarussuhteissa esiintyvistä ongelmista. Myös naiset saavat sanoa tässä saagassa sanottavansa.

  Tutkijat ovat arvioineet, että Gísli Súrinpojan saaga on kirjoitettu muistiin 1200-luvun alkupuoliskolla, mutta sen kirjaaja on jäänyt tuntemattomaksi. Itse tarina kertoo 900-luvun Islannista, ajasta, jolloin Norjasta uusille alueille siirtyvä väestö oli vasta asettumassa ennen miltei asumattomaan Islantiin. Erityisen mielenkiintoiseksi tarinan tekee se, että henkilöhahmojen taustalta on löydettävissä historiallista faktaa.  Koska saagassa kerrottujen tapahtumien ja kirjoittamishetken välinen aika on todella pitkä, on luonnollista, että suullisesti sukupolvelta toiselle kulkenut, tositapahtumiin perustuva tarina on vuosien kuluessa värittynyt ja saanut lisämausteita etenkin kansanperinteestä.

  1200-luvulla kristinusko oli jo saapunut Islantiin, mutta norjalaisasutuksen mukana tullut muinaisusko eli sen rinnalla vahvana vielä pitkään. Näiden kahden maailman -  kristinuskon ja 'pakanallisuuden' - rinnakkaiselo on mielenkiintoisella tavalla nähtävissä myös Gísli Súrinpojan saagassa. Siinä missä  tarinan päähenkilössä voi nähdä viitteitä kristinoppiin, on tarina muutoin täynnä muinaisuskomuksellisia tapoja ja rituaaleja, noituuttakin. Jotkut tutkijat ovatkin nähneet Gíslin saagan kuvauksena Pohjolaan saapuneen kristinuskon ja muinaisuskonnon välisestä taistelusta.

     Gísli Súrinpojan saaga antaa luotettavia viitteitä tuona aikana Pohjolassa eläneiden naisten suhteellisen vakaasta asemasta.  Tarinan naiset ovat vahvoja, itsenäisiä toimijoita. Tuntuu aivan luonnolliselta, että Gísli kääntyy kiperissä tilanteissa vaimonsa Auðrin puoleen ja saa pakomatkallaan apua monesti juuri naisilta, jotka näin osallistuvat aktiivisesti saagan juonen kuljettamiseen. He saattavat toimia myös sankarin vastavoimana, tahona, joka juonii ja pettää Gíslin luottamuksen. Mutta kun sankarin takaa-ajajat tulevat hänen vaimonsa luo raskaine hopeapusseineen, häpeällisenä aikomuksenaan saada nainen myymään miehensä luottamus, he saavat sananmukaisesti nenilleen:
Auðr ottaa nyt rahat ja laittaa ne suureen rahapussiin, nousee sitten ylös ja paiskaa pussin hopeineen Eyjólfin nenään niin, että siitä purskahtaa veri pitkin tämän vaatteita ja lausuu: "Tämän saat herkkäuskoisuudestasi ja jokaisesta ilkeydestäsi myös. Mitään toivoa ei ollut, että myisin mieheni sinunlaisellesi pahantekijälle. Pidä nyt tämä ja sen mukana sekä häpeä että nöyryytys. Tulet muistamaan, surkimus, niin kauan kuin elät, että nainen on piessyt sinut. Vaan sitä et tule saamaan, mitä halusit".Silloin lausui Eyjólfr: "Käykää sen nartun kimppuun ja tappakaa, vaikka naisenpuoli onkin."
   Auðr säilyttää henkensä. Hänen kohtalonaan on todistaa vuosia myöhemmin miehensä  viimeistä, epätoivoista, mutta suurta taistelua: saagan loppunäytös esitetään tyhjyyteen avautuvalla  kallionkielekkeellä, jolla Gísli taistelee yksin kymmenin miekoin ja kirvein varustautunutta miesjoukkiota vastaan. Saagan  kertoja ottaa tästä kohtauksesta kaiken irti. Gísli Súrinpoika seisoo kielekkeellä ja tekee raskaan ratkaisunsa...

Gísli Súrinpojan saagan suomalainen laitos on loistavasti rakennettu. Saagan suomentajana toimineen Joonas Aholan kirjoittama tiivis johdanto-osuus antaa tukevaa taustatietoa Islannin historiasta ja saagaperinteestä. Kirjassa on myös erillinen runoliite. Saagaan liittyvien  runojen erottaminen omaksi osuudekseen toimii mielestäni hyvin, sillä se tekee itse tarinan seuraamisesta helpompaa: tiukoille muotosäännöille alistetut islantilaiset muinaisrunot  kun eivät avaudu nykylukijalle helposti. Itse proosateksti sisältää vain muutaman, draamankaarta tukevan runon, jotka Ahola on muokannut 'raakasuomennoksen' jälkeen luettavampaan ja ymmärrettävämpään muotoon. Pohjoismaisten muinaisrunojen runojen tulkinta on suomentajan mukaan kuitenkin aina äärimmäisen vaikea tehtävä.

  Kaiken kaikkiaan Gísli Súrinpojan saaga oli mitä mielenkiintoisin lukukokemus. Alun hieman pitkäveteisten 'sukuselvitysten' jälkeen tarina alkoi vetää.  Tähän tuhatvuotiseen saagaan tutustuessa on mielenkiintoista huomata, miten samanlaisena ihmisen sisin on säilynyt: ajatuksemme ja intohimomme eivät muutu, olivatpa ajat tai olosuhteet millaiset tahansa.

 ¤ Tutustumiskierrokseni saagojen maailmaan jatkuu tämän teoksen jälkeenkin. Sulattelen Gíslin tarinaa nyt muutaman hetken ja valitsen sen jälkeen lukuun jotakin norjalaista...

¤¤ Osallistun tällä teoksella Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen.


Joonas Ahola (suom. & toim.): Gísli Súrinpojan saaga, 179 s.
Kustantaja: Johnny Kniga, 2003
Alkuperäiskieli: islanti


Kommentit

  1. Sitä on sitten käyty syvällä Islannissa. :) On noissa saagoissa jännää viehätystä ja vetoimaa, jonka tekstisi hienosti nostaa esiin. Jollain kurssilla vaatimuksiin kuului Njallin saaga ja samantapaista melkoisen vetävää menoa oli siinäkin. Tuo naisten vahva asema on merkille pantavaa.

    Mukavaa, että tuo blogistaniaan muinaista Islantia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, käytiin käytiin ja varmaan mennään vielä uudestaan kun saatiin kerran latu avattua :)

      Pohjolan naisten asema on nähtävästi ollut aina parempi kuin muualla, mutta muuttuiko se krstinuskon vaikutuksesta taas pikkuisen takapajuisemmaksi - muutamaksi vuosisadaksi? Tätä olisi kiinnostavaa tutkia, en tiedä nimittäin aiheesta tarpeeksi jotta olisin ottanut siiihen syvemmin kantaa tuossa tekstissä...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Oi miten syvällistä <3 Minä en nyt tähän pystyisi, sen sijaan haastan sinut http://leenalumi.blogspot.fi/2015/03/viihde-ja-lukuromaanin-hiekkaan.html

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tää kuuluu nyt ilmiselvästi siihen mun 'laveaan' lukurepertuaariin :)

      Kiitos haasteesta, minä jo meinasin jättää aiheen omassa blossani käsittelemättä, mutta enpä päässytkään niin vähällä :) Tartun asiaan viikon kuluessa! <3

      Kiitos :)

      <3

      Poista
  3. Mielenkiintoista! Vanhat tarinat ovat hyvin kiehtovia eivätkä vähiten juuri siksi, että ne kertovat ihmisyyden ytimen tietystä muuttumattomuudesta. Ja tuo kysymys naisten asemasta on tosiaan kiinnostava. Kristinuskolla lienee jotakin tekemistä tämän asian muuttumisen kanssa, mutta syy on ehkä ollut pikemminkin uskonnon tulkitsijoissa kuin uskonnossa itsessään. Eipä taitaisi kristinuskoakaan ilman erästä tärkeää Mariaa olla.

    Antoisaa matkaa yhä uusiin saagoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, totta puhut. Usko (uskonto) ja uskonnonharjoittajat ovat kaksi eri asiaa. Tuohon viimeksi mainittuun tässä oikeastaan viittasinkin :)

      Kiitoksia! Jätän saagat nyt hetkiseksi rauhaan, mutta jatkan kyllä tämän vuoden aikana niiden tuomista tänne blogiin, 'sillen hiljaksiin' :)

      <3

      Poista
  4. Saagat ovat jääneet minulle tuntemattomiksi, mutta taitaisivat olla ihan tutustumisen arvoisia. Jonain päivänä... Kirjoitat tästä tutustumaan kutsuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tämä oli ensmmäinen kokonaan lukemani saaga! Kyllä minusta tuntuu, että saagoihin kannattaa tutustua - ne antavat perspektiiviä omaan pohjoiseen historiaamme ja - esim. ainakin nyt tämän saagan kohdalla - todisteita muinaisten naisten suht vahvasta asemasta Pohjolassa. Kalevalassahan näihin vahvoihin rouviin olen jo törmännytkin.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!