Mirkka Lappalainen: Susimessu

1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa

  Myönnän heti aluksi: Mirkka Lappalaisen Susimessun alaotsikko 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa ei ollut minulle suuren suuri houkutin tarttua tähän kirjaan, sillä vaikka historian tutkiskelusta pidänkin, sotakuvaukset eivät ole mielilukemistoani. Mutta historia muutoin on minulle suuri oih! Erityisesti keskiaika on kiehtonut minua lapsesta lähtien, sen musiikki, kuvataiteet, tarinat... Keskiaika  näyttäytyy minulle - kuten varmasti hyvin monelle muullekin - salaperäisenä aikakautena, jolloin sadut saattoivat vielä elää vapaina. Mutta tarunhohteisuutensa vastapainoksi tuo aika on toki ollut täynnä epävarmuutta, sattumanvaraisuuksia, julmuutta ja kuolemaa. Jos minulta kysytään, millä vuosisadalla tahtoisin mieluiten elää, vastaan muitta mutkitta 2000-luvun. Mutta mikään ei estä minua tekemästä täältä ihanasta nykyisyydestäni mielikuvitusta kutkuttelevia  (ja turvallisia) aikamatkoja kauas menneisyyteen. Sellaiselle matkalle pääsin myös lukiessani Lappalaisen Susimessua.

  Mirkka Lappalainen voitti viime vuoden Tieto-Finlandian teoksellaan Pohjolan leijona, joka on oikeastaan jatkoa tälle nyt luvussani olleelle Susimessulle. Heräsin ihmettelemään, miksi en ole jo tutustunut Lappalaisen tuotantoon. Syynä oli varmaankin se muutaman vuoden kestänyt lukujumi, josta olen täälläkin jo  kertonut. Asia täytyi siis ehdottomasti korjata. Alkuperäisenä suunnitelmanani oli lukea Susimessua vain luku päivässä, mutta se imaisikin minut mukaansa niin, että vietin osan joulunpyhistä Pohjolan valtataistelujen pyörteissä.

  Euroopassa elettiin 1500-luvulla keskiajan ja uuden ajan taitekohdassa. Maanosa voimistui hallitsijoiden välisissä yhteenotoissa, joissa taisteltiin maavalloituksista ja rikkauksista. Vuosisata oli kiihkeää löytöretkien aikaa, uskonpuhdistusaate levisi, väestö kasvoi, sillä keskiajan ruttoepidemiat olivat ohi.

 Maailma, jonka keskipisteenä oli aiemmin ollut Jerusalem, piirrettiin kartalle uudestaan. 1500-luvun kartoissa lymysi tosin yhä merihirviöitä, monet alueet jäivät valkoisiksi eikä kukaan tiennyt, mitä eteläisiltä ja pohjoisilta ääriltä löytyisi. Silti maailma oli äkkiä hallittavampi, täynnä maita ja rikkauksia, jotka odottivat ottajaansa. 

  Murros uskonpuhdistuksineen oli saapunut myös Pohjolaan. Ruotsi-Suomi oli 1590-luvulla kuitenkin vielä hyvin hajanainen valtakunta ja sai odottaa suurvaltakauttaan vielä hyvän aikaa. Vuosisadan puolivälin jälkeen alkoi  Vaasa-suvun sisällä taistelu vallasta: Kolme Kustaa Vaasan poikaa, Erik, Juhana ja Kaarle, sekä Juhanan ja hänen puolalaissyntyisen vaimonsa Katarina Jagellonican poika Sigismund hallitsivat maataan kukin vuorollaan. Seurasi juonitteluita, vallankaappauksia ja muutamia hyvin lapsellisiakiakin oikkuja, jotka sysäsivät valtakunnan kaikki osat syvälle epävarmuuden ja pelon ilmapiiriin.

  Myös Rooma sotkeentui Pohjolan valtataisteluun: Juhanan hallituskaudella paavi Gregorius XIII:n suuriin tavoitteisiin kuului roomalaiskatollisen uskon palauttaminen Skandinaviaan. Vastauskonpuhdistukseen käytiin salakähmäisesti kun Juhana-herttua nai puolalaisen Katarina Jagellonican. Tilanne näytti katolisten kannalta entistä valoisammalta, kun Juhanan ja Katarinan poika, katoliseksi kasvatettu Sigismund kruunattiin sekä katolisen Puolan että protestanttiseksi julistautuneen Ruotsin kuninkaaksi. Katoliset tahot aikoivat Sigismundin turvin kitkeä Lutherin opit pois Pohjolasta.
Mutta kävikin niin, että Sigismund siirtyi Puolaan ja jätti isänpuoleisen valtakuntansa Ruotsi-Suomen käytännössä täysin vapaaksi valtataistelulle, jonka pääosia esittävät Sigismundin vallanhimoinen setä Kaarle-herttua sekä Klaus Fleming, Suomen ja Viron käskynhaltija. joka hallitsi Suomen aluetta miltei itsevaltiaan ottein:

  Suomen siteet Ruotsiin olivat 1500-luvulla paljon hatarammat kuin seuraavina vuosisatoina, jolloin tehokas hallintojärjestelmä nivoi valtakunnan kolkat Tukholman vallan alaisuuteen. 1500-luvulla elettiin monin tavoin keskiaikaisessa maailmassa. Tukholman keskuhallinto oli alkeellinen. Pitkän Venäjän-sodan aikana Suomesta oli tullut entistäkin erillisempi alue, sillä sodankäyntiin liittyvät päätökset oli pakko tehdä paikan päällä. -- Ruotsista voitin lähettää neuvoja, käskyjä ja uhkauksia, mutta monen viikon matkalla ne menettivät kuumimman teränsä ja olivat perille saapuessaan jo vanhentuneita.  

   Fleming puolusti henkeen ja vereen Sigismundia ja taisteli Kaarle-herttuan valtapyrkimyksiä vastaan. Pelinappuloina Kaarlen ja Flemingin valtapelissä olivat varsinkin Suomen talonpojat, joiden kohtalo oli kurjaakin kurjempi, sillä Fleming ylläpiti Suomessa raskasta  linnaleiritystä, jossa talonpojat joutuivat elättämään suurta sotaväkeä oman hyvinvointinsa kustannuksella. Fleming yritti pitää kasvavaa tyytymättömyyttä kurissa väkivalloin, mutta lopulta talonpojat nousivat Jaakko Ilkan johdolla marskin joukkoja vastaan nuijasodaksi kutsutussa lyhyessä kahakassa, joka ei ollut lainkaan niin ruusuinen taisto kuin suomalaiset sen ovat myöhemmin (varsinkin kansallisen identiteetin nousun aikana) halunneet muistaa. Sota kesti vain kaksi kuukautta ja päättyi Flemingin joukkojen suorittamaan täysimittaiseen verilöylyyn. Tuhannet talonpojat päätyivät julmaan ja täysin turhaan kuolemaan.

  Suomesta kantautuvat uutiset olivat Kaarle-herttalle mannaa. Hän päätti käyttää talonpoikien kohtaloa aseena Flemingiä vastaan ja alkoi suunnitella sotaretkeä Suomeen. Flemingin yllättävä kuolema teki tehtävästä helpon: Kaarlen joukot valloittivat Turun linnan leikiten. Syksyn tultua Kaarle kiirehti takaisin kotiin mukanaan linnan tykistö ja Flemingin järeä sotalaivasto. Kiire oli kova, sillä huhuttiin, että Sigismund olisi vihdoin intoutunut puolustamaan kruunuaan Ruotsissa ja suunnittelisi matkaa kohti Tukholmaa. Suomen aatelisto oli tässä vaiheessa jo jakautunut: osa kannatti jo Kaarlea, osa odotti yhä Sigismundin kotiinpaluuta ja hänen todellista valtaannousuaan.

  Mitkä mahdollisuudet Sigismundilla olisikaan ollut kääntää luterilainen Pohjola takaisin paavin huomaan. Hän oli kuitenkin huono strategi, kaihomielinen ja poissaoleva hallitsija, joka rakasti enemmän musisointiaan kuin poliittisia valtapelejä. Sitä paitsi vastauskonpuhdistuksen korkeimmat lieskat olivat alkaneet hiipua: paavin huomio oli kiinnittynyt Turkkiin, joka uhkasi kristikuntaa etelästä. Turkkilaisia vastaan käydyt taistelut vaikuttivatkin Ruotsi-Suomen kohtaloon enemmän kuin maan sisäiset kahakat kuunaan. Kuinka helppoa Sigismundin olisi aikanaan ollut liittää Flemingin valtakaudella emämaasta harvinaisen erillään ollut Suomi osaksi Puolaa. Tällaisia suunnitelmia tehtiinkin, mutta niistä luovuttiin, sillä Sigismundin päättämättömyys oli ajanut hänet ahtaalle katolisessa maailmassakin. Yhtäkkiä Sigismund tuntui virkistyvän: hän alkoi puuhata Ruotsi-Suomeen Kaarle-herttuan vastaista, melko toivottomalta tuntuvaa sisällissotaa, jonka seurauksena hän sitten menettikin asemansa Pohjolassa lopullisesti. Millaiseksi Suomen kohtalo olisikaan muodostunut, jos Sigismund olisi ottanut tehtävänsä alusta alkaen hieman topakammin ja sysännyt Suomen osaksi Puolaa? Minkähän lipun alla nyt kulkisimme...

  Vuonna 1604 Kaarle-herttuan pitkäaikainen unelma toteutui: hänet kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi, mutta sitä ennen hän ehti vallata sekä Suomen että Viron ja vangita ja mestauttaa osan Suomen aatelistosta. Päitä putoili  ja niitä iskettiin seipäiden päihin kuin näytöstyyliin, varoitukseksi tottelemattomille alamaisille. 1600-luku alkoi Ruotsi-Suomessa siis kovin verisissä ja väkivaltaisissa merkeissä, mutta tunnelma muuttui pian: Kaarlen valtakaudella keskushallinto alkoi kehittyä ja Ruotsin sisäinen kuohunta tuntui rauhoittuvan. Suomi siirtyi kiinteämmäksi osaksi emämaata.

  Mirkka Lappalainen tulkitsee historiaa mukaansatempaavasti. Hän käyttää elävää, muhevaa kieltä ja välttää turhien vuosilukujen luettelemista. Susimessu keskittyy pääasiassa historian suuriin linjoihin, mutta niiden takaa voi bongailla myös mikrotason tapahtumia ja tunnelmia. Lappalainen kuvaa henkilöitä elävästi, ennestään tuttujen 'suurmiesten' kuva tarkentuu terävillä luonnekuvauksilla ja pienillä yksityiskohdilla, joita tässä kirjassa riittää. Lappalainen tarjoilee lukijalleen 1500-luvun lopun Ruotsi-Suomesta mielenkiintoisesti katetun kokonaisnäkemyksen, johon jokaisen historiasta kiinnostuneen kannattaa tutustua.

  Lappalainen sai Susimessusta Lauri Jäntin palkinnon. Teos palkittiin ilmestyttyään myös Vuoden historiateoksena.


Mirkka Lappalainen: Susimessu 1590-luvun sisällissota ruotsissa ja Suomessa, 2009, 319 s.

Kustantaja: Siltala
Antikvariaatista.