Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

- Missä minä olen? hän kysyi. Huulet olivat kuivat kuin paperi ja tarttuivat kiinni toisiinsa. - Minun luona, sanoi Rossi. - Tänne oli lyhin matka. - Mistä? Mistä oli lyhin matka?- Lahdelta, sanoi Martti.  Söörnäisten satamasta. Sinut tuupattiin sähkölaitoksen vieressä sulasta kohdasta mereen. Ilmankos häntä paleli niin hirvittävästi että oli täristä ulos nahastaan. Mutta ei hän yksin sen vuoksi ollut tässä kunnossa. Oli muutakin.Oli häpeä ja häpeän takana ylpeys, taivaisiin kohoava ylpeys, Lusiferin uhma ja hurma ja salaisuus. Se toisilta kätketty kaupunki, jonka yöt hehkuivat jäistä valoa.
  Laajasta ja uskollisesta lukijakunnasta nauttiva Virpi Hämeen-Anttila teki tänä vuonna uuden aluevaltauksen kirjoittamalla  1920-luvun alun Helsinkiin sijoittuvan, perinteisen salapoliisiromaanin. Ulkoasua ja kielikuvia myöten kaksikymmentälukua mukaileva rikostarina huokuu vanhoista mustavalkoelokuvista tuttua tunnelmaa. Kirjaa lukiessani aistin sen olevan alku suuremmalle kokonaisuudelle: tietämäni mukaan kirjailijattaren suunnitelmissa siintääkin kokonainen historiallisten salapoliisiromaanien sarja. Tässä ensimmäisessä osassa Hämeen-Anttila tuntuu vielä vähän säästelevän: hän esittelee sarjan keskeiset hahmot, avaa jo pikkuruisen heidän karaktaarejään, menneisyyttään ja salaisuuksiaan, mutta jättää paljon myös piiloon, niin kuin tällaisissa tapauksissa tietysti pitää tehdäkin.

  Tarinan päähenkilö, Karl Axel (Kalle) Björk toimii päivisin sisäasiainministeriön virkamiehenä ja muuttuu vapaa-ajallaan innokkaaksi harrastelijasalapoliisiksi. Björkin taustalta löytyy sekä suomen- ja ruotsinkielinen sukuhaara, hän itse on kasvanut Helsingin työläiskortteleissa, eikä yrityksistään huolimatta kykene unohtamaan lapsuutensa kurjia oloja. Björk on noussut yhteiskunnan portailla sitkeän työnsä ja ehkäpä myös taustansa ansiosta ja nauttii nykyään laajaa arvostusta Helsingin virkapiireissä. Björk on monipuolisesti sivistynyt mies ja tämän lisäksi hänessä on keikarin vikaa: hän rakastaa pukeutumista, kauniita esineitä, tuoksuja ja ulkomailta hankkimiaan kasvovoiteita, piilottelee asunnossaan suurta, koristeellista kokovartalopeiliä, joka sopisi pikemminkin kuninkaallisiin kartanoihin kuin hänen pieneen, keittonurkalla varustettuun poikamiesboksiinsa. Itse hän taitaa vähän hävetä näitä miehelle sopimattomia luonteenpiirteitä ja pyrkii niitä peittelemäänkin, mutta naiset osaavat arvostaa hyvältä näyttävää, tuoksuvaa ja käytökseltäänkin perin miellyttävää miestä. Naiskauneutta rakastava ja helposti ihastuva Björk liikkuu Helsingin seurapiireissä ja ravintoloissa komeana ja haluttuna, mutta sittenkin niin saavuttamattomana. Yhtä mutkattomasti kuin kristallikruunujen alla, hän liikkuu kaupungin mustimmilla ja syrjäisemmillä kujilla; tästäkin luonteensa puolesta hän mieluiten vaikenee...

  Kun Helsingin Vesilinnan juomavesisäiliöstä löytyy eräänä maaliskuisena aamuna surmattu mies, Björk saa rikospoliisiystävältään luvan aloittaa tapauksen tiimoilta omat tutkimuksensa. Tarinan taustalla häälyvät ensimmäisen maailmansodan jälkeinen turbulenssi Euroopassa ja Neuvosto-Venäjällä.  Rajojen ulkopuoliset tapahtumat heijastuvat Suomeenkin, joka itsekin hakee vielä poliittista tasapainoa kansaa kahtia repineen veljesodan jälkeen. Eletään vaaran vuosia, sisäministeriössäkin varaudutaan pahimpaan. Poliittisen myrskyn lisäksi huolta aiheuttaa kaupungin yleinen alennustila: Helsingin laitakaupungin yöt ovat pitkiä ja pimeitä ja salakuljetetun pirtun kyllästämiä, Punavuoressa kukkii silkka synti, eikä Pitkääsiltaakaan parane ylittää ilman painavaa syytä. 1920-luvun alun Helsingistä ei vielä löydy sitä fitzgeraldmaisen riehakasta jatsitunnelmaa, joka tuohon aikaan on monissa yhteyksissä totuttu liittämään, sillä kaupungin ilmapiiri, kulttuuri ja tavat ovat vielä selkeästi 1800-lukulaisia. Automobiileja liikkuu vähän, jatsi on harvain herkkua ja ajatus naisesta lyhyessä, niskan paljastavassa kampauksessa saa useimmat takajaloilleen: Kaikkea kanssa!  - ja silti: kaupungin sydän tuntuu sykkivän jo jossakin uudessa, riettaassa rytmissä.

  Niin hienosti rakennetut kuin romaanin puitteet ovatkin, kaipasin itse rikostarinaan vielä hieman jengausta ja terävyyttä, se jäi tässä romaanisarjan ensimmäisessä osassa vielä taka-alalle ja arvoituksen ratkaisukin löytyi minun makuuni vähän liian helposti. Tunnelmaa kumminkin riittää, pari kunnon takaa-ajokohtaustakin koetaan, kaksikymmentäluvun Helsinki alamaailmoineen  ja seurapiireineen tulee käsinkosketeltavan eläväksi. Hämeen-Anttila tutustuttaa lukijansa myös kauniiseen ja salaperäiseen venäläiseen ruhtinattareen, josta kuultaneen jatkossa vielä lisää. Tarinan päähenkilön Kalle Björkin hahmossa on kosolti aitoa Sherlock Holmesia. On hienoa, että kirjailijatar on muovannut sankaristaan hahmon, joka tuntee henkilökohtaisesti elämän nurjaa puolta. Sitä särmää, joka luo Kalleen sielua ja syvyyttä, odotan sarjan seuraavissa osissa näkeväni vielä paljon, paljon enemmän!

 Yön sydän on jäätä -romaani jätti minulle hyvän muiston. Hämeen-Anttila tuntee Suomen ja Helsingin historian ja taivuttaa tietonsa hienolla tavalla osaksi romaaniaan, pikkuisia detaljeja myöten. Täytyy tosin myöntää, että näitä pieniä tiedonmurusia oli paikoin jo vähän liikaakin. Kokonaisuutena kirja on kuitenkin mukavan viihdyttävä, sellainen, jonka ottaa mielihyvin mukaansa sohvannurkkaan tällaisina kylminä, marraskuisina iltoina (kera suuren suklaarasian)...
- Ehkä sinulla ei olekaan salaisuuksia, sanoi Ida vähän myöhemmin. - Tahdot vain antaa itsestäsi salaperäisen ja kiinnostavan mielikuvan. Pukeutua valepukuun. Se olisi niin - niin sinun tapaistasi. - Aivan totta, se on minun tapaistani, sanoi Björk. - Teet kiltisti, jos et paljasta valepukuani muille.

  Muualla: Hemulin kirjahyllyKirjainten virrassa, Kirjakaapin avain,  Kirjakaapin kummitusKirjavuori ja Kirsin kirjanurkka.

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä (2014), 349 s.
Kustantaja: Otava
Antikvariaatista.

Kommentit

  1. Hyvä arvio. Hämeen-Anttilat ovat kyllä tuotteliaita ja sivistyneitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, tosi on, he ovat kumpikin todella fiksuja ihmisiä. Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Tunnustan, että en ole lukenut yhtään Virpi Hämeen-Anttilan kirjaa. Ehkä olisi aika lukea. Meilläpäin ei ole kylmä, vaan mittari näytti tänäänkin +6 astetta. Viikonlopun lumet sulivat maanantaina pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, minä olen lukenut Hämeen-Anttilalta pari kirjaa. Hän osaa kirjoittaa ihan vetävää tekstiiä, ei ihme, että hänen fanikuntansa on laaja.
      Pakkasta ei täälläkään ole juuri nyt, mutta luin kirjaa niinä harvoina miinus-asteisina iltoina, joista saimme nauttia viime viikolla. Lumet ovat nyt kadonneet,valtettavasti. Toivottavasti sitä tulee lisää ja pian, sillä niinä parina lumipäivinä huomasin, kuinka paljon lumi tuo valoa päiviin.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Oh ja oi, kaksikymmentäluvun Helsinki kuulostaa miljöönä ihanan kiehtovalta... Taidan silti tyytyä kokemaan tämän teoksen ajan tunnelmia ihanasti välittävän kirjoituksesi kautta :) Olen aiemmin lukenut aika paljonkin Hämeen-Anttilaa, ja muistelen suurella lämmöllä hänen ensimmäisiä teoksiaan (erityisesti Suden vuotta!), joissa tuntui aina leijuvan sellainen ihana, hieman syvällinen ja lyyrinen utu. Sitten jotakin tapahtui: minä muutuin tai hänen tapansa kirjoittaa, enkä oikein enää osannut kohdata hänen tekstejään. Ja niin, enpä suuremmin lue salapoliisitarinoitakaan, ovat varmaan liian jänniä ;) Mutta omat rajoitteenihan eivät millään muotoa estä hakeutumistani hienojen kirjoitustesi äärelle <3

    Tuo historiallisten romaanien kirjoittaminen ja historiatietojen ripottelu fiktion sekaan taitaa aina olla melkoinen taitolaji ja myös aika kiehtova kysymys pohdiskeltavaksi... Minäkin rutisen herkästi, jos kehyksiä korostetaan liikaa. Mutta toisaalta niiden on kuitenkin oltava riittävän vahvat...

    (Mmm, suklaa... Toivottavasti sinulla oli oikein ihana ja oikein suuri ja oikein herkullinen valikoima...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Hämeen-Anttila on tuonut kakskytluvun Helsingin niin elävästi esille, että tunsin joutuneeni aikakapseliin! Hienosti hän kyllä tässä romaanissa aihettaan käsittelee. Olen lukenut aiemmin pari Hämeen-Anttilan romaania ja suurella lämmöllä niitä muistelen minäkin. Tartuin tähän uutuuteen oikeastaan siksi, että halusin kahden vahvan kertojan (Murakami ja Cunningham) väliin jotakin pikkuisen viihdyttävämpää.. Olisi väärin puhua tästä 'välipalakirjana' joten käytän sanaa 'moodinkääntäjä'. 'Yön sydän on jäätä' on kyllä muutoinkin sellainen kirja, joka kannatti lukea ihan kirjan itsensä vuoksi.

      Kiitos, suklaata oli riittävästi ja valikoima ihana ;)

      Kiitos kommentstasi :)

      Poista
  4. Minä pidin tässä kirjassa erityisesti kiehtovasta ajankuvasta. Innolla odotan tarinalle jatkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, minäkin jään odottamaan tarinan jatkoa, sen verran ekan osan loppu jäi mietityttämään ;)

      Ajankuvaus oli tämän romaanin parasta antia, se oli ammattitaidolla kirjoitettua!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Täytyy sanoa, että minulle tämä jäi niin vaisuksi, etten viitsinyt edes blogata tästä. Kuuntelin kirjan äänikirjana, ja mieslukija ei ollut laisinkaan minun mieleeni. Meinasin lopettaa kuuntelun heti alkuunsa kun lukijalla oli niin aggressiivinen lukutyyli, mutta joko se asettui tai totuin siihen kun jaksoin kirjan loppuun asti. 20-luvun tunnelma oli ok, mutta koukuttavuus puuttui ja juonikin rönsyili hieman liikaa minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, niin nämä luku/kuunteluhetket menevät, toinen tykkää, toinen ei. Toki täytyy myöntää (ja siitä tuossa tekstissänikin mainitsin) että detaljeita oli toisin paikoin hämmentävän paljon, esimerkiksi kohdissa, joissa Hämeen-Anttila antaa lukijalleen hyvinkin pikkutarkkaa tietoa Helsingin kadunnimistöstä ja kadunvarsien rakennuksista. Vähempikin olisi riittänyt. Näissä kohdissa minäkin pitkästyin. Toisaalta juuri tällä keinolla Hämeen-Anttila sai minut ehkä uppoutumaan syvemmälle 20-luvun tunnelmiin. Tiedä häntä. Jos tämä oli tarkoituksellista, täytyy nostaa hattua kirjailijan oveluudelle!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Luin taannoin Kirjainten virran Hannan arvion tästä ja kiinnostuin - ja nyt luettuani sinun arviosi kiinnostuin vielä lisää! Olen lukenut Hämeen-Anttilalta Sokkopelin (josta pidin hieman lässähtänyttä loppua lukuun ottamatta todella paljon), ja yrittänyt kahta muuta romaania (jotka eivät ole olleet ihan minun juttujani ja ovat jääneet kesken). Tämä historiallinen salapoliisiromaani kuulostaa kyllä todella hyvältä.

    Aivan upea kuva, taas kerran! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Sokkopelin luin minäkin. Muistini mukaan tykkäsin kirjasta, mutta sen loppu on painunut jo unholaan...

      Yön sydän on jäätä on aivan uudenlaista Hämeen-Anttilaa, suosittelen, jos kaksikymmentäluvun tunnelmat kiinnostavat!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  7. Tämän laitan lukulistalleni.
    Tällä hetkellä en oikein pysty kirjoihin syventymään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, joskus muu elämä käy lukemisen edelle...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  8. Nythän pyörii tv:ssä Sherlock Holmes sarja, nykyaikaistettu.
    Mielenkiintoiselta kirjalta vaikuttaa, mutta jää lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liplatus, totta, pääosassa iki-ihana Benedict Cumberbatch! Sarjan neljättä kautta saadaan odotella vielä vuoden verran.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  9. Pidin kovasti Hämeen-Anttilan alkutuotannosta. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin kyllästyminen. Nyt syksyllä satuin Akateemiseen kirjakauppaan juuri, kun siellä haastateltiin Hämeen-Anttilaa tästä kirjasta. Hänen puheensa ja sinun kirjoituksesi perusteella voisi olla kiinnostavaa lukea tämä. Tuo mitä kerroit aikakauden ja miljöön luomisesta on aika kutkuttavaa. Erityisen hieno oli tämä kohta: "ja silti: kaupungin sydän tuntuu sykkivän jo jossakin uudessa, riettaassa rytmissä." Kuulen tuossa lausessa sitä "kamalaa jazzia." Erittäin kuvaavasti sanottu ja on varmasti ihan tottakin 1920-luvun alun Suomessa.

    Kaiken kaikkiaan mainio kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, Yön sydän on jäätä on tyyliltään kovin erilainen kuin Hämeen-Anttilan viimeisimmät. Jos en olisi lukiessani tiennyt kirjan olevan hänen, en olisi pystynyt päättelemään tekijää. Kirja kannattaa tsekata, jos vähääkään kiinnostaa!

      'Kamalaa jatsia' ei tässä kirjassa paljoakaan kuule, mutta ehkäpä sarjan seuraavissa osissa, kun mennään ajassa eteenpäin.

      Tuosta 'jatsista' tuli mieleen: Minua viehätti tässä kirjassa kovasti se, miten hyvin Hämeen-Anttila ui kakskytlukulaiseen kieleen! Monien sanojen kirjoitusasu on muuttunut huimasti noista päivistä. Kirjassa oli myös muutama 'yhdyssanavirhe', joita ensin harmittelin (eikö kustannustoimittaja ollut tehnyt työtään!!!), mutta yhtäkkiä tulikin mieleeni: mitäs jos yhdyssanasäännöt ovat nekin noista päivistä muuttuneet. Tältä istumalta muistelen kirjassa esiintyneen sellaisia erikseen kirjoitetuja sanakummajaisia kuin 'ruumiin avauspöytäkirja', 'tämän hetkinen'... Mitäs niitä muita olikaan....

      Joka tapauksessa mielenkiintoinen avaus Hämeen-Anttilalta. Teksti on tiiivistä ja hyvin kirjoitettua!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  10. Kirjan nimi on hieno ja kansikin kohtalokkaan tumma, mutta jostain syystä en usko olevani Virpi Hämeen-Anttilan kohderyhmää. Vaisto...)

    (Näin unta, että luet jo 'jänistä' vaikka sitä ei näy vielä palkissasi;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, näinhän se on, jotkut kirjailijat vain eivät tunnu omilta.

      'Jänis' ilmestyy palkkiin toivottavasti muutaman kirjan kuluttua :) Löysin muualla yllättävän hintavan kirjan (miten nimekkeiden hinnoissa voikin olla niin suurta vaihtelua) yhdestä kirjapuodista puoleen hintaan. Saan sen tuota pikaa kotiin. Tahdoin kirjan omakseni ihan siitäkin syystä, että sen kansi on niin kaunis...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!