Ehkäpä haaste kuitenkin pisti alulle jotakin, joka odottaa vielä avautumistaan. Jatkan haastetta ensi vuonna, lähestyn aihetta tavoilleni uskollisena, hitaasti mutta varmasti...
Nyt vuoden lopussa, kun haaste on päättymäisillään, haastekoristani löytyy ainoastaan nämä viisi kirjaa:
Etelärannikolla asustavan Kummelin perheen tarina talvi- ja jatkosodan pyörteissä.
Tykästyin kovasti Lundbergin tapaan kirjoittaa sodasta, näen siinä syvää inhimillisyyttä, myötätuntoa, mutta myös huumorinpilkahduksia, valoa vakavuuden keskellä. Lundbergin Finlandiapalkittu Jää jatkaa kummelien tarinaa. Bloggasin kirjasta 17.1., mutta jostakin syystä juuri tämä postaus sai niin suunnattomat määrät robottivierailuja ja roskapostia, että minun oli pakko palauttaa alkuperäinen postaus luonnoskansioon ja julkaista teksti nyt uudestaan, tällä kertaa 'sivuna'.
Vuoden kohuesikoinen, joka hurmaa vahvalla henkilökuvauksellaan, käsinkosketeltavalla ajankuvauksellaan ja syvällä humaanisuudellaan.
Albanian vuoristoseudulla elävän suvun vaiheita toisen maailmansodan melskeistä tähän päivään. Hersyvä, sydämellinen kertomus, johon rakastuin syvästi.
Löytävätkö saksalaisten pommituksissa erilleen joutuneet rakastavaiset toisiaan enää koskaan? Sveitsiläis-ranskalainen Capus kertoo isoisänsä tarinan.
Muinaisten kiinalaisten filosofien ja sotataktikkojen ajatuksia, joista riittää ammennettavaa
meidänkin ajallemme.
Kiitoksia haasteesta, Suketus!
♥
Kaisa Reetta, onneksi huomasin nyt tästä tuon Suketuksen postauksen. Sain sinne yhden sotakirjan, mutta tosita olen nyt lukemassa.
VastaaPoistaPunainen morsian oli hyvä, hyvä, hyvä. Se muistaakseni sijoittui ilmestymsivuonnaan lukemieni parhaimistoon loppuvuodesta.
Sinulle on jotain blogissani!
<3
Leena, Punainen morsian oli yksi tämän vuoden suosikeistani, rakastuin sen eläväiseen maanläheisyyteen! :)
PoistaOi kiitos, tulen pian katsomaan blogiisi!
Ja kiitos kommentistasi :)
PS. Ja Neljäntienristeys on ihan paras kotimainen tältä vuodelta.
VastaaPoistaLeena, totta, Neljäntienristeyksessä oli jotakin maagista, se meni ihon alle.
PoistaTosin: harmittavan vähän luin uusia kotimaisa tänä vuonna, kirjastojen jonotkin ovat niiden monien osalta ihan päätähuimaavan pitkiä.
<3
Sama täällä, mutta toisaalta minun kotimaani on maailman kirjallisuus ja Suomi on siinä yksi maa muiden joukossa, ei sen enempää, mutta ei myöskään väehmpää.
PoistaOlisin lukenut historiakiinnostukseni takia Graniittimiehen, mutta sitä ei vain kuulunut, vaikka Otavalta muuten arvostelukappaleita tulee hyvin.
Mikset pyydä arvostelukappaleita, sillä blogisi on sen tasoinen, että siinä esille tuotu kirja on kuin koru sametilla.
<3
Leena, olen miettinyt tuota. Sitä, että alkaisin pyytää kustantajilta arvostelukappaleita. Ehkäpä ensi keväänä uskaltaudun! Kiitos taas rohkaisustasi! <3
PoistaKirjoitan paraikaa inspiraatiohaastepostausta. On ihanaa laittaa kehuja eteenpäin! :)
Oi mitä kirjoja! Viisi kirjaahan on jo aivan mainio panostus. Tuo on muuten totta, että kun tosielämässä puskee ikäviä uutisia joka tuutista, välillä haluaa todellakin lukea kaunon puolella jostakin ihan muusta.
VastaaPoistaNäistä olen itse lukenut Kinnusen ja Capusin. Ibrahimin haluaisin, Balkan kiinnostaa minua ihan valtavasti.
Kiva kun osallistuit, Kaisa Reetta!
Suketus, kiitos, kun järjestit lukuhaasteen, avasit tietä ennestään tuntemattoman genren suuntaan. Tästä on hyvä jatkaa! :)
PoistaMinä olen niin herkkä, että joka puolelta tulvivien sotauutisten lisäksi en pystynyt kohtaamaan sotaa enää kaunokirjoissa. Yritys oli alkuun kyllä kova.
Suosittelen Ibrahimia kovasti! Minulla on tulossa kohtapuolin lukuun myös hänen toinen kirjansa Ajan riekaleita. Minulla on sellainen intuitio, että Ibrahim on balkanilaista tarinaperinnettä parhaimmillaan.
Kiits kommentistasi - ja kiitos vielä kerran hienosta lukuhaasteesta! <3
Capusin kirja odotteli minullakin omassa hyllyssäni lukemistaan tähän haasteeseen (ja Ranska-haasteeseen...), mutta sielläpä tuo vielä odottelee. :) Myös Kinnusen ja Lundbergin kirjat kiinnostavat.
VastaaPoistaMarikaOksa, Capus on mukava, hyvin ranskalainen rakkauskertomus. Tämän postauksen kirjoista se oli ainut, joka ei ollut jättänyt minuun pysyvämpää muistijälkeä: verryttelin lukemalla postausta... Lundbergillä ja Kinnusella sen sijaan on kummallakin oma, vahva tyyli, joka ei unohdu.
PoistaKiitos kommentistasi :)
Saithan sentään melko monta kirjaa luettua tähänkin. Minulle sotaa sivuavat kirjat maistuvat, ja viime vuonna luin niitä läjäpäin. Nyt en ihan sellaisiin lukemiin pääsekään. Kunoa saisin koonnin tehtyä kuitenkin.
VastaaPoistaNeljäntienristeys on minunkin listallani ja Sodankäynnin taidon olen minäkin humanisti lukenut. En hirveästi oppinut, luulen. :)
Elina, sain kumminkin jotain kasaan, hyvä sekin :)
PoistaOlenkin seurannut lukemisiasi ja kyllä, huomannut että olet kunnostautunut tällä saralla: olen löytänyt blogistasi monia mielenkiintosia kirja-arvioita, joista olen nauttinut kovasti, oppinutkin!
Kiitos kommentistasi :)
Luen juuri viimeisiä sivuja Ulla-Lena Lundbergin MARSIPAANISOTILAS-kirjasta. Tykkään hänen tavastaan kirjoittaa ja niinpä tämäkin kirja on minulle mieluinen, ei kuitenkaan ihan yllä JÄÄ-kirjan tasolle omassa asteikossani.
VastaaPoistaIhana kuva bannerissasi! Turusta Kupittaalta, eikö niin?
kristiina, Lundbergin tapa kirjoittaa on hyvin elämänmyönteinen, vaikka hän joskus kirjoittaa hyvinkin raskaista aiheista, kuten tässä Marsipaanisotilas-romaanissa. Hänen otteessaan on jotakin hyvin humaania.
PoistaKiitokset, kuva on todellakin Kupittaan puistosta! Aivan pian banneri vaihtuukin hieman talvisempaan.
Kiitos kommentistasi :)
Luit hyviä kirjoja haasteeseen. Marsipaanisotilas on ihanalla tavalla vanhanaikainen ja hidas romaani, pidin siitä mutten yhtä paljon kuin Jäästä. Leon ja Louise on suloinen - ja jos oikein muistan, siinä mainitaan keltainen sadetakki. Jostain syystä pidän kirjoista, joissa on keltaisia sadetakkeja. :) Neljäntienristeys on niin hyvin kirjoitettu, että se vie mukanaan.
VastaaPoistaMukavaa iltaa sinne, sataako Turussa lunta?
Katja, Marsipaanisotilas oli ihana, jää sen sijaan odottelee minua vielä. Se on kuulemani mukaan sotilastakin parempi.
PoistaNyt en muista 8tältä istumalta Leonin tai Louisen keltaista sadetakkia, mutta kirskuvan polkupyörän muistan, sen, jonka Leon korjasi! :)
Kiitos samoin sulle mukavaa iltaa - Turussa on lunta - vihdoinkin :)
Kiitos kommentistasi :)
Ihan hyvin, hyviä kirjoja, olet ehtinyt haasteeseen lukea. Erityisesti näistä minuun on kolahtanut Punainen morsian, jonka luin jo useita vuosia sitten. Jostain syystä Kinnusen Neljäntienristeys, vaikka sitä niin paljon onkin kehuttu, ei koskettanut sillä tavalla kuin odotin (ehkä luen sen piakkon uudelleen) ja Marsipaanisotilas, vaikka ihan hyvä onkin, oli sekavampi kuin upea Jää.
VastaaPoista(Pitäisi muistaa itsekin tehdä postaus tähän haasteeseen liittyen.)
Mustikkakummun Anna, olen ihan tyytyväinen tuohon lopputulokseen. punainen morsian kolahti minuunkin täysiää, enemmän kuin Neljäntie, vaikka eihän niitä voi toisalta keskenään vertailla - Nyt tätä kirjoittaessani huomasinkin että onhan niissä sentään yhtymäkohtiakin... kummatkin niistä ovat vahvojen naisten kirjoja: Sabassa ja Mariassa on paljon samaa!
PoistaKiitos kommentistasi :)
Hienot ja mielenkiintoisen kuuloiset viisi kirjaa olet lukenut sotaa. Ainoastaan Kinnunen on omalla listallani (tulossa), mutta pidin Jäästä kovasti, joten Marsipaanisotilaskin kiinnostaa.
VastaaPoistaPaula... Ja minua kiinnostaa tuo jää! Jostain syystä se jäi lukulistalle roikkumaan, pitäisikin korjata tilanne jossakin välissä.
PoistaKiitos kommentistasi :)
Minullekin maailman pahuus on usein liian raskasta luettavaa, enkä juurikaan tarkoituksella tartu kirjoihin joiden tiedän olevan itselleni liian rankkoja. Toisaalta kerronta vaikuttaa rankkuuden kokemiseen todella paljon, ja esimerkiksi sodasta ja sen kipeydestä voi kirjoittaa hyvin monella tavalla... Mm. Sirpa Kähkösen kirjat ovat minusta hienoja esimerkkejä siitä kuinka maailman karuutta voi kuvata niin että lukija kohtaa sen mutta ei muserru. Ja oikeastaan, niin, sotahan on mukana aika monessa hienossa kirjassa, vaikuttaa taustalla jollakin tavalla.
VastaaPoistaOlen lukenut Lundbergin Jään, ehkä tuon Marsipaanisotilaankin voisin... Ja Neljäntienristeys on houkutellut palaamaan pariinsa jo pitkään, tuntuu että haluaisin ajatella sitä vielä uudestaan - se on ollut niitä kirjoja, joista en aivan hurmaantunut, mutta jotka ovat jääneet merkillisesti vaivaamaan. Kyseessä taitaa siis olla hyvä kirja :)
Ihanaa lumivalkeaa sinne, täälläkin on ohut pehmeä peite höytyväistä valkeutta <3
Katja, en etukäteen olisi uskonut, että tämä Euroopan tilanne vaikuttaisi näin paljon käyttäytymiseeni. Omat haatekirjani painottuivat pääosin kotirintamakuvauksiin, en halunut päästää sotaa sen lähemmäs.
PoistaToisaalta on tärkeää katsoa maailmaa silmästä silmään. Sitä totuutta tulee nyt vain vastaan ihan elävässä elämässäkin. Päivästä päivään.
Lumivalkeus laskeutui tännekin! ihana, valoisa, raikas talvi saapui viimein! <3
Kiitos kommentistasi :)
Olet oikeassa Kaisa Reetta: maailmaa on katsottava myös silmästä silmään. Ei sen vääryyksiltä voi eikä saa silmiään sulkea, mutta itseään suojellakseen on silti joskus pidettävä silmiään myös kiinni tai ainakin harkittava, mitä kestää kaikessa kamaluudessaan kohdata. Kaikkea ei pieni ihminen jaksa harteillaan kantaa.
PoistaMutta nyt, niin, oi tämä ihana valkeus! Täällä lunta on vain hento kerros, mutta se riittää tekemään maailmasta kauniin ja kaikkea hyvää lupaavan <3
Katja, jaan tuntemuksesi tässä: Itseään on suojeltava jonkin verran, jotta voi kohdata omat ja lähipiirin haasteet mahdollisimman toimintakykyisenä. Herkkänä ihmisenä olen hyvin aulis suremaan asioita ja kohtaloita, joihin minulla itselläni ei realistisesti katsoen ole mahdollista vaikuttaa. Vanhemmiten olen oppinut asettamaan rajoja sille, mitä voin taakakseni ottaa. Myötätunto ei katoa kuitenkaan mihinkään, se tulee kutsumatta.
PoistaToivotaan maailmalle hyvää, Katja! <3