Haruki Murakami - Värittömän miehen vaellusvuodet

   Le mal du pays. Tuo hiljainen, melankolinen kappale piirsi hänen mielessään potemalle muodottomalle surulle vähän kerrassaan ääriviivat. Kuin ilmassa piileskelevä läpinäkyvä olento, jonka olemus nousee hiljaa kokonaisuudessaan näkyviin sen pinnalle takertuvien lukemattomien, hienojen siitepölyhiukkasten avulla...

  Sinä keväänä Tsukuru Tazaki luopui elämästään. Ei hän kokonaan kuollut, sillä hän hengitti, tunsi, kuuli, näki yhä, kykenipä kommunikointiinkin; hän yksinkertaisesti luopui määräysvallastaan, ajautui elämän sivuraiteelle ja pysähtyi, muuttui muutamassa kuukaudessa elämäänsä tyytyväisestä, uteliaasta kaksikymmenvuotiaasta kaiken nähneeksi ihmisraunioksi. Tapahtuma, joka tähän hänen pieneen kuolemaansa johti (sillä sellaiseksi tätä muutosta voi hyvällä syyllä kutsua), tuli Tsukurulle täytenä yllätyksenä: hänet karkoitettiin väkivalloin ja selittämättä kiinteästä ystäväpiiristä, joka oli ollut hänen siihen astisen elämänsä tärkein turvaverkko ja samalla myös linkki alati liikkeessä olevan  nuoren mielen ja maailman välillä.

  Viattoman rakkauden ja hyväksynnän ilmapiiristä huolimatta Tsukuru oli alusta saakka tuntenut itsensä ulkopuoliseksi. Hänen neljä ystäväänsä - kaksi tyttöä ja kaksi poikaa - tuntuivat lahjakkaammilta kuin hän, heidän persoonansa ja värinsä (nimiä myöten) olivat kirkkaasti erottuvia ja toisiaan täydentäviä, kun taas Tsukuru itse oli väritön, vailla persoonallisia erityispiirteitä. Hän oli kuin tyhjä astia, jolla ei näyttänyt olevan ystävilleen mitään annettavaa. Tästä huolimatta hän koki tulevansa rakastetuksi ja oli tästä syystä tilanteeseensa täysin tyytyväinen. Tsukuru  uskoi ja toivoi tämän harvinaislaatuisen ystävyyden taikapiirin kantavan heitä kaikkia läpi elämän.

  Kun Tsukurua kannatellut ystävyys särkyy, muuttuu hänen viaton nuoruusaikansa yksin tein makaaberiksi, vatsaa kääntäväksi kaaokseksi: tarkasti peitellyt seksuaaliset patoutumat avautuvat Tsukurun unissa, hän kokee intohimoa, kateutta, mustasukkaisuutta ja vihaa tavalla, jollaisesta hänellä ei ole tätä ennen ollut tietoakaan. Tuntemus on uusi ja kauhistuttava. Samalla Tsukuru tuntee kummallisella tavalla puhdistavansa, muuttuvansa kuumuudessa karkaistuvan teräksen tavoin joksikin uudeksi, mutta kadottaa prosessin aikana todellisen yhteyden itseensä:
Tuulen tuiverrus iholla, virtaavan veden äänet, pilvien välistä pilkistävä valo... kaikki ne tuntuivat erilaisilta kuin ennen - tai kuin olisi siirrytty kokonaan uuteen järjestykseen. Ensi vilkaisulla peilistä näytti heijastuvan Tsukuru Tazaki, mutta todellisuudessa niin ei ollut ---

  Vuosia myöhemmin Tsukuru rakastuu - ensi kertaa elämässään hän kokee puhdasta, syvää rakkautta, mutta menneisyys tuntuu estävän häntä antautumasta tunteelleen täysin. Uudenlainen rakkaudenkokemus nostaa vanhat, sielun syvyyksiin upotetut muistot pintaan ja pakottaa Tsukurun tarkastelemaan niitä ensi kertaa aikuisen miehen näkökulmasta. Hän on valmis vaatimaan selitystä  siihen, miksi hänen rakkaimmat ystävänsä vuosia sitten sysäsivät hänet seurauksista piittaamatta kuoleman ja hulluuden kynnykselle. Matka menneisyyden arvoituksiin alkaa ja johdattaa Tsukurun aina Suomeen saakka.

  Haruki Murakamin uusin, tänä syksynä suomennettu teos Värittömän miehen vaellusvuodet palaa 1Q84:n kahden kuun maailmasta kohti realistisempaa kerrontaa.  Kirjan pääteemat - ihmissuhteiden ja yhteisöjen dynamiikka, vierauden ja toiseuden kokeminen, muutosten aiheuttama kipu, kasvaminen, anteeksianto - ovat aiheina ikuisia, moneen kertaan pohdittuja, mutta eivät tyhjiin ammennettuja: Murakami puhaltaa tuttuihin aiheisiin juuri senkaltaista tuoreutta, jota minä häneltä jo osaan odottaa.

  Herra M:n uusin on tietenkin jollakin tasolla realistisempi kokonaisuus kuin esimerkiksi tuo äsken mainitsemani 1Q84 - sen käsityksen sain, kun luin romaanin ensimmäistä kertaa. Toisella lukukerralla en ollutkaan asiasta enää niin varma: olin löytävinäni tarinasta ohuen ohuita, kultaisina säihkyviä säikeitä, jotka häivähtivät näkyville vain hetkeksi kohta taas piiloutuen, mutta jotka tuon pienen häivähdyksensä aikana ehtivät osoittaa yllättäviä yhteyksiä tapahtumien välillä, sellaisiakin, jotka (Murakamille tyypillisesti) ylittävät arkirealismin rajat. Tämä kirja tuntuu olevan täynnä salaisuuksia, joita vielä toisen lukukerrankin jälkeen jäin pohtimaan. Murakami kulkee sujuvasti loogisuuden ja epäloogisuuden rajamaastossa, etsii niiden kohtauspisteitä ja yllyttää lukijansakin tekemään pikkuruisia henkisiä loikkia, unohtamaan loogisuuden tiukat  rajoitukset ja siirtymään ajattelussaan hetkiseksi uusille alueille - sumean logiikan valtakuntaan...

  Värittömän miehen vaellusvuodet on marraskuuni taikalyhty, minun laterna magicani. Jälleen kerran rakastuin Murakamin näennäisen pelkistettyyn tyyliin, jälleen kerran ihailen hänen kykyään rakentaa tarina nerokkaasti kerroksittain, piilokuvamaisesti: on kuin kirjailija tällä tavoin innostaisi lukijaansakin osallistumaan kirjan luomisprosessiin: saan luvan vaellella tarinan sisällä vapaasti, tehdä havaintoja, löytää yhteyksiä ja tulkita lukemaani haluni mukaan.

***
   Murakami on optimisti. Hän uskoo harmoniaan, rauhaan, anteeksiantoon. Tie sisäiseen rauhaan ja eheyteen ei kuitenkaan aina ole kaunis, vaan  helvetillinen, tuskan ja surun läpäisemä kivikkoinen kinttupolku:

  Tsukuru pystyi viimeinkin hyväksymään kaiken, ymmärtämään sen sielunsa pohjimmaisessakin sopukassa. Kahden ihmisen sielut eivät ole yhteydessä toisiinsa vain harmonian kautta, vaan pikemminkin ne ovat syvästi sidotut toisiinsa haavojensa kautta. Hauraus ja kipu yhdistävät niitä. 
Ei ole olemassa tyyneyttä johon ei sisältyisi tuskan huutoa, ei anteeksiantoa ilman maahan valuvaa verta, ei hyväksyntää, joka ei olsi käynyt läpi tuskallista menetystä. Se tosiasia piili monen harmonian pohjalla. 


  Haruki Murakami on kirjavuoteni 2014 kirkkain tähti *****


  Mainitsemisen arvoista on, että Värittömän miehen vaellusvuodet on suomennettu suoraan sen alkukielestä japanista. Tähän saakka Murakami-suomennokset on tehty teosten englanninkielisistä versioista. Kiitos siis Raisa Porrasmaalle ja kaikille käännöstyötä tukeneille tahoille! On ihanaa, että lukijaa hemmotellaan näin...

  Muualla: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kannesta kanteen, Kulttuuri kukoistaaLa petite lectrice,  Leena Lumi,
Lumiomena -Kirjoja ja haaveilua, Rakkaudesta kirjoihin, Reader, why did I marry him? ja Sinisen linnan kirjasto.


Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi, 2013) 1 p. 330 s.
Kustantaja: Tammi, 2014
Suomentanut Raisa Porrasmaa

Kommentit

  1. Kirjoitit todella kauniisti tästä kirjasta. <3 Minunkin mielestäni tässä on jonkinlaisia taikasäikeitä. Lopulta saatan pitää tästä enemmän kuin 1Q84:stä, joka totta kai oli hyvä lukukokemus sekin. Murakami on niin taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, 1Q84-sarjassa Murakamin taikakosketus on näkyvämmin esillä, tässä se piiloutuu. Hän on niin taitava! Harvoin sanon, että fanitan jotakuta kirjailijaa, nyt tekee tiukkaa, etten lausu sitä sanaa. Onneksi, ah onneksi minulla on Kafka odottamassa...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Oi Kaisa Reetta, mikä lateran magica, joka selvästi saa sinutkin hohtamaan taikaloa: Näen tekstisi joukossa hehkuvia säikeitä ja ne valaisevat, mutta eivät paljasta Murakamin salaisuuksia. Hieno kirjoitus, hienosta kirjasta. Tsukurun salaisuudet jäivät nyt lukijalle ja varmaan jokainen lukukerta tuo jotain uutta. Minä olen iloinen, että alotin Murakmain juuri tästä kirjasta, jonka aihe niin kiinnnosti. Eräs tarkkaavainen ja ahkera lukijani lähetti minulle sähköpostia, että 'Leena, olen varma, että tähän astisista Murukamin kirjoista tämä oli eniten sinulle ja sitten tulee Sputnik!' No hitsi vieköön, minähän luen Sputkinikin ja sitten vielä jonkun muunkin Mukrakamilta,

    Kaisa Reetta, mieti sinä tätä: Minulla on kirjavuodessani kaksi japaniliaista tähteä;)

    Oi tämän kirjan surumielisen kaunista tunnelmaa, siihen jäin minä ja ehkä sinäkin.

    Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minusta tuntuu että Väritön mies nousee yhdeksi Murakami-suosikeistani. Tämä kirja on niin avoin yhä uusille tulkinnoille, jokainen lukukerta voi todellakin avautua tässä uudella tavalla. Noista hehkuvista säikeistä oisin kovasti tahtonut kirjoittaa enemmänkin, mutta en voinut, sillä se olisi avannut kirjaa liikaa. Taas kerran tulee mieleen miten tärkeää olisi joku keskustelukanava heille, jotka ovat jo kirjansa lukeneet, ei tarvitsisi pelätä tekevänsä juonipaljastuksilla hallaa niille, joilla k.o. kirjat vielä odottavat lukemistaan.

      Spuknik on myös erittäin lumoava, toivon sinulle hyviä hetkiä sen parissa! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Niin, jäi vielä kysymättä, mikä se toinen japanilainen tähtesi on, Leena? Kiinnostuin :)

      Poista
  3. Murakami kuulostaa jälleen kerran kiehtovalta! En edelleenkään tiedä, milloin hänen vuoronsa omalla kohdallani tulee, mutta on aina antoisaa lukea näitä syviä ja teosten tunnelmaa niin hienosti välittäviä kirjoituksia... Ihana ajatus, että tämä on ollut taikalyhtysi, juuri sellaisia kirjat useinkin ovat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Murakami on minusta niin kiehtova kirjailija, ettei sanotuksi saa! Ja juuri tämän kirjan tunnen jostain syystä hyvin 'omakseni. Menee pitkään, että pystyn lukemaan jotakin vertaamatta sitä murakamiin... Lukutauko tekisi nyt hyvää.

      Hyvät kirjat nostavat meidät syksyn pimeyden yläpuolelle! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Voi Kaisa Reetta - en uskalla lukea tätä ennen kuin olen itse lukenut kirjan! Tiedän, et juonta paljasta, mutta taianomaiset arviosi kiehtoo mua yhtä paljon kuin kirjat. (Vain Teemestarin kohdalla en löytänyt sinun tekstistä sitä persoonallista otettasi, ehkä et pitänyt siitä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mags, piti ihan lukea tuo Teemestarin juttu itsekin uudemman kerran... Luin kirjan heti Kazuo Ishiguron Silmissä siintävät vuoret-romaanin jälkeen. Viimeksi mainittu teki minuun eleettömyydellään niin suuren vaikutuksen, että minun oli ehkä vaikea orientoitua Teemestarin maailmaan, joka tosin ammentaa voimaa osittain samoista kulttuurisista juurista kuin Ishiguron teos, mutta tekee sen hyvin eri tavalla. Tässä huomaa taas, miten tärkeää olisi pitää taukoa kirjojen välillä.

      Ja hitsi Mags, sinä olet sitten tarkkasilmäinen! :) En sano, ettenkö pitänyt Teemestarista, siinä oli erittäin hienoja jaksoja ja sen teksti soljui kuin vesi konsanaan, mutta ehkäpä siinä kävi niin, ettei Noria päässyt ihoni alle. Jäin myös miettimään muutamia juonenkäänteitä, jotka tuntuivat minusta hieman keskeneräisiltä.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!