Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni


... minun oli heitettävä menemään paljon painolastia päästäkseni lähemmäksi häntä. Jopa itse ajattelemisesta tuli taakka... Kasvoipa ruoho kuinka korkeaksi tahansa, minä en piitannut siitä. Minä lojuin selälläni, tuijotin taivaalle, seurasin, miten kumpuilevat pilvet ajelehtivat ohi. Luovutin kohtaloni pilville. Antauduin ruohon vahvalle tuoksulle, tuulen kuiskeelle. Jonkin ajan kuluttua en piitannut enää vähääkään...

  Nuori, tokiolainen Sumire-neitonen makaa Välimeren kirkkaan auringon alla ja pohtii, miten on päätynyt mantereen toiselle puolelle. Hänestä tuntuu kuin joku olisi vetäissyt hänet uuteen, tuntemattomaan ulottuvuuteen. Hän on matkallaan kuin unessa, yksipuolisen rakkauden ajamana.

  Tämä on alku: Romanttinen, kirjailijan urasta haaveileva ja vähän höpsö Sumire tapaa sattumalta viinin maahantuontiyritystä pyörittävän, salaperäisyyttä huokuvan Miu-nimisen naisen. Sumire rakastuu tyylikkääseen kosmopoliittiin silmänräpäyksessä ja tuntee olevansa maailman onnekkain ihminen kun nainen tarjoaa hänelle työtä yksityissihteerinään. Miu muuttaa Sumiren hompsuisen  habituksen edustuskelpoiseksi ja vie hänet työmatkalle Eurooppaan.  Matkalla tytöstä kuoriutuu kykenevä, nopeasti asioita oppiva bisnesnainen. Sumire ja Miu viettävät aikaa Välimeren rannoilla, tunnelmallisissa kahviloissa, suuressa, viileässä talossa Kreikan saarella, he tahtoisivat piiloutua tälle ihanalle saarelle ja unohtaa entisen elämänsä Japanissa. Sumire etsii Miuhin ystävyyttä syvempää yhteyttä, mutta ei saa tunteilleen vastakaikua.

  Sumiren opiskelutoveri ja ystävä, romaanin minäkertoja 'opettaja K' on jäänyt Japaniin; miehen on vaikea olla ilman Sumirea, hän kaipaa salaa rakastamaansa naista, heidän ryöpsähteleviä keskustelujaan, Sumiren nurinkurista vuorokausirytmiä, niitä hassuja yöllisiä puhelinsoittojakin, jotka herättivät K:n  usein kesken unien ja saivat hänet nuokkumaan läpi seuraavan päivän. Kuinka vaikeaa ja kiduttavaa yksipuolinen rakkaus onkaan, varsinkin, kun rakkauden kohde on läheinen ystävä, joka kaiken lisäksi yhtäkkiä ottaa ja häipyy toiselle puolelle maapalloa.

 Miun tavattuaan Sumire huomaa muuttuvansa. Miu on kuin huumetta, joka vie Sumirelta kyvyn kirjoittaa. Tunne on pelottava, sillä kirjoittaminen on ollut tytölle tähän saakka yhtä vaivatonta ja helppoa kuin hengittäminen - se on ollut hänen tapansa jäsentää ja ymmärtää maailmaa - mutta nyt sanoja ei enää löydy, on kuin ne olisivat hylänneet hänet. Kauniilla Kreikan saarella Sumire alkaa kirjoittaa jälleen: ...minulla on outo tunne, etten ole enää oma itseni. Sitä on vaikea ilmaista sanoin, mutta tuntuu siltä kuin olisin ollut sikeässä unessa ja joku olisi tullut paikalle, hajottanut minut palasiksi ja sitten pannut kiireessä uudelleen kokoon. Jotakin outoa on tapahtumassa.

  Miu ottaa yllättäen yhteyttä K:hon ja pyytää apua. Mies kiiruhtaa Eurooppaan ja päätyy Kreikan saaristoon, keskelle hämmennystä ja epätietoisuutta: Sumire on selittämättömästi kadonnut, mutta minne - ja miksi?  Kaiken sen kääntöpuolelle, minkä me luulemme tarkoin määrittäneemme, kätkeytyy aina täysin vastaava määrä kaikkea tuntematontaYmmärrys ei ole muuta kuin väärinkäsitystemme summa, Sumire kirjoittaa ja jatkaa:  Siinä maailmassa, jossa elämme, se mitä tiedämme ja se mitä emme tiedä, ovat kuin siamilaiset kaksoset, erottamattomat, jatkuvassa epätietoisuuden tilassa. Pitkää monologia lukiessaan K tutustuu tyttöön kuin uudelleen, mutta samalla hän tietää menettäneensä tämän ehkä ikuisiksi ajoiksi...

   Sputnik-rakastettuni on  kummallisella tavalla vinksahtanut ja samaan aikaan aseistariisuvan ihana romaani. Haruki Murakami on mestari yhdistämään tarinoihinsa realismia ja arkijärjen ylittäviä aineksia. Löysin kirjasta samoja teemoja, joihin hän  on syventynyt myöhemmin kirjoittamassaan 1Q84 -sarjassakin: onko maailmamme sittenkään niin yksinkertainen paikka kuin olemme tottuneet ajattelemaan ja aisteillamme havainnoimaan?

  Luin tässä päivänä muutamana Helsingin Sanomista fyysikko Syksy Räsäsen mielenkiintoisen pienen kolumnin (Kruunan ja klaavan mysteeri, HS 25.8.2014), jossa hän käsitteli oikeastaan juuri näitä samoja kysymyksiä, joita Murakamikin tuotannossaan pohtii. Jutussaan Räsänen kertoilee kvanttimekaniikan uusimmista tutkimustuloksista, jotka todistavat että maailma on epämääräisempi paikka kuin tähän saakka on uskottu.  Todellisuutta ei enää voi määritellä länsimaissa vallalla olevalla joko tai -mentaliteetillä  vaan asioiden ja ilmiöiden suhde esimerkiksi aikaan ja paikkaan on paljon tätä ajatustapaa monimutkaisempi.  Epämääräisyysteoria on pystytty osoittamaan todeksi vasta alle tuhannen atomin kokoisilla molekyyleillä, mutta teorian tulisi päteä myös suuremmassa mittakaavassa. Fyysikoiden mukaan tieteen suurin mysteeri onkin itse asiassa arkielämämme yksinkertaisuus eli se, miksi maailmamme näyttää kaiken aikaa olevan vain määrätyssä tilassa. Miksi emme esimerkiksi aikamatkustele tai pysty olemaan tiettynä hetkenä kahdessa eri paikassa? ;)

  Tämänkaltaisilla ajatuksilla Murakami leikittelee kuin huvikseen ja punoo ne sitten mielettömän tyylikkääksi ja nautittavaksi (ja vähän hulluksi) tarinaksi. Eikä siinä vielä kaikki: hän tekee hattutempun ja lataa lukijansa eteen lisää pohdittavaa, avaa kertomukseensa vielä yhden, syvästi inhimillisen tason: pystymmekö koskaan täysin ymmärtämään toista ihmistä vai liidämmekö me kukin omassa, yksityisessä maailmankaikkeudessamme pääsemättä koskaan aidosti kosketuksiin toistemme kanssa. Sumire kysyy: Kuka voi todella erottaa meren ja sen mikä siitä heijastuu? Tai sanoa, mitä eroa on taivaalta putoavalla sateella ja yksinäisyydellä?

  Murakamin tyyli vetoaa minuun romaani romaanilta yhä syvemmin. Kielen mutkattomuus ja ilmavuus sekä rakenteeltaan vapaamuotoiset, yksinkertaiset tarinat yhdistettyinä huimiin, älyä kutkutteleviin ajatusrakennelmiin luovat yhdessä sen 'Murakami-efektin', johon ainakaan minä en ole voinut olla rakastumatta.

* Seuraavaksi Murakamilta hänen uusin suomennettu teoksensa Värittömän miehen vaellusvuodet.

Sputnikia on luettu myös muun muassa täällä: Kirjakirppu LuettuaLuettua elämää, Luetut, lukemattomat,  Lumiomena - kirjoja ja haaveilua, Mari A:n kirjablogiP.S. Rakastan kirjoja ja Rakkaudesta kirjoihin.

  
Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (Supuutoniku no koibito, 1999)
Kustantaja: Tammi, 2011. 2.p. 252 s. 
Teos ilmestyi suomeksi 1. kerran 2003
Suomentanut Ilkka Malinen
Suomennos on tehty Philip Gabrielin englanninnoksesta Sputnik Sweetheart.

*****

Muu elämä on vienyt aikaani niin, etten ole ehtinyt keskittyä blogimaailman tapahtumiin. Toivon että viimeistään ensi viikolla voin palata 'normaaliin rytmiin'.

Kommentit

  1. Ihastuin Sputnikiin melko tavalla. Se on rosoinen ja kiehtova, kaunis romaani. Pidin siitä jopa enemmän kuin Norwegian Woodista, joka sekin oli hyvä. Kirjoitat hienosti Murakamin ajatusrakennelmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, minäkin pidin Sputnikista enemmän kuin Norwegian Woodista, joka on kuulema Murakamin suosituin. Pidin kovasti myös kirjan miljöökuvauksista, joita en tuossa jutussani maininnut. Huomaa, että Kreikan saaristo on yksi hänen suosikkipaikkojaan, kuten juoksukirjasta saimme lukea.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Sait minut kiinnostumaan myös tästä Murakamin kirjasta.. Varasinkin kirjan.

    Ihanaa syyskuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, ihanaa! Kirja on edottomasti lukemisen arvoinen.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Rakastan Murakamia, mutta Sputnik on yhä lukematta. Koska olet löytänyt siitä paljon samankaltaisuutta 1Q84:n kanssa, josta pidin huimasti, täytyy ehdottomasti lainata teos vielä tämän vuoden puolella. Itselläni odottaa lukuvuoroaan juurikin tuo uusin Murakami, mutta sitä ennen aion vielä lukea Munron loppuun ja lukea pari muuta kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minäkin rakastan Murakamia! <3 minulla on lukematta häneltä vielä neljä teosta (onneksi!), tänä syksynä ilmestynyt uutuus mukaan lukien. Sitten on aika siirtyä suomentamattomiin...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. En ole vielä lukenut yhtään Murakamia kokonaan, luvun alla englanniksi "Blind willow, sleeping woman", novelleja, en ole kovin innostunut... Sinä kuitenkin kirjoitat, taas, niin innostavasti, että uskon tarttuvani sekä Sputnikiin että muihin, jossakin hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mags, Murakami on niitä kirjailijoita, jotka jakavat lukijoiden mielipiteitä jyrkästi: joku rakastaa, toinen ei saa hänen teoksistaan mitään irti. Kaikille ei vain iske. Onneksi näitä hyviä kirjailijoita riittää...

      Itse siirryn suomentamattomiin Murakameihin, kun olen lukenut kaikki ne kahdeksan, jotka ovat saatavilla suomeksi.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Sputnik-rakastettuni on niin ihana! Melkein realistinen, mutta kuitenkin sen verran vinksahtanut että maailmaa alkaa katsoa hiukan epäilevästi: mitä oikeastaan todella tapahtuu.

    Hienosti kirjoitit tästä kirjasta, ja erityisesti tuo rinnastus kvanttimekaniikkaan oli kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, pitkästä aikaa fanitan jotakin kirjailijaa tälläisella innolla! :) Sputnik ja herra Murakami ovat ihania! :D

      Juuri tuo MELKEIN vinksahtanut maailmansa kiehtoo... Kirjoissa (ja maailmassa) voi tapahtua mitä vain ja silti realismi säilyy vahvana. Murakami osaa kutitella lukijansa mieltä!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Mulle Sputnik oli eka Murakami. Pidin kyllä siitä, mutten kuitenkaan ihastunut. Tykkäsinkin paljon enemmän Kafkasta rannalla, joka vasta onkin todella erikoinen ja vinksahtanut, mutta samalla todella viisas ja hieno kirja. Pari muutakin Murakamia odottaa hyllyssä lukijaansa (Suuri lammasseikkailu ja Norwegian wood), mutta koska Murakami vaatii (ainakin mulla) tietyn mielentilan, en ole vielä niiden pariin päässyt.

    Hienosti kirjoitat kirjasta ja avaat sitä laajempiin ajatuskuvioihin ja teorioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kafka odottaa minua hyllyssä, mutta päätin lukea sen vasta tämän uusimman jälkeen. Sanomasi perusteella minua odottaa siis jälleen hienon hieno lukukokemus! <3

      Minulle Murakamin jutut uppoavat milloin vain, eli olen aina sopivassa melentilassa - taidan siis itsekin olla vähän vinksahtanut! :D

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Piti tulla vielä hihkaisemaan, että sulla on todella hieno ja tunnelmallinen banneri.

      Poista
    3. Voi kiitos, Anna :)

      Hassusti löysin juuri nyt tuon täsmälleen vuosi sitten, 12.9. ottamani kuvan banneria koristamaan. Aamut ovat olleet aika lailla samanlaisia, sumuisia ja vähän kirpeitä...

      Poista
  7. "Ymmärrys ei ole muuta kuin väärinkäsitystemme summa"... Miten lohduton ja silti niin lohdullinen ajatus! Saat jälleen yhden teoksen kuulostamaan ehdottomasti lukemisen arvoiselta - tai paremminkin siltä, että ellen sitä lue, menetän liikaa. Ihanaa lukea näitä syviä ja ajatuksekkaita kirjoituksiasi ja viivähdellä niiden kiehtovissa tarinoissa! Ehkä joskus vielä ennätän itsekin kaikki nämä ihanuudet lukea... Kiitos sinulle taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tuo ajatus on minusta hyvin mielenkiintoinen:ymmärryksemme maailmasta on niin rajoittunut, että kaikki arviot siitä menevät aina vähän metsään. Miten inhimillistä - ja niin kuin sanoitkin - lohdullista!

      Katja, Sputnik antoi ainakin minulle todella paljon. Suosittelen kirjaa! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  8. Sputnik on ihana! <3 Minulle se ei ole Murakamin paras, mutta nautin sen lukemisesta. Jotenkin Sputnik on jonkinlaisen murakamilaisuuden ytimessä: se on kaunis ja outo, kiehtova, surullinen - sellainen, joka jää lukijan mieleen ja sieluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Sputnik on niin ihana! <3 Ja minä tunnen olevani niin onnellinen, kun mulla on vielä monta Murakami-suomennosta lukematta: Kafka, lammasseikkailu, tämä tämän syksyn uutuus ja 1Q84-sarjan päätös, jonka löysin juuri antikasta melkein uutena!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  9. Minulla on koko Murakami täysin kokematta, mitä nyt Norwegian Woodin olen elokuvana nähnyt. Tämä kirjoituksesi saa kiinnostumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, elokuva ei minun mielestäni tehnyt oikeutta tarinalle, vaikka toki sisälsi kauniita kohtauksia ja kuvauksellisuutta. Monet tärkeät juonteet jäivät leffassa kokonaan kässittelemättä, niin kuin taitaa aina käydä, kun kirja väännetään leffaksi.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!