Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera


  Hyräily nosti kylmät väreet Julietten iholle.
Ilmassa tuoksui täyteläisen makea hajuvesi. Juliette kulki ääntä kohti, mutta kadotti sen aika ajoin ympäröivien vaatteiden kahinaan. Häntä huimasi. Ääni läheni, muuttui kaukaiseksi, katosi kokonaan... Nyt Juliette kuuli sen selvästi. Se muistutti kissan kehräystä ja kulki julkean leikittelevänä pitkin puvustamon seiniä...

   Nuori ranskatar Juliette saapuu Venäjälle vierailevaksi oopperaohjaajaksi. On vuosi 1994, Neuvostoliitto on vain hetkistä aiemmin lakannut olemasta, uusi Venäjä availee oviaan ja sydäntään maailmalle. Juliette odottaa mielenkiintoista, ihanaa aikaa Puccinin Turandot-oopperan parissa. Mutta todellisuus iskee tylynä viimana vasten kasvoja: Trupovovin oopperan johto on siirtänyt hänet yksipuolisella päätöksellä syrjään, Tšaikovskin Jevgeni Oneginin apulaisohjaajaksi; oppaaksi uuteen tehtäväänsä hän saa vain kyrillisin kirjaimin kirjoitetun libreton, ei muuta. Yhteisen kielen puuttuessa Juliette jätetään kylmästi työyhteisön ulkopuolelle. Nämä ihmiset katsovat Julietten läpi, puhuvat hänen ylitseen, on kuin häntä ei olisi lainkaan olemassa. Tämän yksinäisemmäksi ei kukaan voi itseään tuntea, Juliette miettii. Venäjä ahdistaa, kammottaa, pelottaa, kuristaa hänet pian hengiltä. Lähestyvä talvi ajaa Julietten yhä syvemmälle masennukseen:

  Kylminä kuukausina aurinko nousi huurteisena kaupungin ylle. Se oli kuin Prokofjevin Lietenaut Kije. Surullisten sellojen sarja, laahaavat jouset taustalla kuin kaupungin katuja viistävä tuuli. Korvissa humisi, eikä millään tuntunut olevan merkitystä.

  Juliette pakenee asuntolasta oopperatalolle, täällä hän voi hengittää, kuljeksia käytäviä pitkinä yksinäisinä iltoina, kuunnella harjoituksia, uppotua oopperan taikamaailmaan. Toden ja mielikuvituksen raja hämärtyy. Musiikin kieli on universaali. Juliette hiipii suureen saliin ja kuulee laulua, joka tuntuu häivyttävän koko muun maailman pois hänen ympäriltään. Lavalla seisoo ylpeä, mitään häpeämätön Dmitri, Jevgeni Oneginin päärooliin kiinnitetty baritoni, joka jo pelkällä olemuksellaan, katseellaankin, voisi avata tiensä Julietten sydämeen.

  Tuon miehen minä haluan.

  Näyttämölle noustessaan Dmitri koki lähes eläimellisen muodonmuutoksen. Muutos oli aina kiehtonut Juliettea. Oopperan hienovireinen eleganssi, jonka alta pääsi kuoriutumaan sen syvimmin piiloteltu ominaisuus: eläimellisyys, itsekontrollin puute.

  Hullu, kiihkeä suhde syttyy nopeasti. Kun Dmitri saa kutsun Moskovan oopperaan, Juliette on valmis seuraamaan. Minä voisin jäädä, hän sanoo. Hän on valmis jäämään tukehduttavalle Venäjälle, jättäytymään tämän miehen varaan, antaa tälle elämänsä täydellisesti ja kokonaan.

  Juliette roikkuu Dmitrissä, miehessä, joka sulkeutuu, etääntyy Juliettesta kuin Moskvajoen aamusumu päivän kirkastuessa. Dmitri salaa häneltä kaiken, elämänsä, haaveensa, rakkautensa, menneisyytensä. Juliette asettuu Dmitrin kauniiseen kotiin, jossa päivät täyttyvät odottamisesta, ikävästä.  Moskova on kylmä ja tappava kuin lihaa hitaasti repivä lasi, mutta Juliette ei tahdo pelastua. Hän paennut Ranskasta uuteen maahan, paennut entistä elämäänsä, muistojaan, jotka eivät jätä häntä rauhaan - täälläkään. Juliette kiinnittäytyy hulluun, tuhoavaan rakkauteensa kaikella sielunvoimallaan eikä kaipaa, ei tahdo enää muuta.

 Elämä ei ole hyvä eikä paha, vaan mielivaltainen. Niin oli Joseph Brodsky sanonut. Jos elämä oli mielivaltainen, rakkauskin oli, Juliette ajatteli.

  Marissa Mehrin esikoisteos soi suurten tunteiden draamaa. Oopperan maailma, Venäjä ja venäläisyys, intohimo, hullu rakkaus, ulkopuolisuus, muistot ja viha vellovat tässä romaanissa vapaina, kahlitsemattomina.  Mehr  päästää tunteet valloilleen, antaa toden ja mielikuvituksen sekoittua oopperamaiseksi, värikylläiseksi draamaksi. Jevgeni Onegin alkaa elää omaa elämäänsä, Juliette kyselee kyselemästä päästyään, rakastiko ylpeä, kohtaloonsa kahlittu Jevgeni Tatjanaa? Tšaikovski vannoi rakkauden nimeen, ei kuoleman!

  Veristen varjojen oopperan lukijan ei välttämättä tarvitse tuntea tai rakastaa oopperamusiikkia lainkaan.  Ooppera antaa tarinalle puitteet, mutta Mehr ei brassaile oopperatuntemuksellaan. Mehrin kieli on kaunista ja helposti lähestyttävää. Pidin kirjasta, mutta en voi olla mainitsematta pientä ryppyä rakkaudessa:  Julietten ja Dmitrin hullu, kaoottinen rakkauskertomus saavuttaa maksimitehonsa heti romaanin alussa, eikä tarinan intensiteetti tämän jälkeen juurikaan muutu. Minkäänlaiselle kypsyttelylle ei siis jää aikaa. Tämä oli lähestulkoon ainoa asia, joka jäi minua tässä romaanissa pikkuisen  kaihertamaan. Kun Mehr jatkoi alun vyöryttämistään, minä kaipasin jo hengähdystaukoa, pienen pientä suvantokohtaa tarinaa rytmittämään.
 Romaanin alkupuolelta löysin lisäksi pari häiritsevää kielioppivirhettä, joiden uskon ja toivon jääneen lopulliseen versioon vahingossa, siksi tyylipuhdasta ja kaunista Mehrin kieli muutoin on.


***

Minulla oli viime keväänä uskomaton onni kirja-arvonnoissa. Tämän kirjan voitin Ullan arvonnassa. Kiitokset hienosta kirjaelämyksestä, Ulla! Tuskinpa olisin tähän kirjaan ilman arvontavoittoa tarttunut, romaanin nimi oli siksi harhaanjohtava: uskoin romaanin olevan dekkari, eikä nimi houkutellut. Nimellä on siis yllättävän suuri merkitys, kun kirjoja valitaan luettavaksi!

Veristen varjojen oopperaa on luettu muun muassa täällä: Amman lukuhetki, Anna minun lukea enemmän,  Illuusioita, Luetut, lukemattomatLukuholistin maistiaisetMari A:n kirjablogi,  P.S. Rakastan kirjoja ja Ullan luetut kirjat.


Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera, 2013, 285 s.
Kustantaja: Wsoy, 1. p. 

Kommentit

  1. Voi, minäkin olen sivuuttanut tämän teoksen "dekkarina"! Todellakin nimi voi johtaa harhaan, tämähän taitaakin olla jotakin aivan muuta! Onneksi kirjoituksesi vetävät puoleensa, ja olen niiden myötä aina hivenen viisaampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihmeellistä se on, vaikkei itsellekään tohtisi myöntää: kirjojen ulkokohtaiset asiat vaikuttavat valintoihin. Kovin on inhimillistä tämä kirjojen rakastaminenkin ;)

      Kiitokset kommentistasi :)

      Poista
  2. Koetin lukea tätä, sillä aihe vaikutti oikein kiinnostavalta. Mutta jotenkin kirjassa käytetty kieli ei ollut minun makuuni... liikaa lyhyitä lauseita. Ilmeisesti olen laveamman kerronnan ystävä, kun jo noita valitsemiasi lainauksia lukiessani tunnistin syyt, miksi en jaksanut tätä loppuun asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, kirjan alussa minäkin koin pari vaivaannuttavaa hetkeä juuri tuon kielen takia - tai oikeammin niiden selvien kielilapsusten takia, jotka latistivat tunnelmaa.

      Itse kielen rakenne miellytti minua. Tykkään lyhyistä(kin) lauseista, oikein käytettyinä. Tässä ne loivat jännää kontrastia itse tarinaan, joka oli draaman huumaa, rönsyileviä tunteita.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoista lukea kirjoituksesi. Tämä teos tyrkyttää itseään aina, kun käyn kirjastossa. Toistaiseksi olen vastustanut sen kutsua, mutta kun luin bloggauksesi kiinnostus heräsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kannattaa tarttua opukseen, kun se seuraavan kerran itseään sinulle tyrkyttää. Tämä oli kaikkinensa mielenkiintoinen kirja, suosittelen!

      Suomalaiset kirjailijat ovat viime aikoina lähteneet maailmalle, aihevalinnoilla ja henkilöillä ei välttämättä ole enää minkäänlaisia siteitä Suomeen. Perinteisen suomalaisuudesta ponnistavan kirjallisuuden rinnalle syntyy uudenlaisia, mielenkiintoisia tarinoita.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Oi, saat tämän kuullostamaan yhtä hyvältä kuin Bolšoin perhonen, jossa oli balettia ja hullua rakkautta. Olen suuri oopperan ystävä, joten tämä voisi ihan hyvin olla minn kirjani. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minusta tuntuu ihan siltä, että tämä voisi olla sinun kirjasi! Hullua rakkautta, hullua intohimoa, venäläisyyttä...

      Äitini luki Bolšoin kesällä ja piti, kuljetin kirjan sinne riippumatossa luettavaksi, mutta tuli muuta. Toin sen taas takaisin kotiin, odottelemaan sopivaa ajankohtaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!