Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin


  ‘Se mies  oli painava elämästä. Usein me ihailemme vain elämän keveyttä. Ihmiset jotka näyttävät painottomilta ja huolettomilta, jotka leijuvat sen sijaan että kävelisivät, vetävät meitä puoleensa tirjuessaan maan vetovoiman.  Heidän huolettomuutensa matkii onnellisuutta, mutta Billissä ei sellaista ollut. Hän oli aina ollut kallio, massiivinen ja iso ja täynnä magneettista voimavarausta.  Hän veti minua puoleensa enemmän kuin koskaan ennen. Minä laskin aseet ja lakkasin kadehtimasta, koska hän kärsi. --- Minä olin kadehtinut häntä - pystyvää, itsepäistä, hekumallista Billiä, joka oli tehnyt ja tehnyt ja tehnyt kunnes oli tuntenut tehneensä kylliksi. ‘

  Amerikannorjalaisen Siri Hustvedtin ensimmäinen  suomennettu teos johdattaa lukijansa New Yorkin 1970 - 2000 lukujen kuohuviin taiteilijapiireihin. Kirjan keskiössä seurataan kahta taiteen, tieteen ja kohtalon yhdistämää perhettä ja sukelletaan syvälle ihmismieleen, taiteen syntysijoille. Romaanissaan Hustvedt  nojautuu vahvasti psykoanalyyttisiin konventioihin. Kiinnostus psykoanalyysiin on vaikuttanut suuresti kirjailijan omaan maailmankuvaan  ja sitä kautta luonnollisesti myös hänen teoksiinsa.  Mutta Hustvedt on (kaikeksi onneksi) myös hyvä kertoja:  romaania voi halutessaan lukea kuin mitä tahansa vetävästi etenevää tarinaa. 

  Alussa on Taulu.  Pysähdyttävä maalaus, johon tarinan kertoja, lapsena sodan kauhuja Yhdysvaltoihin paennut saksanjuutalainen taidehistorioitsija Leo Hertzberg ihastuu ja hankkii itselleen. Intiimi muotokuva punapukuisesta, selin istuvasta naisesta, joka ensi katsomalta on kuvassa yksin. Mutta kuva elää: joku astuu juuri siitä pois ja taulun yli käy varjo, joka voisi olla kuin katselijan itsensä heittämä. Teoksen monimielisyys kiihottaa Leon mielikuvitusta niin paljon, että hän tahtoo tavata kuvan tekjän. Miehet tuntevat heti syvää yhteyttä ja pian myös heidän vaimonsa astuvat juuri syntyneen ystävyyden taikapiiriin. Billin herkkä vaimo Lucille elää runoille, Leon vaimo toimii kirjallisuuden tutkijana ja opettajana. Ennen pitkää kuvaan tulee mukaan myös Billin taulujen nainen, eläväinen Violet.

 Pienen taiteilijayhteisön elämä on täyttä: työtä, yhteisiä lomia järviseudulla, taidenäyttelyitä,  kiihkeitä keskusteluja taiteesta ja elämästä,  pitkiä lounaita, työtä, työtä, työtä. Syntyy kaksi poikaa, toistensa vastakohdat, mutta silti kuin veljekset, Matt ja Mark, M & M, erottamattomat. He kaikki ovat yhtä perhettä; kuin turvallinen klaani keskellä arvaamatonta miljoonakaupunkia.

  Sitten tapahtuu jotakin, jota kukaan ei osaa odottaa. He kaikki, pienimmästä suurimpaan, reagoivat tragediaan  omalla tavallaan. Hustvedtin kirjailijataidot pääsevät parhaiten esille juuri tässä: sain todellisen kosketuksen näihin ihmisiin, heidän ajatuksiinsa, suruunsa, sisimpäänsä. Siihen, mikä on meille kaikille yhteistä: hämmennys odottamattoman edessä.

 Taide limittyy tässä kirjassa hienosti muuhun elämään: lukija saa seurata Billin työskentelyä, hänen innostumistaan, inspiraatioitaan, ideoitaan. ’Punapukuisesta naisesta’ kertovan maalaussarjan jälkeen hän siirtyy  yhä enemmän käsitetaiteen suuntaan, hänen töistään tulee kolmiulotteisia, laatikoita ja huoneita, joiden kansia ja ovia raottamalla katselija voi kurkistaa - ei, vaan upota - toisiin maailmoihin, mielen syvimpiin, piilossa oleviin kerroksiin kuin Ihmemaan Liisa pudotessaan kaninkoloon.

  Kävin romaania lukiessani muistaakseni kolmessa Billin näyttelyssä, jotka kaikki esitellään romaanissa hyvin tarkasti, työ työltä. Kuinka hieno kirjallinen ratkaisu tämä onkaan: rakentaa taidenäyttely (ja vielä useampia sellaisia) romaanin sisään! Billin taide avaa meille tietä miehen omaan henkilöhistoriaan ja tämän  tarinan kipupisteisiin - ja vie meidät samalla tutkimusmatkalle yhteiseen piilotajuntaamme. 
‘Luulette tietävänne, Bill näytti sanovan töillään, mutta ette tiedä. Minä kaivan maata teidän latteuksienne, omahyväisen ymmärtämisenne alta ja sokaisen teidät tällä metamorfoosilla. Milloin yksi loppuu ja toinen alkaa? Rajanne ovat keksittyjä, vitsejä, naurettavuuksia. --- Sama nainen kasvaa ja kutistuu ja kummassakin ääripäässä hän uhmaa tunnistusta.  Kahdesta pojasta tulee yksi ja sama. Pörssikurssien numerot, numerot joiden edellä on dollarin merkki ja käsivarteen poltetut numerot.  En ollut nähnyt hänen tuotantoaan yhtä selvästi ja samaan aikaan harhailin sen sisällä epäilyksen ja jonkin toisen tunteen -tukahduttavan intiimiyden - mykistämänä. ‘

   Hustvedt tutkii nykytaiteen olemusta ja sen rajoja: Mikä tekee taiteesta taidetta? Voiko taiteilija muuttaa elämänsä, ajatuksensa ja jopa  fyysisen olemuksensa palvelemaan taiteen päämääriä, uhrata ystäviensä ja läheistensä elämät osaksi kokonaisvaltaista taideteosta? Tätä pohtiessaan Hustvedt tuo Billin vertailukohdaksi  hänen nuoren, psykopatiaan taipuvan ‘kilpailijansa’, joka pyrkii rikkomaan taiteen rajat makaabereimmalla mahdollisella tavalla.

  Kaikki mitä rakastin on huikea matka taiteeseen ja ihmismieleen. Se on täynnä innostusta, inspiraatiota, surua, intohimoja, pieniä jännitysmomentteja, viitteitä taiteeseen ja kirjallisuuteen, pakenemista ja uuden löytämistä.  Kirjassa on älyä ja lämpöä ja sen ihmiskuvaus on huikeaa.Koin jotakin samaa kuin Michael Cunninghamin Koti maailman laidalla -romaania lukiessani: kun suljin kirjan, tuntui kuin olisin juuri joutunut hyvästelemään vanhat ystäväni. 

 Me kaikki tunsimme sen sinä yönä - ilo palasi elämäämme ilman mitään syytä. Tiesin, että aamulla tunne olisi poissa. Katovaisuus oli osa sen lumoa.

 Kirja on ollut monen kirjabloggaajan lukulistalla. Muun muassa täällä: Aamuvirkku yksisarvinen, Koko lailla kirjallisesti, Leena LumiLuettua, Mafalala, Morren maailma ja Sallan lukupäiväkirja.

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin (What I Loved, 2003)
Kustantaja: Otava, 2009. 11. p., 469 s.
Teos ilmestyi suomeksi 1. kerran 2007
Suomentanut Kristiina Rikman 
Alkuperäiskieli: englanti

Kommentit

  1. "Me kaikki tunsimme sen sinä yönä - ilo palasi elämäämme ilman mitään syytä. Tiesin, että aamulla tunne olisi poissa. Katovaisuus oli osa sen lumoa." Miten hieno sitaatti: Tämän kirjoitan itselleni ylös.

    Vaikuttaa, että pidit. Olit vaikuttunut. Mitä muuta tämän kirjan kanssa voi olla.Minulla on KMR:n lukemisesta jo aikaa, mutta R. luki tämän juuri.Hänkin piti kaikesta, paitsi ei siitä, että Billin taidetta esiteltiin niin paljon. Minä muistan Vermontin mustakarhujen huhuilut, rakkauden ja tragedian. Luen tämän kirjan uudestaan. Ja sitten taas uudestaan. Tiesithän, että M:lle on todellinen esikuva. Siri paljasti sen eräässä haastattelussaan.

    On mahtavaa kun kirja aukeaa taulusta. Se on enemmän kuin joku kartta. Taide voittaa maantiedon ja rajat. Kirjan kansa alkoi myös maalauksesta. Niinpä: Kaksi ikimuistoisinta KMR ja Kirjan kansa.

    Kiits sinulle tästä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tuo sitaatti tuntuu niin läheiseltä! Se huikea tunne, josta ei tiedä, mistä se tulee ja minne menee... Hetki, jona kaikki -aivan kaikki- tuntuu mahdolliselta. Ja sitten se on poissa! Tähdenlentomainen tuokio, joka sytyttää! :)

      Olin vaikuttunut tästä kirjasta! Taide oli keskeisessä osassa, pidin myös niistä pitkistä taidenäyttelyjaksoista, Hustvedt osaa kirjoittaa taiteesta sen verran elävästi.

      Tiesin, että M:llä on esikuva todellisessa elämässä. Olin lukevinani tässä muitakin yhtymäkohtia Hustvedt- Auster-perheen elämään. Katselin KMR:n luettuani yhden haastattelun, sekä Hustvedtin luennon, jonka hän on pitänyt jossakin psykoanalyytikoiden konferenssissa.

      Seuraavaksi luen Hustvedtiltä Amerikkalaisen elegian, enkä vielä tiedä, mikkainen lukukokemus minua tällä kertaa odottaa :)

      Kiitos sinulle itsellesi kauniista kommentista! :)

      Poista
  2. Tässä teoksessa voi nähdä jo siemeniä, jotka jalostuvat kukkaansa Hustvedtin uusimmassa. Kirjoituksestasi välittyy hienosti tämän teoksen tunnelma ja sen olennaisin luonne. Tämä taisi olla ensimmäinen Hustvedt, jonka luin ja en silloin ollut mitenkään erityisen innoissani. Tosin luin tämän suomeksi ja olen saanut Hustvedtin kirjoista enemmän irti kun olen lukenut englanniksi. Luulen, että pitäisin tästä enemmän, jos lukisin uudestaan. On kuitenkin sanottava, että jollakin tavoin vierastan Hustvedtin romaaneja - siitäkin huolimatta, että Säihkyvä maailma oli hurjan hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin juuri vastailemassa kommentteihin, kun kone sanoi sopimuksensa irti ja ruutu pimeni... Nyt olen täällä toisella koneella, toisen googletilini kautta, sillä enhän minä muistanut ottaa blogitilini salasanaa mukaan tänne missä nyt olen...

      Omppu, muistan Hustvedtin uusimman saaneen kirjablogistien keskuudessa melkoisen ristiriitaisen vastaanoton. Minä luen kirjan ensi talven aikana, on mukava nähdä, minkälaisia tunteita teos minussa herättää...

      KMR:ssä pidin erityisesti sen moniulotteisuudesta. Kuinka paljon jäi tuossa tekstissä asioita käsittelemättä, sellaisia, joihin olisin ehdottomasti vielä sukeltaa, mutta pelkäsin niin tekemällä spoilaavani lukukokemuksen niiltä, jotka eivät ole vielä tätä lukeneet.

      Alkuperäiskielisenä KMR - tai WIL - on varmastikin erittäin hieno lukukokemus! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Säihkyvä maailma odottaa syksyä hyllyssäni. Kesään se ei mahtunut. Kaikki Hustvedtin kirjat olen lukenut, osaan hurmaantunut. Oma suosikkini tähänastisista on Amerikkalainen elegia, joka räjäytti tajunnan, jos niin voi kirjan kohdalla sanoa. Tämä pitäisi lukea uudestaan. Olen sen jo haalinuy hyllyyni jälleen kohtaamista varten. Milloin, milloin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastailen poikkeuksellisesti toisen googletilini kautta...

      Valkoinen Kirahvi, Säihkyvä maailma kiinnostaa kovasti, eikä vähiten sen saaman ristiriitaisen vastaanoton vuoksi! :) Amerikkalainen elegia odottaa minua hyllyssä, Sen luen Hustvedtilta seuraavaksi.

      KMR on varmasti kirja, johon palaa mielellään yhä uudelleen, se on niin monikerroksinen ja syvä. Uskoisin, että uudella lukukerralla teoksesta löytyy sellaisia aspekteja, jotka nyt jäivät huomiotta.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Mukava lukea tästä positiivinen arvio, sillä teos tuntuu jakavan lukijoitaan. :) Minulla tämä odottaa hyllyssä. Ostin teoksen viime vuoden Siivouspäiviltä. Kirjan ostoa vielä harkitessani huomasin myyjällä jääneen kirjanmerkin aika alkuvaiheeseen teosta ja hän otti sen hieman nolostellen pois: "On tainnut kirja jäädä kesken... Noh mutta parilla eurolla saat ja jos kirja ei miellytä, niin voi laittaa eteenpäin." Hihi, mainio myyntipuhe, sillä teos lähti mukaan ja saapa nähdä, osuuko Kaikki mitä rakastin minuun. :) Hustvedtilta olen aiemmin lukenut vain Kesä ilman miehiä -teoksen. Amerikkalainen elegia on odotellut (sekin) hyllyssä jo kauan.

    Ihana kuva muuten! <3

    VastaaPoista
  5. Vastailen poikkeuksellisesti toisen googletilini kautta...

    Kaisa, ristiriitaisen vastaanoton saaneet kirjat tuntuvat (ainakin etukäteen) niiltä kaikkein mielenkiintoisimmilta! :)

    Hauska ostotapahtuma sinulla! Kait sait kirjanmerkin kaupanpäällisiksi? Minäkin hankin KMR:n tammialesta, tosin käyttämättömänä, mutta enpä saanut mukavaa kirjanmerkkimuistoakaan :)

    Kiitos kommentistasi :)

    VastaaPoista
  6. Oi, sait minut kiinnostumaan! Olen toisinaan pyöritellyt käsissäni Hustvedtin teoksia, mutta jostakin syystä niiden aika ei ole toistaiseksi ollut. Vaan nyt täytynee lisätä loputtomalle lukulistalleni ainakin tämä teos, niin kiehtovana tämä kirjoituksessasi näyttäytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minäkin olen Hustvedtin kirjoja pyöritellyt usein, usein... Ja nyt sittenvihdoin sain ensimmäiseni luettua. Suosttelen kirjailijattareen tutustumista, hänen kerronnassaan on taikaa!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  7. Hyvää kesälomanjälkeistä elämää, Kaisa! Kiitos kirjoituksesta, kiva kun olet palannut taas! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, Akvis! <3 Kesälomalta paluu ei sujunutkaan niin jouhevasti kuin suunnittelin, mutta eiköhän tämä tästä taas käynnistyne...

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!