Alice Munro: Kerjäläistyttö

Tarinoita Flosta ja Rosesta

Alice Munro: Kerjäläistyttö (The Beggar Maid, 1977)
Kanadassa  ensiksi nimellä Who Do You Think You Are?
Kustantaja: Tammi
Suomentanut Kristiina Rikman
Teos ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1985
Nidottu painos 2013, 259 sivua
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

'Rose oli aina tiennyt että näin kävisi, että joku tulisi ja rakastuisi häneen ensisilmäyksellä auttamattomasti, korviaan myöten. Samaan aikaan hän oli ajatellut, ettei niin kävisi, ettei kukaan haluaisi häntä. Eikä kukaan ollut siihen mennessä halunutkaan. Se, mikä teki ihmisestä halutun ei riippunut hänen tekemisistään, se oli jotakin myötäsyntyistä. Miten ihmeessä kukaan pystyi sellaista näkemään omassa itsessään? Rose katsoi itseään peilistä ja ajatteli: vaimo, rakastettu. Lempeitä sulosanoja. Muten ne saattoivat häneen liittyä? Se oli ihme, se oli erehdys. Tästä hän oli uneksinut; ei hän tätä tahtonut.'

 Rose elää lapsuutensa Hanrattyn pikkukaupungin köyhässä kaupunginosassa kauppiasisänsä,  äitipuolensa ja pikkuveljensä kanssa. Vaikka isän kauppa tuo toimeentulon, köyhyys on läsnä. Se on kuin poltinmerkki, jota Rose oppii häpeämään jo varhaisina vuosinaan. Rosen äiti on kuollut ja hänen isänsä ottaa itselleen uuden kumppanin, nuoren ja elinvoimaisen Flon. Rosen ja äitipuolen välit kiristyvät heti alkujaan ja terveytensä kanssa taisteleva isä joutuu tahtomattaan kahden naisen välienselvittelijäksi. Usein käy niin, että Rose saa tuntea Flon oikut sananmukaisesti nahoissaan. Elämä muuttuu näköalattomaksi ja ahdistavaksi.

 Perheen uusi järjestyksenpitäjä Flo on sellainen mutkattoman vanhanaikaisen työihmisen perikuva, jollaisia jokaiselle on varmasti siunaantunut lähi- tai ainakin tuttavapiiriin. Näiden arjen sankartarten jalat ovat tukevasti maankamaralla, heidän elämänasenteensa on äkkipäätään katsottuna pikemminkin negatiivinen kuin realistinen, kyynisyyteen taipuva. Flo rakastaa lapsia sillä käytännöllisellä ja yksitotisella tavalla, joka usein tulkitaan silkaksi välinpitämättömyydeksi. Hänen mielestään maailma on ennen muuta vaarallinen paikka eikä puhdasta, vastikkeetonta hyvyyttä ole olemassa. Flo siirtää elämänoppinsa ottotyttärelleen kertoilemalla tälle opettavaisia tarinoita hyväuskoisista hölmöistä, jotka ovat joutuneet suden suuhun silkkaa hyväntahtoisuuttaan. Niin voi käydä Rosellekin, ellei tämä pidä varaansa. Oikeastaan Rose ei tarvitsisi  näitä Flon tarinoita oppiakseen elämän realiteetteja, sillä täällä Länsi-Hanrattyssä realismi on alati näkyvillä ihmiskohtaloissa, joita Munro kuvaa tässä teoksessa hyvin todenmukaisesti ja sensuroimatta.

   Mutta Rose kaipaa elämäänsä muutakin kuin varovaisuutta, realismia ja raadantaa. Hän tahtoo irrottautua iänikuisesta puutteesta, köyhyyden lemusta, joka on tarttunut joka ikiseen vaatekappaleeseen ja ihohuokoseen ja joka pian tuntuu kyllästävän hänen mielensäkin. Kouluaikaisista vaikeuksista huolimatta Rose huomaa pitävänsä opiskelemisesta: vapaaoppilaspaikka yliopistoon on hänen lippunsa vapauteen, on kuin hänen elämänsä alkaisi oikeasti vasta nyt, kun juna puksuttaa yhä kauemmas Hanrattyn ummehtuneesta ilmapiiristä. Mutta uuteen kaupunkiin päästyään hänen huolella valitut vaatteensa alkavatkin  näyttää pelkiltä ryysyiltä jälleen ja hänen köyhä taustansa ja kömpelyytensä tuntuvat vain korostuvan paremmista piireistä saapuneiden opiskelijatoverien parissa. Alemmuudentunto ei näytä jättävän tyttöä rauhaan, osoittautuipa hän sitten miten kyvykkääksi opiskelijaneitoseksi tahansa.

  Rosen sosioekonominen asema nousee yllättäen, kun rikas perijä rakastuu häneen ja tahtoo hänen kanssaan naimisiin. Tarina voisi saada hyvinkin tuhkimomaisen lopun, mutta onneksi Munroon saattoi luottaa: Rose kyseenalaistaa arvonsa ja oikeutensa rakkauteen ja hyvään elämään yhä uudelleen ja uudelleen. 
Teoksen alkuperäinen nimi Who Do You Think You Are (Kuka oikein luulet olevasi) kertoo tästä teoksesta paljon. Tuo lause tuntuu jääneen soimaan Rosen mielen pohjalle kuin kiinni jumittunut vinyylilevy, se soi siellä vielä silloinkin, kun hänen kaiken järjen mukaan olisi pitäisi jo tajuta itsesyytöstensä mielettömyys. Oppiiko Rose koskaan luottamaan elämään ja itseensä?

  Kerjäläistyttö on ihanan, viime vuonna Nobel-palkitun Alice Munron ensimmäinen suomennettu novellikokoelma. Luin teosta kuin romaania, sillä  Rosesta ja Flosta kertovat tarinat muodostavat saumattomasti etenevän kokonaisuuden. Kertomus etenee Rosen kasvutarinana, Flo esiintyy henkilöhahmona vain Rosen lapsuus- ja varhaisnuoruuskuvauksissa, mutta hänen äänensä  - se tuntuu soivan Rosen elämässä myöhemminkin, aina jossakin taustalla, kuin kaukaisena, alati varoittavana kaikuna menneisyydestä. Naiset kohtaavat toisensa uudelleen vasta kokoelman viimeisessä tarinassa, kun vuodet ovat jo vierineet ja Rose saanut elämänkokemusta ja näkemystäkin. Kohtaaminen on omalla tavallaan hyvin vaikuttava.
Rosen ja Flon tarina on surullinen kertomus siitä, kuinka voimakkaasti lähtökohdat voivat vaikuttaa ihmisen elämään ja omakuvaan. Katkeruus, häpeä, uhma, viha... Kaikki nämä tunteet olivat tässä kirjassa voimakkaina läsnä. Onko mukana lopulta myös hyväksymistä ja anteeksiantoa?

Kerjäläistyttö oli toinen lukemani Alice Munron novellikokoelma. Viime joulun seutuihin luin hänen uusimman teoksensa, Kalliin elämän, jonka ylivertaisen intensiivistä ja napakkaa kerrontaa jäin Kerjäläistytössä vähän kaipaamaan, vaikka pidin tästäkin kokoelmasta todella paljon. Kirjan romaanimainen rakenne saattoi vaikuttaa siihen, että tarinoiden jännite ei pysynyt kaiken aikaa samalla tasolla kuin Kalliissa elämässä.  Mutta yhtä kaikki, rakastin Munron sanankäyttöä myös tässä teoksessa, hänen realistista otettaan, hänen henkilöhahmojaan, hänen maailmaansa, joka yhtäkkiä onkin yhtä tosi kuin omamme. Lukiessani aistin selkeästi, että teos on kirjoitettu 70-luvulla, jolloin yhteiskunnallisella luokkajaolla on ollut nykyistä suurempi ja todempi merkitys. Toisaalta, voimakas luokkajakoajattelu saattaa olla nostamassa uudelleen päätään, joten tarinassa voi nähdä pelottavaa ajankohtaisuuttakin.

Kerjäläistyttöä on luettu myös muun muassa täällä:  Eniten minua kiinnostaa tie, Hurja Hassu Lukija  , Kirsin kirjanurkka, Luettua elämää, Mustikkakummun AnnaOpuscolo - kirjasta kirjaan, Tea with Anna Karenina

# Kirjapostaukset juuttuivat viime viikolla luonnoskansioon, innostuin nimittäin testailemaan uutta tuolla toisaalla, käsitöiden parissa... Tässä kuussa pitäisi saada ulos vielä yksi kirjajuttu, sillä yritän pitää yllä tasaista (sopivan rauhallista) tahtia kirjapostauksissa: minulla se tarkoittaa noin neljää proosateosta per kuukausi.
 

Kommentit

  1. Hei, olen melkein Munro-neitsyt Tämä voisikin olla hyvä teos minulle aloittaa Munron lukeminen, koska tuollainen novellin ja romaanin välimaastossa liikkuva muoto on minusta lähtökohdiltaan hyvin kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, jos pidät enemmän romaanin ja novellin välimaastosta, suosittelen tätä kirjaa Munro-avaajaksesi. Toisaalta, tämä kirja ei varmaankaan ole hehkuvinta Munroa... Suketus on suositellut jo pariin otteeseen Hyvän naisen rakkautta ja Hän on nimittäin todellinen helmi! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Hienoa Kaisa Reetta :)

    Olet saanut hienosti irti kirjasta paljon olennaisuuksia.

    Sattumaaa tai ei luin kirjan viime tällä viikolla ja kirjoitin bloggauksen, mutta julkaisen sen joskus en ole päättänyt vielä viimeistään joulukuussa. Webbi-eetterin tulee silloin asiaa hieman toisesta näkökulmasta, mutta tämä kaikki, mitä kirjoitat on totta, tajusin jo lukiessani, että tässä kirjassa on monia näkökumia ja tasoja.

    Koin tämän "kuka sinä luulet olevasi" -jutun olevan myös lyömäaseen, jolla köyhyyden stigmasta muistutetaan.

    Minusta Flo on niitä äitipuolia, jotka tarkoittavat hyvä, mutta aikaansaavat pahaa. Alun kantelukohtaus oli myös kuvottava. Akka käy kantelemassa uudelle siipalleen, ja sitten leikkii sisar hento valkoista, kun pieksäjäiset on ohi. Tämä ei siis ole kuin pintatulkinta, yllätyin itsekin Munron kyvystä noin kliseisestä tarinasta saada noin syvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, onpa mielenkiintoista lukea sitten joskus, miten sinä näit tämän kirjan ja mitä asioita nostit framille!
      Minusta yksi hyvän kirjan tunnusmerkeistä onkin se, että sitä voi tulkita niin monella tapaa, elämäntilanteen, iän ja sukupuolenkin mukaan.

      Totta, Jokke: Flo tarkoitti hyvää monestikin, mutta hän oli itsekin kasvatettu niin, että hyvyydenosoituksia ei paljoa lapsille jaeltu. Saattoi olla niinkin, että ajateltiin liiallisen hellyyden olevan jopa haitaksi lapselle.
      Mieleeni muistuu muuten nyt se kohtaus, jossa Flo tulee rosen kouluun jonkunlaisen kiusaustapauksen jälkeen (muistankohan nyt oikein) puolustamaan tyttöä. Se teko oli ennenkuulumaton. Tuollaisia asioita, jotka osoittivat Flon todella välittävän edesmenneen miehensä lapsesta. Eikä tuohon aikaan varmaankaan kovin tavallista ollut, että leski otti huollettavakseen 'vieraan' lapsen...

      Munro on mielenkiintoista luettavaa aina... Seuraavaksi Hyvän naisen rakkaus! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Kiinnitin huomiota samaan kohtaukseen, kun Flo tuli kouluun, (joka nykyisin on yleisempää mutta ehkä soittamalla).

      Koulun opettajasta annetaan varsin kyyninen kuva, minkä samanlaisen kuvan saa myös kanadalaisen L.M Montgomeryn Anna-kirjoista.

      Flo todella teki oikein tai tarkoitus oli hyvä, mutta kaikki koitui siinäkin Rosen tappioksi, koska muu yhteisö ei hyväksynyt tekoa, vaan kiusaaminen paheni. Kiusaamiseen auttaa minun kokemukseni mukaan lapsen/aikuisen valmiuksien ja itsetunnon kasvattaminen kohtaamaan kiusaajat, sekä hänen hyväksyminen, ettei hänelle jää oloa, että hänessä on joku vika ja tätä tarvittavaa itsetuntoa rapauttaa hokema "mikä luulet olevasi?"

      Bloggaus ilmestyy 7.9, olen ahkeroinut ennakkoon, On tulossa kaikennäköisiä kiireitä :)

      Poista
    3. Jokke, sinä olet kadehdittavan säntillinen kirjabloggaaja! Hyvä niin: nyt tiedän, missä vaiheessa syksyä kerjäläistyttöä blogistasi haen :) Voi kunpa minussakin olisi edes hitunen samaa järjestelmällisyyttä ...

      Kiusaaminen on aina koko yhteisön ongelma, totta! Liian usein kiusattu jää yksin pelkojensa ja surujensa kanssa. Vieläkin on tapauksia, jossa opettajisto kieltää ilmiön esiintymisen koulussaan täysin. Sitä, mitä ei nähdä (tai ei haluta nähdä) ei ole olemassa.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Minä aloitin tätä kirjaa pari vuotta sitten, mutta silloin lukeminen jäi kesken. Hetki ei varmaan ollut oikea, ehkä teokselle pitäisi antaa uusi mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, jotkut kirjat vain eivät tunnu omilta. Onneksi maailma on täynnä hyviä kirjoja, on mistä valita :)

      Ehkäpä löydät Kerjäläistytön vielä uudestaan .

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Voi Kaisa Reetta...vaikka minulta puuttuu Munro-geeni, sinä saat minut haluamaan lukea tämän! Selvästi paljon ristiriitaisuutta ja pidin tuosta kirjan alkuperäisestä nimestä Who Do You Think You Are, joka on varsin paljon kertova. Kiiitos tästä!

    Pyrin nykyään samaan täydellisen sopivaan tahtiin kuin sinulla jo on;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olispa ihanaa, jos sain tällä tekstillä houkutelluksi sinut Munron pariin uudelleen :) Tuo lause, jonka otit esille, kertoo tämän kirjan hengestä oikeastaan kaiken olennaisen!

      Tiedätkö, tämä kirja toi mieleeni Carol Shieldsin, esimerkiksi hänen Ruohonvihreänsä ja Pikkuseikkansa! Tuossa kirjakaksikossahan tarkastellaan sisarusten elämää ja heidänkin kipupisteidensä takana on lapsena koettu arvottomuuden tunne, joka heijastuu aikuisikään. Pienenä kuriositeettina: Ruohonvihreää on kirjoitettu samana vuonnakin kuin Kerjäläistyttö, joten kanadalaiskirjailijattaret käsittelivät siis samoja teemoja samoihin aikoihin. Munron ja Shieldsin tyylit poikkeavat toisistaan, mutta jotakin samaa henkeä heistä löytyy!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Luin jostakin, että Kerjäläistyttö on koottu lehtiin kirjoitetuista novelleista, joten siksi se liikkuu novellin ja romaanin välimaastossa. Rosen lapsuus ja nuoruus olivat vahvoja, mutta sitten loput tarinat olisin voinut jättää lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni monet Munron novelleista ovat ilmestyneet ensimmäiseksi lehdissä, näin huomasin esimerkiksi hänen uusimman novellikokoelmansa Kallis elämä kohdalla.

      Minusta kokoelma oli kokonaiskokemus: jokaisella novellilla oli perusteltu paikkansa.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Kiitos taas, Kaisa! :-) Näitä ajatuksiasi on tosi mukava lukea. Tempaat mukaan ja houkuttelet taas kerran valitsemaan uusia tuttavuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akvis, olepa hyvä! :) Hyvien kirjojen pariin on ilo houkutella ;) Kannattaa ehdottomasti tutustua tähän helmikirjailijaan! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  7. Tämä on kiinnostava teos, muttei yllä parhaisiin Munro-kokemuksiini, vaan on itse asiassa minulle heikoin hänen tuotannostaan. Minustakaan jännite ei pysynyt yllä niin hienosti kuin selkeästi erillisissä novelleissa, mutta Rose on kyllä kiinnostava henkilö ja hän tosiaan kyseenalaistaa taustansa ja elämänkulun hienosti.

    Mitähän seuraavaksi suosittelisin... Munrolta ainakin Karkulainen on upea, kuten myös Hyvän naisen rakkaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, ihana odotella tulevia Munro-lukuhetkiä, jos tämä oli hänen heikoimpansa :)

      Munro on varmaan parhaimmillaan ihan perinteisessä, tiiviissä novellissa. Mutta kyllä minä tästäkin pidin! Muutamia hetkiä oli, jossa kerronta venyi...

      Hyvän naisen rakkauden ajattelin lukea seuraavaksi! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  8. Minulla on vielä ensimmäinenkin Munro lukematta, joten tämä kuulostaa kiintoisalta novellin ja romaanin välimaastossa.

    Onnittelut! Arpa valitsi sinut saamaan voiton blogini 1 v -arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kannattaa ehdottomasti tutustua Munroon! Hänen tyylinsä jakaa vahvasti mielipiteitä, mutta jättää tuskin ketään kylmäksi.

      Kiitos kommentistasi :) Voi, miten ihana yllätys, siitä onkin pitkä aika kun minä olen viimeksi voittanut arpajaisissa. Ihanaa, kiitokset kovasti! Tulen pokkaamaan palkintoni pikimmiten :)

      Poista
  9. Ilolla luin Kerjäläistyttö-arviosi. Kirja muistui hyvin mieleen kaikkine hienoine juonteineen. Munron kerronta on ihmeellisen koskettavaa, hiertävää ja todellista. Tämä on toistaiseksi ainut Munroni, mutta ei jää viimeiseksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!