Alice Munro: Kerjäläistyttö

Tarinoita Flosta ja Rosesta

Alice Munro: Kerjäläistyttö (The Beggar Maid, 1977)
Kanadassa  ensiksi nimellä Who Do You Think You Are?
Kustantaja: Tammi
Suomentanut Kristiina Rikman
Teos ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1985
Nidottu painos 2013, 259 sivua
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

'Rose oli aina tiennyt että näin kävisi, että joku tulisi ja rakastuisi häneen ensisilmäyksellä auttamattomasti, korviaan myöten. Samaan aikaan hän oli ajatellut, ettei niin kävisi, ettei kukaan haluaisi häntä. Eikä kukaan ollut siihen mennessä halunutkaan. Se, mikä teki ihmisestä halutun ei riippunut hänen tekemisistään, se oli jotakin myötäsyntyistä. Miten ihmeessä kukaan pystyi sellaista näkemään omassa itsessään? Rose katsoi itseään peilistä ja ajatteli: vaimo, rakastettu. Lempeitä sulosanoja. Muten ne saattoivat häneen liittyä? Se oli ihme, se oli erehdys. Tästä hän oli uneksinut; ei hän tätä tahtonut.'

 Rose elää lapsuutensa Hanrattyn pikkukaupungin köyhässä kaupunginosassa kauppiasisänsä,  äitipuolensa ja pikkuveljensä kanssa. Vaikka isän kauppa tuo toimeentulon, köyhyys on läsnä. Se on kuin poltinmerkki, jota Rose oppii häpeämään jo varhaisina vuosinaan. Rosen äiti on kuollut ja hänen isänsä ottaa itselleen uuden kumppanin, nuoren ja elinvoimaisen Flon. Rosen ja äitipuolen välit kiristyvät heti alkujaan ja terveytensä kanssa taisteleva isä joutuu tahtomattaan kahden naisen välienselvittelijäksi. Usein käy niin, että Rose saa tuntea Flon oikut sananmukaisesti nahoissaan. Elämä muuttuu näköalattomaksi ja ahdistavaksi.

 Perheen uusi järjestyksenpitäjä Flo on sellainen mutkattoman vanhanaikaisen työihmisen perikuva, jollaisia jokaiselle on varmasti siunaantunut lähi- tai ainakin tuttavapiiriin. Näiden arjen sankartarten jalat ovat tukevasti maankamaralla, heidän elämänasenteensa on äkkipäätään katsottuna pikemminkin negatiivinen kuin realistinen, kyynisyyteen taipuva. Flo rakastaa lapsia sillä käytännöllisellä ja yksitotisella tavalla, joka usein tulkitaan silkaksi välinpitämättömyydeksi. Hänen mielestään maailma on ennen muuta vaarallinen paikka eikä puhdasta, vastikkeetonta hyvyyttä ole olemassa. Flo siirtää elämänoppinsa ottotyttärelleen kertoilemalla tälle opettavaisia tarinoita hyväuskoisista hölmöistä, jotka ovat joutuneet suden suuhun silkkaa hyväntahtoisuuttaan. Niin voi käydä Rosellekin, ellei tämä pidä varaansa. Oikeastaan Rose ei tarvitsisi  näitä Flon tarinoita oppiakseen elämän realiteetteja, sillä täällä Länsi-Hanrattyssä realismi on alati näkyvillä ihmiskohtaloissa, joita Munro kuvaa tässä teoksessa hyvin todenmukaisesti ja sensuroimatta.

   Mutta Rose kaipaa elämäänsä muutakin kuin varovaisuutta, realismia ja raadantaa. Hän tahtoo irrottautua iänikuisesta puutteesta, köyhyyden lemusta, joka on tarttunut joka ikiseen vaatekappaleeseen ja ihohuokoseen ja joka pian tuntuu kyllästävän hänen mielensäkin. Kouluaikaisista vaikeuksista huolimatta Rose huomaa pitävänsä opiskelemisesta: vapaaoppilaspaikka yliopistoon on hänen lippunsa vapauteen, on kuin hänen elämänsä alkaisi oikeasti vasta nyt, kun juna puksuttaa yhä kauemmas Hanrattyn ummehtuneesta ilmapiiristä. Mutta uuteen kaupunkiin päästyään hänen huolella valitut vaatteensa alkavatkin  näyttää pelkiltä ryysyiltä jälleen ja hänen köyhä taustansa ja kömpelyytensä tuntuvat vain korostuvan paremmista piireistä saapuneiden opiskelijatoverien parissa. Alemmuudentunto ei näytä jättävän tyttöä rauhaan, osoittautuipa hän sitten miten kyvykkääksi opiskelijaneitoseksi tahansa.

  Rosen sosioekonominen asema nousee yllättäen, kun rikas perijä rakastuu häneen ja tahtoo hänen kanssaan naimisiin. Tarina voisi saada hyvinkin tuhkimomaisen lopun, mutta onneksi Munroon saattoi luottaa: Rose kyseenalaistaa arvonsa ja oikeutensa rakkauteen ja hyvään elämään yhä uudelleen ja uudelleen. 
Teoksen alkuperäinen nimi Who Do You Think You Are (Kuka oikein luulet olevasi) kertoo tästä teoksesta paljon. Tuo lause tuntuu jääneen soimaan Rosen mielen pohjalle kuin kiinni jumittunut vinyylilevy, se soi siellä vielä silloinkin, kun hänen kaiken järjen mukaan olisi pitäisi jo tajuta itsesyytöstensä mielettömyys. Oppiiko Rose koskaan luottamaan elämään ja itseensä?

  Kerjäläistyttö on ihanan, viime vuonna Nobel-palkitun Alice Munron ensimmäinen suomennettu novellikokoelma. Luin teosta kuin romaania, sillä  Rosesta ja Flosta kertovat tarinat muodostavat saumattomasti etenevän kokonaisuuden. Kertomus etenee Rosen kasvutarinana, Flo esiintyy henkilöhahmona vain Rosen lapsuus- ja varhaisnuoruuskuvauksissa, mutta hänen äänensä  - se tuntuu soivan Rosen elämässä myöhemminkin, aina jossakin taustalla, kuin kaukaisena, alati varoittavana kaikuna menneisyydestä. Naiset kohtaavat toisensa uudelleen vasta kokoelman viimeisessä tarinassa, kun vuodet ovat jo vierineet ja Rose saanut elämänkokemusta ja näkemystäkin. Kohtaaminen on omalla tavallaan hyvin vaikuttava.
Rosen ja Flon tarina on surullinen kertomus siitä, kuinka voimakkaasti lähtökohdat voivat vaikuttaa ihmisen elämään ja omakuvaan. Katkeruus, häpeä, uhma, viha... Kaikki nämä tunteet olivat tässä kirjassa voimakkaina läsnä. Onko mukana lopulta myös hyväksymistä ja anteeksiantoa?

Kerjäläistyttö oli toinen lukemani Alice Munron novellikokoelma. Viime joulun seutuihin luin hänen uusimman teoksensa, Kalliin elämän, jonka ylivertaisen intensiivistä ja napakkaa kerrontaa jäin Kerjäläistytössä vähän kaipaamaan, vaikka pidin tästäkin kokoelmasta todella paljon. Kirjan romaanimainen rakenne saattoi vaikuttaa siihen, että tarinoiden jännite ei pysynyt kaiken aikaa samalla tasolla kuin Kalliissa elämässä.  Mutta yhtä kaikki, rakastin Munron sanankäyttöä myös tässä teoksessa, hänen realistista otettaan, hänen henkilöhahmojaan, hänen maailmaansa, joka yhtäkkiä onkin yhtä tosi kuin omamme. Lukiessani aistin selkeästi, että teos on kirjoitettu 70-luvulla, jolloin yhteiskunnallisella luokkajaolla on ollut nykyistä suurempi ja todempi merkitys. Toisaalta, voimakas luokkajakoajattelu saattaa olla nostamassa uudelleen päätään, joten tarinassa voi nähdä pelottavaa ajankohtaisuuttakin.

Kerjäläistyttöä on luettu myös muun muassa täällä:  Eniten minua kiinnostaa tie, Hurja Hassu Lukija  , Kirsin kirjanurkka, Luettua elämää, Mustikkakummun Anna,  Opuscolo - kirjasta kirjaan, Tea with Anna Karenina, 

# Kirjapostaukset juuttuivat viime viikolla luonnoskansioon, innostuin nimittäin testailemaan uutta tuolla toisaalla, käsitöiden parissa... Tässä kuussa pitäisi saada ulos vielä yksi kirjajuttu, sillä yritän pitää yllä tasaista (sopivan rauhallista) tahtia kirjapostauksissa: minulla se tarkoittaa noin neljää proosateosta per kuukausi.