26.2.2014

Tove Jansson: Taikurin hattu

Tove Jansson: Taikurin hattu (Trollkarlens hatt, 1947) 
21. painos, 140 s.
1. suomenkielinen laitos ilmestyi 1958
Kustantaja: WSOY
Suomentanut Laila Järvinen

'Eräänä kevätaamuna kello neljältä lensi ensimmäinen käki Muumilaakson läpi. Se istuutui sinisen muumitalon katolle ja kukkui kahdeksan kertaa, tosin hieman käheästi, sillä oli vielä hyvin varhainen kevät. 
Sitten se lensi edelleen itää kohti. 
Muumipeikko heräsi ja loikoi pitkän aikaa katsellen kattoon käsittämättä, missä hän oikein oli. Hän oli nukkunut sata yötä ja sata päivää, ja unet vilisivät vielä hänen ympärillään ja tahtoivat kiskoa hänet takaisin omille mailleen...'

  Mutta eipä aikaakaan, kun koko muumitalo herää talviunestaan uuteen kevääseen. Muumipeikko ystävineen lähtee retkelle vuorelle, jonka huipulta löytyy korkea, musta hattu. Kun Muumipeikko ja kumppanit palaavat hatun kanssa kotiin Muumilaaksoon, alkaa tapahtua kummia. Mistä ilmestyivätkään nuo ihanat poutapilvet, joilla voi ratsastaa Muumitalon puutarhassa?
'Pilvenhattarat lähtivät purjehtimaan sinne tänne pitkin loikkauksin kuin suuret tottelevaiset kaniinit. Mutta Niisku keksi miten niitä ohjattiin. Jos painoi kevyesti toisella tassulla, niin pilvi kääntyi, jos painoi molemmilla, pääsi täyttä vauhtia eteenpäin. -- Se oli aivan tavattoman hauskaa.

  Ja mitä kummaa tapahtuukaan kun Muumipeikko ryömii hatun alle piiloon, tai kun Muumimamma heittää sen sisään muutamia kuivuneita lehtiä! Taikahatusta voi putkahtaa esiin aivan mitä tahansa. Arvaamattomuus tekee hatusta paitsi kiehtovan, myös erittäin vaarallisen.
'- Pilvet olivat hauskoja, sanoi Muumipeikko hieman apeana. Niitä olisi voinut tulla enemmänkin.
- Tai tulva-aaltoja ja vieraskielisiä sanoja, sanoi hänen äitinsä. - Miltä kuisti nyt näyttää!'

  Muumilaakson kesä on lämmin, värikäs ja jännittävä. Meri tyrskyineen ja seikkailuineen on alati läsnä, muumitalon puutarha on täynnä värejä, kukkia, valkoisia näkinkenkiä ja kultaperhosia. Eräänä päivänä rannalta löytyy hylätty purjevene ja kohta muumiperhe ystävineen onkin matkalla kohti suurta tuntematonta.
Elämä on seikkailuineen aika mainiota, Muumipeikko tuntuu miettivän: 'Voi miten ihanaa on olla äsken herännyt Muumipeikko ja tanssia lasinvihreissä laineissa auringon juuri noustessa! -- He ryntäsivät kuin pyöriäiset läpi aaltojen ja purjehtivat niiden harjoilla rantaan. -- Nuuskamuikkunen kellui selällään kauempana ja katseli taivaalle, joka oli kuulaan sininen.'

  Kesän taipuessa kohti syksyä Muumilaaksoon astelee kaksi pientä olentoa mukanaan matkalaukku, jonka sisältö on kaikille muille suuri salaisuus. Tiuhti ja Viuhti pakenevat kauheata Mörköä ja saavat turvapaikan Muumilaaksosta. Nuo pienet olennot ovat varastaneet Möröltä jotakin, joka heidän mielestään 'on kauneinta maailmassa mutta Mörön mielestä vain kallenta'.
Mörkö  tietenkin saapuu Muumilaaksoon penäämään oikeuksiaan. Pian paikalle lennähtää myös Taikuri, joka osoittautuu hämmennystä aiheuttaneen mystisen silinterihatun entiseksi omistajaksi. Mutta mitä hän haluaa, jos ei hattuaan? Lopulta käy kuten hyvissä tarinoissa aina: solmut avautuvat ja kaikki, jopa Mörkö, ovat onnellisia. Seikkailu huipentuu huumaavaan, Muumilaakson kesän päättävään ilojuhlaan, jossa kunniavieraina ovat pienet sankarit Tiuhti ja Viuhti.

Mutta'...kaikkein onnellisin on Muumipeikko, joka astelee äitinsä kanssa kotiin puutarhan läpi juuri kun kuu kalpenee päivänsarastuksessa ja puut huojuvat hiljaa mereltä puhaltavassa aamutuulessa. Nyt hiipii viileä syksy Muumilaaksoon. Sillä muuten ei voi tulla uutta kevättä.'

   Muumilaakso kuului lapsuuteni tärkeisiin maisemiin. Minun muumini tuntuvat elävän vieläkin kuin kivikautta: heidän laaksossaan on yhä hyvin hiljaista ja rauhallista, väritykseltään jopa mustavalkoista (värikkäistä muumikuvakirjoista en nimittäin lapsena niin syttynyt, mikä on oikeasti kummallista, sillä rakastan värejä yli kaiken!). Muumit tekivät minuun lapsena niin suuren vaikutuksen, että innostuin keksimään omia muumitarinoita, jotka sitten naputtelin kirjoituskoneella puhtaaksi yhden sormen tekniikalla. Sivujen reunoihin piirsin tarinaa mukailevat kuvat. Muistan vieläkin, miten tärkeää oli löytää juuri oikeanlainen, ohutkärkinen tussi piirroksia varten. Tarinat olivat 'puhtaaksikirjoituksen' jäljiltäkin täynnä typoja ja tussitahroja, mutta tunne oli mahtava: olinhan oikea kirjailija ;)

  Lapsuuteni Muumilaaksossa elämä tuntui olevan suurimmaksi osaksi vain ihanaa. Aistin kyllä tarinoiden tummemmat sävyt, satuun kätkeytyvän surun, luopumisen tuskan ja ajatuksen elämän arvaamattomuudesta, mutta tarinoiden valoisuus voitti aina. Ja niin kävi tälläkin kertaa. Nyt, uusintakierroksella luin Taikurin hatun ohella Boel Westinin kirjaa Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä, joka avasi tätä pientä romaania vielä ihan uudella tavalla. Sain tietoa muumihahmojen ja Taikurin hatun syntyprosesseista ja siitä, minkälaisessa elämäntilanteessa Tove oli kirjoittaessaan kolmatta muumiromaaniaan.
Tämän kansainväliseksi läpimurroksi osoittautuneen kirjan julkaiseminen onnistui muuten vasta kustantajaa vaihtamalla. Toveen ja hänen Muumilaaksonsa tenhoon ei taidettu vielä tuossakaan vaiheessa uskoa, vaikka kirjailijalta oli ilmestynyt vaikka mitä, kaksi muumiromaaniakin.

Jansson kirjoitti Taikurin neljäkymmentäluvun lopulla, aikana, joka oli asenteiltaan hyvin sallimaton.   Hän piilotti Taikurin hattuun jotakin hyvin omakohtaista, jota muulla tavoin ei voinut maailmalle julistaa: kirjassa esiintyvien kahden pienen olennon, Tiuhtin ja Viuhtin tarina on Toven ja hänen silloisen rakastettunsa, Vivica Bandlerin tarina.

   Westinin Tove Jansson, Sanat, kuvat, elämä -kirjassa kuvataan muumihahmojen syntyä yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti. Muumit eivät putkahtaneet maailmaan sellaisina harmittomina, ystävällismielisinä olentoina kuin me heidät tunnemme, vaan pelottavina, tummina ja laihanpuoleisina kummituksina. Sellaisten olioiden muuntuminen aurinkoisten muumitarinoiden sankareiksi ei käynytkään kädenkäänteessä. Kun Tovelta itseltään kysyttiin Muumien alkuperää, hän vastasi tähän tapaan: 'Varhaislapsuudessani näpistelin ruokakomerosta. Ja silloin enoni sanoi: Varo kylmiä muumipeikkoja. Ne ryntäävät piilostaan heti kun näpistelijä ilmaantuu paikalle ja alkavat hieroa kuonojaan tämän sääriä vasten niin, että tämä alkaa palella, ja sitten kaikki näkevät, kuka on ottanut hilloa ja maksapasteijaa.'

 ¤ Tove Janssonin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Merkkivuotta juhlitaan tänä vuonna kirjablogeissakin, esimerkiksi Opuscolon Valkoisen kirahvin ja   Les! Lue!-blogin Reetan käynnistämillä lukuhaasteilla. 

 ¤ Taikurin hatusta on kirjoitettu muun muassa täällä: Ei vain mustaa valkoisellaJokken kirjanurkkaLukuisa, Muumittajan Muumi-blogi ja Olgan lukupäiväkirja.


 ¤ Tässä jutussa käytin tietolähteenä myös Boel Westinin kirjaa Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä (Schildts, 2008). Kirjasta tulee jossakin vaiheessa myös ihan oma postauksensa.

12 kommenttia:

  1. Ihana juttu tuo sinun muumikirjailijan urasi! Omaan lapsuuteeni Muumikirjat eivät kuuluneet, niin nyt luen niitä vähän tutustuakseni koko Muumilaaksoon. Kirjoituksestasi saan sen käsityksen, että siinä saapuu uusia henkilöitä Muumilaaksoon, joten lukulistalle menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet löytänyt tiesi Muumilaaksoon nyt aikuisiällä! :)
      Totta, tässä kirjassa vilahtaa monia hahmoja, myös ihan 'käymäseltään', vähän niin kuin vierailevina tähtinä...

      Kiitos kommentistasi, Paula :)

      Poista
  2. Ihana, pieni muumikirjailija! Hieno teksti Taikurin hatusta, joka on lukulistallani. Minäkin yritän paikata lapsuuteni muumiaukkoja tänä juhlavuotena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa on lukea näitä Muumeja nyt uudelleen, nyt vanhemmiten tarinoista avautuu ihan uusia kerroksia. Jansson oli huikea kirjoittaja!

      Kiitos kommentistasi, Elina :)

      Poista
  3. Tämä on minun suosikkikirjani, kaikessa lapsekkuudesta huolimatta minä pidin tästä aikuisenakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnä näin viime yönä noista taikurin hatusta tulleista poutapilvistä unta! :) Kyllä tämä näköjään aikuisenkin alitajuntaan sujahtaa :) Kiitos kommentistasi, Jokke :)

      Poista
    2. Missä kirjassa olivat ne siemenet, jotka sitten olivat yön aikana itäneet ja koko talo oli kuin viidakkoa? Oliko se juuri Taukurin hatussa? Minä näen unta, jossa se asia tapahtuu meille ja meidän talossa;)

      Poista
    3. Leena, viidakkokohtaus on juuri tässä Taikurin hatussa. Muumimamma heittää taikurin hattuun kämmeneensä rutistaman kasan kuivia lehtiä ja menee päiväunille... Eipä aikaakaan kun hattu alkaa versoa uutta elämää :)

      Teidän talonnehan on kesäisin ainakin kuvista päätellen kuin keskellä viidakkoa, eikö vain? Unesi sopii siis hyvin kauniisiin näkymiinne :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Taikurin hatun merkeissä laitoin sinulle haasteen blogiini.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Paula! Tartun ilomielin haasteeseen :) <3

    VastaaPoista
  6. Löysin vihdoinkin tyttäreni muumikirjat komerojen piiloista, kun etsin kirjoja lastenkirjahaasteeseen. Taikurin hatun olemme lukeneet, mutta ilmeisesti se ei ollut oma. Ja tietysti nämä on sen sadasti nähty tlevisiosta. Ostin Tiuhti ja Viuhti -mukin tyttärelleni ja se kuvastaa hänen ja parhaan ystävänsä läheistä ystävyyttä vauvasta nyt nuoriksi aikuisiksi. Nyt he asuvat taas vieretyksin Hesassa.

    Muumien ulkonäkö on muuttunut todella paljon. Eikö se mennyt niin, että Jansson antoi japanilaisile oikeuden muokata muumeja vähän pyöreämmiksi ja lapsiin vetoavimmiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä etsiskelin juuri tänään lastenkirjoja tuohon kirjablogien lastenkirjahaasteeseen ja huomasin, ettei omaan hyllyyn tänne Turkuun ole tullut otettua mukaan kuin muutama hassu kirja. Kaikki muut, eli ne, joita en lapsena hellämielisyyspuuskassani tullut antaneeksi lastenklinikalle, ovat metsäkodissani Kirkkonummella. Yksi vanha Muumiromaani minulla on täällä, Vanha painos 'Näkymättömästä lapsesta', joka sekin taitaa oikeasti olla sisareni kirja.
      Muumien ulkonäkö on muuttunut vuosien vieriessä aivan huikeasti...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!