Sunzi: Sodankäynnin taito

Kun taistelusta tehdään tarpeetonta

Sunzi: Sodankäynnin taito (Sunzi Bing fa)190 s.

Kustantaja: Gaudeamus 2010

Suomentanut ja toimittanut:  Matti Nojonen

  Mietin tänään, onko Sodankäynnin taidon esille tuominen juuri tänään aiheellista ja sopivaa. Seuraamme Ukrainan tapahtumia, tilanne siellä näyttää kärjistyvän entisestään...

  Mutta tarkemmin ajateltuna teos sopii hyvin tähänkin päivään: teoksen henki ei ole veriseen kaaokseen ohjaava vain ihan päinvastoin: Sunzin oppien mukaan konfliktit tulee voittaa jo ennen kuin tilanteet kärjistyvät energiaa ja ihmisten moraalia syöväksi taisteluksi.

  Matti Nojonen, tämän kirjan suomentaja ja toimittaja, ansaitsee työstään erityiskiitokset: hänen Sodankäynnin taitoa koskeva tutkimustyönsä on ollut innostunutta ja erittäin pikkutarkkaa. Nojonen kertoo urakastaan lyhyesti kirjan alkuosassa, josta löytyy myös paljon tietoa paitsi sodankäynnin taidon historiasta ja sen opeista selityksineen, myös laajempaa tietoa klassisen Kiinan kulttuuri- ja aatehistoriasta ja sen sodankäynnin tavoista. Loppuosa kirjasta on pyhitetty Sunzin teksteille.

  Käsillä oleva teos on ensimmäinen suoraan kiinan kielestä suomennettu Sodankäynnin taidon laitos. Se perustuu vanhimpaan olemassa olevaan, noin 2000 vuotta vanhaan editioon. Teoksen kirjoittajan historiallisuudesta ei ole varmuutta. On hyvinkin mahdollista, että kirja on kirjoitettu monen kirjoittajan toimesta pitkänkin ajan kuluessa. Teosta on aikojen kuluessa muokattu useaan eri otteeseen (vähän samaan tapaan kuin raamattua siis). 

  Teoksen synty oli riippuvuussuhteessa paitsi Kiinan sotahistoriaan, myös aikakauden aatehistorialliseen ilmapiiriin: Kaikki klassiset kiinalaiset filosofit, Kungfutse muiden mukana, analysoivat sodankäyntiä ja kirjoittivat siitä ahkerasti. Nojosen mukaan klassista kiinalaista filosofiaa ei voikaan ymmärtää, ellei ole tutustunut sen sotilasstrategisiin ja sotapoliittisiin keskusteluihin (Arvatkaa vaan, alkoiko Kiina, sen kulttuuri ja historia kiinnostaa minua nyt, jopa Japania enemmän).

  Eurooppaan teos saapui 1700-luvun lopulla Ranskan kautta. Napoleon kantoikin sitä tunnollisesti mukanaan sotaretkillään. Viime sotien aikaan Mannerheimin lähellä vaikuttanut Kenraali Akseli Airo piti teosta ainoana yölukemisenaan. Teosta lukevat tätä nykyä niin sotapäälliköt, talousvaikuttajat, yrityspomot, pasifistit, urheilijat, pelurit... Kaikki voivat löytää Sunzin opeista oman tarttumapintansa.

  Sodankäynnin taidon  teksti on tyyliltään lyhyttä ja napakkaa. Koruttomuus on ehkä käytännön sanelemaa: teos levisi ympäri Kiinaa paitsi bambuliuskoista tehtyinä rullakirjoina, myös suullisesti, joten kerronta oli edullista pitää mahdollisimman yksinkertaisena. Sunzin oppi jakaantuu yhteensä kolmeentoista ydinlukuun sekä lisälukuihin, joista monet ovat löytyneet uudelleen vasta viime vuosisadalla. Tässä käännöksessä pääpaino on noissa kolmessatoista ydinluvussa, joissa kussakin keskitytään yhteen sodankäynnin kannalta tärkeään tekijään. Jotta postaus ei muuttuisi tylsäksi luetteloinniksi, siksi keskityn seuraavassa vain muutamaan juttuun, jotka minulle jäivät erityisesti mieleen tällä ensimmäisellä lukukerralla.

~

  Sunzin opit nojaavat klassisessa Kiinassa vallalla olleeseen Dao-käsitteeseen, joka kuvaa laajaa, jatkuvasti muuttuvaa vuorovaikutusten kokonaisuutta, jossa tarkkailija tai tarkkailtavana oleva kohde ovat yhtä. Daon opin mukaisesti myös sodankäynti on kaiken aikaa muuttuvaa. Sunzi sanoo:

Voittoisia taisteluita ei voi toistaa. Ne ottavat muotonsa loputtomasti muuttuvista olosuhteista. 

Sunzi puhuu tässä yhteydessä kahdesta tärkeästä tekijästä: shi (voimakapasiteetti) ja quan (tilannesidonnainen voimatasapaino). Ensialkuun käsittämättömältä tuntuva sanapari aukeni minulle pikkuhiljaa: On osattava käyttää eteen tulevat, alati muuttuvat tilanteet hyödyksi muuttamalla voimatasapainoa niin, että etu tulee itselle, samalla tavoin kuin punnusvaa'alla olevien saman- tai eripainoisten 'voimien' asemaa voidaan muuttaa vaa'n tukipistettä muuttamalla. Sodankäynnissä  'vaa'n tukipistettä' voidaan muuttaa tehokkaimmin käyttämällä harhautuksia. Sunzin mukaan Sodankäynnin taito onkin ensisijaisesti harhauttamisen taitoa:

'Sodankäynti perustuu harhaanjohtamisen taitoon.

Kun olet voimissasi, hämää kyvyttömyydellä;

kun olet valmistautunut, teeskentele valmistautumatonta;

kun olet lähellä, anna vaikutelma, että olet kaukana;

kun olet kaukana, anna vaikutelma, että olet lähellä.

Jos vihollinen on ahne, houkuttele; --

jos vihollinen on raivoissaan, ärsytä; --

jos vihollinen on vaatimaton, rohkaise ylimielisyyteen; --

ilmesty paikoista, joissa hän ei osaa odottaa sinua.--'

'Seuraava pätee taistelun asiantuntijaan:

Hänen voimakapasiteettinsa on suuntautunut ja ajoituksensa vahva.

Taitava saa ryhmityksellään vihollisen liikkumaan 

- vihollisen on tällöin pakko seurata. Hän tarjoaa houkuttimen, johon vihollisen on pakko tarttua.

Näin hän liikuttelee vihollista ja antaa omien sotilaidensa odottaa.

Taistelun taitaja etsii tilanteen tarjoamaa voimakapasiteettia

eikä vaadi sitä miehiltään.'

Tilanteen  niin vaatiessa viholliselle täytyy antaa mahdollisuus kasvojen säilyttämiseen: 

'Älä estä kotiin palaavaa vihollista. Piiritetylle viholliselle on jätettävä auki pakoreitti, äläkä painosta nurkassa olevaa vihollista.’

  Neuvo kuulostaa kovin inhimilliseltä, mutta siinä on myös toinen aspekti: nurkkaan ahdistettu vihollinen, jolle ei ole annettu vetäytymismahdollisuutta, taistelee kuolemaansa saakka. Tämä toisi viholliselle edun. Sunzi käyttää samaa psykologista taktiikkaa myös omien joukkojensa johtamisessa:

‘Heitä joukot tilanteeseen, josta ei ole ulospääsyä, niin ne ennemmin kuolevat kuin pakenevat. Jos kuolema on väistämätön, upseerit ja sotilaat antavat kaikkensa.’

 Aseisiin tarttuminen ei kuitenkaan koskaan ole itsetarkoitus. Taistelut, varsinkin pitkittyessään, tulevat raskaiksi valtiolle, yksityisille ihmisille ja yleiselle moraalille. Siksi Sunzi asetti ensisijaiseksi päämääräksi vihollisen sotasuunnitelmien tuhoamisen. Mikäli tämä epäonnistuu ja aseisiin tartutaan, täytyy taistelut pitää mahdollisimman lyhyinä.

'Vaikka raivo voi palautua onneksi ja epätoivo iloksi, niin hävitettyä valtiota ei voi pystyttää uudelleen eikä kuolleita palauttaa henkiin.'

 

Sunzille taistelulla ei ole itseisarvoa. Se on yksinkertaisesti vain (viimeinen) keino saavuttaa asetettu päämäärä. Kirjoittaja haluaa aivan ilmeisesti välttää sodan 'romantisoinnin' ja soturilegendojen syntymisen:

'Voiton ennakointiin riittää rahvaan tieto. Se ei ole hienointa. 

Sekään, että voittaa taistelun ja kaikkialla Taivaanpiirin alla toistetaan "mahtavaa", ei ole hienointa. 

Taitavaksi kutsuttu voittaa siellä, missä on helppo voittaa. Siksi taitavan sotapäällikön voitot eivät ole ihmeellisiä voittoja. Voitot eivät anna viisaan mainetta eivätkä ansiota rohkeudesta, sillä hän voittaa taistelut erehtymättömästi. --

Voittoisa armeija voittaa jo, ennen kuin hakeutuu taisteluun. Häviävä armeija taistelee ensin 

ja vasta sitten hakee voittoa. 

Kerkesin tässä raapaista Sodankäynnin taidosta vain pintaa. Paljon mielenkiintoista jäi kertomatta, joten palajan Sunzin oppeihin todennäköisesti vielä muissa yhteyksissä. 

  Sodankäynnin taito oli minulle hieno ja avartava kirja, josta riittää ammennettavaa ja opittavaa vuosiksi eteenpäin. Matti Nojosen sanoin: '... Sunzin tarjoamassa monitasoisuudessa piilee kirjan voima ja ajattomuus. Kirjaa ei pidä lukea kiireessä, vaan siihen on palattava aika ajoin. Kirjan opit avautuvat lukijalle eri tavalla elämän eri tilanteissa.'

  Suosittelen kirjaan tutustumista! Minä löysin teoksesta monia, monia asioita, joita voin hyvin soveltaa omaan arkielämääni. Esimerkki tällasesta ilahduttavasta ahaa-elämyksestä oli se, että itselleni asettamani päämäärät voi saavuttaa vähäiselläkin energiamäärällä (voimalla), kun osaa suunnata käytössä olevan energiani (voiman) oikein. Joskus koetan puskea asioita läpi kuin pakolla, mikä Sunzin oppien mukaan ei ole se paras etenemistapa. Intuitiivisestihan tuon neuvon tietävät ja ymmärtävät varmasti kaikki, vaan mitä tapahtuukaan kun haasteita tulee eteen ja stressi painaa päälle...

  Itäiset tuulet puhaltavat myös seuraavassa kirjassani: Haruki Murakamin 1Q84 romaanin osa I ja II on loppusuoralla ja jo tässä vaiheessa voin sanoa, että lukukokemus on ollut huima!
Saattaa olla, että ennen Murakamia blogiin ilmestyy jotakin pyöreää ja pehmeää ;)

Osallistun Sodan käynnin taidolla Suketuksen Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.