Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi (The Stranger's Child, 2011) 535 s.
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2013.
Kirjan ensimmäinen suomenkielinen laitos ilmestyi 2012
Suomentanut Markku Päkkilä 

  ‘Hän oli maannut jo yli tunnin riippumatossa ja lukenut runoja. Se ei ollut helppoa: hän mietti koko ajan, että George tulisi pian Cecilin kanssa, ja valui mietteissään alaspäin puolittain tahallisina pieninä luiskahduksina kunnes lojui sykkyrässä riippumaton pohjalla ja piteli kirjaa kasvojensa yllä väsynein käsin. Valokin alkoi hiipua ja sanat sivuilla sulautuivat toisiinsa. Hän halusi nähdä Cecilin ja nauttia näkemästään tovin ennen kuin Cecil huomaisi hänet, ennen kuin heidät esiteltäisiin.’

  Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi alkaa kauniilla kohtauksella nuoresta Daphnesta, joka tuossa riippumatossa odottelee jo vähän malttamattomana ensitapaamistaan veljensä ystäväpiiriin kuuluvan nuoren runoilijalupauksen kanssa. Cecilin kohdattuaan hän alkaa pian tuntea lämpimiä tunteita tätä kohtaan. Daphne on tähän saakka elänyt iloista ja huoletonta nuoren tytön elämää englantilaiseen yläluokkaan kuuluvan perheensä suojissa, eikä oikeastaan vielä koskaan ole tuntenut tällä tavoin. Runoilijassa on aistittavissa suuren maailman vetovoimaa, joka tuntuu houkuttavan niin monia muitakin kohdalleen osuvia.

  Hollinghurst tarkastelee viehättävässä, todentuntuisessa romaanissaan englantilaisen yläluokan elämää sadan vuoden aikajänteellä, aina 1900-luvun alusta nykypäiviin. Tarinan alkaessa luokkarajat ovat vielä selvät ja valtaeliitti saa voimansa tiukasti kontrolloidusta yhteisöllisyydestä. Oxfordin maineikkaassa ilmapiirissä kasvanut Cecil Valance elää ystävineen ja opiskelijatovereineen maailmassa, jonka sääntöjä ja moraalikäsityksiä ei voi kyseenalaistaa, ei ainakaan julkisesti. Mutta Cecil ei ole syntynyt elämään hänelle asetettujen normien mukaisesti. Lukija seuraa, kuinka runoilija viivähtää hetken Daphnen kotitalossa, viettää sisarusten kanssa aurinkoisia lomapäiviä, kirjoittaa tunnetuimmaksi jääneen runonsa 'Two Acres'  ja häviää välillä teille tietämättömille Daphnen veljen kanssa, joka myös tuntee vetoa Ceciliin. Mutta huoleton aika päättyy pian, ensimmäisen maailmansota syttyy ja Cecil lähtee rintamalle. Ajan myötä Daphnen muistokirjaan sutaistu pieni runo alkaa elää omaa elämäänsä ja saa ympärilleen taianomaisen hohteen…

  Kirjan alkupuolella Hollinghurst kuvaa yläluokkaista yhteisöä hyvin yksityiskohtaisesti ja ajan henkeen uppoutuen. Hän marssittaa lukijansa eteen niin laajan joukon tarkentumattomaksi jääviä henkilöhahmoja, että lopulta en oikein tiennyt, kenestä kulloinkin puhuttiin. Tässä vaiheessa tunsin lukemisen takkuilevan niin, että olin heittää kirjan vastoin tapojani kesken. Sitten tein oivalluksen: voisiko olla niin, että vain tämän hienoisen pitkästymisen kautta saatoin nähdä ja jopa kokea häivähdyksen siitä todellisuudesta, jossa yläluokka tuohon maailmanaikaan eli:  Elämä koostui sosiaalisten verkostojen pakonomaisesta ylläpitämisestä, sisäänpäinkääntyneistä päivällisistä, hienostuneella aksentilla käydyistä, tylsistä ja liian pitkiksi venyneistä illalliskeskusteluista, yleisten mielipiteiden myötäilemisestä ja sopimattomiksi koettujen keskusteluaiheiden välttelystä. Elettiin Ilmapiirissä, jossa pienikin poikkeama yhteisön normeista saattoi aiheuttaa skandaalin. Ihmisen minuus näytti rakentuvan pitkälti yhteisön kautta, yksilökeskeinen maailmankatsomus oli tuntematon käsite, sellaisen ideakin olisi saattanut kuulostaa aikalaisten korvissa absurdilta.

   Ja sitten, melkein kuin salaa, Hollinghurstin kerronta muuttuu yksilökeskeisemmäksi. Vuodet ovat  kuluneet, aristokratian valta alkanut hiipua ja yläluokka on menettämässä tiukkaa  yhteisöllisyyttään. Tämä aiheuttaa yllättäviä henkilökohtaisia tragedioita, joihin törmätään myös Vieraan lapsessa. 
Mutta yksi asia pysyy: jo eläessään jonkinlaista mainetta saavuttaneen nuoren runoilijan tarinaa ei ole unohdeta. Jälkipolvien kiinnostus Ceciliä kohtaan on melkein hämmentävää. Runoilijan muiston ympärille kehittyy maagista loistetta, joka saa ihmiset kiinnostumaan hänen mystisestä, salaisuuksia tihkuvasta runoudestaan vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeenkin. Jokainen sukupolvi luo hänestä omanlaisensa kuvan, tutkimuksia ja elämänkertoja julkaistaan ja juuri tämä tarkastelukulmien kerroksellisuus tuo runoilijan tarinaan hienoa moniulotteisuutta. Se, miten Cecil nähdään tai oikeammin, mitä hänestä halutaan nähdä ja tuoda esiin, heijastelee kunkin sukupolven omia arvoja ja moraalikäsityksiä ja toisaalta elämänkertureiden henkilökohtaisia intressejä ja kokemuksia. Hollinghurst kuvaa Cecilin arvoituksen parissa puurtavien kirjallisuustutkijoiden työtä niin mielenkiintoisesti, että lukiessani olin unohtaa, että seurasin fiktiivistä kertomusta. 
 Mitä ristiriitaiset muistot, runonpätkä tai haalistuneet kirjeet rintamalta voivat  kertoa jo kauan sitten poismenneestä ihmisestä? Minkälaisia asioita jätämme jälkeemme ja minkälaisia muistoja haluaisimme säilyttää? Onko todellisuus aina tarua ihmeellisempi vai ihan päinvastoin?
  
  Brittiläinen, vuonna 1954 syntynyt Alan Hollinghurst on Suomessa vielä suhteellisen tuntematon kirjailija. Vuonna 2004 hän voitti Booker-palkinnon vielä suomentamattomasta kirjastaan The Line of Beauty. Vieraan lapsi on hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa. Aiheeltaan ja tunnelmaltaan kohtalaisen vaativa kirja tarjosi minulle kosolti haastetta mutta myös upeita kirjallisia oivalluksia. Vieraan lapsi on hieno kertomus maailmasta, joka muuttui. Jään mielenkiinnolla odottamaan Hollinghurstilta mahdollisesti ilmestyviä muita suomennoksia.
  
  Vieraan lapsi on saanut kirjablogeissa ristiriitaisen vastaanoton. Voit lukea kirjasta lisää muun muassa täältä: Amman lukuhetki, Ilselä,  Kirjanurkkaus, Kirjojen parissa,  Leena Lumi, Luettua, Luetut, lukemattomat Lumiomena, Poplaari, P.S. Rakastan kirjoja.