22.5.2015

Peter Høeg: Susanin vaikutus



    Tanskalaisen Peter Høegin uusimman romaanin päähenkilö, 43-vuotias huippuälykäs  fyysikko Susan Svendsen, on ihanan ristiriitainen tuttavuus. Vaikka hän on hurjien lapsuuskokemustensa vuoksi hyvin herkkä, sisäänpäinkääntynyt ja viileää torjuntaa huokuva, hänessä on samaan aikaan huumaavaa voimaa ja pelkäämättömyyttä, sellaista, joka voi aina tarvittaessa räjähtää alkukantaiseksi räävittömyydeksikin. Tässä naisessa ei ole mitään tavanomaista. Kun tällaiseen yhtälöön lisätään vielä pitelemättömät ja tuliset leijonaemon vaistot, on yksi tämän kirjakevään kirkkaimmista tähdistä syttynyt.

    Susanin tapa ajatella ja hahmottaa maailmaa poikkeaa olennaisella tavalla valtavirrasta. Hän näkee ja kokee  asiat pitkälti luonnontieteellisesti, puhtaina  fysikaalisina ilmiöinä. Hän pyrkii hallitsemaan maailmaansa hyvin pitkälle pelkällä loogisella päättelykyvyllään, mikä tietenkin onnistuu  aina vain tiettyyn rajaan saakka. Kun tuo raja ylittyy, vaistot ottavat vallan - jopa Susanista...

  Tästä älyn ja tunteiden  eriskummallista piirileikistä saattaa kummuta myös Susanin yksi erityispiirre: hänen vaikutuspiiriinsä joutuvat  ihmiset alkavat huomaamattaan avata hänelle syvimpiä ajatuksiaan ja tunteitaan, jopa vuosia salaisina pitämiään asioita. On kuin Susanilla olisi kädessään pieni tiirikka, jolla hän pystyisi murtautumaan lähellään olevan ihmisen mieleen. Vaikutus on naiselle itselleen tietnkin melkoinen rasite, mutta hän on oppinut käyttämään sitä myös hyväkseen, sellaisiinkin tarkoituksiin, jotka eivät kestä päivänvaloa.

Vaikutuksen ansiosta hän on tutustunut myös mieheensä, julkisuushakuiseen, mutta lahjakkaaseen muusikko Laban Svendseniin. Heidät on suorastaan törmäytetty yhteen - tieteellisessä kokeessa, jossa tutkittiin vaikutuksen interferenssiä. Yhdessä he tuntuvat muodostavan jotakin hyvin hämmentävää, melkein pelottavaa. Mutta toisiaan he ovat alkaneet hylkiä  samannapaisten magneettien lailla.
Susanin ja Labanin pitkä avioliitto on hiipumassa, mutta teini-ikäisiä kaksoslapsiaan he rakastavat tulisesti ja ehdoitta. Kaiken voittava rakkaus perheeseen tuntuu olevankin yksi tämän romaanin pääteemoista. On miltei järkyttävää seurata, kuinka Susan, joka muutoin on taipuvainen torjumaan syvimmät tunteensa, olisi valmis heittäytymään vaikka kuolemaan lastensa puolesta. Vaikka Thit ja Harald vaikuttavat jo valmiilta valloittamaan maailman omin askelin ja ajatuksin, Susanin äidinvaisto on sammumaton...
  Kun kerroit meille tarinan, yritit rakentaa Haraldille ja minulle tilaa.  Kuulin sen muistakin kuin sanoista. Yritit rakentaa tilaa joka olisi valoisa. Täydellistä tilaa. Fysiikka yrittää rakentaa täydellisiä tiloja, olet kertonut niin. Täydellisesti valotiiviitä tiloja, ilmatiiviitä tiloja, painottomia tiloja. Te yrititte isän kanssa rakentaa sellaisen Haraldin ja minun ympärille.--- Jos olisin mennyt sisään, minun olisi ollut hyvin vaikea tulla sieltä ulos. Juuri se on ongelma. Jos ihminen pystyy rakentamaan paikan, jossa ei ole kärsimystä, niin... silloin on vaarallista. Sinne tekee mieli jäädä.
  Tarina alkaa perheen Intian-matkasta, jonka aikana sekä Susan että Harald, toinen kaksosista, pidätetään. Apua tulee yllättäen Tanskan korkeimmilta tahoilta: perhe lennätetään kotiin Tanskaan ja heille kerrotaan, että syytteet unohdetaan, mikäli Susan kykenee erikoisilla kyvyillään selvittämään, mitä 1970-luvulla perustetun, yllättävän usein oikeaan osuneen tulevaisuuskomission salaiseksi jäänyt loppuraportti pitää sisällään. On mahdollista, että asiakirjassa ennustetaan suurtuhoa, nyt olisi vain saatava tietää, miten ja milloin tuo tuho maailmaa uhkaa. Aikaa ei ole hukattavaksi, kello tikittää... Kun tilanne kuumenee, Susanin voimantunne ja toimintavalmius ovat huipussaan. Aivan kuin hän olisi syntynyt hallitsemaan kriisitilanteita. Mutta nyt on tapahtumassa jotakin, jossa Susanin kyvyt joutuvat todelliseen testiin.

   Tästä käynnistyy Susanin ja hänen perheensä kilpajuoksu kohtaloa ja kuolemaa vastaan. Høeg saa ympättyä samaan tarinaan vahvaa perhedraamaa ja hyytäviä, ajankohtaisia elementtejä sisältävää jännitystä.
Jo aikaa sitten kuopatun tulevaisuuskomission ympärillä kuhisee, itse asiassa tuo kadonnut asiakirja kiinnostaa niin monia eri tahoja, että lukiessani en aina muistanut kuka on kenenkin puolella ja miksi - ehkäpä Høeg sekoittaa lukijan mieltä ihan tarkoituksella, mutta se ei menoa haittaa, päinvastoin:  tämäntasoinen kirjailija saa minun puolestani leikitella lukijan mielellä niin paljon kuin haluaa. Minä antaudun!

  Susanin vaikutus saa voimansa tarinan absurdiudesta ja uskaliaasta hetkiin heittäytymisestä. Vaikka olen lukenut Høegilta tätä aikaisemmin vain Lumen tajun,  luulen, että hänen  mielettömän suuri suosionsa perustuu juuri tuohon hämmentävän absurdiuden ja realismin onnistuneeseen yhdistämiseen; siihen, ettei lukija koskaan tiedä, mikä kirjan henkilöitä seuraavan kulman takana odottaa. Høeg näyttää toimivan kirjoittaessaan vähän samalla tavoin kuin Laban lastensa kanssa seikkaillessaan: kääntyy vasemmalle ja menee sitten sinne minne nokka osoittaa, olkoonpa tulema mikä tahansa. Rakastan Høegin tekstin irtonaisuutta ja vapautta: tuntuu, kuin kirjailija heittelisi sanoja ja ajatuksia ilmaan ja kirjaisi syntyneen tapahtumakuvion ylös sellaisenaan, vaikka jotenkin minusta tuntuu, että tuo ihana irtonaisuus on loppujen lopuksi mitä ovelimman suunnittelutyön tulosta. Niin tai näin, Høegin älylliseen leikittelyyn on suunnattoman helppo lähteä mukaan.

  Perhedraaman ja mieltä kutkuttavan jännityksen lisäksi sain kirjasta sytykettä pohdiskeluihin: tulevaisuus, sen ennustaminen - miten noita vaikeita aiheita pitäisi pohtia. Tiedämmekö esimerkiksi, sen, millä perusteilla ja kenen (hyöty)näkökulmasta erilaisia ennusteita laaditaan? Kyse on - jälleen kerran - vastuusta ja vallankäytöstä. Entä miten tulemme toimimaan, jos pahimmat skenaariomme alkavatkin toteutua - kuka silloin säästetään, kuka uhrataan? Tai ehkä pitäisi mieluumminkin kysyä, miten tuo melko itsestäänselvä 'valinta' tullaan kansalaisille perustelemaan...

Susanin vaikutuksen ovat lukeneet myös  Lumiomenan Katja ja Leena Lumi.

 * Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.


** Liitän tämän lukukokemuksen Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen.
 

Peter Høeg: Susanin vaikutus (Effekten af Susan, 2014), 426 s.
Tammi, 2015
Suomentanut Katriina Huttunen
Alkuperäiskieli: tanska

20 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta...ehkä saan piankin kirjan käteeni, näytti enää olevan yksi jonossa ennen minua :)

    Iloista helluntaiviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, kappas, tämänhän sinä saatkin sitten pikavauhtia! Toivottelen hyviä lukuhetkiä Hoegin parissa :)

      Hyvää helluntaita myös sinulle ja kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Minulle tämä ei ollut ihan Lumen taju, mutta paljon, paljon parempi kuin Hiljainen tyttö, jonka luovutin pois melkein uutena. Hieman vähemmän toimintaleffamaisuutta olisi tuonut enmmän tyyliä, sillä kirjoittaa Høeg kyllä osaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niin, Lumen tajuja on vain yksi :)

      Minnä kyllä innostuin tästä nyt niin, että Hoegin jatkkoa seuraa, sillä en ole tätä ennen todellakaan lukenut kuin 'Smillan'.

      Minä taas en kaivannut tähän tarinaan yhtään enempää 'tyylikkyyttä', sillä se olisi muuttanut kirjan henkeä,tehnyt siitä vallantoisen tarinan. Näin oli just hyvä.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. No, ehkä minä tavallaan pidän Høegia niin suurena mahdollsiuutena, että tässä minun mielestäni, joka on vain tietenkin subjektiivinen näkökanta, vähemmän olisi yt ollut enemmän, sillä se kynän taika, joka Høegilla on, jää helposti näin runsaan alle. Olisikin upeaa lukea häneltä tiivis romaani.

      Lumen tajua on tosiaankin vain yksi. Joskus noin hyvä esikoinen voi olla jopa kirjailijalle riippakivi, sillä sen jälkeen kaikkea verrataan siihen. Niin oli mm.kirjan liepeessä tehty eli verrattu suosituimpaan Lumen tajuun.

      Ole hyvä<3

      Poista
    3. PS. Ihan uskomaton yläbanneri.

      PPS. Voit arvata minkä nuppuja olin äsken kuvaamassa...;) Odotan huomista!

      Poista
    4. Leena, niin, nämä on niitä kuuluisia makuasioita, joista on kiva keskustella. Minusta tuntuu, että Hoegissa itsessäänkin on jotakin 'runsasta', sellaista rönsyilevää, jota ei oikein voi valjastaa...Tuo tuli hyvin esille perjantain Helsinki Lit -keskustelussakin (joka on muuten nähtävissä täällä: http://areena.yle.fi/1-2822840?autoplay=true ).

      Lumen taju oli tietenkin ihan tajunnansokaisija. Ajattelin lukea sen nyt uudemman kerran kesällä, edellisestä lukukerrasta on niin kauan aikaa...

      Kiitoksia, Leena! <3

      Voi, taidan aavistaa, mitä kuvailit! :) Ihanaa, teillä siellä ollaan siis jo niin pitkällä? Viime viikolla metsässä käydessäni näin, että silmut olivat kasvaneet, mutten yhtään tiedä, mitä silmua ne olivat - luultavasti lehtiä. Se vihreä juttu taisi jäädä liian pitkäksi aikaa sen ylle, poistettiin vasta huhtikuun lopulla, joten valo alkoi vaikuttaa vasta todella myöhään... Mielenkiinnolla jään odottelemaan kuvia!! <3

      <3

      Poista
    5. Eri maut ovat vain elämän rikkautta<3

      Kirjoitin just johonkin kommenttiin, että Lumen taju oli kuin eilen, niin vahva se oli, mutta mnäkin haluaisn lukea sen uudestaan blogiini. Se teos kestää aikaa, oli niin kirjojen valtavirrasta poikkeava.

      Ole hyvä<3

      Juuri niin: Sitä! Laitoin just kamerani patterin lataukseen, sillä kuvaan mieluusti illalla tai sateella ja nyt ei sada eikä ole edes varjoa, mikä on vain nyt Leonardille hyvä. Kuvaan varmaan koko sarjan ja sitten vastajulkaisen.

      <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija - siis minä - poisti Katjan kommentin vahingossa, tarkoitus vastata siihen (miksi ihmeessä nuo vasta ja poista-näppäimet ovat niin lähekkäin, murr! :). Onneksi olin avannut tämän sivun toiseenkin ikkunaan, joten saan siirrettyä Katjan kommentin tähän. Näin hän kirjoittaa:


      Katja / Kirjojen kamari24. toukokuuta 2015 klo 11.04
      Huu, hyytävästi loppuu tämä hieno ja pohdiskeleva kirjoituksesi. Olisiko sittenkin hyvä, jos ihminen kykenisi luomaan paikan jossa ei olisi kärsimystä ja jossa voisi myös pysyä... Voi, niin, vaikeita kysymyksiä.

      Minulla kokemattomalla on myös Høeg yhä tutustumatta. Ainakin toistaiseksi joutunen muiden tuulien vuoksi myös odottelemaan. Mutta ehkäpä joskus...

      Kaunista sunnuntaita <3:


      Ja tässä tulee vastaukseni:

      Hoeg kyselee kirjassaan äärimmäisen vaikeita ja tärkeitä kysymyksiä. En tiedä, olisiko tuollainen 'ikuinen' turvapaikka tarpeen - ehkä sellainen, johon voisi aina välillä sujahtaa vetämään henkeä, olisi hyvä? Ja jonkinlaista eskapismiahan me kaikki harrastamme joskus - ei tätä maailmaa muutoin kestäisi!

      Ehkä tuulet tuovat Hoegin jonakin päivänä sinunkin tielllesi, kukapa tietää?

      Kiitos kommentistasi ja ihanaa helluntaipäivää myös sinulle! <3

      Poista
  4. Kiinnostavasti kirjoitat. Valta ja vallankäyttö ovat suosikkiteemojani. Tuota absurdia jäin miettimään. Mahtanemmeko mieltää tuon sanan eri tavoilla? Kutkuttavaa. Hieno bloggaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, valtasuhteiden tarkastelu on aina mielenkiintoista!

      Oletko siis jo lukenut kirjan? Ehkä me miellämme absurdiuden eri tavoin, mikä on vallan luonnollista. Itse koin oikeastaan tarinan jo lähtökohdiltaan hieman absurdiksi. Painotan, että tässä yhteydessä tuolla sanalla on mitä myönteisin kaiku: kertomuksen absurdius toimii minulle eräänlaisena mielikuvituksen sytykkeenä ja vapauttajana. Voi olla, että jos tutkin sanakirjaa, löytäisin sieltä absurdiudelle erilaisen määritelmän.... Hetkinen, otankin heti sivistyssanakirjan käteen...

      Sanakirja sanoo sanasta näin: absurdius: järjettömyys, mielettömyys, mahdottomuus. Kyllä, Susanin vaikutus on kaikkea tätä ja sen lisäksi ja juurikin noista syistä niin ihana :)

      Tämä on kutkuttava kirja, odotan innolla sinun postaustasi tästä!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. En ole lukenut vielä. Jonotan kirjastosta.

      Absurdi on mulle aika henkilökohtainen juttu, kuten myös sen tulkinta. Jotenkin vaan rivien välistä luin, että sinun absurdisi olisi kenties merkitykseltään erilaista tai siis niin, että en ehkä tule kokemaan tuota teosta aburdina ehkä niinkään, mutta kun en vielä ole lukenut, niin on hieman ABSURDIA kirjoittaa tästä nyt. Palaillaan joskus aikanaan.

      Poista
    3. Omppu, niin, me ymmärrämme käsitteitä niin monella tavoin, jokaisella on niistä henkilökohtainen tulkintansa. Se tekee kommunikaatiosta joskus niin haasteellista.

      Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Mutta huomaa, että silläkin on merkitystä, missä kontekstissa sanoja käytetään. Jopa sanojen eri sijamuodot saattavat muuttaa niiden merkitystä. Niissä esiintyvät hiuksenhienot erot vaikuttavat ällistyttävällä tavalla siihen, miten jokin viesti ymmärretään.

      Esimerkiksi lause: 'tämä kirja on absurdi' sisältää mielestäni erilaisen viestin kuin lause: 'tässä kirjassa on absurdiutta'.

      Semanttiset keskustelut ovat avartavia! :)

      Kiitos jatkovastauksestasi :)

      Poista
  5. Tämä oli mainio kirja. Kuten muutkin ovat kommentoineet, ei tietenkään Lumen taju, mutta yltää ainakin Norsunhoitajien lasten tasolle. Nautin tämän lukemisesta. Kirja piti otteessaan ja antoi ajateltavaa.

    Mitä Ompun kommenttiin tulee, niin minäkin löysin tästä jonkinlaista absurdiutta - ja koen sen samoin kuin sinä, Kaisa Reetta. Helsinki Litissä Hoeg kertoi aika huikeita tarinoita, jotka yltyivät juuri aika absurdeihin mittoihin ja lopuksi Hoeg sanoikin, että kirjailijalla on lupa valehdella. Jotain sellaista löysin niin Helsinki Lit -keskustelusta kuin Susanin vaikutuksesta.

    Susanin vaikutus vaikutti kyllä niin, että kirja saattaa hyvinkin olla loppuvuonna tämän vuoden parhaiden kirjojen listallani. Hieno, hullu, monitahoinen romaani. Voi että Hoeg osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä en ole lukenut Hoegilta tätä ennen kuin Lumen tajun. Ajattelin nyt kesällä lukea Norsunhoitajien lapset.
      Susan oli kyllä tämän kevään huippua, minunkin mielestäni!

      Katselin tuon keskustelun Teemalta! Mies on uskomaton lahjakkuus niin kirrjoittajana kuin esiintyjänäkin. Olihan huimaa kuunneltavaa -ja katseltavaa! Paikan päällä oli varmasti ihanaa olla, luulen ma :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. En hurmaantunut täysillä mutta pidin paljon. Tarinassa on jotain kutkuttavan kiehtovaa. Høegin tuotantoon aion ehdottomasti tutustua enemmänkin, Norsunhoitajien lapset odottaa hyllyssäni vuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, niin, tämä kirja on todellakin jakanut mielipiteitä! Norsunhoitajien lapset kiinnostaisivat nyt minuakin.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  7. En voi mitään sille että tunnen lukevani James Bondia, kun Susan ui sadan metrin päähän rannasta ja sukeltaa hukkuvan ihmisen viiden metrin syvyydestä nolla-asteisesta merestä. Elämä voi olla absurdia ja kirjallisuus myös, mutta jos lehmät pannaan lentämään, se on jotain muuta. Tarinan hyytäviä todellisuuskosketuksia häiritsee se, että Susanista on tehty satuolento.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, minä rakastan kirjallista absurdismia. Kirjallisuus antaa minulle siivet. Realismia saan kokea riittämiin jo ihan ympäristöäni ja itseäni tarkkailemalla. Koen Susaninkin tietynlaiseksi mahdollisuudeksi, kuvajaiseksi vain, hän ei voisikaan edustaa täysimittaista realismia. Peter Hoeg on ottanut vapauden kuvata maailmaa näin, vähän vino hymy huulillaan. Minä pidän juuri siitä, mutta nämä ovat niitä kuuluisia makuasioita. Tämä teos on todellakin jakanut mielipiteitä.

      Kiitokset näkökulmastasi! <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!