Seija A. Niemi: Koivu Suomen kansallispuu


   Suomalaisten rakastama koivupuu on vihdoin saanut oman kauniin ja kattavan nimikkokirjansa. Teoksen on kirjoittanut turkulainen kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija Seija A. Niemi. Helposti lähestyttävän ja yleistajuisen kirjan pohjana on Niemen aiemmin kirjoittama laaja lisensiaattityö koivun ja ihmisen suhteen historiasta 1700-luvulta 1930-luvulle.

  Niemi kertoo koivun tarinan sen alusta lähtien: kuinka tuo sitkeä, viheriäkruunuinen pioneeri saapui rannoillemme ensimmäisten kasvien joukossa heti kohta jään vetäydyttyä Etelä-Suomen rannikoilta jääkauden loppupuolella, ja ehti levitä kituliaiksi koivikoiksi jo ennen ihmisen rantautumista. Arvasivatkohan ensimmäiset tulijat, nuo muinaiset metsästäjät ja kalastajat, kuinka tiiviin suhteen he tuon valkorunkoisen, hyvältä tuoksuvan puun kanssa ajan oloon muodostaisivat? 
Me kaikki Suomen kamaralla asuneet kansat ja heimot olemme noista ajoista lähtien olleet todellista  koivun kansaa. Mikä ihaninta, koivun kanssa solmimamme suhde on ollut jo pitkään mutuaalinen, kumpaakin osapuolta hyödyttävä: varhaiset riistapellot, kaskenpoltto, laiduntaminen, rakentaminen ja aukkohakkuut ovat tuoneet helpotusta koivulle, joka myöhemmissä historian vaiheissa olisi muutoin joutunut taistelemaan elintilasta havupuiden kanssa, ehkä kohtalokkaastikin.  
  
  Vaikka ihmisen ja koivun yhteiselo on historian saatossa ollut kutakuinkin sujuvaa, yhteisellä matkallamme on ollut myös synkeät hetkensä: koivua on pidetty (metsätalouden tuulista riippuen) jopa rikkaruohona, metsien valkoisena vaarana. Tuulet muuttuivat jälleen 1960-luvulla, jolloin selluteollisuus kehittyi ja koivu muuttui metsien valkoisesta vaarasta arvokkaaksi raaka-aineeksi. Kirjaa lukiessani huokaisin vähän: voi, kunpa osaisimme käsitellä metsiämme muutoinkin kuin vain taloudellisten näkökohtien valossa. Toivottavasti tämä Niemen upea kirja ohjaisi meitä taas pikkuisen matkaa oikeaan suuntaan.


   Koivu on kautta historian ollut meille tärkeä liittolainen: puu on antanut meille lämpöä, rakennusmateriaaleja, eläinten ravintoa, puusta, juurista  ja tuohesta tehtyjä tarve- ja koriste-esineitä, tuhkaa, potaskaa, saippuaa, lannoitteita... Niemi kertoo näistä kaikista koivun vanhoista käyttömuodoista monipuolisesti ja mielenkiintoisesti. Tiesitkö esimerkiksi, että rauduskoivu on paras talvivihdan ja hieskoivu kesävihdan raaka-aine? Jos eri koivulajit menisivätkin lukijan mielessä iloisesti sekaisin, niin ei hätää: kirja sisältää hyvät niksit kaikkien Suomessa kasvavien koivujen tunnistamiseen. Teoksesta löytyy runsain määrin tietoa entisajan vuodenkierrosta ja siitä, kuinka koivupuuta käsitellään vanhojen perinteiden mukaisesti. Koivun käyttöön liittyi entisaikaan myös monia kansanuskomuksia, joista osa on iskostunut lähtemättömästi kollektiiviseen tajuntaamme.

  Teollistumisen myötä myös koivun käyttömuodot kehittyivät. Ihan ensimmäiseksi koivuteollisuus keskittyi lankarulliin! Kehityksen myötä koivun käsittely muuttui, Suomesta tuli yksi maailman suurimmista selluntuottajista. Suomen taideteollisuuskin eli kultakauttaan: Alvar Aalto, Tapio Wirkkala ja muut taitajat löysivät koivuvanerin ja se, mitä siitä sitten seurasi, on menestystarinoiden aatelia.


Henkinen yhteytemme koivuun on ollut aina vahva. Kansanperinteessämme koivu on alati läsnäoleva, pyhä, taikavoimainen puu. Niemi kertoo koivun muinaisesta merkityksestä lukuisin esimerkein. Pyhien puiden palvonnassa oli tarkat sääntönsä, joita kaikkien erityiseen pyhään lehtoon astuvien tuli kunniottaa. Sitä samaa, muinaisuudesta huokuvaa kunnioitustako minäkin tunnen astuessani sisään metsän porteista? Me olemme sisimmässämme metsäkansaa - yhä vieläkin!

  Puita palvottiin myös kotikartanolla:
Suomalaisen talon pihassa on aikoinaan usein seissyt yksittäinen puu, mahdollisesti koivu, jota on palvottu erityisenä kunnioitettuna uhripuuna. Sitä on ympäröinyt pyhyys ja koskemattomuus. Pyhä puu kuunteli rukouksia, paransi, vaati osakseen kunnioitusta ja  määräsi kohtalon. --- Savossa kullakin suvulla oli omat uhripuunsa. Hämeessä ja Karjalassa puut olivat kylien yhteisiä. 
 Tuleeko tässä vaiheessa jo se oma rakas pihakoivu tai muuten tärkeä puu mieleen? Minulla itselläni on monia puita, joita käyn säännöllisesti tervehtimässä. Pelkästään se, että saan olla tuon 'ystäväpuuni' lähellä, riittää. Tunnustaudun myös puiden halailijaksi. Tapaamisen jälkeen olo on hyvä ja keventynyt.


  Koivu on läsnä kulttuurissamme, musiikissa, kuva- ja sanataiteessa, arkitehtuurissa... Näistä  kaikista Niemi antaa kirjassaan monia hienoja esimerkkejä. Suomalaisen taiteen kultakaudella inspiraatiota haettiin kansallisromanttisista maisemista ja mikä parhaitten tuota maisemaa kuvaisi kuin vehreä, ritvaoksainen koivu!  Koivusta tuli 1800-luvulla heränneen suomalaisen identiteetin symboli juuri taiteen kautta. Koivun herkkä, äitiyttä ja nuoruutta kuvaava lempeys tulee vastaamme suomalaisten kirjailijoiden klassikkoteoksissa, runoissa ja iskelmissä.

  Kirja on viehättävä sukellus oman metsäisen lempilapsemme historiaan ja nykypäivään. Koivua tarkastellaan tässä kirjassa niin taiteen, kulttuurin, talouden kuin luonnonsuojelullistenkin näkökulmien kautta. Teos sisältää myös kattavan sanaston.  Ulkoasultaan kirja on prameilemattoman kaunis. Lukiessani tunsin häivähdyksen savusaunan ja tuoreiden vastasten tuoksusta. Juhannus on nurkan takana...



* Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.


Seija A. Niemi: Koivu Suomen kansallispuu,  244 s.
Kustantaja: Minerva, 2015

Kommentit

  1. Oi, miten hieno kirja - ja postaus. Koivu on niin kotini. Olen kotoisin Koivurannasta, mökkitonttini nimi on Koivikko, ja seinälläni hehkuu samanniminen Inari Krohnin grafiikka. Tää on ehkä pakko hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Arja, olet siis varsinainen koivunainen! <3 Tämä on silloin ihan pakko hankkia! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Kirjoituksesi on ylistyslaulu koivuneitojen vienolle, pöyhkeilemättömälle kauneudelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin on myös tämä kirjakin..

      Katselen tätä kirjoittaessani tuolla taustalla lempeässä kesätuulessa koivikkoon ja imen itseeni alkukesän vihreyttä!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Minullakin on myös tuo kirja lukupinossa. Omistan ennestään Tutta ja Kristian Runebergin Koivu kirjan, joka on erittäin samanlainen, mutta jo vuosia vanhempi. Olen erityisen kiinnostunut kasvien vanhoista käyttötavoista, etnobotaniikasta jne. Puut omaavat erittäin mielenkiintoisen perinteen. Mutta vieraillakin koivulajeilla olisi annettavaa myös puutarhassa. Niillä on myös upeat rungot. Omistakin on kauniita muotoja. Tänä kesänä on mainostettu keltalehtistä koivua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, tuosta Runebergien kirjasta en olekkaan kuullut, kiitos vinkistä!

      Koivut ovat mielenkiintoisia puita -itse taitaisin ottaa mieluummin sen vihreälehtisen -keltaisen aika on syksyllä! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Kävin täällä kommentoimassa joskus siihen keskusteluun viihde-ja lukuromaaneista ja silloin huomasin sun palkissa Shishkinin Neidonhiuksen (ehkä tulossa). Olen sitä välillä käynyt uteliaana kurkkaamassa, että onkohan, jokohan.;) Nyt kurkistusreissullani nappasinkin tästä kiinnostavan kirjan nimen ylös. Kiitos.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanna, muistan sinut ja kiva kun käyt aina kääntymässä! :)

      Shishkinin upeaa romaania luen parasta aikaa, luulen, että saan sen blogiin ensi viikon loppupuolella. Hankin kirjan miltei heti sen ilmestyttyä ja laitoin sen tuota sivupalkkia koristamaan. Lukemisen aloittamiseen meni näin pitkään mutts olenpa onnellinen, että kirjan hankin! Rakastan sitä, sen voin jo tässä vaiheessa sanoa! Ensi viikolla siis...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!