30.12.2018

Menneestä ja tulevasta kirjavuodesta...

Vuosi vaihtuu, joten on aika tehdä pientä inventaariota - mitä blogissa tapahtui vuonna 2018.


Ensimmäinen juttu, joka tulee mieleeni mennyttä blogivuotta muistellessani, on ehdottomasti tämä: löysin pari vuotta hieman kadoksissa olleen bloggausintoni uudelleen, kiitos erinäisten kokeilujen, jotka ovat tuoneet bloggaamiseeni kipeästi tarvitsemaani vaihtelua. Olen sitä ihmistyyppiä, joka helposti kyllästyy tekemisiinsä ja hamuaa pian jo uusiin tuuliin. Olin tosissani  jo lopettelemassa kirjabloggausta, mutta jokin tässä hommassa kiehtoo - niin paljon, että pidin sivua elossa niinä vähemmän innostuneina hetkinäkin.

Yksi tärkeimmistä inspiraation ja innostuksen tuojista on ollut viime vuonna aloittamani kirjallisten  teemaviikkojen -sarja. Vuosi 2018 alkoi Taiteilijanaisten parissa  ja pitkän blogikesäloman jälkeen vietin Japanilaista Syksyä.

Seuraavaksi teemaviikkojen aiheeksi valikoin Latinalaisen Ibero-Amerikan, johon kuuluu yhteensä 21 maata. Tarkoituksenani on valikoida lukulistalleni jokaisesta maasta ainakin yksi kirja, mieluiten tietenkin suomennettuna. Sopivien kirjojen etsiminen ja löytäminen on iso osa koko homman ideaa ja hauskuutta: kirjalista elää ja venyy varmasti koko kevään ajan. Jos haluat suositella minulle tähän teemaan liittyvää kirjallisuutta, otan vinkit ilolla vastaan!

Blogiin Ibero-Amerikka ilmestynee kesän korvalla. Tämä tarkoittanee sitä, että blogi ei ensi vuonna vietä totuttuun tapaan varsinaista kesälomaa.


Viime keväänä päätin uudistaa bloggaustyyliäni: tarkoitus oli kirjoitella yksittäisten kirja-arvioiden (lue: juttujen) lomaan hiukan laveampia tekstejä kirjallisuudesta ja elämästä yleensä. No, siinähän kävi sitten niin juuri kuin keväällä ennustin: esseemäisten juttujen laadinta on suht vaativaa, etenkin kun kyse olisi julkisesta kirjoittamisesta. Pöytälaatikkotekstit ovat sitten asia erikseen...
En kylläkään aio heittää kirvestä kaivoon tämänkään asian suhteen: blogiin saattaa tulevana vuonna ilmestyä myös omia tekstejäni. Kysymys on loppujen lopuksi uskalluksesta.

***

Tänä vuonna innostuin jälleen myös valokuvaamisesta, kiitos Instagramin, johon tutustuin ensi kertaa vähän paremmin tänä syksynä, hankittuani elämäni ensimmäisen älypuhelimen. En vieläkään ole oikein sinut Instagramin kanssa, käytän sitä  pääasiassa kirjablogipostausten linkkaamiseen, eli kirjabloggaus on minulle yhä se 'kuningatarlaji' -  some Instagrameineen ja Facebookeineen tulee vielä kaukana bloggauksen perässä. Tätä kirjoittaessani muistin, etten ole päivittänyt blogin Facebook-sivuakaan kuukausiin... Yhdeksi ensi vuoden tavoitteekseni voisinkin kirjata somen paremman haltuunoton!

Kännykkäkameran innoittamana tartuin pitkästä aikaa myös järjestelmäkameraani. Kuvailujani nähdään tulevana vuonna myös täällä blogissa... Pikkuhiljaa valoistuvat päivät ovat tietenkin valokuvaajan onni ja unelma!


Ensi vuonna vietämme myös Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlavuotta. Tavoitteeni on perehtyä ainakin muutamaan Canthin teokseen.

Juhlavuoden tienoilla julkaistaan tietenkin myös uutta kirjallisuutta: heti tammikuussa ilmestyy  kaksi Minna Maijalan kirjoittamaa ja/tai toimittamaa teosta: Punaiset kengät – Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta (Otava) sekä Canthin tuntemattomampia novelleja sisältävä Minna Canth – Ihmisen kuvia (Gummerus). Myöhemmin keväällä saamme tutustua Suvi Aholan toimittamaan kokoelmaan Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY).
Ja tietenkin: Minna Rytisalon Rouva C -romaania olen ihan tarkoituksella hillonnut ensi vuoteen!

Noin muutoin haluan pitää tulevan kirjavuoteni vapaana enemmistä suunnitelmista - toivon saavani lukea monia hyviä, hätkäyttäviä, sydämeen- ja ajatuksiinkäyviä teoksia - ja se käy parhaiten, kun antaa kirjallisten tuulien viedä...
.

Punaisten krysanteemien ja neilikoiden kera toivotan kaikille lukijoilleni ja blogissa muuten vain piipahtaville mitä parhainta uutta vuotta 2019. Olkoon ensi vuosi kaikin tavoin ihana - ja mitä parhaimpien lukukokemusten siivittämä!

14 kommenttia:

  1. Oi, mitä kuvia! Olen tosi iloinen, että olet jatkanut kirjabloggaamista ja teemasi ovat aina hyvin punnittuja. Mutta olen myös superiloinen, jos tuot enemmän ottamiasi kuvia tänne blogiin. ♥

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos! Ja kyllä, jotenkin ihana tunne siitä että tätä kuitenkin jatkoi. Bloginpito on muuttunut harrastuksesta jonkinlaiseksi 'päivittäiseksi tekemiseksi'.

      Kiitos! <3

      Poista
  2. Ihania ja upeita kuvia. Hienoa, että jatkat bloggaamista. Minulla instagram on vielä jossakin, joskus, kenties, tulevaisuudessa. Luen ennemmin.

    Hyvää uutta lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos! Mullakin on vielä totuttelemista Instaan, en osaa tehdä mitään, jos mulla ei ole ns. oikeaa asiaa...

      Lukeminen selättää somessa sompailun 10-0, siinä olet oikeassa! <3

      Kiitos! <3

      Poista
  3. Mahtiuutisia: upeita kuvia, teemakokonaisuuksia ja Ibero-Amerikkaa luvassa meille ensi vuodeksi; mielenkiinnolla odotan tulevia luku- ja visuaalisia nautintoja!

    Muutamia: Kettunen & Vuola: Latinalainen Amerikka ja Manner & Teivainen: Brasilia.
    Omat suursuosikkini ovat: Luiz Ruffato ja Paolo Lins kantapäillään Wilmar Silva de Andrade, Clarice Lispector, Daniel Galera, Machado de Assis ja Cristovao Tezza...

    Kiitos kuluneesta; toivotan Sinulle sujuvaista, suloista ja uskallusrikasta uuttaa vuotta, jossa on sijaa inspiraatiolle, impulsseille ex temporea unohtamatta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitos ja suurkiitos vinkeistä, laitan nimet muistiin! Vain Lispector on näistä tuttu, olen lukenuut häneltä yhden teokse, yksi odottaa hyllyssä - ja eikös Lispectoria ole suomennettukin taas viime vuonna...

      Kiitos! <3

      Poista
  4. Kyllä kunnon still-kuva pysäyttää edelleen, ajatuksella aseteltu ja taidolla valaistu. Niinkuin tuolla ylläkin.
    Sanoo yksi, joka on ottanut kännykkäkuvia jo vuosia ja unohtanut kaikki muut kamerat laatikkoon. Ilman blogia ei ole mitään mieltä ottaa parempia kuvia, kun en edes itse katsele niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, kiitos!

      Kännykkäkuvaus on kätevää, mutta eihän sitä voi järkkäriin edes verrata... Mulla oli järkkäri pari vuotta kaapissa ihan järkyttävän kovista selkäkivuista johtuen. Sain selän kuntoon säännöllisellä liikunnalla, joten nyt uskallan kanniskella ja kannatella taas kameraakin.

      <3

      Poista
  5. Tyylikkäitä kuvia, hienoa että kuvausinspis on löytynyt uudelleen! Itse visuaalisena ihmisenä arvostan ja nautin kovasti kuvallisista postauksista. <3

    Oikein ihanaa ensi vuotta, tuokoon se muassaan paljon hyviä kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia!
      kuvapostauksia on tosiaankin tulossa- viimeiset pari vuotta olen pysytellyt tiukasti kirjajutuissa, nyt on taas uusien tuulten aika!

      Kiitokset! <3

      Poista
  6. Kiva, että bloggauksesi jatkuu edelleen. Kuvasi on kauniita. Valokuvausta suosittelen kaikille, koska itsekin olen innokas kuvaaja. Ihanaa kirjavuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A!

      Valokuvauksessa on oma taikansa. Oli ihanaa tarttua taas kameraan.

      Kiitos! <3

      Poista
  7. Kaisa Reetta, niin tylikästä! Olet aika vaativa itsellesi...Taas upeita kuvia ja suunnitelmia, joiden arvaan toteutuvan.

    Aika ajoin blogiuupumus on vain nujerrettu täälläkin keinolla jos toisella. Minulla on arkisempaa eli käytän pitkospuina dekkareita tai paussia.

    Mukavaa kirjavuotta 2019 sinulle♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos <3

      Minäkin uskon blogitaukoihin, mutta mun inspis katosi tässä välissä niin totaaisesti, että oli pakko keksiä jotakin. Saa nyt nähdä, mitkä suunnitelmat toteutuu... Dekkarit on hienoja pitkospuita myös!!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!