10.11.2018

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa

Ensi alkuun en aikonut tuoda 'Japanilaiseen syksyyni' yhtäkään Haruki Murakamin teosta, sillä olen teemaviikkojeni yksi tärkeimmistä  tarkoituksista on tutustua kirjailijoihin, joita en aiemmin ole lukenut - ja Murakamiahan minä olen hehkuttanut täällä blogissa muistaakseni jo yhdeksän teoksen verran. Mutta suunnitelmat muuttuvat: huomasin, että häneltä on melko lyhyen ajan sisällä tullut peräti kolme suomennosta, joihin en ole vielä ehtinyt tutustua, joten päätin päivittää tilannetta.

Valitsin luettavakseni vuonna 2015 suomennetun Maailmanloppu ja ihmemaa -teoksen. Jo kolmekymmentäkolme vuotta sitten japanissa ilmestynyt 'semitiiliskivimäinen' romaani on arvioiden mukaan yksi Murakamin pääteoksista.

Murakamia paljon lukeneena olen tottunut hänen teostensa henkeen, tietynlaiseen 'vapaaseen kreisiyteen', uuskummuuteen, unen, toden ja fantasiaelementtien villiin vuoropuheluun. Ja juuri noiden elementtien takia jaksan innostua hänen kirjoistaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Tämänkertainen lukukokemus vei nuo elementit kuitenkin aivan uudelle tasolle: Maailmanlopussa ja ihmemaassa imeydyin fantasian ja surrealismin ytimeen, ja putkahdin sieltä vähän myöhemmin ulos mieli, sukat ja tukka makkaralla - aivan niin kuin tämän genren äärellä täytyy käydäkin.
Täytyy myöntää, että  luettuani viime aikoina paljon sellaisia sanoissaan säästeliäitä kirjailijoita kuin esimerkiksi Kawabata tai Tanizaki, minun oli orientoiduttava uudelleen Murakamin tyyliin, joka nyt tuntuikin yllättävän runsaalta ja pikkutarkalta.

Meno oli nyt niin villiä, että tarinan fantasia-ainekset suorastaan vyöryivät kirjan sivuilta (kyllä, myös sähkökirjan kohdalla voi käydä niin), tarttuivat lukijan hiuksiin ja silmäripsiin, tipahtelivat sohvalle ja mattojen alle, niin että sain lakaista tarinasta karanneita pieniä yksisarvisia, isännistään ja emännistään eksyneitä yksinäisiä 'varjoja' ja luettujen unien rippeitä lattioilta ja nurkista vielä viikon kuluttua siitä kun olin saanut kirjan päätökseen. Yksi eläinressukka taisi päästä karkuun kaapin taa (tätä se Murakamin lukeminen teettää!)

Sitä, mistä tämä tarina kertoo, on miltei mahdotonta avata ymmärrettävästi. Romaanin tapahtumat sijoittuvat kahteen erilliseen, toistensa lomiin liukuvaan todellisuuteen, 'Maailmanloppuun' ja 'Kovaksikeitettyyn ihmemaahan'. Kaiken taustalla häälyy taistelu tiedosta ja vallasta: Kovaksikeitetyssa ihmemaassa tapaamme nimettömäksi jäävän minäkertojan, joka on luovuttanut tietoisuutensa suuren, ihmismieltä ja valtavia tietomääriä tutkivan ja hallitsevan organisaation käyttöön. Organisaatiolla on vastassaan voimakas, tiedosta ja vallasta kilpaileva vihollinen, eikä aikaakaan kun olemme keskellä agenttielokuvia muistuttavaa välienselvittelyä, jonka keskelle asioiden perimmäisistä seikoista tietämätön päähenkilömme joutuu...

Ihmemaan  tapahtumat vaikuttavat myös päähenkilön mieleen rakennettuun simuloituun todellisuuteen, täydelliseen, varjottomaan ja sieluttomaan maailmaan, joka edustaa kaikkien maailmojen loppua. Täällä tapaamme kaikki yhteisen alitajuntamme pohjavirrat ja arkkityypit, satumaailmamme, pelkomme, toiveemme, painajaisemme... Tänne maailmamme myös loppuu, ellei sankarimme löydä pelastavaa tekijää ajoissa. Kilpailu aikaa vastaan käydään kahdella tietoisuuden tasolla, eikä hengähdystaukoja tarjoilla ilmaiseksi...

En tiedä ketään toista kirjailijaa, joka näin röyhkeän rohkeasti sekoittaisi samaan romaaniin kovaksikeitettyä agenttitarinaa, satueläimiä, tieteisjännäriä, 'sielutiedettä', filosofiaa - ja teinipojan fantasioita muistuttavia juonteita. Lopputulos on suorastaan häkellyttävä. Luulen, ettei Murakami kirjoittaessaan mieti tippaakaan sitä, onko hänen kirjoittamansa teksti 'vakavasti otettavaa kirjallisuutta' vai ei. Juuri tätä rohkeaa heittäytymistä ihailen Murakamissa eniten.

Ärsytyksen aiheitakin löytyi: Murakami kirjoittaa naisista tavalla, josta en tiedä, edustaako se hänen omaa naiskäsitystään vai onko kyseessä vain 'tosi kummallinen kerronnallinen ratkaisu'. Tällä kertaa kirjasta löytyy lukuisia naisten painoa ja muotoja kommentoivia kohtia, jotka muutaman kerran toistuttuaan alkoivat suorastaan nolottaa. Kaikeksi onneksi tällaiset nolot 'kauneusvirheet' katoavat tarinan valtaisaan kohinaan...

Tämä teos on silkkaa tajunnanvirtaa, mielen syvyyksiä ja loppuaan kohden kiihtyvää vauhtia.
Kirjan loputtua mieleen nousee yllättävän ajankohtaisia kysymyksiä: voisivatko kirjassa esitetyt skennaariot toteutua jopa lähitulevaisuudessa, kun tekoäly ja bittiteollisuus kehittyvät entistä nopeammin - luovat maailmoja ja vaikuttavat arkeemme -ja  mieleemme - jo nyt tavoilla, joista koskaan aikaisemmin ei ole osattu edes uneksia?

8 kommenttia:

  1. Kawabatan Kioton ja Murakamin välissä olikin useita japanilaiskirjailijoita, joita en tuntenut ennestään. Osan nimistä laitoin muistiin lukulistalleni.:)

    Murakamia en ole lukenut aikoihin. Tykkäsin kyllä monista lukemistani, mutta sitten tuli se kaksiosainen(?) tiiliskivi, joku vuosikuku taisi olla nimenä. Siihen en jaksanut tarttua ja eipä ole tullut luettua muitakaan sen jälkeen suomeksi ilmestyneitä Murakameja. Ehkä taas joku päivä...

    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, pari mulle ennen tuntematonta (tai lukematonta) vielä tulossa ja sitten tämä paketti on niin sanotusti 'pulkassa' :) On ihanaa, jos olet saanut tästä lukuvinkkejä! <3

      Se tiliskivi taisi olla 1Q82 1&2, yli 800 sivuinen järkäle?Minut juttu imaisi mukaansa niin että luin muistaaksein melkein heti perään (en ihan tarkkaan nyt muista, mutta...) sen jatko-osankin :D

      Onneksi hyvä kirjallisuus ei vanhene, eli joku päivä saatat tosiaan taas tarttua Murakamiin (tai siis hänen kirjoihinsa ;))

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Minä luen Murakamia pitkälti yhteiskuntakritiikkinä. Siitä saattavat tulla myös ne naiskuvat, sillä muutenhan Murakami kääntää totutun (japanilais)kuvion päälaelleen, mies on se, joka on kotona ja kokkaa, nainen tekee uraa ja on lopen väsynyt. Täytyykin tarttua tähän teokseen heti, kun saan sen käsiini suomeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. la plume, hyvä kirjallisuus taipuu moneen tulkintaan! Asian voi tosiaankin tulkita noin, hyvä huomio!! Murakamilla on kirjoissaan paljon tekijänaisia, esim 1Q84-sarjassa päähenkilö on nainen ja muistaakseni hyvin itsenäinen ja pystyvä.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Uusimmassa Komtuurin surmassa on juuri tuo mitä La plume mainitsi: kiireinen vaimo, ja kotona työskentelevä ja kotitöitä tekevä mies. Olen tämän lukenut ja pidin. Mutta täysin kreisihän tämä on.

      Poista
    3. Komtuurin surma täytyy saada luettavaksi. Murakamia suomennetaan vauhdilla - tuntuu, että joka vuosi ilmestyy uusi käännös, parhaimpana jopa kaksi!

      Kyllä: täysin kreisi :D

      Poista
  3. Kunntelin tämän vastikään englanninkielisenä käännöksenä. Ja nautin kyllä aika lailla! Ja olen välillä harmissani tuosta naisten 'roolittamisesta' Murakamin teksteissä; tosin Sannan mainitsemassa 1Q84 tyttö-päähenkilö on mielestäni kiinnostava; onneksi oli aikaa lukea sen osat yhteenmenoon.
    Olen ihan mielenkiinnosta kuunnellut/lukenut useita Murakameja sekä suomeksi että englanniksi, 'Kafka rannalla' ja 'Rajasta etelään, auringosta länteen' esimerkiksi ovat vieneet mennessään ja englanninkieliset nautittavampia.
    -En ole kommentoinut edellisiin postauksiisi, osa kirjoista lukulistalla, osa kerrattavana ennen kuin luen kommenttejasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mags, tämä on varmastikin ollut hieno ja hurja kuuntelukokemuksenakin!

      Aivan, 1Q84 tyttö oli mielenkiintoinen tuttavuus, mä en ihan hirveän tarkkaan enää muista miten hänen luonteensa ja toimintansa siinä rakentui, mutta muistissa on ainakin tietynlainen itsenäisyys...

      Täytyypä joskus kuunnella Murakamia englanniksi, kiitos vinkkauksesta! :)

      Ja kiitokset kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!