Hiromi Kawakami: Sensein salkku

On ihanaa huomata, että japanilaisia kirjailijoita suomennetaan nykyään huomattavasti enemmän kuin ennen - tai siltä minusta ainakin tuntuu. Pienimuotoisen trendin nostattajana saattaa olla Haruki Murakami ja hänen suosionsa, joka täällä Suomessakin (ainakin kirjallisuuspiirien sisällä) on ollut suhteellisen suurta. Moinen hypetys on omiaan herättämään kiinnostusta myös muita japanilaisia nykykirjailijoita kohtaan.
Kustantajat ovat innostuneet tuomaan suomalaisten lukijoiden ulottuville sellaisia kirjailijanimiä kuin Hiromi Kawakami, Yoko Ogawa, Takashi Hiraide, joitakin nimiä mainitakseni. Toivon että suunta jatkuu ja saamme tutustua yhä uusiin japanilaisiin kirjoittajiin...

Olen säästellyt edellä mainittuja kirjailijoita Japani-viikoilleni, fiilistellyt jo etukäteen aikaa, jona saisin tarttua heidän teoksiinsa. Minulla oli tietenkin myös melkoisia odotuksia tulevia lukutuokioita kohtaan, joten tottakait minua vähän jännittikin miten tässä kävisi.

Viime keväänä suomeksi ilmestyneen Sensein salkku -romaanin kirjoittaja Hiromi Kawakami on  palkittu pitkän linjan kirjailija. Teos voitti ilmestymisvuonnaan Japanissa jaettavan Tanizaki-palkinnon ja oli ehdolla Man Asian -palkinnon saajaksi.

Sensein salkku oli hyvin viehättävä lukukokemus. Kerronnaltaan se on vähäeleinen, jopa introvertti. Itse tarina on yksinkertainen, mutta toisaalta myös hyvin eksentrinen - Arki muuntautuu Kawakamin hyppysissä maagiseksi realismiksi, vähän samaan tapaan kuin Haruki Murakamin teoksissa, mutta huomattavasti viitteellisemmin.

Kawakami tarjoaa lukijalleen viehättävävän, tavallisuudesta poikkeavan rakkaustarinan. 37-vuotias nuorehko ja naimaton Tsukiko tapaa kantabaarissaan jo eläkkeelle jääneen äidinkielen opettajansa, hyvätapaisen, muodollisesti pukeutuvan ja korrektin miehen. Tsukiko ja sensei törmäävät toisiinsa pian uudelleen, ja sitten taas uudeleen, joka kerta suunnittelemattomasti ja odottamatta.
Lukuisten sake-iltojen, keskustelujen ja joskus vain hiljaisuudessa rinnakkain yhdessä vietettyjen hetkien jälkeen tulee rakkaus, joka täyttää tarinan huomaamattomasti kuin nousuvesi rannan.

Heidän rakkautensa on arkista, miltei sanatonta, ja siksi myös hyvin epävarmaa. Tsukikoa puhumattomuus häiritsee, hän ei tiedä, mitä ajatella ja miten toimia ja jossakin vaiheessa kuvaan astuu mustasukkaisuus. Sensei taas tuntuu leijuvan jossakin taivaanrannan yläpuolella, kaukana maisista intohimoista - mutta ei aivan sittenkään...

Sensei ja Tsukiko tuovat suhteeseen omat kokemuksensa, vahvuutensa ja epävarmuutensa. Seuraan heidän suhteensa dynamiikkaa kuin aamulammen pinnalla hiljalleen liikehtivää usvaa: juuri mitään ei näy päällepäin. Ei äkkinäisiä liikkeitä,  ei draamaa, ei taivaita tummentavia sydänroihuja! Ja silti tiedän: tämä on hullua rakkautta.

Kawakamin romaani soi wabia, eli karua kauneutta. Ihaninta on, että kauneus tulee esiin luonnostaan, vailla minkäänlaista pakotusta. Se häivähtää sensein ystävällisessä, hymyä soljuvassa äänessä, hiljaisesti ja hitaasti kasvavassa rakkauden tunteessa, pienissä hetkissä, jotka tihkuvat paitsi keveyttä ja iloa, myös mono no awarea, kaihomieltä ja surua noiden hetkien katoavaisuudesta...



Hiromi Kawakami: Sensein salkku (Sensei no kaban, 2001)
S & S 2018
Suomentanut Raisa Porrasmaa
Alkuperäinen kieli: japani