20.8.2018

Paluu kirjablogiin

Vuosisadan ehkä lämpimin kesä jatkuu, mutta nyt on kuitenkin aika palata ruotuun. Viime päivinä olen jo kuopinut maata päästäkseni kertomaan kesäisistä lukukokemuksistani...


Kulunut kesä oli kirjojen osalta hyvin erikoislaatuinen, sillä lukemiseni painottuivat selkeästi kahteen teemaan: luin paljon japanilaista (tai Japaniin sijoittuvaa) kirjallisuutta ja sen lomassa kuuntelin tai luin ison pinon trillereitä ja dekkareita. 
Joinakin todella kuumina päivinä helle esti syvälliseen, pohdintoja vaativaan tekstiin paneutumisen, ja silloin tuli avuksi kunnon viihde: imin dekkareita kuin sieni.  


Tuleville Japani-viikoilleni olen lukenut 14 teosta. Kokemus on ollut todella antoisa! Muutama kirja on vielä tulossa, joten teosten kokonaismäärä tulee olemaan lähellä kahtakymmentä.
Mietin julkaisisinko kaikki Japani-bloggaukseni yhteen pötköön vai vähitellen pitkin syksyä. 
Pelkään, että pitkään jatkuva teemaputki saattaa ruveta jossakin vaiheessa puuduttamaan blogin lukijoita, joten tätä täytyy  vielä miettiä...

Mitäs muuta. Ai niin:
Tänä kesänä ryhdyin lukemaan/kuuntelemaan kirjoja erään (tässä nimeltämainitsemattoman) tilauspalvelun kautta. Siirtymä oli helppo, sillä olen lukenut e-kirjoja jo pitkään. Palvelun kautta pääsen käsiksi järjettömän suureen määrään kirjoja pientä kuukausimaksua vastaan. Olen löytänyt ko. puljusta sen verran paljon luettavaa, että diili kannattaa. Se ei toki korvaa vanhaa systeemiä kokonaan. sillä monet 'omimmat' kirjani löytynevät tulevaisuudessakin kirjastosta, kirjakaupoista ja/tai antikvariaateista.
Yhtä asiaa jään tilauspalvelu-ideassa ihmettelemään: miten kirjailijoiden ja kustantajien tässä systeemissä käy?

Tässäpä tärkeimmät kirjauutiseni lyhyesti. Mukavaa alkuviikkoa!



4 kommenttia:

  1. Mielestäni teemapostausten teko on hyvä idea! Japaniin sijoittuva kirjallisuus ei ole ainakaan minulle kovin tuttua, joten niiden lukeminen olisi mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, kiitos :)

      Minullakin oli ja on yhä edelleen suuria aukkoja japaninkielisen kirjallisuuden alueella. Tänä kesänä harsin niitä ainakin pienemmiksi.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Olen jo etukäteen ihastunut Japani-teemaasi, sillä sitä lajia on ollut omallakin listallani! Olen myöskin siirtynyt lähes pelkästään kirjojen kuuntelijaksi ja olen ollut yllättynyt laajasta tarjonnasta :)
    Kirjoittelehan pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mags, muistan rakkautesi japanilaista kulttuuia kohtaan - ja erityisen kauniit Japanivaikutteiset korusi!! <3

      Kirjojen kuunteluun koukuttuu! :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!