Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Päässäni on kaksi kotia: se, joka minulla oli ennen Paratiisia, ja se, joka minulla oli Paratiisissa. Ensimmäinen ja toinen koti. Ensimmäinen oli niistä parempi. Oikea talo. Isällä ja äidillä oli hyvät työpaikat. Meillä oli paljon ruokaa. Meillä oli vaatteita. Lauantaisin radiot soi täysillä ja kaikki tanssi, koska silloin ei ollut muuta tekemistä kuin juhlia ja olla onnellinen. Ja sitten muutin toiseen kotiini – Paratiisiin, joka oli pelkkää peltiä peltiä peltiä

Zimbabwelaisen Noviolet Bulawayon hurmaavan ja järkyttävän romaanin minäkertoja, nuori  Kulta-tyttö asuu perheensä ja ystäviensä kanssa Paratiisiksi nimetyssä slummissa, jonne he ovat paenneet hallinnon väkivaltaisuuksia ja taloja maan tasalle hävittäviä puskutraktoreita. En tunne Zimbabwen lähihistoriaa kovinkaan hyvin, mutta oletan tapahtumien liittyvän maan presidenttinä toimineen Robert Mukaben masinoimaan maauudistukseen, jonka yhteydessä Zimbabwen valkoiset maanviljelijät ja heidän maan alkuperäiskansaan kuuluvat työntekijänsä ovat kokeneet raakaa väkivaltaa ja tyranniaa.

 Pieni pakolaisyhteisö elää paremman väen asuinalueen kylkeen nousseessa slummissaan miten kykenee ja unelmoi paremmasta - jotkut ovat lähteneet etsimään parempaa elämää Etelä-Afrikkaan ja palanneet kotiin kuolemansairaina, toiset pistävät toivonsa länsimaihin muuttaneisiin täteihin ja serkkuihin, Jumalaan tai ehkä sittenkin seurakunnan hypnoottiseen johtajaan, Profeetta Ilmestykset Bitchington Mborroniin, jonka ääni on kuin eläin, iso, vihainen ja kumoon kaatava. Elämä täällä on selviytymistä, toivon ylläpitämistä. Sillä jos toivo sammuu...

On suorastaan ihmeellistä miten toimintakykyisinä lapset näissä olosuhteissa säilyvät:  Kulta ja hänen ystävänsä tarkkailevat  tätä kaikkea lapsenomaisella uteliaisuudella ja rohkeudella, näkevät ympäristönsä jopa realistisemmin, paljaammin kuin aikuiset -  ja muokkaavat näkemänsä itselleen ymmärrettävää muotoon. Itsestäänselvyydet häviävät, niiden tilalle astuu ihmettely - ja lukijassa ristiriitaisia tunteita herättävä tilannehuumori. Siksi varsinkin romaanin alku täyttyy leikistä ja valosta -  lasten edesottamukset herättivät minussa sen verran iloista hyrinää ja naurunkiherrystä että aloin uumoilla saaneeni lukuun todellisen hyvän tuulen kirjan. Mutta tunnelmani muuttuivat pian: leikin ja naurun takaa paljastuva todellisuus on karu, niin karu, että halusin lastata Kullan, Sbhon, Chipon, Stinan, Kovanaaman, Luojatietää'n lentokoneeseen  heti siinä paikassa ja tuoda heidät turvaan.

Tulee päivä, jona Kulta matkustaakin tätinsä luo Yhdysvaltoihin, kullanhohtoisena kimmeltävään Paratiisiin, jossa pitkään varjellut unelmat vihdoin toteutuisivat. Toiveiden ja todellisuuden välinen kuilu kuitenkin paljastuu täälläkin ylittämättömäksi, vaikka aineellinen puute vaihtuukin yltäkylläisyyteen. Bulawayo kirjoittaa länsimaiseen kulttuurin onttoudesta tavalla, joka saa minut kiemurtelemaan...

Bulawayo pääsi esikoisromaaninsa kera vuoden 2013 Man Booker -kirjallisuuspalkinnon pitkälle listalle, eikä suotta: Hän kuvaa lapsuutta ja nuoruutta, sekä kulttuurien välisiä eroja herkästi  ja moniulotteisesti niin, että ihmismielen koko tunnekirjo on esillä periaatteessa tarinan alusta loppuun saakka. Tämä on tarina jossa nauru ja naskalinterävä havainnoinnointi kätkevät sisäänsä syvää surua ja kyyneliä ja jossa kyyneleet pyyhitään pois ennen kuin ne hukuttavat meidät...

Kirjailija on luonut teokseensa upean rakenteen: hän on antanut tarinan vetovastuun lapsen ja nuoren naisen silmin maailmaa katselevalle Kullalle, mutta silloin tällöin kertojaksi nousee tuntematon Kaikkitietävyys - hänen äänensä tuo tarinaan ajallista ulottuvuutta, sillä siinä soi Kullan ja hänen kansansa koko pitkä historia...


Muualla blogeissa muun muassa: Kirjainten virrassa,  Kirjasfääri, Kirjapolkuni,  Kirsin kirjanurkka, Luettua,  Lumiomena ja Mari A:n kirjablogi.

Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (We Need New Names, 2013)
Gummerus 2013
Suomentanut Sari Karhulahti
Alkuperäiskieli: englanti