Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Joihinkin kirjailijoihin sitä vain ihastuu niin paljon että voi puhua jo fanittamisesta. Minullakin tällaisia kirjailijarakkauksia on syttynyt. Yksi yllättävimmistä salamarakastumisista iski lukiessani muutama vuosi sitten Haruki Murakamin Norwegian Woodia: kirjan unenomainen, surrealistinen ja 'uuskumma' maailma hämmästytti ja sai selkäpiin kihelmöimään innostuksesta: mitään tällaista en ollut koskaan aiemmin lukenut. Ihastus vain kasvoi kun huomasin, että tarinoidensa outoudesta huolimatta, tai oikeammin sen välityksellä, Murakami pystyy porautumaan arkitodellisuuteen kuin jyrsin; hänen tarinansa eivät eksy uuskummuuden tuuliin, vaan maadoittuvat nykyhetkeen.

 Tuon ensimmäisen lukukokemuksen jälkeen olen palannut kirjailijan tuotantoon yhä uudelleen ja rakkaus on säilynyt kutakuinkin muuttumattomana; Murakamin kirjat ovat viimeisen päälle viritettyjä, viihdyttäviä, mieltä ja sielua ruokkivia. Oi milloin, oi milloin hän saa Nobelinsa.... Eivät kai tekstin sujuvuus ja viihdyttävyys sulje Murakamilta N-ovea?

Elokuussa aina yhtä sekaista kirjahyllyäni selaillessani huomasin, että Murakamin ensimmäinen suomennettu teos oli jäänyt minulta jostain syystä lukematta. Se ilta ja yö ja seuraava päivä kuluivat Suuren lammasseikkailun merkeissä.  Sain muistutuksen siitä, miksi rakastuin Murakamiin: teos pursuaa sitä samaa surrealistista, ihanaa camp-henkeä, johon olen törmännyt Norwegian Woodin jälkeen myös 1Q84-trilogiassa, Kafkassa rannalla ja Sputnik -rakastetussani.

Sen sijaan viime vuosien tuotannossa (esimerkiksi Miehiä ilman naisia -novellikokoelmassa) camp on kyllä aistittavissa, mutta huomattavasti liudentuneena. 

Suuri lammasseikkailu on surrealismin juhlaa. Kerronta on suoraa, jopa perinteikästä, mutta kirjan ensimmäinen, tarinallinen  taso on puhdasta popilla maustettua campia... Tarinaan on uskallettava sukeltaa pää edellä; nyt ei ole kysymys tarinan uskottavuudesta vaan heittäytymisestä. Arkimaailma ja toiset, luonnonlaeista riippumattomat todellisuudet limittyvät toisiinsa taianomaiseksi, itsensä ympäri kieppuvaksi suppiloksi, johon lukija solahtaa kuin Ihmemaan Liisa kaninkoloon. 

Kirjan pintatason tapahtumissa ei ole tälläkään kertaa päätä eikä häntää (vaikka tarinassa saparot vilkkuvatkin): päähenkilö on nimettömäksi jäävä mies, markkinointiyrityksen tekstitoimittaja, joka saa hyvin erikoisen toimeksiannon: yrityksen julkaisema, kauniilla, lammasniittyä esittävällä kuvalla koristettu mainos on tuhottava. Pyynnön takana on kasvoton, Pomoksi kutsuttu äärioikeistopoliitikko joka - kuin varkain - on vallannut maan poliittisen kentän, samoin  kuin markkinointi- ja tiedotusmaailman. Lammaslaidunkuva on arkaluontoinen, sillä siinä näkyvien kolmenkymmenenkolmen eläimen joukossa esiintyy yksi Pomolle erityisen tärkeä, pitkään teillä tietämättömillä ollut tähtikuvioinen lammas.

 Tekstitoimittajan on viipymättä ryhdyttävä etsimään kadonnutta lammasta; tehtävästä kieltäytyminen tai siinä epäonnistuminen tietävät hänelle kuolemaa.

Entä kuinka tuo lammasreppana liittyy vakavasti sairastuneen, kuolemaansa odottavan vallankäyttäjään? Sitäpä en nyt kerrokaan...

 Seikkailu johdattaa sankarimme ja hänen yliluonnollilla korvilla(!) varustetun tyttöystävänsä  kuvankauniiseen Hokkaidoon, jylhien vuorien saarelle. Lopulta mies jää yksin - ja joutuu kohtaamaan totaalisen eristäytymisen - samalla kun selittämättömät tapahtumat ja muistot tulvivat hänen ylitseen. Nämä kaikki ainekset ovat tuttuja Murakamin myöhemmästäkin tuotannosta. Jälleen kerran hän altistaa henkilönsä täydelliselle yksinäisyydelle, tilaan, jossa aistit tarkentuvat äärimilleen, jossa arkitodellisuus ja fantasia kohtaavat ja luovat lukijankin mieleen uusia, ennen kohtaamattomia maailmoita... Tässä suhteessa Murakami on hyvin jungilainen....

 Suuren lammasseikkailun hullun pintatarinan alitse kulkee monenlaisia virtoja. En tunne Japanin historiaa ja poliittista elämää niin hyvin, että voisin yhdistää kertomuksen aineksia (mahdollisiin) todellisiin tapahtumiin, joten luin tarinaa hyvin pitkälle omasta, kotimaisesta näkövinkkelistäni. Kirjassa on kuitenkin mistä ammentaa, vaikka osa sen merkityksistä jäisikin piiloon. Pomon salatussa persoonassa, hänen salakavalassa tavassaan vedellä naruja on kuitenkin jotakin hyvin tuttua ja yleismaailmallisestikin ajankohtaista... Kirja on ilmestynyt sentään jo 35 vuotta sitten!

"Me rakensimme kuningaskunnan", mies aloitti uudelleen. "mahtavan maanalaisen kuningaskunnan. Me vedimme mukaan kaiken. Politiikan, talouden, joukkotiedotuksen, virkavallan, kulttuurin, kaikenlaista mistä te ette osaisi uneksiakaan. me sulautimme järjestöömme myös sellaisia aineksia, jotka olivat meille vihamielisiä. Järjestelmästä järjestelmän vastustajiin, kaikki. Hyvin harvat, jos ketkään, huomasivat että heidät oli vedetty mukaan. --"

Mää...  mää.. ää...

Linkit muihin Murakami-lukukokemuksiini: 

*Sputnik -rakastettuni (1999, suom. 2003)

*Kafka Rannalla (2002, suom. 2009)

*Norwegian Wood (1987, suom. 2012)

*Mistä puhun kun puhun juoksemisesta ( eräänl. muistelmateos, 2007, suom. 2011)

*1Q84 osat 1 ja 2 (2009, suom. 2013)

*1Q84 osa 3 (2010, suom. 2013)

*Värittömän miehen vaellusvuodet (2013, suom. 2014)

*Miehiä ilman naisia (novellikokoelma, 2014, suom. 2016)

_____

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu (Hitsuji omeguru böken, 1982)
Tammi 1993, pokkaripainos 2009
Suomentanut Leena Tamminen kirjan engl. käännöksestä.
Alkuperäikieli: japani