Orhan Pamuk: Lumi

Tunnustan heti tähän jutun alkuun, etten tunne Turkin lähihistoriaa kovinkaan hyvin, tai vielä rehellisemmin sanoen; en tunne sitä juuri lainkaan. Vasta aivan viime vuosien tapahtumat - ne, joiden uutisointeja olen saanut omakohtaisesti seurata - ovat jossain määrin tuttuja; tiedän jotakin Turkin ihmisoikeus- ja sananvapaustilanteesta, maan epäonnisista EU-jäsenyysneuvotteluista ja parin viime vuoden aikana puhaltaneista kovista poliittisista myrskyistä, mutta uutisten ideologiset ja historialliset taustat ovat jääneet hämärän peittoon. Uutisoinnit antavat tilanteesta enemmän kuin sekavan kuvan ja mieleen hiipiikin epäilys, voivatko ulkopuoliset tahot koskaan täysin ymmärtää, mitä tässä maassa tapahtuu.

 Turkista kantautuvan uutispöhinän  kiihtyminen sai minutkin - vihdoin viimein - tarttumaan Turkin kuuluisimman kirjailijan, vuonna 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen Orhan Pamukin teoksiin. Pamuk on myös tämän vuoden Helsinki Lit -kirjallisuustapahtuman päävieras, mikä vain lisää tämän kirjailijan ajankohtaisuutta. Ensimmäiseksi luettavakseni valikoitui vuonna 2002 turkiksi ilmestynyt romaani Lumi. En tullut hänen kotimaansa tilanteesta hullua hurskaammaksi, oikeastaan sain vain vahvistusta käsitykselleni länsimaisen ymmärryskykyni vajaavuudesta. Tietämättömyytensä tunnustaminen (ja tunnistaminen) itselle vieraiden asioiden edessä on minusta kuitenkin oikein hyvä alku ja sitä soisi harrastavan erityisesti niiden, jotka joutuvat pohtimaan näitä asioita ihan virkansa ja ammattinsa puolesta.

  Lumi oli paitsi erittäin hieno, myös erittäin hämmentävä lukukokemus. Teos on hyvin poliittinen, mutta vailla poliittisia pyrkimyksiä; Pamuk ei ota kantaa tarinan dramaattisimpinkaan tapahtumiin, vaan  jättää itsensä tarkkailijan rooliin. Lukija saa tehdä tarinasta omat johtopäätöksensä - jos hän sellaisia haluaa tehdä.

  Romaanin keskushenkilö on länsimaistunut turkkilainen, jo kauan Saksassa poliittisena pakolaisena elänyt runoilija ja toimittaja Ka, jonka lyhennetystä historiattomasta nimestä voisi tehdä jo jonkinlaisia johtopäätöksiä.
Tarinan alussa Ka palaa pitkän tauon jälkeen synnyinkaupunkiinsa Karsiin tekemään lehtijuttua tulossa olevista vaaleista ja kaupunkia kuohuttavasta nuorten turbaanityttöjen itsemurha-aallosta. Uskonnollisten tahojen mukaan itsemurhat johtuvat sekularistihallinnon kouluihin asettamasta huivikiellosta.

  Ka'n saapuu Karsiin lumisateisena talvi-iltana - itseasiassa lunta tulee niin paljon, että kaupunki joutuu pian täysin eristyksiin ulkomaailmasta. Yhteydet muuhun maahan ovat käytännöllisesti katsoen poikki, mikä omalta osaltaan mahdollistaa itsemurha-aallon eskaloitumisen paikalliseksi vallankaappaukseksi.  Helvetti pääsee irti, kun kaikkiin karsilaiskoteihin televisioitava suora teatteriesitys leimahtaa veriseksi, useita uhreja vaativaksi vallankaappaukseksi. Sekava tilanne vetää ympärilleen kirjavan joukon kaupungin uskonnollisia ja poliittisia ryhmittymiä edustavia ihmisiä: separatisteja, islamisteja, armeijan joukko-osaston, nuoria imaamikoululaisia, kommunisteja, turbaanityttöjä, lehtimiehiä ja teatteriseuruelaisia... Muut karsilaiset istuvat televisioidensa ääressä seuraamassa tapahtumia kuin parastakin viihdeohjelmaa.Tässä maassa on totuttu vallankumouksiin.

  Kriisin osapuolet näkevät kaupunkiin saapuneessa kuuluisassa runoilijassa heti sekä uhan - että mahdollisuuden. Monet näkevät hänessä  länteen paenneen luopio, mikä jo sinänsä tekee hänestä persona non gratan, mutta toisaalta hänellä arvellaan olevan tärkeitä yhteyksiä länteen, mitä seikkaa monet haluavat käyttää omien intressiensä ajamiseen. Olipa kyse millaisesta suhtautumisesta tahansa, häntä ja hänen (oletettua) mainettaan halutaan käyttää hyväksi,  eikä kulu kauaakaan kun hänet on jo vedetty mukaan vallankumouksen pyörteisiin.

 Mitä Ka ajattelee sisimmässään tästä kaikesta?

  Ristiriita kaupungin dramaattisten tapahtumien ja Ka'n mielentilan välillä on  hämmentävä, sillä Karsiin saavuttuaan hän näyttää vaipuvan jonkinlaiseen hypnoosiin: lumen hiljainen kauneus, nuoruudenrakkauden İpekin kohtaaminen, rakastumisen ja kaipauksen ja onnen tunteet jättävät Ka'n leijumaan omaan rinnakkaistodellisuuteensa.  Tämä on tietenkin vain pintaa: Ka suodattaa kokemansa ja näkemänsä runoihin, joita täällä Karsissa on alkanut - pitkän tauon jälkeen - syntyä kuin itsestään.

  Todellisuus, runous,  lumi, uni ja utopia sekoittuvat,  Ka tuntuu kieppuvan holtittomasti tapahtumasta ja kohtaamisesta toiseen -  kuin onnellinen lumihiutale, jonka ydin on kuitenkin surusta raskas. Ka'n henkilökohtainen tragedia tunkeutuukin kiilan lailla tarinan ytimeen. Ka on yllättäen syttyvistä onnen ja odotuksen tunteistaan huolimatta eksyksissä, sillä tarinassa käy hyvin selväksi, ettei hän pysty kokemaan todellista yhteyttä ympäristöönsä sen paremmin Euroopassa kuin entisessä kotimaassaan. Poliittisena pakolaisena hänet on tietenkin tuomittu ikuiseen irtolaisuuteen, mikä toisaalta toimii hänen taiteilijuutensa (raskaana) käyttövoimana.

  Lumi kuuluu ehdottomasti niihin lukukokemuksiin, jotka jäävät kaivertamaan mieltä tavallista pidemmäksi aikaa. Islamin ja länsimaisten arvojen ristiriitoja luotaava kertomus laajenee edetessään yleisinhimilliselle tasolle, toiseuden, yksinäisyyden ja rakkaudettomuuden kokemuksiin. Saatamme tunnistaa näitä Pamukin esiin nostamia ihmisenä olemisen kipupisteitä myös itsessämme, mutta;

Missä määrin toisen tuskaa ja rakkautta on mahdollista ymmärtää? Missä määrin voimme ymmärtää niitä, jotka ovat kokeneet syvempää tuskaa, köyhyyttä ja kurjuutta kuin me? Jos ymmärtäminen on sitä, että osaa asettua jonkun meistä poikkeavan tilalle, niin ovatko maailman porhot ja hallitsijat alkuunkaan ymmärtäneet laitapuolen kulkijoita? Missä määrin romaanikirjailija Orhan pystyy näkemään runoilijaystävänsä vaikean ja tuskaisan elämän pimeyteen?

"... Nyt minua kalvaa taas se sietämätön tunne, että olen hukassa ja hylätty, joka paikka minussa vuotaa verta. Joskus ajattelen, ettei se mikä minulta puuttuu ole vain sinä vaan koko maailma", hän oli kirjoittanut. Näitä minä luin, mutta ymmärsinkö minä?

Muualla:  Jokken kirjanurkka, Lumiomena ja  P.S.Rakastan kirjoja.

Tammen Keltainen kirjasto blogissani

Orhan Pamuk: Lumi (Kar, 2002)
Tammi 2004
Suomentanut Tuula Kojo
alkuperäiskieli: turkki